Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 201 146
  • 81 140
Suosikkijoukkue
IFK
Kuten myös:

– Kyllä tässä on ollut kaikki mahdolliset oireet. Välillä on ollut koviakin olotiloja, mutta hengissä ollaan. Mitä olen jutellut muiden kanssa ympäri liigan, kenellekään ei ole ollut samanlaisia oloja kuin minulla tämän takia, Ristolainen kertoo Ilta-Sanomille.

Näitä yksittäisiä uutisia yksittäisistä ihmisistä on aivan typerää nostella kumpaankaan suuntaan esille, kun mitään konsensusta ei saa aikaan. Yhtä tällaista kohti saisi varmaan sen n. 100 "ei melkeinpä mitään oireita" -lööppiä, jos joku vain sellaisia tekisi.

Tuo olisi pätevä peruste silloin, jos väittely käytäisiin siitä, että onko korona enemmistölle haitallinen tauti. Nythän tunteita nostaa väitteet täysin vaarattomasta räkäyskästä, normiflunssasta. Ja niin kauan kun kukaan ei voi olla etukäteen varma siitä, että millaisen version taudista tartunta tuo mukanaan, voi olla hyvinkin asiallista muistuttaa riskeistä huippukuntoisen ammattiurheilijan kokemuksilla, joka todennäköisemmin suhtautuu oman terveytensä vaalimiseen normitallaajaa tarkemmin.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
”Tässä ei nyt ihan hetkeen pelata...” ja ensi viikolla meinaa sit. Ajattelin tässäkin aluksi kuukausia enemmän kuin tulevaa viikkoa.


Koronan jälkioireisiin kuuluu se, että väsyttää koko ajan. Tällä hetkellä vain nukun suurimman osan ajasta. Menen iltaisin kahdeksan aikaan nukkumaan. 12 tunnin yöunien jälkeen tuntuu, että on nukkunut viisi minuuttia. Menen päivisin hallille hikoilemaan ja tulen kotiin nukkumaan. Ei ihan ideaalitilanne, mutta ei auta.

Tarkkaa paluuaikataulua Ristolainen ei uskalla vielä maalailla.

Jos kaikki menee hyvin, varmaan paluuta voisi miettiä jossain kohtaa ensi viikkoa, mutta katsotaan nyt rauhassa. Joukkue on tällä hetkellä vierasreissussa. Nyt on oikeastaan kaikista kovin tilanne, kun pääsee treenaamaan ja tajuaa, miten huonossa kunnossa tällä hetkellä on. Hommia riittää, ilmoittaa Ristolainen.
 

ADX_03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Minua väsyttää syyskuusta eteenpäin noin huhtikuuhun asti joka vuosi ja selviän. :hymiö:

eikös näistä huippu-urheilijoista ollut jo keskustelua aikaisemmin, että korona voikin iskeä heihin kovempaa, kun kroppa on koko ajan vähän niinkun palautumistilassa tjsp?

Äh, Emmää tiä, taidan lähteä pubiin.
 

Byvajet

Jäsen
Ja niin kauan kun kukaan ei voi olla etukäteen varma siitä, että millaisen version taudista tartunta tuo mukanaan, voi olla hyvinkin asiallista muistuttaa riskeistä huippukuntoisen ammattiurheilijan kokemuksilla, joka todennäköisemmin suhtautuu oman terveytensä vaalimiseen normitallaajaa tarkemmin.

Yksittäistapausten esiin nostamisen suurin arvo on se, että ne saavat edes jotkut miettimään sitä, ettei tautia ehdoin tahdoin kannata hankkia, koska vakavan tautimuodon riski on todellinen.

En käytä maskia, mutta kyllä nämä yksittäistapaukset auttavat muistamaan esimerkiksi kaupassa käydessä, että tervettä järkeä kannattaa käyttää sekä itsensä että muiden vuoksi. Toisin sanoen pidän pitkät välit jonoissa enkä muutenkaan luuhaa muiden asiakkaiden välittömässä läheisyydessä. Jos hyllyllä on täyttä, odotan kiltisti vuoroani kauempana.
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
eikös näistä huippu-urheilijoista ollut jo keskustelua aikaisemmin, että korona voikin iskeä heihin kovempaa, kun kroppa on koko ajan vähän niinkun palautumistilassa tjsp?

Muistelin myös ihan samaa, että jossain olisi kerrottu, että kovaa harjoittelevilla urheilijoilla on suurempi riski saada pitkäaikaisia oireita tavalliseen tallaajaan verrattuna. Nimenomaan sen takia, että kroppa on paljon kovassa rasituksessa.

Näitä tapauksia nostellaan sitten esille, kun halutaan osoittaa, kuinka vaarallinen Korona voi olla ihan jokaiselle.

Jokainen tyylillään, sanoisin.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kuten myös:

– Kyllä tässä on ollut kaikki mahdolliset oireet. Välillä on ollut koviakin olotiloja, mutta hengissä ollaan. Mitä olen jutellut muiden kanssa ympäri liigan, kenellekään ei ole ollut samanlaisia oloja kuin minulla tämän takia, Ristolainen kertoo Ilta-Sanomille.

Näitä yksittäisiä uutisia yksittäisistä ihmisistä on aivan typerää nostella kumpaankaan suuntaan esille, kun mitään konsensusta ei saa aikaan. Yhtä tällaista kohti saisi varmaan sen n. 100 "ei melkeinpä mitään oireita" -lööppiä, jos joku vain sellaisia tekisi.

Sinänsä uutisointi on ihan validia, että valitettavan monella tuntuu olevan edelleen se käsitys, että rajut oireet iskevät vain, jos olet iäkäs, ylipainoinen tai sinulla on joku pitkäaikaissairaus. Toki nämä ovat kaikki sellaisia, että ne lisäävät noiden todennäköisyyttä huomattavasti. Mutta tälläkin palstalla olen nähnyt yksittäisiä tapauksia, joissa jokainen vakava tapaus on pyritty selittämään jollain tuollaisella, ja on vaikuttu olevan täysin varmoja siitä, että kun itse on nuori ja ei riskiryhmään kuuluva, niin vakava tauti ei ole mahdollinen.

Minusta näiden uutisten merkitys on siinä, että ne kertovat tärkeästä asiasta. Niiden viesti on, että vaikka nuori ja terve ihminen todennäköisesti sairastaa taudin lievänä, niin vakava versio ei ole niin mahdoton, kuin moni tuntuu luulevan. Ja siksi tautiin ei kannata missään nimessä suhtautua vähätellen.

Ristolaisen kertoma on juuri sitä, mitä itse taudissa pelkään. Tuollainen väsymysoireyhtymää muistuttava tila olisi todella ahdistava, kun ei tiedä, että jääkö se kuinka pitkäkestoiseksi, vai jopa pysyväksi.
 

Salama44

Jäsen
Taitaa olla tämän vuoden ennätyslukemat vs. uusi normaali päiväkohtainen lukema. On se jännä että vain toisesta tehdään isoja otsikoita. Kaikesta on näköjään kitistävä oli se sitten kuinka päätöntä. Jos tällekin päivälle olisi tartunnat kasvaneet kahdella sadalla, olisi se ollut todella huolestuttavaa.

Eikö se nousu ole tässä se huollestuttava asia eikä lasku. Jos laskee niin hyvä on. Miksi siitä pitäisi tehdä isoja otsikoita jos laskee vain tilapäisesti, koska viime syksystä on ollut 400-500 tartuntaa lähes jatkuvasti ja välillä 600. Vain pieniä aikoja on ollut välillä 300. Mitään pysyvää laskua ei ole puolessa vuodessa tapahtunut vaikka jotkut kuvittelevat että ollaan jo pysyvästi 100-200 tasolla. On vaarallista alkaa pitää 500 uutena normaalina varsinkin kun yhä suurempi osa niistä on herkemmin tarttuvia virusmuunnoksia.

Työpaikalla ei maskinkäyttöpakko lopu ennen kuin on viikon ajan vain alle muutama kymmenen tartuntaa päivässä. Edes kaikkia 85 vuotiaita ei ole vielä rokotettu. Toinen rokote tulee omalle vanhemmalle vasta toukokuun alussa ja sitten vasta hänetkin on kokonaan rokettu. Riskiryhmäläisiä ovat vielä kaikki yli 70 vuotiaatkin.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Rasmus on yksi jostain sadasta vastaavasta urheilijasta, jolla on jäänyt vähän pidempiä oireita ja on nyt todistuskappale siitä, että korona on kaikille megavaarallinen. Ei tarvitse mennä montaa vuotta taaksepäin, kun tällaisia vastaavia mononukleoosikeskusteluja käytiin. Kun monet urheilijat eivät lainkaan toipuneet mystisistä oireista.

harmi tietysti pojalle itselleen, mutta aina on yksittäistapauksia. Omien agendojen ajamiseen yksittäistapaukset ovat kuitenkin aika huono keino.

Nyt salille, niin kauan kuin siellä saa vielä käydä.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
ja on nyt todistuskappale siitä, että korona on kaikille megavaarallinen.

Tuskin kukaan tällaista on väittänyt, ainakaan tällä palstalla, jossa kirjoittajat ovat harvinaisen perehtyneitä aiheeseen, näkökulmasta riippumatta...

Enemmänkin tuo on todistuskappale siitä, että tauti voi olla vakava ja jälkioireet pitkäkestoisia, vaikka olisi nuori ja hyväkuntoinen. Jotkut (etenkin muualla) kun ovat sitä mieltä, että tuo on käytännössä mahdoton yhtälö.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Rasmus on yksi jostain sadasta vastaavasta urheilijasta, jolla on jäänyt vähän pidempiä oireita ja on nyt todistuskappale siitä, että korona on kaikille megavaarallinen. Ei tarvitse mennä montaa vuotta taaksepäin, kun tällaisia vasta.......

Omien agendojen ajamiseen yksittäistapaukset ovat kuitenkin aika huono keino.

Nyt salille, niin kauan kuin siellä saa vielä käydä.

Niin on myös käydyn keskustelun värittäminen todellisuuden vastaiseksi.
 

topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Kuten myös:

– Kyllä tässä on ollut kaikki mahdolliset oireet. Välillä on ollut koviakin olotiloja, mutta hengissä ollaan. Mitä olen jutellut muiden kanssa ympäri liigan, kenellekään ei ole ollut samanlaisia oloja kuin minulla tämän takia, Ristolainen kertoo Ilta-Sanomille.

Näitä yksittäisiä uutisia yksittäisistä ihmisistä on aivan typerää nostella kumpaankaan suuntaan esille, kun mitään konsensusta ei saa aikaan. Yhtä tällaista kohti saisi varmaan sen n. 100 "ei melkeinpä mitään oireita" -lööppiä, jos joku vain sellaisia tekisi.

Juu näin on! Olihan pärmäkoskellakin normaali flunssa niin kunto romahti ja tuli parin kuukauden tauko kisoista.
 

Pystökaffee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Niin no, enpä tiedä sitten. Ammattiurheilijan "olla huonossa kunnossa" on vähän eri asia kuin peruspulliaisen vastaava. Pidän urheilullisuutta ja suorituskykyä kellokäyrän mukaisena, jolloin jos parhaimmalta prosentin kymmenykseltä lähtee napsu pois kunnosta niin siinä ollaan monta pykälää jäljessä sairastamattomia urheilijoita. Vastaavasti jos peruspulliaiselta lähtee taudin takia napsu pois suorituskyvystä niin ei se aiheuta yhtä merkittävää eroa päivittäisessä tekemisessä.
Ihan näin mutulla pohdin
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Tuo on vähän sama kuin sydänvaivojen kanssa, että hyvä nuorempienkin tulla esiin niillä. Oletus kun on, että vain vanha väki saa sydäreitä. Rasmukselta hyvää kuvausta, miten voi parempikuntoisella tuntua.

Satakunnassa Huittisissa pidetään karanteeni-bileitä. Lääkäriltä soosoo-terveisiä. Vares taisi kysyä ”mikä vtu teitä porilaisia vaivaa”. Voinee laajentaa muuallekin Satakuntaan.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Onneksi monessakaan noista isoista sarjoista ei käytetä mitään kyseenalaisia lääkkeitä esimerkiksi palautumiseen. Ne voisivat vaikuttaa myös muuhunkin kuin leuan kasvuun. Esimerkiksi kropan reagointiin.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Rapsakkaasti leviää.
188 tartuntaa viikon aikana 600 työntekijällä on kyllä aika kova osuus.

”Telakalla työskentelee runsaasti ulkomaalaistaustaista työvoimaa, joiden kanssa toimiminen on Satakunnan sairaanhoitopiirin mukaan ollut hankalaa kieli- ja kulttuurierojen takia.”
 

arpa80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No baarit kiinni ja harrastukset tauolle niin tämäkin ryppäs katoaa.
Tämä sylettää itseänikin.

Olisi mielenkiintoista tietää, että mikä osuus on näillä ulkolaisilla niihin jäljittömättömiin ketjuihin, joidenka takia tilanne tässä pikku hiljaa pahentuu.

Itse oletan näiden osuuden olevan merkittävä ja siksi tämä sylettää, kun täällä ei saada rajojen ylitystä kuntoon. Niin sitten uhkaillaan eri rajoituksilla joilla on moninaisia vaikutuksia. Syylliseksi tähän saan hallituksen, ellei joku toisin todista.
 

Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Syylliseksi tähän saan hallituksen, ellei joku toisin todista.
Hallitushan se syyllinen on, siitä ei liene epäselvyyttä. Onko sitten Suomessa niin paljon ulkomaista työvoimaa jolloin monen firman työnteko lamaantuisi ja käykö suomalaiset niin paljon rajojen takana töissä ettei tämä testaus plus pakkokaranteeni onnistu kuten esim Australiassa tai Uudessa Seelannissa.
 

Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikö se nousu ole tässä se huollestuttava asia eikä lasku. Jos laskee niin hyvä on. Miksi siitä pitäisi tehdä isoja otsikoita jos laskee vain tilapäisesti, koska viime syksystä on ollut 400-500 tartuntaa lähes jatkuvasti ja välillä 600. Vain pieniä aikoja on ollut välillä 300. Mitään pysyvää laskua ei ole puolessa vuodessa tapahtunut vaikka jotkut kuvittelevat että ollaan jo pysyvästi 100-200 tasolla. On vaarallista alkaa pitää 500 uutena normaalina varsinkin kun yhä suurempi osa niistä on herkemmin tarttuvia virusmuunnoksia.

Työpaikalla ei maskinkäyttöpakko lopu ennen kuin on viikon ajan vain alle muutama kymmenen tartuntaa päivässä. Edes kaikkia 85 vuotiaita ei ole vielä rokotettu. Toinen rokote tulee omalle vanhemmalle vasta toukokuun alussa ja sitten vasta hänetkin on kokonaan rokettu. Riskiryhmäläisiä ovat vielä kaikki yli 70 vuotiaatkin.
Enkös minä vähän samaa sanonutkin vai oliko viestini niin epäselvä ettei se käynyt ilmi? Sitähän minä juuri ihmettelin, että miten uutisoinnista voi tuossa tapauksessa valittaa, kun syy on ilmiselvä. Uudesta normaalista kirjoitin ehkä vähän kehnosti ja vain tarkoitin sen olevan lähellä keskiarvoa. Reilussa 400 tartunnassa kun ei ole mitään uutta, kun taas yli 600 tartuntaa on tämän vuoden suurin päiväkohtainen tartuntamäärä. En minäkään pidä nykyisiä lukuja riittävän pieninä, kun virusmuunnos valtaa itselleen alaa. Stabiili tilannekin kääntyy takaisin nousuun helpommin leviävän variantin tullessa yhä yleisemmäksi ja Suomessa tartunnat ovat olleet kasvussa. Täällä on rummutettu tehostetusta ja kouluihin kohdistetuista testauksesta ja annettu siitä yksi mahdollinen syy tartuntojen kasvulle, joten itse olen ollut toiveikas, että tämä olisikin se todellinen syy, sillä hoitoa vaatineet ovat laskeneet vuodenvaihteesta.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Vantaan koronavirustilanne
Vantaan tilannetta on ihan mielenkiintoinen ja hyvä seurata tätä kautta, kun ansiokkaasti ovat listanneet ja näkee noita tilastoja miten kouluissa sekä päiväkodeissa on tullut tapauksia ilmi.

Lähes kaikki koulujen tapaukset muuntovirusepäilyn alla ja päiväkodeista uusimmat myös. Olisi mielenkiintoista nähdä jatkossa tilastoa leimahtaako noista lisää. Jossain taisi aiemmin olla puhetta että tuo tartuttavampi versio ottaisi paremmin myös nuoriin kiinni? Brittiläiset tututkin puhelivat joskus että sielläkin alkoi tulla tartuntoja vielä runsaasti lisää vaikka auki olivat oikeastaan enää nuo paikat.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Hallitushan se syyllinen on, siitä ei liene epäselvyyttä. Onko sitten Suomessa niin paljon ulkomaista työvoimaa jolloin monen firman työnteko lamaantuisi ja käykö suomalaiset niin paljon rajojen takana töissä ettei tämä testaus plus pakkokaranteeni onnistu kuten esim Australiassa tai Uudessa Seelannissa.

No vähän on lähtökohdissa eroa:




Tuohon päälle vielä kausityöntekijät:
Suomeen saapui noin 15 000 kausityölain piiriin kuuluvaa kausityöntekijää.

 
Viimeksi muokattu:

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Itse oletan näiden osuuden olevan merkittävä ja siksi tämä sylettää, kun täällä ei saada rajojen ylitystä kuntoon. Niin sitten uhkaillaan eri rajoituksilla joilla on moninaisia vaikutuksia. Syylliseksi tähän saan hallituksen, ellei joku toisin todista.
Jouluun asti meni kohtuullisen hyvin, kun kaikki ulkomaalaisvahvistukset olivat töissä päivästä toiseen. Sitten lähdettiin käymään kotona, kuka missäkin päin (Venäjä, Ukraina, Viro, jne jne). Sen jälkeen onkin sitten ollut tartuntamäärät nousussa pienen viiveen jälkeen.

Ja kun asutaan yhteiskämpässä, niin kaikki siellä saavat tartunnan kun yksi sen on tuonut sisään. Ei auta telakan desinfiointi mitään tässä asiassa. Raumalla kait tehdään tuo tempaus nyt viikonloppuna. Asuntoloiden ovet pitäisi hitsata kiinni ja avata sitten joskus huhtikuussa.

Pojilla on kyllä hyvä systeemi. Se kuka on määrätty karanteeniin, toimii kuskina ja kuljettaa muita töihin telakoille. Autot täynnä porukkaa eikä kukaan käytä maskia.

Talous-mielessä hankala tilanne, kun kohta pitäisi telakat sulkea. Löytyykö siihen uskallusta?
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Tämä sylettää itseänikin.

Olisi mielenkiintoista tietää, että mikä osuus on näillä ulkolaisilla niihin jäljittömättömiin ketjuihin, joidenka takia tilanne tässä pikku hiljaa pahentuu.

Itse oletan näiden osuuden olevan merkittävä ja siksi tämä sylettää, kun täällä ei saada rajojen ylitystä kuntoon. Niin sitten uhkaillaan eri rajoituksilla joilla on moninaisia vaikutuksia. Syylliseksi tähän saan hallituksen, ellei joku toisin todista.

Eiköhän ulkomaalaisten osuus alkulähteenä selvittämättömissä ketjuissa ole merkittävä, siitä ollaan vaan ihan hys hys. Sanoin tuossa jo aiemmin päivällä, että jos meillä olisi ollut rajatestaus kunnossa vaikkapa toisen aallon alusta lähtien ja kunnon karanteenit maahantulijoille, niin ei tarvitsisi Kristankaan olla koko ajan mieli synkkänä ja huudella mitään toiselle ja kolmannelle tasolle menemisestä.

Nämä on loppupeleissä aika yksinkertaisia juttuja, jos vaan olisi päättäjillä rohkeutta ja ymmärrystä tarttua asioihin heti alussa eikä sitten, kun on ns. tavara tuulettimessa.
 
Viimeksi muokattu:

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Satakunnassa Huittisissa pidetään karanteeni-bileitä. Lääkäriltä soosoo-terveisiä. Vares taisi kysyä ”mikä vtu teitä porilaisia vaivaa”. Voinee laajentaa muuallekin Satakuntaan.

Tästä ja nelostien autojonosta tuli mieleen, että kuinkahan kauan menee Levin viruslinkouutiseen..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös