Täysin anekdootinomaisena huomiona sanottakoon, että yksi asia mikä Suomen tämänhetkisessä koronapolitiikassa myös allekirjoittanutta "ahdistaa" on henkisessä pakkopaidassa pitäminen "mid-term"-aikataululla. Olen pohjoisamerikkalaisten podcastien suurkuluttaja ja eräässä eilen kuuntelemassani audiovisuaalisessa elämys-kolmetuntisessa mainostettiin erästä lokakuussa järjestettävää puhetilaisuutta. Ei mainintaa covid-rajoituksista, maskipakoista jne. vaan liput ovat nimenomaisesti myynnissä ja homma skulannee, kuin koronaa ei olisikaan.
Siis juuri tämä marisnistisessa 2021-politiikassa ottaa allekirjoittanutta päähän. Manner-Euroopassa, Jenkeissä jne. koronatilanteesta huolimatta voi jo luottaa arjen palaavan askel askeleelta kohti normaalia päiväjärjestystä, mutta meitä pidetään edelleen matalista tartunta- ja sairaalaluvuista huolimatta vähän kulunutta termiä käyttäen "löysässä hirressä".
Ei liene kenellekään yllätyksenä, ettei yksityissektorin hyvinvointi, tapahtuma-ala, nuoria aikuisia työllistävä palvelusektori jne. ole marinistien ykkösprioriteettien joukossa, mutta jokainen englanninkielistä mediaa seuraava on varmasti huomannut eron, mitä tulee henkisessä askeleen ottamisessa kohti "post-covid"-maailmaa. Suomi säästyi pandemian tuhoilta paremmin, kuin miltei yksikään länsimaa, mutta kriisitilasta irtipäästäminen ja kansan vapauttaminen normaaliin arkeen ottaa täällä kaikkeen tähän nähden kovin paljon aikaa.