Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 201 146
  • 81 140

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja kun Vapaavuori huutelisi Vantaalla sijaitsevan lentokentän asioista kuin ne hänelle jotenkin Helsingin pormestarina kuuluisivat, siitähän se riemu vasta repeäisi. Stadilaiset eivät liikkuisi enää ikinä missään, koska Janne kiusaa. Kaikkia, mutta erityisesti naisia.

On se nyt kumma, että valtiovalta ei nyt saa lähes vuodessa näihin asiohin aikaan sellaista tolkkua ja toimintatapoja, että hommat pelittää eikä kenenkään oikeuksia rikota yhtään sen enempää kuin siellä lähtömaassakaan. Kyllä tämä on kaikinpuolin mielensäpahoittajien kulta-aikaa. Ensin itketään, että kielletään kaikki ja sitten itketään, kun sitä, tätä ja tota ei kielletä. Päättäisivät jo.

Ja tämä nyt oli taas vain tällainen turhautuneen kansalaisen vuodatus.
 
Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Parisataa tartuntaa vähemmän kuin eilen, missä isot otsikot? Toisinpäin kuitenkin olisi paniikki, tiedotustilaisuus ja kakkostason suunnittelu välittömästi pystyssä. Jännästi kyllä "kovat" lukemat saadaan aina juuri sille päivälle kun on jokin tiedotustilaisuus ja sen jälkeen putoaa taas.
Taitaa olla tämän vuoden ennätyslukemat vs. uusi normaali päiväkohtainen lukema. On se jännä että vain toisesta tehdään isoja otsikoita. Kaikesta on näköjään kitistävä oli se sitten kuinka päätöntä. Jos tällekin päivälle olisi tartunnat kasvaneet kahdella sadalla, olisi se ollut todella huolestuttavaa.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Siis ihmiset edelleen huutelee huolissaan rajatestauksesta kun tilanne on se, että uudellamaalla brittimuunnos on nostanut lukemat epidemian ennätyslukemiin.

Ei rajatestaus ole niinkään merkittävä siksi, että variantin tulo pystyttäisiin estämään. Rajatestaus on merkittävä siksi, että sillä pystytään pysäyttämään ulkomailta tuleva "virustäydennys" ennen kuin se pääsee vapaasti leviämään.

Seurauksena on, että rajoitukset katkaisevat maassa jo jylläävät tartuntaketjut melko nopeasti, ja ulkomailta tuleva täydennys ei pääse aiheuttamaan uusia. Tein tästä joskus laskelman, ja yllätyin itsekin siitä, kuinka paljon se vaikutti tartuntojen kehitykseen seuraavien kuukausien aikana.

Laskelma ei toki ennusta tulevaa, vaan ainoastaan osoitti, että tartuntaluvun pysyessä ennallaan, ulkomailta tulevan täydennyksen osuus vaikuttaa yllättävän paljon lopputulokseen. Ulkomailta tuleva päivittäinen täydennys oli pieni (rajoittamattomana 15 tartuntaa) ja tätä verrattiin siihen, että tartuntoja tulee 25, 50 ja 75% vähemmän. Ero oli yllättävän iso, vaikka tuo rajoittamatonkin määrä vaikuttaa pieneltä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
KalPa
No niin, nyt saatiin tännekin kunnon rypäs. Se ensimmäinen Holiday Clubin mökkibileistä lähtenyt ketju jäikin vähän ns. piippuun.

Nyt oli kovat odotukset että kun klikkaa Linkkiä niin kunnon lukemia. Pettymys oli jälleen kerran suuri.

On tämä korona ovela, 12 joukkosairastumisen joukossa epäillään osan olevan brittivarianttia!
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Nyt oli kovat odotukset että kun klikkaa Linkkiä niin kunnon lukemia. Pettymys oli jälleen kerran suuri.

On tämä korona ovela, 12 joukkosairastumisen joukossa epäillään osan olevan brittivarianttia!

Jep, onhan tuo aika mitätön noin muihin ryppäisiin verrattuna, mutta kuitenkin ensimmäinen meidän maakunnassa, mistä tullut
vähän enemmän tartuntoja.

