Ei ollut tarkoitus vähätellä kellekään opiskelijoille koituneita vaikeuksia, vaan tuoda esille myös ns. alemman tason koulutuksessa esiintyviä ongelmia. Kaikkihan tässä ovat kärsineet, osa enemmän ja osa vähemmän. Toivottavasti syyslukukauden alkaessa kaikki halukkaat pääsevät lähiopetukseen ja muihin rientoihin.Tämä on aika kaksipiippuinen juttu. Tahtoisin väittää, että korkeakouluopiskelijat heitettiin aikalailla susille. Ei korkeakouluilla, ei yksittäisillä tiedekunnilla tai opetusohjelmilla ollut suunnitelmia valmiina nyt nähdyn laajuiseen etäopetukseen. Aika lennosta siellä jouduttiin asiat uusiksi miettimään. Epäilemättä joillain AMK- tai yliopistoaloilla etäopiskelu toimii jotain parturikampaaja -kouluja paremmin. Mutta aika moni AMK- tai yliopistonalakin vaatii pääsyn labroihin, ainakin joissain paikoissa insinööriopiskelijoilla jotain pajoja on käytössä. Toinen ongelma lienee pitkät harjoittelut. Käsittääkseni ainakin 2020 vuoden puolella harjoitteluja jäi tekemättä, koska yritykset eivät suostuneet harjoittelijoita ottamaan. Joko tekemistä ei riittänyt, tai koronaa välteltiin.
Suurempi ongelma on nähdäkseni henkilökohtainen. Aivan varmasti osalle ihmisistä etäopiskelu sopii. Opintopisteitä on kyetty jopa normaalia enemmän keräämään, ilman suoritustason kärsimistä. Mutta se ei ole totuus kaikkien kohdalla, osalle ihmisistä tämä itsenäinen omissa oloissaan puurtaminen ei sovi. En varsinaisesti pidä niistä signaaleista, joita esim. opiskelijoiden uupumuksesta on eri tahoilta kuulunut. Ainakin osa opiskelijoista on ollut henkisesti kovilla. Peruskoululaisista, jopa toisen asteen opiskelijoista ollaan vahvemmin kädestä kiinni pitämässä. Siellä on jatkuvasti joku ohjaamassa, tukemassa. Yliopisto- ja AMK-tasolla opiskelijoiden luotetaan hoitavan itsenäisemmin opiskeluaan. Se tietynlainen holhoaminen katoaa. Uskoisin sen fiiliksen korostuneen etäopiskelun aikana. En tiedä oliko kaikista tiedekunnista opiskelijoita etänä tukemaan niin, että se läsnäolo kaikille opiskelijoillekin välittyi. Opiskelijoiden sosiaalinen maailma heitettiin kerralla katolleen. Nyt lienee lähinnä syytä toivoa, että hintalappu henkisten ongelmien kanssa ei liian korkeaksi nouse.
Moniko opiskelija muutti opintojen perässä uudelle paikkakunnalle? Paikkakunnalle, jossa mahdollisesti ei ole lainkaan tuttuja. Niille opiskelijarientojen ryyppäämisille naureskellaan vähätellen, mutta niiden arvo sosiaalisten suhteiden luonnissa on kuitenkin merkittävä. Opiskelija-aikoina moni kuitenkin rakentaa halki elämän kestäviä ihmiskontakteja. Ovatko uudet opiskelijaryhmät viimeisen vuoden aikana tutustuneet edes toisiinsa, saati sitten päässeet mukaan vanhojen opiskelijoiden joukkoon? Ettei asia ainakaan helpommaksi kävisi, niin korkeakoulut ovat kiinni olleet. Ei rentoa jutustelua opiskelijakahviloissa tai ainejärjestöjen tiloissa. Ei mahdollisuutta hyödyntää kirjastojen tai koulujen ryhmätyötiloja osana opiskelua... On ollut vain se oma koti, oma kone ja sähköinen opiskeluaineisto.
Kirsikkana kakun päällä ovat erinäiset keskustelut sosiaalisessa mediassa. Montako kertaa näitä nuoria aikuisia on syyllistetty milloin mistäkin? Ei kukaan ole viimeiseen ~puoleentoista vuoteen saanut sitä totuttua kokemusta opiskelijana olosta. Jos jotain tapahtumaa on jotenkin järjestettyä saatukin, niin syyllistämistä on varmasti tullut siitäkin. Kun eiväthän ihmiset olisi toisiaan tavata saaneet...
En kadehdi niitä, jotka korkeakouluopiskeluja ovat näinä aikoina tekemään joutuneet. Ennemminkin päin vastoin. Aika paljon menetettyjä kokemuksia.