Pitkäkestoisista koronaoireista käytetty termi long-covid lienee tutkijoillekin vielä hieman häilyvä käsite, mutta todennäköisesti jotain totuuspohjaa tälle löytyy. Itse en ole koronaa, enkä juuri muutakaan flunssan tapaista sairastellut kuluneen 1,5 vuoden aikana, mutta yksi raju influenssa on aiemmin osunut kohdalle ja se oli loppuvuodesta 2007. Siitä toipuminen oli hidasta ja vei ehkä kolme, neljä kuukautta.
Makasin tuolloin kotona viisi päivää liki 40 asteen kuumeessa tajunnan rajamailla, kunnes oli hakeuduttava joulun alla ensiapuun. Siellä katsotiin pari tuntia pitääkö mies ottaa sisään osastolle, vai mihin suuntaan vointi kääntyy. Jotain nappeja ne siinä tarjosi, olo hieman tasaantui ja passittivat takaisin kotiin. Kuitenkin koko loppuvuosi ja tammikuun alku meni melkoisessa sumussa, eikä äänen käheys helpottanut oikeastaan koko talvena. Ihan kuin keuhkoihin olisi jäänyt jonkinlaista karstaa tai muuta karheutta pysyvästi. Todennäköinen tartunnan lähde oli silloin 83-vuotias isoäitini, joka oli reilua viikkoa aiemmin viettänyt itse useita päiviä sairaalassa keuhkokuumen vuoksi. Kävin häntä jokusen kerran katsomassa, kun sinnä sai mennä. Käsihygienia oli ok, mutta ei vierailuilla mitään maskeja käytetty.
Kun tästä episodista sitten selvisin, olin täysin varma, että seuraavasta syksytä alkean otan joka vuosi kausi-infulenssarokotteen. Ja niin olen myös tehnyt yli kymmnen vuotta. Lisäksi oli alkuvuonna 2009 se sikäinfluenssapiikki. Ja nyt tätä kirjoittaessa on viikko kulunut jo toisesta annoksesta Pfizerin koronarokotetta. Eikä koskaan ole näistä piikityksistä tullut juuri mitään sivuoireita. Korkeintaan pari päivää pientä jomotusta olkavarren lihakseen.