Juu, on tämä Korona aika veijari, tosiaan.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Ja kun Vapaavuori huutelisi Vantaalla sijaitsevan lentokentän asioista kuin ne hänelle jotenkin Helsingin pormestarina kuuluisivat, siitähän se riemu vasta repeäisi. Stadilaiset eivät liikkuisi enää ikinä missään, koska Janne kiusaa. Kaikkia, mutta erityisesti naisia.
Viljanen on Demari ja nainen, tosin ei enää nuori. Helpompi suunnata kaikki kiukku Vapaavuoreen.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Olikos tämä täällä?

Wiesendanger muun muassa toteaa, ettei välittäjäeläintä lepakosta ihmiseen ole löydetty, vaikka sitä on etsitty vuosi. Aiempien koronaepidemioiden kuten sarsin välittäjäeläin on löydetty. Myös WHO on todennut välittäjäeläimen puuttuvan. Wiesendangerin mukaan ei ole tieteellistä näyttöä siitä, että koronapandemia olisi zoonoosi, eläinkunnasta ihmiseen tarttunut.

Hänestä viruksen ei-luonnolliseen alkuperään viittaa se, että sars-cov-2:lla on kyky tarttua ihmisen solureseptoreihin sellaisella hämmästyttävällä tavalla, jota millään aiemmalla koronaviruksella ei ole.

Hampurin yliopiston mukaan Wuhanin kalatoreilla ei ole ollut tarjolla lepakoita, mutta Wuhanin laboratoriossa on säilytetty yhtä maailman suurinta lepakkojen tartunnanaiheuttajien kokoelmaa. Ne olisivat peräisin 2000 kilometrin päästä Etelä-Kiinasta.
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tätä ei kyllä saatana enää jaksa. Uhkaillaan ties millä kakkos- ja kolmostasoilla, ja syyllistetään tavallisia ihmisiä tartunnoista, kun todellinen syy on päättäjien täydellinen saamattomuus rajakontrollin kanssa. On ollut vuosi aikaa saada se asia kuntoon. Vuosi. Nousispa Kekkonen haudastaan. Olis Sputnikit käsivarressa joka jätkällä viikossa.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit

veikkaan että maanantaina menee pk-seudulla salit kiinni...

ESIMERKIKSI yksityisen kuntosalin sulkemispäätös enintään kahdeksi viikoksi kerrallaan edellyttää, että seuraavat kolme ehtoa täyttyvät yhtä aikaa:

1. Sairaanhoitopiirin alueella 14 viimeisimmän päivän aikana todennettujen tartuntojen ilmaantuvuus 100 000:ta asukasta kohden on vähintään 50.

2. Kunnan tai sairaanhoitopiirin alueella todetaan tautiryppäitä, joiden tartuntaketjuja ei pystytä luotettavasti jäljittämään ja jotka aiheuttavat asiantuntija-arvion mukaan merkittävän riskin uusien tartuntojen leviämiseen alueella.

3. Tartuntojen määrän sairaanhoitopiirin alueella arvioidaan johtavan sairaala- ja tehohoidon tarpeen merkittävään lisääntymiseen, sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön riittävyyden tai asiakkaiden hoivan tai potilaiden hoidon olennaiseen vaarantumiseen tai muuhun vastaavaan hoidon ylikuormittumiseen.

Eiköhän nuo kaikki kolme ehtoa jollain tavalla saada toteutumaan jo nyt.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs

Arvaako joku jo, missä ollaan?
Meinasin tulla linkittämään saman.

Tässä vuoden sisään mun käsitys sanoista on mullistunut täysin. Aiemmin kuvittelin, että veitsenterällä oleminen tarkoittaa ihan jotain muuta, kuin suht normaali tilanteen eteneminen monta kuukautta putkeen. Mutta tämäkin on nyt opittu.

Jatkossa kun joku kysyy multa, että miten menee, niin vastaan perus ”ihan normaalia tylsää elämää” sijaan, että ”veitsenterällä mennään jatkuvasti”.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs

veikkaan että maanantaina menee pk-seudulla salit kiinni...

Eiköhän nuo kaikki kolme ehtoa jollain tavalla saada toteutumaan jo nyt.
Kolmosta ei kyllä vielä saada toteutumaan. Muuta kuin kiurun puheissa. Mutta faktisesti siis ei. Ykkönen on nyt ihan turha ja hatusta vedetty, mihinkään perustumaton kohta. Kakkonen sitten hieman tulkinnanvarainen. Esim. Turussa jäljitetään, oliko se nyt 80 % vai mitä. Se on sitten kristan tulkinnan varassa, että onks tää hyvin vai huonosti.

Mutta kolmoskohtaan tukeutuen en usko, että näitä paikkoja ruvetaan laittamaan kiinni. Jos ruvetaan, niin naurattaa valmiiksi kun yksityiset salit laitetaan kiinni samalla kun kunnalliset juuri avautuvat.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Hoitakaa muut, meitä ei oikein nappaa:

Yksi mielenkiintoinen kysymys on, että mitkä todistukset testistä hyväksytään?
Valelääkärien hillopurkki?
 
nataS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Meinasin tulla linkittämään saman.

Tässä vuoden sisään mun käsitys sanoista on mullistunut täysin. Aiemmin kuvittelin, että veitsenterällä oleminen tarkoittaa ihan jotain muuta, kuin suht normaali tilanteen eteneminen monta kuukautta putkeen. Mutta tämäkin on nyt opittu.

Jatkossa kun joku kysyy multa, että miten menee, niin vastaan perus ”ihan normaalia tylsää elämää” sijaan, että ”veitsenterällä mennään jatkuvasti”.

Varmaan aika tylsiä ovat terät noissa hallituksen, terveysviranomaisten ja median veitsissä, jos näin pitkään pystytään veitsenterällä yhtäjaksoisesti olemaan.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Tässä hyvää tarinaa niille monelle nimimerkillä täällä, ketkä vähättälevät koronan vaarallisuutta.

Ristolainen haluaa omalla esimerkillään kertoa, että koronavirukseen on suhtauduttava vakavasti. Pahimmillaan se voi lyödä nuoren hyväkuntoisen huippu-urheilijan kanveesiin viikoiksi, kuten Ristolaiselle kävi.

– Olen koko liigan kovakuntoisimmasta päästä ja elämäntavat ovat viimeisen päälle kunnossa, mutta silti tämä tauti voi iskeä ja romuttaa kaiken. Ihmiset ovat kysyneet paluuaikataulusta vähän siihen tyyliin, että ihan kuin minulla olisi joku flunssa. Tässä ei nyt ihan hetkeen pelata. Tämä on aika kova tauti, Ristolainen kertoo.
 
Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Kuten myös:

– Kyllä tässä on ollut kaikki mahdolliset oireet. Välillä on ollut koviakin olotiloja, mutta hengissä ollaan. Mitä olen jutellut muiden kanssa ympäri liigan, kenellekään ei ole ollut samanlaisia oloja kuin minulla tämän takia, Ristolainen kertoo Ilta-Sanomille.

Näitä yksittäisiä uutisia yksittäisistä ihmisistä on aivan typerää nostella kumpaankaan suuntaan esille, kun mitään konsensusta ei saa aikaan. Yhtä tällaista kohti saisi varmaan sen n. 100 "ei melkeinpä mitään oireita" -lööppiä, jos joku vain sellaisia tekisi.
 
Eli voidaan vaan todeta, että tauti on vaarallinen vain +80 v monisairaille, Rasse niistää nenänsä ja pelille? :)

Vakavasti ottaen tauti on harvoin nuorille vaarallinen, mutta levitessään alkaa niitä vakavia tapauksia löytyä entistä enemmän. Brittien mukaan tuo Uudellamaalla leviävä virusmuunnos on jopa 30-40 % vaarallisempi. Ristolainen on esimerkiksi varmasti yksi maailman kovakuntoisimmista jääkiekkolijoista ja silti tauti vie tuohon jamaan. Moni saman ikäinen on Suomessa jo reilusti ylipainoinen ja huonokuntoinen.
 
Salama44

Jäsen
Jatkossa kun joku kysyy multa, että miten menee, niin vastaan perus ”ihan normaalia tylsää elämää” sijaan, että ”veitsenterällä mennään jatkuvasti”.

Mikä tässä on perusnormaalia? Onko +/- 500 koronatartuntaa ollut Suomessa aina perusnormaali tila. Tartunnat ovat kääntyneet nousuun kuten viime keväänä. Veitsen terällä ollaan siinä mielessä jatkuuko se vai pystytäänkö uudelleen pysäyttämään.

Husin alueella kasvu on aika selvä joten kokoontumisrajoitusten pienentäminen tuntuu siinä mielessä perustellulta. Jos mitään ei tehtäisi ja nousu jatkuu niin taas alkaa puhe myöhässä olosta.

Hyvä jos hiihtolomista selvitään ilman isompaa muutosta koska ne harrastukset tapahtuvat pääasiassa ulkona. Nyt vain hiihtohisseihin ja nakkikioskeille jonotukset turvaväleineen kuntoon.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Toivottavasti päättäjät ja viranomaiset pystyvät (jälleen kerran) pitämään päänsä suhteellisen kylminä tämän viimeisimmän kiihdytyksen johdosta. THL:n ulostulot jo tosin vähän väläyttivät sitä puolta, että taas tuijotetaan pelkkiä numeroita, mikä tuntuu hieman oudolta, sillä jos jollakin taholla luulisi olevan paras tieto Suomen koronatilanteesta, se olisi juuri heillä. Aina aikaisemmin on pystytty osoittamaan tarkemmin joitain selkeitä ongelmakohtia, mutta nyt tämä viimeisin suositus Uudenmaan osalta tuntui aika hätäiseltä. Ei siinä, lisää rajoituksia = vähemmän tartuntoja, tuota yhtälöä tuskin kukaan käy kiistämään. Silti kyseenalaistaisin sen, tuleeko esimerkiksi kuuluisan kakkostason työkalupaketilla olemaan kovin isoa vaikutusta kokonaismääriin. Tavallisen, suosituksia noudattavan kansalaisen koronariski ei Helsingissä ole tällä hetkellä yhtään sen suurempi kuin esimerkiksi kaksi viikkoa sitten (näin väitän minä, ei lähdettä väitteelle). Jokainen tartunta on varmasti johdettavissa johonkin selkeään riskiä korottavaan toimeen, joka saattaa olla tartunnan saaneelle henkilölle luontainen tai vaihtoehtoisesti sellainen, jota hän ei edes tiedosta. Näin siis niissä harvoissa tapauksissa, kun korona on tullut jollekin Pirkolle tai Petterille "tyhjästä".

Ennakkoon reagoiminen on hyvästä, mutta toistaiseksi trendit eivät ole mielestäni olleet sellaisia, että pahemmalle ryöpsähdykselle olisi rahkeita. Jokainen nousu on tähän mennessä tasaantunut hämmentävän nopeasti, joka kerralla jo ennen asetettujen lisärajoitusten vaikutusta. Ryppäät johtavat paikalliseen reagointiin ja tehostuneeseen testaamiseen, mikä johtaa ensiksi korkeisiin tartuntamääriin, mutta tuo taas laskua myöhemmin sen ansiosta, että iso määrä oireettomia on saatu samalla haaviin. Normaalitilanteessa näitä oireettomia ei olisi todettu ja ne olisivat aiheuttaneet oman määränsä jatkotartuntoja jne.

Olisiko kehityskulku sittenkin nyt eri kuin aikaisemmissa nousuissa? Mahdollisesti, on tältä virukselta tullut jo aikaisemmin useampi yllätys ja nyt tietysti pelissä on tarttuvampi (mutta silti samoilla konsteilla helposti torjuttava) variantti. Itse näkisin "ulkomaantuonnin" rajoittamisessa suurimman mahdollisuuden saada koko maan laajuinen tilanne suhteellisen piakkoin laskemaan päin. Nykyiset rajoitukset ja kansalaisten ylivoimaisen enemmistön käytös ovat tällä hetkellä sillä tasolla, että maan sisällä epidemia leviää todella kitukasvuisesti. Keinot ovatkin sitten ehkä vaikeammin koostettavissa. Antaisin oman suostumukseni sille, että ulkomaalaista työvoimaa käyttäviä yrityksiä sanktioitaisiin mahdollisten tartuntatapausten perusteella, kuten täällä pari onkin jo ehdottanut. Pelkkä "maailman paras varautumissuunnitelma" ei mielestäni siirrä kaikkea vastuuta yksilöille tällaisessa tilanteessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös