Suomessa varmaan riittäisi ihan, että laitettaisiin koulut etäopetukseen toviksi. Kirjastojen ja muiden sulkeminen on ihan höpönlöpöä. Enkä ole vakuuttunut Norjankaan mallista, että ostarit ja Alkon tapaiset suljetaan. Kouluissa ne leviää kaikki muutkin taudit, kun ollaan kylki kyljessä, huudetaan, melutaan ja käsihygienia on usein heikkoa.
Kyllä varmaan aika hyvin jo laskisi lukuja. Koulut kiinni kuukaudeksi, hiihtolomien jälkeen vasta takaisin. Samalla voisi rajoittaa hieman tukevammin myös muita osa-alueita, melkolailla kuukaudeksi voisi laittaa samanlaisen heikon "lockdownin" kuin viime keväänä, toki mikään Uudenmaan sulku ei enää auttaisi mitään. Eiköhän tämän jälkeen jo luvut olisi aika hyvin laskeneet, ja loppukevään voisi elää melkolailla normaalisti. Rajat toki pysyisivät tässä tapauksessa kiinni.
Jotenkin tuntuu, että koulujen koulujen vaikutusta tartuntatilanteeseen vähätellään jatkuvasti. Ymmärrän kyllä, että on muita syitä minkä vuoksi etäopetus ei ole keinovalikoimassa ensimmäisenä, ja se on aivan fine, mutta silti tuntuu vähän hassulta kun asiaa yritetään selitellä joillakin yliteoreettisilla "korona ei tartu kouluissa"-analyyseillä.
Mielestäni koulujen merkitys saattaa olla jopa yllättävän suuri, koska nuoret saavat yleensä lievempiä oireita eivätkä välttämättä tämän vuoksi ymmärrä jäädä ajoissa karanteeniin. Näin ne tartuntaketjut jatkuvat oppilaalta toiselle, kouluista koteihin ja kodeista työpaikoille. Lieväoireisuus selittää myös melko hyvin, että miksei lapset hakeudu testattavaksi samassa mittakaavassa kuin aikuiset.
Ja kyllähän sekin jostain kertoo, että keväällä kun koulut menivät etäopetukseen, tartuntamäärät kääntyivät vähitellen laskuun. Kesällä kun koululaiset olivat lomalla, tartuntamäärät pysyivät kokoajan pohjalukemissa. Syksyllä koulujen alettua käyrä kääntyi nousuun, mutta hidastui syyslomien aikana. Tämän jälkeen taas uusi nousu, johon joulupyhät toivat helpotusta. Ja taas näyttää orastavaa kasvua olevan (mikä toki selittynee osin myös lisääntyneellä rajavalvonnalla).
Viimeksi muokattu: