Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 201 146
  • 81 140

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Kaksi uutta kuolemaa ja lisäksi teholla nyt 3. Pieniä ensimerkkejä siitä mitä tuleman pitää.

Onko tämä nyt varmaa tietoa, että tuleman pitää?

Koulut ja koko yhteiskunta kiinni kolmeksi kuukaudeksi, niin saamme ottaa +20 miljaridia lisää velkaa. Sitten yhteiskunnan asteittainen avaaminen ja sama sulkemis- ja velkaralli edessä, kun altistumiset ja tartunnat kasvavat...
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mietin kuinka paljon tällaisia altistumisia ja tartuntoja jäi piiloon keväällä kun tartunta-aalto pyyhkäisi maamme yli. Tällaisia oli oletettavasti jatkuvalla syötöllä ympäri maata, mutta hyvin harvat, jos yksikään niistä tuli ihmisten tietoisuuteen. Lieväoireisia ei testattu, oireettomia (riskisyhmiin kuulumattomia) ei asetettu karanteeniin, altistuneista ei tiedetty mitään jne.

Tilanne on siinä mielessä nyt varsin erilainen kuin keväällä kun tauti pääsi leviämään hallitsemattomasti. Ehkäpä tuon legendaarisen toisen aallon statuksen voisi tilanteelle antaa siinä vaiheessa mikäli näin pääsee uudelleen käymään.

Tällä hetkellä kun vertaa sairaalassa olevien määrää viikon takaiseen kahden viikon sairastuneiden määrään (koska sairaalaan joudutaan yleensä viikon sairastamisen jälkeen), saadaan sairaalassa olijoiden määräksi 2.5% sairastuneista. Teholla on nyt vastaavalla tavalla laskien 0.8% sairastuneista.

1.4. vastaavat luvut olivat: sairaalassa 19.5% sairastuneista, teholla 7.6%.

Ero on valtava. Osa selittyy varmasti sillä, että tuolloin tautia sairastava väki oli ainakin tilastojen valossa nykyistä iäkkäämpää. Mutta alidiagnosointi lienee se suurin selitys kuitenkin.
 

Saarinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Onko tämä nyt varmaa tietoa, että tuleman pitää?

Koulut ja koko yhteiskunta kiinni kolmeksi kuukaudeksi, niin saamme ottaa +20 miljaridia lisää velkaa. Sitten yhteiskunnan asteittainen avaaminen ja sama sulkemis- ja velkaralli edessä, kun altistumiset ja tartunnat kasvavat...

Melko varma. Enkä mitään lockdownia ole ehdottamassa. Kunhan nyt ensiksi otettaisiin edes tosiasiat huomioon torjuntatoimissa (käsien pesu ja metrin etäisyys ei riitä, sillä Korona tarttuu ilmavälitteisesti jne).
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämmöistä lukee ihan mielellään:


Ei paniikkia, ei maailmanlopun lietsomista vaan sanotaan asiat kuten ne ovat: nyt tehdään muutama keskitetty toimi ja kun tilanne muuttuu paremmaksi, palataan vanhaan. Tässä näkyy muutenkin hienosti kuinka suhtautuminen tähän tilanteeseen on muuttunut järkevämmäksi. Valitettavasti osa porukasta vetelee menemään viimekeväisillä höyryillä joten em. järkipuhe tuskin auttaa heidän kohdallaan.

Olen sitä miettinyt, että joku tuollainen lyhyt paikallinen lockdown saattaisi olla varsin tehokas ryppäiden tuhoaja. Eli jos tietyt edellytykset paikallisella tasolla täyttyvät, viranomaiset määräävät vaikka viikon alueelliset rajoitukset päälle.

Toimenpiteiden sisällön ja keston saavat päättää viranomaiset. Itse veikkaan kuitenkin, että tuolla saataisiin aika tehokkaasti estettyä jatkotartuntoja, ja sen lisäksi vaikutus elinkeinoelämään saataisiin pidettyä mahdollisimman pienenä.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Virus voimistuu jälleen talvea kohden.

Avaatko millä tavoin virus on voimakkaampi talvella kuin vaikkapa kesällä?

Heiltä kun Korona hiljalleen siirtyy vanhempiinkin ikäluokkiin niin alkaa taas teholla olemaan tunkua.

Miten niin taas tunkua? Onko jossain vaiheessa ollut tilanne, jossa tehohoidon kapasiteetti olisi ollut uhattuna?
 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Miten niin taas tunkua? Onko jossain vaiheessa ollut tilanne, jossa tehohoidon kapasiteetti olisi ollut uhattuna?

Tein huvikseni pienen epämääräisen laskuharjoituksen. Jos oletetaan, että tehohoidon tarve seuraa viikon viiveellä tuota sairastuneiden määrää, ja tuo laskemani 0.77% kahden viikon aikana sairastuneista olisi tehohoidon tarpeessa, voidaan arvioida karkeasti, minkälainen epidemia saisi olla, ennen kuin alkaa tulla kapasiteetin rajat vastaan. Tehohoidon kapasiteetti oli jossain vaiheessa muistaakseni 260 paikkaa, mutta sitä saatiin nostettua. Arvioidaan nyt, että teholle mahtuisi vaikkapa 200 koronapotilasta. Tuolla 0.77% suhteella se tarkoittaisi kahden viikon aikana n. 26000 todettua tapausta, eli n. 1850 uutta tartuntaa päivässä.

No, eipä tämä niin suoraviivaista ole. Ja veikkaisin, että tehohoidon tarve tulee hitaasti nousemaan. Hoitoon kun joudutaan yleensä nopeahkosti, mutta siellä saatetaan ollakin kauan.

Kapasiteetin en kuitenkaan tällä hetkellä usko täyttyvän. Epidemiatilanne on edelleen varsin hyvä.
 

hiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Huomaa yleisesti somessa että jotkut tyypit oikein nauttii hetkistä milloin tartuntojen määrät kasvaa. Päästään voivottelemaan ja synnyttämään paniikkia. Tiedän myös ikävä kyllä monia tyyppejä jotka oikein toivovat koronan jatkuvan pitkään niin töihin ei tarvitse edes hakea..koska...korona ja täten erittäin vaikea saada työtä.
 

topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Huomaa yleisesti somessa että jotkut tyypit oikein nauttii hetkistä milloin tartuntojen määrät kasvaa. Päästään voivottelemaan ja synnyttämään paniikkia. Tiedän myös ikävä kyllä monia tyyppejä jotka oikein toivovat koronan jatkuvan pitkään niin töihin ei tarvitse edes hakea..koska...korona ja täten erittäin vaikea saada työtä.

luulisi että olisi kivempi elää kun on hiukan painetta tilillä?
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Tässä muuten OmaOlo.fi:n kautta ilmoitettujen oireiden jakaumaa viimeisten 14 vuorokauden ajalta. Selkeästi ainakaan nuhaa ei koeta missään tilanteessa sellaiseksi oireeksi, että vaivauduttaisiin hakeutumaan testiin ja tietysti hyvä niin. Voisi myös tulkita niin, että näistä oireilmoituksista on tuskin löytynyt kovin montaa tartuntaa.

OmaOlon kautta tehtyjen ilmoitusten määrä on myös jossakin mielessä "romahtanut", jos tilastointi sattuu olemaan THL:n toimesta ajan tasalla. Syyskuun alussa tehtiin "parhaana" päivänä reilusti yli 2000 ilmoitusta ja useampana muuna yli 1500 kappaletta. Nyt viimeisimpien kymmenen päivän aikana suurin lukema on ollut karvan yli 1000 ilmoitusta 7.9.

Oireiden suhteellinen osuus

(viimeiset 14 vrk)


38 % Kurkkukipu
35,9 %Yskä
14 %Kuume > 37,5 C
3 %Hengitysvaikeudet
3,6 %Päänsärky
2 %Oksentelu ja ripuli
0,8 %Lihaskipu
0,1 %Hajuaistin heikkeneminen
 

TrafficIsland

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olen sitä miettinyt, että joku tuollainen lyhyt paikallinen lockdown saattaisi olla varsin tehokas ryppäiden tuhoaja. Eli jos tietyt edellytykset paikallisella tasolla täyttyvät, viranomaiset määräävät vaikka viikon alueelliset rajoitukset päälle.

Toimenpiteiden sisällön ja keston saavat päättää viranomaiset. Itse veikkaan kuitenkin, että tuolla saataisiin aika tehokkaasti estettyä jatkotartuntoja, ja sen lisäksi vaikutus elinkeinoelämään saataisiin pidettyä mahdollisimman pienenä.

Näistä paikallisista lockdowneista on vähän vaihtelevia kokemuksia saatu ulkomailla. Esimerkiksi Espanjassa Lleidan kaupungin lockdown heinäkuussa ei auttanut käytännössä ollenkaan vaan virus on nyt levinnyt melkeinpä koko maahan. Toisaalta Australiassa Melbournen lockdown näyttäisi olleen aika tehokas konsti siinä mielessä, että viruksen leviäminen pysähtyi sekä kaupungin sisällä että varsinkin sen ulkopuolelle. Australiassa käytettiin huomattavasti kovempia keinoja kuin Suomessa keväällä, ulkonaliikkumiskiellosta alkaen, ja lockdown kesti useita viikkoja. Kolikon kääntöpuolena Melbournessa sitten ilmenikin ihmisten keskuudessa turhautumista, joka purkautui (ja yhäkin purkautuu) mielenosoituksina ja mellakointeina.

Suomen tilanne on siinä mielessä vähän erilainen kuin Australian, että ainakin tällä hetkellä näyttäisi siltä että virusta on jo käytännössä koko maassa melko tasaisesti. Eli vaikka yksi kaupunki suljettaisiin, olisi hyvin todennäköistä että tilanne seuraavaksi eskaloituisi jossain muualla. Australiassa epidemian toinen aalto paikallistui hyvin vahvasti juuri Melbourneen.
 

Saarinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Avaatko millä tavoin virus on voimakkaampi talvella kuin vaikkapa kesällä?



Miten niin taas tunkua? Onko jossain vaiheessa ollut tilanne, jossa tehohoidon kapasiteetti olisi ollut uhattuna?
No kyllä se on todettu virologienkin toimesta, että virukset (ja varsinkin Korona-virukset) ovat kausiluonteisia eli yleensä hiipuvat kesäksi ja talvella leviävät sitten ihan eri tahtiin.

Keväällä kapasiteetti ei ollut uhattuna, koska tehtiin massiiviset rajoitustoimet. Nyt niitä ei tulla tekemään (ainakaan helpolla), joten sitä tunkua voi tulla. Nyt täälläkin on selkeästi hyväksytty maltillinen tartuntojen kasvaminen. Jossain vaiheessa se tartuntaluku on joka tapauksessa pakko saada alle yhden (vai onko joku eri mieltä tästä asiasta?). Mitä laajemmalle tartunnat pääsevät leviämään, sitä vaikeampaa kontrollointi on. Suomessa testaus ja jäljitys toimii itse asiassa varmasti erittäin hyvin globaalissa vertailussa. Tästä huolimatta tartunnat kasvavat koko ajan (vaikkakin maltillisesti). Mitä enemmän tartunnansaaneita ympäristössä liikkuu, sitä todennäköisempiä ovat supertartutustilanteet, joita on jo nyt alettu näkemään. Painetta jäljitystyöhön tulee koko ajan lisää ja jossain vaiheessa ne rajat tulevat vastaan.

Kovaa on Koronan vähättely edelleen Suomessa, koska pääsimme lopulta niin helpolla ensimmäisestä aallosta. Kannattaisi katsoa muista maista esimerkkiä mitä tapahtuu jos tartunnat pääsevät leviämään hallitsemattomasti. Ne kuolemat ja tehohoitocaset eivät välttämättä edes ole se pihvi. Tässä esimerkiksi pari tuoreehkoa artikkelia:

1. Lievän tai oireettoman Koronan sairastaneista yliopistourheilijoista 15%:lla todettiin sydänlihastulehdus
2. 78%:lla Koronan saaneista joitakin sydänoireita

Koko ajan karttuva tieto Koronan pitkäaikaisvaikutuksista on järisyttävää. Korona ei ole mikään hieman normaalia rankempi flunssa vaan se iskee voimalla lähes kaikkiin ihmisen elimiin. Talous ja terveys ei Koronan tapauksessa edelleenkään ole toistensa vastakohtia vaan päinvastoin. Järkevät Koronan torjuntatoimet ovat kaikista parasta taloudenpitoa pitkässä juoksussa. Ei tarkoita sitä, että ihmisten tarvitsisi lukittautua koteihinsa.

Onhan se mahdollista, että Suomen nykyinen toimintatapa riittää pitämään tilanteen kurissa. Jos ja kun Korona on kuitenkin kausiluonteinen, mihin kaikki merkit viittaavat, niin se ei tule onnistumaan. Mikäli tartuntojen annetaan levähtää käsiin menee sekä talous että terveys. Tilanne on tällä hetkellä vielä hallinnassa, mutta Koronan kohdalla pitäisi pystyä toimimaan ennakoivasti eikä reagoivasti. Kannattaa katsella epidemian suuntaa eikä sitä kuinka moni juuri tällä hetkellä on sairaalassa/teholla.

Tosiasioiden tunnistaminen ja muista maista oppiminen ei ole panikointia vaan viisautta. Suomessa ei valitettavasti ole vielä riittävästi opittu, vaikka suunta on onneksi ollut oikea. Keväällä THL ja STM olivat täysin pihalla. Nyt he alkavat olemaan jo samalla sivulla muun maailman kanssa. Politiikot ovat nyt vain valitettavasti huokaisseet helpotuksesta, kun sairaalat ovat olleet kesän ajan tyhjiä. Joku Lapin matkayritysten ahdinko on pelkkä pisara valtameressä mikäli Korona-tilanne karkaa käsistä.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Missä tätä paniikkia oikein esiintyy, kun en ole itse oikein missään havainnut?
Etsitään internetissä olevia tyyppejä, jotka pelkäävät kaikke, luulosairaita ja muita. Sitten tullaan kertomaan kuinka kaikki ovat paniikissa ja ihmiset uskaltavat hädin tuskin poistua kotoaan. Samalla levitetään IS:n ja IL:n klikkiuutisia lääkärien tai poliitikkojen lausunnoista, tulkitaan niitä mahdollisimman negatiivisesti ja puhutaan siitä kuinka taho X on ihan psykoosissa
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo

Eli linja onkin selvästi tiukempi, mitä alkutiedot antoivat ymmärtää.

Alle 72h niin saa käydä tartuttamassa rauhassa ja sitten lähteä kotia. Voisi helposti veikata, että nuo lyhyet, juuri 72h alittavat pakettimatkat yleistyvät. Kyllä siinä parissa päivässäkin ehtii porot nähdä ja vähän lumessa pyöriä....
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kaksi uutta kuolemaa ja lisäksi teholla nyt 3. Pieniä ensimerkkejä siitä mitä tuleman pitää. Virus voimistuu jälleen talvea kohden. Toistaiseksi toisen aallon tartunnat ovat tulleet pääosin alle 30-vuotiaille. Heiltä kun Korona hiljalleen siirtyy vanhempiinkin ikäluokkiin niin alkaa taas teholla olemaan tunkua.
Ei Suomessa ole teholle ollut tunkua juuri missään vaiheessa ja tuskin on jatkossakaan älyttömästi, vaikka määrät nousisivat.
 
K

kiwipilot

Ei Suomessa ole teholle ollut tunkua juuri missään vaiheessa ja tuskin on jatkossakaan älyttömästi, vaikka määrät nousisivat.

Juuri näin. Tässä on nyt eletty Euroopassa sitä kuuluisaa toista aaltoa pian kaksi kuukautta eikä tehohoidon kapasiteetti ole romahtanut yhdessäkään maassa. Pahimmat panikoijat ja maalarit eivät tunnu millään tajuavan, että näillä kohdennetuilla rajoituksilla pystytään vaikuttamaan suoraan sairaanhoidon kantokykyyn niin Suomessa kuin ulkomailla. Tuntuu että ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa: A) ei virusta missään ja B) täysi helvetti ja kuoleman syksy. Edelleen muuten toivoisin näiden Näin monta koronakuolemaa tänään -otsikoiden viereen myös tilastot Vanhan normaalin ajan peruskuolemista. En vähättelyn vaan perspektiivin ja vertailun vuoksi.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Keväällä kun ennustettiin, että yli miljoona saa tartunnan ja tuhansia kuolee muutamassa kuukaudessa, niin tuokaan ei silloin perustunut millekään. Sitä ei pystynyt silloin suoraan kiistämään, koska tilanne oli niin uusi ja epävarma. Erittäin suurta epäilystä se kuitenkin jo silloin aiheutti.

Noh, aika osoitti, että ei nuo ennusteet tosiaankaan perustuneet yhtään millekään.

Nyt jos joku tässä vallitsevassa tilanteessa sanoo, että korona tulee syksyllä jotenkin uhkaamaan Suomen sairaanhoidon kantokykyä, niin häntä voidaan täysin perustellusti pitää järkensä menettäneenä.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jukurien kotipeleissä voi olla hiljaista

"Etelä-Savossa tiukennetaan koronatoimia - yli 50 hengen kokoontumiset kielletään"


Joo tosin Jukurit on muutenkin karanteenissa ja tuo rajoitus on voimassa 21.9 asti. Oikeastaan ihan hyvä että tämmöisiä alueellisia rajoituksia vihdoin on tehty eikä niin että koko maa on kiinni. Sinällään ainut ihme että lehdistö ei mässäilyt tuolla että suositellaan myös että baarit sulkee ovensa klo 24 :)
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Jukurien kotipeleissä voi olla hiljaista

"Etelä-Savossa tiukennetaan koronatoimia - yli 50 hengen kokoontumiset kielletään"

Jukureihin ei vaikuttane, mutta taitaa tuo käytännössä kieltää kaikki palloilun sarja/harkkapelit kun kyllähän tuo määrä menee rikki suunnilleen lajissa kuin lajissa pelkästään pelaajien, joukkueväen ja ottelun toimihenkilöiden kautta.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös