Lukemisen arvoinen arvio Suomen torjuntatoimista pandemiaa vastaan. Mitä sanotte, kuinka paljon olemme oppineet? Lähteenä Elina Linnanmäen katsaus Duodecimissä "Historian influenssapandemiat ".
"Torjuntatoimet.
Influenssan aiheuttajaa ei espanjantaudin aikaan tunnettu, eikä mitään
valmiusjärjestelmää influenssaa vastaan ollut olemassa. Influenssaa ei ylipäätään pidetty vaarallisena tautina. Kun tauti oli jo puhjennut, sen leviämistä yritettiin torjua muun muassa yleisötilaisuuksia kieltämällä mutta huonoin tuloksin.
Kouluja suljettiin, mutta usein vasta sitten, kun suurin osa opettajista ja oppilaista oli jo sairaana. Taudin ehkäisy jätettiin paljolti yksilöiden vastuulle; julistuksilla kehotettiin käsienpesuun ja väkijoukkoja käskettiin välttämään (kuva 4). Monet lääkärit totesivat influenssan torjunnan toivottomaksi ja valitsivat passiivisen linjan.
Paniikkia haluttiin välttää, ja taudin ajateltiin kuitenkin menevän pian ohi. Täsmälääkkeitä
ja antibiootteja ei ollut, mutta sanomalehdissä julkaistiin runsaasti hoito-ohjeita. Vanha sanonta kuului: jos ei terva, viina ja sauna auta, on tauti kuolemaksi. Näitä kaikkia myös kokeiltiin, enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi (kuva 5).
Espanjantauti osoitti kipeästi Suomen terveydenhuollon puutteet. Terveydenhuoltoviranomaisilla ei ollut valmiuksia kohdata yhtä aikaa niin isoa määrää sairaita. Suurimmat ongelmat, kuten sairaalapaikkojen vähyys sekä lääkäri- ja sairaanhoitajapula, olivat olleet jo pitkään tiedossa, mutta sisällissota ja espanjantauti kärjistivät ongelmia.
Influenssapotilaiden tulvaa helpottamaan perustettiin tilapäisiä sairastupia. Kulkutautien torjunnasta ja sairaanhoidon järjestämisestä päävastuussa olivat kunnat ja kaupungit, jotka monin paikoin olivat viivytelleet kunnanlääkärien ja kiertävien sairaanhoitajien palkkaamisessa ja sairaaloiden perustamisessa.
Ajattelutapa oli muuttumassa terveydenhuollon taloudellisten voimavarojen lisäämisen suuntaan,
mutta keskellä epidemiaa asian korjaaminen oli myöhäistä. Lääkäripulaa yritettiin helpottaa
v. 1919 lakiesityksellä lääkärien määräämiseksi töihin (Pesonen 1980, Linnanmäki 2005)."
"Torjuntatoimet.
Influenssan aiheuttajaa ei espanjantaudin aikaan tunnettu, eikä mitään
valmiusjärjestelmää influenssaa vastaan ollut olemassa. Influenssaa ei ylipäätään pidetty vaarallisena tautina. Kun tauti oli jo puhjennut, sen leviämistä yritettiin torjua muun muassa yleisötilaisuuksia kieltämällä mutta huonoin tuloksin.
Kouluja suljettiin, mutta usein vasta sitten, kun suurin osa opettajista ja oppilaista oli jo sairaana. Taudin ehkäisy jätettiin paljolti yksilöiden vastuulle; julistuksilla kehotettiin käsienpesuun ja väkijoukkoja käskettiin välttämään (kuva 4). Monet lääkärit totesivat influenssan torjunnan toivottomaksi ja valitsivat passiivisen linjan.
Paniikkia haluttiin välttää, ja taudin ajateltiin kuitenkin menevän pian ohi. Täsmälääkkeitä
ja antibiootteja ei ollut, mutta sanomalehdissä julkaistiin runsaasti hoito-ohjeita. Vanha sanonta kuului: jos ei terva, viina ja sauna auta, on tauti kuolemaksi. Näitä kaikkia myös kokeiltiin, enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi (kuva 5).
Espanjantauti osoitti kipeästi Suomen terveydenhuollon puutteet. Terveydenhuoltoviranomaisilla ei ollut valmiuksia kohdata yhtä aikaa niin isoa määrää sairaita. Suurimmat ongelmat, kuten sairaalapaikkojen vähyys sekä lääkäri- ja sairaanhoitajapula, olivat olleet jo pitkään tiedossa, mutta sisällissota ja espanjantauti kärjistivät ongelmia.
Influenssapotilaiden tulvaa helpottamaan perustettiin tilapäisiä sairastupia. Kulkutautien torjunnasta ja sairaanhoidon järjestämisestä päävastuussa olivat kunnat ja kaupungit, jotka monin paikoin olivat viivytelleet kunnanlääkärien ja kiertävien sairaanhoitajien palkkaamisessa ja sairaaloiden perustamisessa.
Ajattelutapa oli muuttumassa terveydenhuollon taloudellisten voimavarojen lisäämisen suuntaan,
mutta keskellä epidemiaa asian korjaaminen oli myöhäistä. Lääkäripulaa yritettiin helpottaa
v. 1919 lakiesityksellä lääkärien määräämiseksi töihin (Pesonen 1980, Linnanmäki 2005)."
Viimeksi muokattu: