Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 994 575
  • 81 131
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
@Denverin Munasyndi , Ymmärsinkö oikein, että työikäisiä on kuollut koronaan 76 henkilöä? Eli nopeasti muisteltuna tieliikenne oli ainakin vuonna 2019 kuolettavampaa työikäisille (kuolleita työikäisiä taisi olla 2019 reilu 100 henkilöä) kuin korona toistaiseksi ja epäilen että liikenne on alle työikäisissä vaarallisempaa koronaan verrattaessa kuin työikäisille. Eli lähi-Alepaan mentäessä on isompi riski kuolla liikenneonnettomuuden uhrina kuin koronan seurauksena?
Kai tässä voi sanoa, että nykyiset rajoitukset ovat toimineet varsin hyvin koronatilanteen kannalta ja tilanne on minusta ihan ok jos pysyy nykyisellään.
Sen verran korjaan tuota, että alle 70-vuotiaita on kuollut 76 kappaletta (tilanne eilen ennen päivän lukujen julkistamista). On hyvin todennäköistä, että noistakin kuolemista suuri osa on painottunut luokkaan 65-69, joista erittäin suuri osa on jo eläkkeellä. Sitten tietysti pitkät sairaalajaksot ja tehohoito käsittääkseni yleisintä 50-65 -vuotiailla, joiden kroppa pystyy sen vielä hyvin kestämään.
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pojan luokalla tosiaan oireettomia tartuntoja, mutta oman pojan testitulos oli negatiivinen. Itselläni kurkku aika kipeä ja muutenkin perus kipeä olo vuotavine silmineen ja tukkoisen olon kera.

Taitaa testiä pukata pitkästä aikaa.
 

Mathieu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Täälläkin aiemmin Harhasyöttö (ja toki moni muukin) korostanut codiv-19-pandemian "suhteettomuutta" verrattuna moniin muihin ihmiskunnan ongelmiin, kirjoittaen tyyliin: "[k]yse oli Koronan nostamisest framelle OHI kaikkien muiden ongelmien ja kuolinsyiden. Mittasuhteet on hävinnyt jo kauan sitten, vaikka maailmassa löytyy tälläkin hetkellä paljon paljon vakavempia ongelmia, kuten nälänhätä, johon kuolee JOKA päivä 21.000 ihmistä, joista suurinosa lapsia."

Ei maailmassa oikeasti ole tällä hetkellä vakavempaa ongelmaa - globaalisti - kuin covid-19-pandemia. Tämä lienee useimmille meille tiedostettu asia. (Ihmisten yleistä tyhmyyttä tai vääränlaisia ideologisia trendejä ei valitettavasti voi nostaa tähän samalle tasolle. Ja ilmastonmuutosta ei kykene tiedostamaan yhtä nopeasti ja reaalisesti.)

Joo, toki ihmiset kuolevat kaikki joskus, ja nälkä ja hygienian puute surmaa lapsia. Kiistatonta. Länsimaalaisia hyväosaisia hyvin vähän koskettavaa.

Ja covid-19 itse asiassa tappaa tällä hetkellä globaalisti vähintään nuo tilastoidut 15.000-17.000 päivässä - todellisuudessa varmasti paljon enemmän. Tämä näkyy länsimaissa ja on siksi nyt enemmän "framella". Ollaanko sitten nälänhädän lukemissa on lähinnä semantiikkaa. Lisäksi vakavassa tilassa covid-19-pandemian takia on päivä päivältä 100.000+ tapausta globaalisti ja uusia tapauksia tilastoidaan puolen miljoonan ja 700.000 väliin. Itse asiassa uusia korona-alueita näyttää nousevan kuin sieniä sateella, joten pandemian loppu on todella kaukana. Meillä se on lähellä, globaalisti kaukana.

No, sitten kun länsimaat on rokotettu ja pandemia työnnetty Afrikkaan, Etelä-Amerikkaan ja Aasian reuna-alueille niin länsimaalaiset saavat rauhoittua, lennellä taas rauhassa lomarannoille ja tyytyä vertaamaan tätä koronavirusta malariaan.
 

