Kokoomus

  • 1 509 599
  • 12 663

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
No jopas, the plot eikun thickens - yritin ihan kybällä pohtia jotain yhtä syvällistä vasta-argumenttia tähän, ja lopulta löytyi: as if ja whatevs... Hymiö. Mutta odotan paluutasi tolkun keskusteluun myös sisäpolitiikan suhteen.

Ei hätää. Kuten totesin, kannatan mielelläni järkihallitusta, joka huomioi kauungistumisen ja yritysten kehittymisen. Ei ole minun vika, että Marinin SDP ja Ohisalon Vihreät kulkevat päinvastaiseen suuntaan.

Tilanne on se, että koska Kokoomuksen ei tule lähteä sosialistihallituksiin, jäljelle jää Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten hallitus siten, että vähintään kaksi mainituista on mukana. Jos Marinin SDP jatkaa tulipunaisena hehkumista (= pohtii taannehtivia lakeja yms), SDP ei tule kyseeseen. Ohisalon Vihreät taitaa seurata mielellään Marinia, kuten tekee Anderssonin Vassarit.

Tällöin tilanne on aika selvä. Mutta eipä se Kokoomuksesta johdu. Vaan siitä - minkä hyvin tiedät - että SDP:n ja Vihreiden johto on niin vasemmalla tänään. Varsinkin Vihreistä on putsaantunut kokonaan oikeistovihreät ja taloudesta Soininvaaran tapaan ymmärtävät.

Mikä on valitettavaa, mutta ei Kokoomuksesta johtuvaa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Sanoisin myös että Halla-ahon Perussuomalaiset olisi politiikaltaan helpompi sovitettava Kokoomuksen kanssa, mikäli vain Kokoomus lakkaa kipuilemasta Halla-ahon persoonan osalta.

Halla-ahoon taidetaan suhtautua nykyään aika neutraalisti Kokoomuksessa. Enemmän pohdintaa herättää puolue Halla-ahon takana. Oikeiston yhteinen hallitus pitäisi olla selvä tilanteessa, jossa nykyistä hallitusta vasemmistolaisempaa säätäjää ei ole vuosikymmeniin nähty.

Suurin erohan Pers ja Kok on suhtautumisessa humanitaariseen maahanmuuttoon sekä EU:n rooliin jatkossa. Onko näistä löydettävissä yhteinen näkemys, se ratkaisee. Tulevissa eduskuntavaaleissa oikeistoenemmistö on todennäköinen, kun mukaan lasketaan Liike nyt ja RKP.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Tulevissa eduskuntavaaleissa oikeistoenemmistö on todennäköinen, kun mukaan lasketaan Liike nyt ja RKP.
Mihin perustuu käsityksesi, että pers-kok-krist-rkp-hark saavat todennäköisesti enemmistön eduskunnassa? Unelmahallituksessasi olisivat sitten ehkä Halla-aho pääministeri, Tavio oikeusministeri, Huhtasaari sisäministeri, Räsänen opetusministeri, Harkimo liikenneministeri ja Henrikssonkin ilmeisesti jatkaisi ministerinä Halla-ahon kanssa sulassa sovussa yhteisin arvoin.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mihin perustuu käsityksesi, että pers-kok-krist-rkp-hark saavat todennäköisesti enemmistön eduskunnassa? Unelmahallituksessasi olisivat sitten ehkä Halla-aho pääministeri, Tavio oikeusministeri, Huhtasaari sisäministeri, Räsänen opetusministeri, Harkimo liikenneministeri ja Henrikssonkin ilmeisesti jatkaisi ministerinä Halla-ahon kanssa sulassa sovussa yhteisin arvoin.

Matematiikkaan se perustuu ja useampien eduskuntavaalien tulokseen. Siihen en ota kantaa, miksi jätit Keskustan pois. Kuten en ministerilistaasikaan.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ehkä tässä ei ole ratkaisevaa sinun mielipiteesi, vaan se pitävätkö keskustalaiset itse puoluettaan oikeistopuolueena.

Siinä tapauksessa sinun ei varmaan minulta kannata kysyä, vaan keskustalaisilta. Ovatko he keskusta-oikeistoa vai jotain muuta.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Siirsin osuvampaan ketjuun:

Sukupuoli näyttäisi olevan yhä enemmän puoluevalintaa määrittävä. Naisten koulutus ja asema sitä kautta työmarkkinoilla on parantunut, ja miehet kokevat turhautumista murrostilanteessa. Tämä selittää ainakin osan Perussuomalaisten ja miesten välisestä suhteesta. Vastaavasta huoli ympäristöstä ja tulevaisuudesta sekä feminismin nousu ovat vieneet naisia mm. Vihreisiin ja Vassareihin sekä myös SDP:n kannattajiksi. Jälkimmäinen tapahtui jo Rinteen demareille eduskuntavaaleissa 2019.
Tuosta on juuri kysymys. Yhteiskunnan muutos siirtää valtaa miehiltä naisille, ja vaikka tämä muutos on ihan oikeudenmukainen ja perusteltu, niin kaikki miehet eivät tätä hyväksy. Moni ajattelee, että miksi lähteä mukaan sellaiseen muutokseen, jossa ei ole henk.koht "voitettavaa".

Äänestyspäätösten vaikuttimet liittyvät vahvasti arvomaailmaan, eli käytännössä siihen, että miehillä on keskimäärin kovemmat arvot kuin naisilla. Kokoomus ja persut ovat puolueita, jotka haluavat tehdä kylmiä reaalipoliittisia päätöksiä. Vasemmalla taas ajatellaan globaalia tasa-arvoa, ilmastonmuutosta ja sukupuolikysymyksiä. Näin ollen oikeistopuolueet puhuttelevat miehiä, kun taas vasemmistopuolueet naisia. Ei toki suoraviivaisesti, sillä hajontaakin on, mutta isossa kuvassa näin.

Toinen vaikuttava tekijä on perinteinen intressipolitiikka. Persuja ja kokoomusta äänestää moni hyväpalkkainen duunari, yrittäjä ja toimihenkilö. Vaikka kaikenlaiset identiteettijutut ovat tapetilla, niin siellä on pohjalla on halu edistää itselle edullisia päätöksiä: verotusta, palkkakysymyksiä ja etuuksien jakoa. Naisia sen sijaan on asemissa, joissa yhteiskunnan tuki on tärkeämpää: huonosti palkatuissa silpputöissä, perhevapailla, matalan eläkkeen varassa jne. Ihan oletettuakin, että liberaalit vasemmistopuolueet vetoavat naisäänestäjiin.

Kokoomus voisi olla nimenmukaisesti kokoava puolue. Korkeasti koulutettuja, naisia ja miehiä, toimihenkilöitä ja menestyviä yrittäjiä perustaltaan. Mutta Kokoomus tuntuu kärsivän orastavasta blokkipolitiikasta. Ei yllätys lainkaan, sama tilanne on Kokoomusta lähellä olevilla puolueilla Euroopassa. Lisäksi Marinin vasemmistohallitus vaikeuttaa yrittäjien toimintaa erityisesti koronankriisissä, ja tämä siirtää yrittäjien kannatusta protestiksi Perussuomalaisten suuntaan putsaten mm. keskustalaisia yrittäjiä rankalla kädellä.
Ei kokoomus sinällään kärsi mistään. Nykytilanteessa, kun keskisuuria puolueita on paljon, riittää sellainen 15-20% hyviin valta-asemiin, jopa pääministeripuolueeksi.

Kokoomuksella on aika pysyvä kannatuspohja, koska Suomessa ei oikein ole muita puolueita, jotka ajaisivat järjestelmällisesti keski- ja hyvätuloisten asiaa. Niinpä myös opettajat, jakkupukuiset kassavirkailijat ja yliopisto-opiskelijat äänestävät kokoomusta, vaikka imago olisikin pielessä. Tällä hallituskaudella on lähinnä nähty, mitä tapahtuu, kun liikkuvat äänestäjät vaihtavat leiriä. Mutta ei se kokoomuksen asemaa vaaranna isossa kuvassa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei kokoomus sinällään kärsi mistään. Nykytilanteessa, kun keskisuuria puolueita on paljon, riittää sellainen 15-20% hyviin valta-asemiin, jopa pääministeripuolueeksi.

Poimin hyvästä tekstistäsi vain osan, josta olen hieman eri mieltä. Perussuomalaisten ruuvattua politiikkaansa oikealle, Perussuomalaisista on tullut vaihtoehto keskimääräistä konservatiivisemmille äänestäjille. Aiemminhan Perussuomalaiset olivat vasemmalla monissa asioissa. Nyt näitä asioita on yhä vähemmän.

Perussuomalaiset ovat käyneet Kokoomuksen hillopurkilla, ja tyhjentäneet sen mm. veropolitiikasta ja muista keskeisistä talousasioista. Tämä näkyy Kokoomuksen lähellä olevien miesten ja Kokoomuksen sisällä olevien miesten oireiluna ja osin siirtymisenä hyvin lähelle Perussuomalaisia tai Perussuomalaisten äänestäjiksi.

Sama tilannehan on ollut SDP:llä. Mutta Marinin myötä he ovat saaneet täydennyksenä naisia kannattajiksi konservatiivisten vasemmistolaisten miesten karattua jo Rinteen aikana Perussuomalaisiin.

Joten sanoisin, että Kokoomus kärsii, mutta ei toki vain blokkipolitiikasta. Puolueesta ei ole edes oikeistolaisemmalla talouspolitiikalla haastamaan Perussuomalaisia, koska Perussuomalaiset tekevät sen jälkeen uuden siirron vielä enemmän oikealle.

Lisäksi Kokoomuksen kannalta humanitaarisen maahanmuuton haittailmiöitä ei voida valkopestä, mutta toisaalta niihin ei ole löytynyt Kokoomuksen hallitusaikanakaan toimivaa ratkaisua. Erityisesti miehet Kokoomuksessa haluavat tiukempaa linjaa, mikä se sitten voisikaan olla. En pysty laajemmin sanomaan, mutta ainakin erään kuntavaalien kokoomusehdokkaan (nainen) tukiryhmässä nousi poikkeuksellisen voimakkaasti esille Helsingissä uutisoitu väkivalta vuoden ajalta, jossa on myös maahanmuuttajia mukana.

Tällä voi olla vaikutuksensa tuleviin eduskuntavaaleihin, jolloin sekä kansalliskonservatiivit että viherliberaalit vahvistuvat ääripäissä.
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Perussuomalaiset ovat käyneet Kokoomuksen hillopurkilla, ja tyhjentäneet sen mm. veropolitiikasta ja muista keskeisistä talousasioista. Tämä näkyy Kokoomuksen lähellä olevien miesten ja Kokoomuksen sisällä olevien miesten oireiluna ja osin siirtymisenä hyvin lähelle Perussuomalaisia tai Perussuomalaisten äänestäjiksi.

Näkisin perussuomalaisten kannatuksen kasvulle myös toisen merkittävän syyn. Marinin äärivasemmalle kallellaan oleva hallitus luo porvarillisen maailmankatsomuksen omaavissa ihmisissä tietynlaista voimattomuuden ja vihan tunnetta. Kaikki se, mitä vuosia on rakennettu yritetään tuhota holtittomalla politiikalla ja kukaan ei gallupeista päätellen näytä ymmärtävän mitä on tapahtumassa, koska kaikki ovat niin lumoutuneita siitä, että Meidän pääministeri pääsi Vogueen ja on noteerattu Timessä. Tämä turhautuneisuus purkautuu ajattelussa, että vaarallinen tauti vaatii kovemmat lääkkeet ja Petteri Orpon sukkamainen oppositiopolitiikka ei oikein vastaa tähän ajatukseen.

Ymmärrän itsekin pitkän linjan kokoomuslaisena, että monet puolueen äänestäjät kokevat vallalla olevan identiteettipolitiikan niin vastenmielisenä, että kiusaus hypätä persujen leiriin kasvaa.
 
Kyllä turhautumisella Marinin hallituksen politiikkaan ja Kokoomuksen heikolla oppositiopolitiikalla on osavaikutus siihen, että väkeä on siirtynyt Kokoomuksesta Perussuomalaisiin.

Nyt Kokoomuksessa käydään keskustelua, onko puolueen periaatteiden seuraaminen tärkeämpää kuin vaalikannatus. Tähän on tultu useaa tietä.
 
Minä en näe, että noudatetussa politiikassa olisi suurta ongelmaa. Ongelma on viestinnällinen. Jos Johnny Cash pystyi laulamaan vaikka puhelinluetteloa niin, että se kuulosti uskottavalta, Petteri Orpo ei pysty puhumaan edes itsestäänselvyyksiä, ilman, että enemmistö kuulijoista ei niitä kyseenalaistaisi ihan vaan hänen habituksensa ja tyylinsä vuoksi. Orpo on Ville Itälä 2.0 - jokainen TV-esiintyminen vie pari kymmenystä kannatuksesta.
 
Kirjoitan siis koko ajan Kokoomuksen näkökulmasta niin hyvin kuin osaan. En omasta. Ja Kokoomuksen kannalta politiikassa on ollut ongelma. Puolue tutkitutti kannatuspotentiaalinsa. Se ei löydykään jostain Vihreiden ja Kokoomuksen välistä. Ainakaan enää siinä ei ole ihmisiä, jotka voisivat kannattaa Kokoomusta.

Sen sijaan lähellä Perussuomalaisia on potentiaalisia Kokoomuksen äänestäjiä. Tämän takia Orpo siirtyi muutama kuukausi sitten enemmän kuin pari piirua konservatiivisemmaksi ulostuloissaan. Kokoomuksen kenttäväki on - nyt tulee oma näkemys - aiempaa konservatiivisempaa, joten siirtymä saa paremmin tukea kuin vaikkapa 10 vuotta sitten.

Yksi tilanteen heijastuma oli Pihan ilmoittautuminen ja pikainen peruminen pormestariehdokkaaksi. Näkemyserot ovat kovia ja Piha sai (tietääkseni) muistutuksen siitä, että joka kerta kun hän halailee Vihreitä, hänen oma kannatuksensa naisten keskuudessa kasvaa, mutta Kokoomuksen kannatus puolueena laskee.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Sanoisin myös että Halla-ahon Perussuomalaiset olisi politiikaltaan helpompi sovitettava Kokoomuksen kanssa, mikäli vain Kokoomus lakkaa kipuilemasta Halla-ahon persoonan osalta.
Eihän kysymys ole vain jostain Halla-ahon persoonasta. Kyseinen puolue on tarjonnut meille sellaisia lahjoja kuin Huhrasaaren, Hakkaraisen, Turtiainen, Tynkkysen, Immosen, Mäenpään, Eerolan, Grönruusin ja Hankamäen, joten aika monta syytäkin ettei tuollainen friikkisirkus houkuta. Joo, tiedän että yksi on saanut kenkää mutta jokuhan senkin ruudun tulee täyttämään.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Meinaat että Kokoomus siis valehteli kun totesivat ettei Jussi Halla-ahon noustua puheenjohtajaksi puolue sopinut enää hallituskumppaniksi koska se kuuluisa "arvopohja"?
Ei se ole valehtelua, muttei myöskään ainoa syy.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Kokoomuksen on hankala kilpailla samoilla vesillä Perussuomalaisten kanssa kun PS lupaa leikata veroja heikentämättä palveluja. Sitten Kokoomus koittaa leikata veroja heikentämättä liikaa palveluja kun operoivat reaalimaailmassa, eikä PS:n todellisuudessa jossa humamujen hyysääminen lopettamisella valtion kirstuun ilmestyy joku 3 miljardia euroa ja kehitysavun lopettamisesta toinen mokoma
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
"Halla-ahon mukaan yhteiskunnan perustehtäviin kuuluu kansalaisten ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden takaaminen. Työttömyys- ja sosiaaliturva kuuluvat Halla-ahon mukaan yhteiskunnan luksustehtäviin."
Mihin PS käyttäisi rahaa:

  • Pienviljelijöiden lisätuki ja lomittaminen, + 60 miljoonaa euroa
  • Tuhannen poliisin kouluttaminen ja palkkaaminen, + 50 miljoonaa euroa
  • Kuntaosuuksien lisäys hoitohenkilökunnan palkkaamiseen, + 50 miljoonaa euroa
  • Hoitohenkilöstön aloituspaikkojen kasvattaminen AMK-tasolla ja ammattiopistoissa, + 20 miljoonaa euroa
  • Rajavartiolaitos, hälytyskeskukset ja pelastustoimi, + 21 miljoonaa euroa
Lisäksi PS poistaisi lääkkeiden omavastuun pienituloisimmilta, nostaisi diabeteslääkkeiden korvaustasoa ja palauttaisi keliakiaa sairastavien ruokavaliokorvauksen. Sisäilmaongelmien ratkaisemiseksi ja ylivelkaantuneiden auttamiseksi puolue perustaisi omat ohjelmat.

Mistä Perussuomalaiset säästäisivät:

Maahanmuuttokulujen säästöt vuonna 2020, + 320 miljoona euroa
Yritystukien, erityisesti tuulivoimatukien leikkaus, + 330 miljoonaa euroa
Kehitysavun leikkaus, + 300 miljoonaa euroa.
Luonnonsuojelualueiden hankinnan leikkaus, + 40 miljoonaa euroa.

En löytänyt työttömyystuen ja sosiaaliturvan leikkauksia varjobudjetista.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Sen sijaan lähellä Perussuomalaisia on potentiaalisia Kokoomuksen äänestäjiä. Tämän takia Orpo siirtyi muutama kuukausi sitten enemmän kuin pari piirua konservatiivisemmaksi ulostuloissaan.

Yksi tilanteen heijastuma oli Pihan ilmoittautuminen ja pikainen peruminen pormestariehdokkaaksi. Näkemyserot ovat kovia ja Piha sai (tietääkseni) muistutuksen siitä, että joka kerta kun hän halailee Vihreitä, hänen oma kannatuksensa naisten keskuudessa kasvaa, mutta Kokoomuksen kannatus puolueena laskee.
Voisiko toisaalta olla niin, että mitä enemmän Kokoomus myötäilee persuja, sitä enemmän Kokoomuksen kannatus laskee. Sivistysporvareista osa siirtyy kannattamaan vihreitä ja jotkut jopa demareita, kun taas junttikonservatiivit eivät tyydy kannattamaan light-persuja vaan valitsevat mieluummin alkuperäisen version. Ainakin viimeinen gallup tukisi tätä käsitystä. On mielenkiintoista nähdä seuraava gallup ja Kokoomuksen kannatuksen kehitys siinä.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Kokoomuksen on hankala kilpailla samoilla vesillä Perussuomalaisten kanssa kun PS lupaa leikata veroja heikentämättä palveluja. Sitten Kokoomus koittaa leikata veroja heikentämättä liikaa palveluja kun operoivat reaalimaailmassa, eikä PS:n todellisuudessa jossa humamujen hyysääminen lopettamisella valtion kirstuun ilmestyy joku 3 miljardia euroa ja kehitysavun lopettamisesta toinen mokoma
Olisi kiva löytää dataa mihin nämä laskelmat perustavat. Totta kai maahanmuuttokustannukset ovat suuret, mutta ovatko nuo luvut edes realistisia. Suomi tarvitsee seuraavan kymmenen vuoden aikana kymmeniätuhansia ammattitaitoisia maahanmuuttajia Suomessa jotta tämä maa selviytyy joten kuten tulevista haasteista kuten esim. huoltovarmuudesta.
 
Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Luin tätä ketjua, enkä ymmärrä politiikasta mitään. Mutta lukea osaan ja paljon on kirjoitettu perussuomalaisista. No, parhaista riittää juttua ja kaikki haluavat osingoille.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Voisiko toisaalta olla niin, että mitä enemmän Kokoomus myötäilee persuja, sitä enemmän Kokoomuksen kannatus laskee. Sivistysporvareista osa siirtyy kannattamaan vihreitä ja jotkut jopa demareita, kun taas junttikonservatiivit eivät tyydy kannattamaan light-persuja vaan valitsevat mieluummin alkuperäisen version. Ainakin viimeinen gallup tukisi tätä käsitystä. On mielenkiintoista nähdä seuraava gallup ja Kokoomuksen kannatuksen kehitys siinä.

Ei. Toteutuakseen tuo vaatisi, että Kokoomus myötäilisi Perussuomalaisia.

Kannattaa erottaa toisistaan konservatiivit ja Perussuomalaiset. Kokoomus on nyt astetta konservatiivisempi, ja tällä haetaan vaalivoittoa kuntavaaleissa. Konservatiivisempi Kokoomus muistuttaa esimerkiksi Saksan CDU:ta: on EU-myönteinen, toimii ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, on valmis ottamaan pakolaisia, kannattaa elvytystä EU:ssa, kannattaa yritysten oikeutta päättää työvoimastaan jne.

Konservatiivisilla puolueilla on myös yhteisiä näkemyksiä, kuten ansiotuloverotus, mutta erot ovat muuten isot. Kokoomus on edelleen monissa asioissa liberaali. Paljon riippuu seuraavasta puheenjohtajasta. Vaikka julkisuudessa erot eivät korostu, eroja linjassa on Lepomäen ja Häkkäsen välillä.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Ei. Toteutuakseen tuo vaatisi, että Kokoomus myötäilisi Perussuomalaisia.

Kannattaa erottaa toisistaan konservatiivit ja Perussuomalaiset. Kokoomus on nyt astetta konservatiivisempi, ja tällä haetaan vaalivoittoa kuntavaaleissa. Konservatiivisempi Kokoomus muistuttaa esimerkiksi Saksan CDU:ta: on EU-myönteinen, on valmis ottamaan pakolaisia, kannattaa elvytystä EU:ssa, kannattaa yritysten oikeutta päättää työvoimastaan jne.
Jos unohdetaan persujen myötäily niin millä tavalla Kokoomus on nyt aiempaa konservatiivisempi?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös