Ihmettelen edelleen, miksi Suomessa tarpeellinen keskustelu koronariskin kanssa elämisestä käynnistyy näin hitaasti. Hanna Nohynek on ainoa julkisuudessa asiasta puhunut ja EM-kisaturistien tartuntojen muutaman kolumin mukaan piti olla varma merkki siitä, että Suomen on nyt viimein otettava myös julkisesti kantaa siihen, millaisen riskin kanssa yhteiskuntaa pidetään pyörimässä.
Pääsääntöisesti nyt eletään Suomessa jo varsin vapaasti ja sinänsä koko ympäröivä maailma (mene ihan mihin vain katsomaan) elää ravintoloita myöten kuin ennen koronaa. Ainoa asia, josta koronan vielä huomaa ovat maskit. Muutoin on annettava vaihteeksi posia, että Suomessa rajoitusten purku on lähtenyt hyvällä otteella käyntiin. Perusongelman lähtökohta on kuitenkin se, että meillä kuten muuallakin maailmassa on suhteellisen iso kotivirologejen joukko, jotka eivät lähtökohtaisesti siedä minkäänlaista koronariskiä.
Näiden ihmisten päässä elää vieläkin hyvin voimakkaana käsitys siitä, että on mahdollista tukahduttaa virus. Oikeastaan koko keskustelu on lukittu tähän oletukseen, joka sinänsä on kyllä virheellinen, haluaa tai ei. Näin ollen tilanne polarisoi kansaa voimakkaasti, koska tässä on oikeastaan kaksi kiskoa, jotka eivät löydä toisiaan. Tuo ihmisten määrä, joka on aika sitoutunut siihen, että jonkinlaisia rajoituksia on koko ajan - se on yllättävän suurin. Jatkuvasti kasvaa myös ihmisten osuus, jotka ovat valmiita nykyisellä rokotetahdilla lopettamaan koko koronaviruksen seurannan. Perusongelma kytkeytyy juuri tuohon riitaa, onko tartuntamäärä epidemian kulkua selittävä tekijä.
Pietarin EM-kisatuliaiset ovat loistava esimerkki siitä, kuinka heikosti tartunnat määrällisenä muuttujana enää rokotteiden valtaamassa maailmassa kuvaavat epidemian kulkua. Ensinnäkin ulkomailta tulevaa jäljitettyä tartuntaa vs. kotimaassa vapaasti leviää varianttia ei saisi verrata missään olosuhteessa. Siinä, missä ulkomailta tuleva tartunta on hyvin helppoa sekä ihmiselle että yhteiskunnalle rajata ongelmattomaksi niin kansan sisällä liikkuvat vapaat tartuntaketjut syövät resursseja ja monistavat virusta. Nyt Suomessa tavallaan keskustelu käytiin historian pohjalta ja reagoitiin voimakkaasti tartuntojen määrään, vaikka todellisuudessa epidemian kiihtymisen mahdollisuus oli marginaalinen.
Tartuntojen määrän näkökulmasta tilannehan meni parissa päivässä sietämättömän huonoksi, mutta tartuntamäärä absoluuttisena lukuna ei enää sovellu lainkaan kuvaamaan epidemiaa. Tartuntamäärän asettaminen epidemian mittariksi nykytilanteessa pakottaa yhteiskunnan ylivarovaisuuteen ja toisaalta aliarvioi rokotteiden merkitystä. Rokotteiden merkitys ei ole vähäinen ja Suomen kattavuudella se rupeaa olemaan massiivinen. Viruksella ei todellakaan ole enää vapaita reittejä mihin tahansa vaan kuten Englanti osoittaa - se menee sinne, missä se on.
Nyt on korkea aika käydä tämä julkinen keskustelu sellaisena kuin se pitää käydä. Ei poteroida toisiamme, ei hyökätä vaan puhutaan rehellisesti siitä, mistä puhua pitää. Millä absoluuttisilla tartuntamäärillä me oikeasti voimme elää ja kannattaako tässä tilanteessa oikeasti enää tuijottaa niitä tartuntamääriä? Olemmeko jo siinä kohtaa, että fokus on syytä siirtää aivan rehellisesti sinne muihin mittareihin, sairaalahoitoon, kuolemiin jne. Ja ennen kaikkea - onko oikein ja mistä näkökulmasta, että muutamaa alaa taas rääkytetään kuukausia ilman mitään oikeaa syytä?
yle.fi
www.is.fi