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
94 tartuntaa tosiaan merkattu viime viikolle, mikä ainakin kuulostaa paljolta. Nyt lienee JKL rypäs kirjautunut sekä Jyväskylään että Helsinkiin (vaihtarit).
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Eikö aina ennen tiedotuksia/päätöksiä ole lyöty isompia lukuja esille. Taktiikka toiminut jo pitkään.

Saattaa olla. Onpahan kuitenkin 444 lukuna pienempi kuin viimeviikon pahimmat tartuntapäivät, joita olivat keskiviikko ja lauantai. Taidetaan siis edelleen olla laskusuhdanteessa tartuntamäärissä.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei ne sairaalapotilaiden kustannuksetkaan ole mitään mitättömiä, vaikka hengenvaaraa ei olisikaan. Vaikka potilas joutuisi maksamaan vain jonkun onnettoman päivämaksun sairaalassaoloajalta, hintalappu ei kuitenkaan yhteiskunnalle ole se, mitä kansalaisen laskussa lukee. Tätä voisi ehkä myös korostaa vähän lisää, kun puhutaan sairaaloiden kantokykyyn liittyvistä asioista. Itse laskisin myös kustannukset siihen mukaan, koska mitä enemmän kustannuksia, sitä enemmän käydään kansalaisten kukkarolla.

Kun ei ole olemassa mitään ”kuntaa” tai ”valtiota”, joka omalla duunillaan tekee verotettavaa työtä, vaan ne olemme me. Keksin veroeuroille parempaakin käyttöä kuin välinpitämättömyydestä johtuvien kustannusten kattamisen. Näitä on toki paljon muitakin, mutta nämä koronaan liittyvät asiat koskettavat kollektiivisesti suurta osaa kansasta tavalla tai toisella, vaikka osa tietysti enemmän potentiaalisia potilaita ovatkin. Suomalainen kuitenkin ymmärtää aika hyvin rahan päälle ja harva haluaa itse maksaa enemmän veroja. Naapuri voisi toki maksaa, mutta itse mieluummin ei.
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Saa nähdä poikiiko tästä baarialtistumisesta lisätaruntoja.

Satakunnan Kansa uutisoi:

”Porin keskustassa sijaitsevassa Karaoke Bar Jolenessa on saattanut altistua koronavirukselle lauantaina, tiedottaa Porin perusturvan tartuntatautiviranomainen.

Baarissa on tiedotteen mukaan ollut riski korona-altistumiselle lauantaina 30. tammikuuta kello 17.30–23.

Baarissa on tuolloin oleskellut asiakas, jolla on myöhemmin todettu koronavirustartunta. Ravintola on tietoinen tilanteesta.

Kyseisen henkilön kanssa liikkeellä ollut seurue on tiedossa, ja heihin ollaan yhteydessä torstain aikana, perusturva kertoo.”
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sopivasti ne myös vähensi Tampereen lukuja 40 tapauksella.

Viittaa vähän siihen, että näitä vaihto-opiskelijoita oli aluksi kirjattu - kuten täällä esitettiin - analysoivat laboratorion mukaan, ja siksi näitä oli mennyt Tampereen tilastoihin.

On kyllä huikea ja samalla kulunut vitsi, että näitä lukuja viivytetään, jotta Krista Kiuru saa haluamalleen päivälle erityisen pahat luvut, jotta pääsee ihan vain kiusatakseen lyömään uusia rajoituksia. Toistohuumori, ja hyvin väsynyt sellainen, on aina välillä paikallaan. Ja jos se ankeina aikoina tuo paremman mielen, ja auttaa jaksamaan matkallamme kohti parempia aikoja, niin kai tuo on jotenkin perusteltua.

Sitten kun joku alkaisi aidosti tuohon uskoa, on jo syytä huolestua. Mutta toistaiseksi tämä menee kyllä hassuttelun piikkiin.

Loppukommentiksi totean neljä asiaa:

1. Yhdysvalloissa päiväkohtaiset tartunnat putosivat ensi kertaa sitten marraskuun alle 100 000 kappaleen. Tartunnat pudonneet puoleen vajaassa kuukaudessa. Presidentin vaihtuminen on saattanut osin vaikuttaa siihen, miten vakavasti ihmiset ottavat taudin?

2. Euroopan lock-downit tehoavat loistavasti.

3. Israelissa taudin leviäminen ei ole vieläkään erityisen paljoa nopeutunut. Tauti todennäköisesti jyllää ryhmissä, joissa rokotekattavuus on alhainen.

4. Suomen tilanne saattaa olla menossa hyvään suuntaan. Rajat pitävät paremmin ja monin paikoin Euroopassa helpottava tilanne myös auttaa siinä, että tuontitartunnat putoavat. Rajoitukset kohdistuvat nyt täällä oleviin ryppäisiin, ja ne todennäköisesti hiipuivat, eikä uutta tuontia ulkomailta tule samassa mittakaavassa. Saattaisi hyvin olla, että valoa näkyy tunnelin päässä, ja rajoituksia päästään jopa hölläämään jonkin ajan päästä.
 

Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Viittaa vähän siihen, että näitä vaihto-opiskelijoita oli aluksi kirjattu - kuten täällä esitettiin - analysoivat laboratorion mukaan, ja siksi näitä oli mennyt Tampereen tilastoihin
Väittäisin että tämä on jopa ihan varma että näin pääsi käymään. Silloin kuin Vaasassa oli syksyllä se iso rypäs merkattiin Tampereelle myös isompia lukuja. Vaasasta viedään näytteet analysoitavaksi Tampereelle, joten silloin ihan luonnollista että näin pääsi käymään kun oli kiire. Sama pätee varmasti tähän Jyväskylän tilanteeseen, vaikka näytteet ei normaali tilanteessa edes meni Tampereelle analysoitavaksi.

Se on aika pieni murhe miten ja mihin nämä tartunnat kirjataan kun on kiire. Pääasia että saadaan jonot purettua ja tulokset nopeasti ulos.

Eiköhän me viimeistään seuraavassa pandemiassa saada parempi rekisteri.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Huomio Himoksella lomailleet! Viime viikonloppuna 29.-31.1. Himoksella on ollut useita mökkibileitä, joiden jäljiltä on tullut esiin koronan jatkotartuntoja. Lisäksi useita oireisia odottaa näytevastauksia. Paikalla on ollut juhlijoita kaikkialta Suomesta. Jos olit viime viikonloppuna Himoksella, on suositeltavaa:
noudattaa maskisuosituksia,
välttää ei-välttämättömiä tapaamisia seuraavan kymmenen päivän ajan ja
hakeutua pienistäkin oireista koronatestiin.

Yllä oleva teksti on kopsattu facebookista ja Tays:in päivityksestä..


Ei tainnu olla kyse kuitenkaan mistään panobileistä? Tai siis varmaan siellä on paneskeltu, mutta ei oo läpystä vaidettu?
 
F

Flonaldo

3. Israelissa taudin leviäminen ei ole vieläkään erityisen paljoa nopeutunut. Tauti todennäköisesti jyllää ryhmissä, joissa rokotekattavuus on alhainen.
Rokoteketjusta uusimmat tutkimustulokset tähän liittyen: tartunnan riski on Israelissa rokotetuilla kaksinkertaistunut ensimmäiset kahdeksan päivää rokotuksen jälkeen.

Jos siis rokottamisen nopeutta on ihailtu, on tuo ihan hirvittävä epäonnistuminen ja rokotukset ovat menneet hukkaan ison osan kohdalla. Rajoitusten noudattaminen on loppunut sillä hetkellä, kun neula on ihon rikkonut.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Rokoteketjusta uusimmat tutkimustulokset tähän liittyen: tartunnan riski on Israelissa rokotetuilla kaksinkertaistunut ensimmäiset kahdeksan päivää rokotuksen jälkeen.

Jos siis rokottamisen nopeutta on ihailtu, on tuo ihan hirvittävä epäonnistuminen ja rokotukset ovat menneet hukkaan ison osan kohdalla. Rajoitusten noudattaminen on loppunut sillä hetkellä, kun neula on ihon rikkonut.

Jep. Luin tuon äskettäin. Täytyy toivoa, että Suomessa muistetaan tiedottaa tästä piikin antamisen yhteydessä, ja korostaa tätä hyvin voimakkaasti.

Selittää kyllä tuota hyvinkin. Onneksi Suomella on tässä Israeliin nähden ns. perässähiihtäjän etu. Kun vaan kansa oikeasti tajuaisi tämän...
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jep. Luin tuon äskettäin. Täytyy toivoa, että Suomessa muistetaan tiedottaa tästä piikin antamisen yhteydessä, ja korostaa tätä hyvin voimakkaasti.

Selittää kyllä tuota hyvinkin. Onneksi Suomella on tässä Israeliin nähden ns. perässähiihtäjän etu. Kun vaan kansa oikeasti tajuaisi tämän...
Johan tässäkin ketjussa on toitotettu, että heti kun piikki on saatu niin aiotaan palata normaaliin elämään.
 

Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Johan tässäkin ketjussa on toitotettu, että heti kun piikki on saatu niin aiotaan palata normaaliin elämään.
Itse kuulunut siihen ryhmään joka ei ole ymmärtänyt ettei se immuniteetti tule tyyliin tuntien sisällä. Ja oletan että 98% kansalaisista ajattelee samoin.

Tästä on todellakin tärkeä tiedottaa laajasti ja selkeästi ihmisille jotka saa piikin.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itse kuulunut siihen ryhmään joka ei ole ymmärtänyt ettei se immuniteetti tule tyyliin tuntien sisällä. Ja oletan että 98% kansalaisista ajattelee samoin.

Tästä on todellakin tärkeä tiedottaa laajasti ja selkeästi ihmisille jotka saa piikin.
Okei. Omasta mielestäni se on kyllä tullut useassa yhteydessä ilmi, mutta toki voihan se mennä ohikin...
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Johan tässäkin ketjussa on toitotettu, että heti kun piikki on saatu niin aiotaan palata normaaliin elämään.

No, se tässä huolettaakin. Tämä ketju on yksi osoitus siitä, miksi vähän suhtaudun siihen epäillen, että tajuaako kansa tätä kuitenkaan.
 

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sanoisin, että ihan sama tartuntojen kannalta Suomessa ymmärtääkö ihmiset tuon vai ei. Rajoituksista päättävät kuitenkin tuon tiedostavat, joten mitään ei varmaan ihan asap pureta missään. Eipä tuo omaan elämään vaikuta ennen kuin nimenomaan rajoitukset lähtevät. Samalla tavalla käyn salilla, kaupassa, ravintoloissa jnejne kuin ennen rokotettakin.
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Ei ne sairaalapotilaiden kustannuksetkaan ole mitään mitättömiä, vaikka hengenvaaraa ei olisikaan. Vaikka potilas joutuisi maksamaan vain jonkun onnettoman päivämaksun sairaalassaoloajalta, hintalappu ei kuitenkaan yhteiskunnalle ole se, mitä kansalaisen laskussa lukee. Tätä voisi ehkä myös korostaa vähän lisää, kun puhutaan sairaaloiden kantokykyyn liittyvistä asioista. Itse laskisin myös kustannukset siihen mukaan, koska mitä enemmän kustannuksia, sitä enemmän käydään kansalaisten kukkarolla.

Toki näin varmasti on, mutta onhan se hintalappu yhteiskunnalle huomattavasti suurempi pitämällä maata kiinni versus nuo sairaalassa olevat. Et ihan sitäkin voisivat korostaa että kuinka tämä sulku näkyy yhteiskunnan kokonaislaskussa? Sitä ulostuloa kaipaisin hallitukselta, miten tästä aletaan avaamaan yhteiskuntaa, kun rokotus lisääntyy ja tartunnat laskee? Mikä on hallituksen suunnitelmana jotta työttömyys ei lisäänny ja yritykset pärjäävät? Lisävelanotto ei voi olla se ainoa ratkaisu.

Omana tulkintana on vähän jäänyt sellainen fiilis että nyt saadaan näillä ulostuloilla puheenaihe tämänhetkiseen koronaan ja samalla ne oikeat yhteiskunnaliset huolet tulevaisuudessa saadaan lakaistua maton alle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös