Kokoomus

  • 1 510 471
  • 12 664

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014123118963919_uu.shtml

Tästä Olli Ainolan kirjoittamasta näkökulmasta en voi mitenkään olla toista mieltä. Olisi ollut reilumpaa kertoa aikeensa etukäteen, eikä puhua muunneltua totuutta sitoutumisesta ja vastuunkannosta. Katainen täyttää mielestäni kaikki omaneduntavoittelun merkit mitä maa päällänsä kantaa. En pysty arvostamaan kyseistä henkilö mitenkään, oma etu Suomen edun edelle. Onkohan kaikki kokoomusta vuonna 2011 äänestäneet wannabe-porvarit tyytyväisiä omaan äänestyskäyttäytymiseensä? Itseäni ainakin hävettäisi myöntää äänestäneeni kokoomusta noissa vaaleissa.

Tuosta Olli Ainolan epätoivoisesta mediahuorausvuodatuksesta en voi mitenkään olla samaa mieltä. Täyttä paskaa tuutin täydeltä.

Olen ylpeä antamastani äänestä, toisaalta myös ymmärrän kansalaisten rajoitetun kyvyn ymmärtää maan edun vaatimia kompromisseja,
Jutta maksoi siitä hinnan, Jyrki pystyi vaihtamaan duunia. Isänmaallisia ihmisiä kumpikin, ehkä Olli Ainolakin on pohjimmiltaan.
 
TDM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät Oulu
Aika mielenkiintoista. Kävin lukemassa Alex Stubbin facebook-sivuja ja eniten ihmetytti se että ihmiset omilla nimillään kommentoivat älyttömyyksiä ja loukkauksia kommenteissa. Ihme hommaa. Selkeästi myös asioista perillä olo on aivan nollaluokkaa, ja olkinukkeja hakataan oikein urakalla. Mietin että onko nuo päissään kirjoitettuja, sen verran rajua tekstiä kommentteihin tulee. Siis haloo, nykyaikana on siis ihan ookoo käydä nimittelemässä pääministeriä idiootiksi, omalla naamallaan ja nimellään?

En tiedä onko tilanne sama muiden ministerien tai ex-ministerien sivuilla, pitäneepä ottaa selvää.

Tällä palstalla keskustelu on aika lailla siistimpää, vaikkakin muutaman kommentoijan asenteet tulevat aika selvästi esille.

Asiaan. Kokoomuksen puheenjohtaja vaihtunee vaalien jälkeen Vapaavuoreksi. Se voi olla ihan hyvä juttukin, Vapaavuori on todennäköisesti helpompi pulliaisten sulattaa kuin euro-Alex.
 
Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tuosta Olli Ainolan epätoivoisesta mediahuorausvuodatuksesta en voi mitenkään olla samaa mieltä. Täyttä paskaa tuutin täydeltä.

Olen ylpeä antamastani äänestä, toisaalta myös ymmärrän kansalaisten rajoitetun kyvyn ymmärtää maan edun vaatimia kompromisseja,
Jutta maksoi siitä hinnan, Jyrki pystyi vaihtamaan duunia. Isänmaallisia ihmisiä kumpikin, ehkä Olli Ainolakin on pohjimmiltaan.

Jyrkin isänmaallisuus on kyllä aika kyseenalaista. Ymmärrän kyllä pyrkyryyden ja omaneduntavoittelun, mutta harvoin yhden ihmisen oma tavoite on aiheuttanut näin paljon vahinkoa Suomelle. Kataisen hallituksen tekemät kompromissit eivät kaikki kyllä olleet maan edun mukaisia, paljon pakollisia päätöksiä jäi tekemättä. Nyt niistä taistellaan edelleen ja poliittisesti mahdollistettu suunta kasvu-uralle on myöhästynyt parilla vuodella. Tietysti kokoomus on sysännyt syyn tästä hankalalle hallituspohjalle ja PerusSuomalaisille, mutta eihän Jyrkin olisi ollut pakko kasata kompromissihallitusta, paitsi tietysti oman tulevaisuutensa takia. Isänmaa ei tainnut syylistalla olla top10-kamaa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
... Nyt niistä taistellaan edelleen ja poliittisesti mahdollistettu suunta kasvu-uralle on myöhästynyt parilla vuodella. Tietysti kokoomus on sysännyt syyn tästä hankalalle hallituspohjalle ja PerusSuomalaisille, mutta eihän Jyrkin olisi ollut pakko kasata kompromissihallitusta, paitsi tietysti oman tulevaisuutensa takia. Isänmaa ei tainnut syylistalla olla top10-kamaa.

Missä ja miten tämä talouden kasvu-ura näkyy? Käsittääkseni koko Eurooppa on ongelmissa, missään ei ole oikein näkyvissä kasvu-uraa.

Eihän Jyrkin olisi tosiaan tarvinnut koota kompromissihallitusta, olisi vaan pidetty uudet vaalit tarpeeksi monta kertaa..
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014123118963919_uu.shtml

Tästä Olli Ainolan kirjoittamasta näkökulmasta en voi mitenkään olla toista mieltä. Olisi ollut reilumpaa kertoa aikeensa etukäteen, eikä puhua muunneltua totuutta sitoutumisesta ja vastuunkannosta.
Onko joku oikeasti lukenut tuota viitattua Kataisen haastattelua? Nyt siitä on vain yksi lause irroitettu ja tehty siitä vahva tulkinta ja oleellista olisi tietää, että onko tulkinta tarkoitushakuinen vai rehellinen
"Perusajatus vain koko ajan vahvistui. Kuljin koko ajan tätä kohti. Ainoastaan vakava ulkoinen kriisi olisi muuttanut päätöstä"
googlettamalla ei haastattelua netistä löytynyt.

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Näkemykseni mukaan tuo haastattelu ei tukenut näkemystä, että Katainen olisi jotenkin poikkeuksellisella tavalla suunnitellut lähtevänsä kesken kauden. Puheenjohtajuudet ja vaalikaudet menevät aina tällä tavalla, joten jos kesken vaalikauden ei ole sallittua pj:tä vaihtaa, niin kukaan puolue ei koskaan saa sitä vaihdetuksi. Nyt jutussa vain vahvistettiin aikaisempi käsitys, että kun akuuttia kriisin vaihetta ei ollut päällä, niin oli hyvä aika lähteä.

Tietyllä tapaa imartelevaa Kataista kohtaa, että hänet on koettu niin korvaamattomaksi, että poliittiset vastustajatkin olisivat hänet aivan poikkeuksellisella tavalla halunneeet pitää vallassa ikuisesti.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...

Minua huvittaa myös se ajatus, että mikäli Katainen olisi edelleen Kokoomuksen pj ja vaalit lähestyisivät, niin Jykää syytettäisiin varmasti siitä, että sama mies (sama puolue) on ollut liian kauan framilla, eikö olisi muutoksen aika.
 
stunt cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks, HPK
Jyrkin isänmaallisuus on kyllä aika kyseenalaista. Ymmärrän kyllä pyrkyryyden ja omaneduntavoittelun, mutta harvoin yhden ihmisen oma tavoite on aiheuttanut näin paljon vahinkoa Suomelle. Kataisen hallituksen tekemät kompromissit eivät kaikki kyllä olleet maan edun mukaisia, paljon pakollisia päätöksiä jäi tekemättä.
Yleensä on helppo syytellä yhtä poliitikkoa tekemättä jääneistä vaikeista päätöksistä, vaikka vaikeisiin päätöksiin tarvittaisiin poliittiselta kentältä laajempaa tukea ja halua. Jos poliitikot ja äänestäjät todella näkevät tilanteen sellaisena, että aina vallitseva tilanne on aina pääministerin ja suurimman puolueen syytä ja muut puolueet ja poliitikot voivat tuudittautua vain välttelemään vaikeita päätöksiä, aika nopeasti meillä on jatkumo mitään tekemättömyyden kulttuurissa. Näyttivät mielipidetutkimukset mitä tahansa tällä hetkellä, on hyvin mahdollista, että myös seuraava hallitus joutuu muodostumaan useasta puolueesta. Tunnetusti moneen puolueeseen pohjautuvat hallitukset ovat erittäin hankalia toteuttamaan mitään. Näin siis tutkittaessa historiaa myös Kataisen hallitusta pidemmälle.

Tässä on pieni haaste koko poliittiselle kentälle. Jos perussuomalaisten kannatus pysyttelee suuren puolueen statukseen oikeuttavalla tasolla, miten maahan saataisiin jatkosssa muodostettua toimintakykyinen hallitus neljän suuren puolueen pohjalta. Sopivasti vaalilupaukset ristiin, niin äkkiä ollaan tilanteessa, jossa mitään ei pystytä koskaan toteuttamaan yhdessä.

Kataisen uuteen duuniin liittyen ainakaan meikäläinen ei pidä yhtään pahana, että suomalaisia on EU:n korkeissa viroissa. Tuskimpa siitä on muuta, kuin etua suomelle.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
En oikein ymmärrä mikä hetki olisi oikea pääministerin poistumiselle, jos asiaa kysytään poliittisilta vastustajilta. Muistakaa nyt, että Vanhanen (kesk) poistui yllättäen vuonna 2010, alle vuosi ennen vaaleja ja oliko perustelut silloin ok vai ei.

Ei ollut ok. Mitä sitten tulee Kataisen totaaliseen epäonnistumiseen pääministerinä niin elämä on kovaa. Tiedämme hyvin, ettei pääministeri voi olla vastuussa kaikesta, mutta kun asiat menevät hyvin niin hän ottaa sen vastuun. Tämä valitettavasti toimii myös päinvastoin. Sitä se johtajuus tarkoittaa, että on vastuussa. On vaikea nähdä, että merkittävämpi poliitikko olisi tyytynyt tähän epäonnistumiseen ja tuhoisien kompromissien tekoon ja vain tyytymään makaamaan tulessa. Voi olla ettei kovan asettaminen kovaa vasten olisi toiminut, mutta on mahdotonta kuvitella esim. Lipposta tai Niinistöä vain kuluttamassa aikaa pääministerinä ja sitten nopeasti livahtamassa ennen vaaleja Brysseliin. Siinä olisi tanner tömissyt jo aikoja ennen ja ratkaisuja olisi tullut suuntaan tai toiseen.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Onko missään mediassa tuotu esille Matti Vanhasen motiivia pyrkiä takaisin eduskuntaan? Entinen pääministeri puhuu väyrysmäisesti siitä, että Suomen kansa tarvitsee häntä tällaisina kovina aikoina, vaikka kuvio näyttää siltä, että Vanhasmattia vituttaa, kun hän sai eläkevirakseen pikkupestin verrattuna Käteisen Brysselin-tehtävään.

Euroopan Unioni on tuulinen paikka ja Jyrki vielä kovin nuori, joten eiköhän hänkin joudu hakemaan uutta nostetta pyrkimällä takaisin eduskuntaan. Saa nähdä pääseekö silloin yhtä helpolla kuin Vanhanen nyt.
 
Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei ollut ok. Mitä sitten tulee Kataisen totaaliseen epäonnistumiseen pääministerinä niin elämä on kovaa. Tiedämme hyvin, ettei pääministeri voi olla vastuussa kaikesta, mutta kun asiat menevät hyvin niin hän ottaa sen vastuun. Tämä valitettavasti toimii myös päinvastoin. Sitä se johtajuus tarkoittaa, että on vastuussa. On vaikea nähdä, että merkittävämpi poliitikko olisi tyytynyt tähän epäonnistumiseen ja tuhoisien kompromissien tekoon ja vain tyytymään makaamaan tulessa. Voi olla ettei kovan asettaminen kovaa vasten olisi toiminut, mutta on mahdotonta kuvitella esim. Lipposta tai Niinistöä vain kuluttamassa aikaa pääministerinä ja sitten nopeasti livahtamassa ennen vaaleja Brysseliin. Siinä olisi tanner tömissyt jo aikoja ennen ja ratkaisuja olisi tullut suuntaan tai toiseen.

Tätä itsekin olen tarkoittanut, tapaa jolla Katainen "livahti" itse vastuusta, jota hän muilta vaati. Tähän kai silti saa tottua, kun valtaan pääsee vielä vahvemmin tämä noin 40-v sukupolvi. Vastuu ja me tarkoitta enenevissä määrin vain minä itse tyyppisiä ratkaisuja. Esimerkkejä varmasti löytyy jokaisesta puolueesta, mutta Katainen on mielestäni räikein esimerkki ja Räty/Männistö-case seuraa hyvin peesissä.
 
Tykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tätähän ei voi mistään todeta, mutta vaikkei Kataisen kausi häävisti mennyt, niin vaikea kuvitella että vaihtoehtoisilla ratkaisuilla olisi pärjätty yhtään paremmin. Vai onko joku sitä mieltä, että vaikkapa Soinin tai Urpilaisen johdolla maa olisi nyt tikissä ja kaikilla töitä?

Ja tuosta Kataisen väitetystä vastuunpakoilusta... hänhän laittoi itse itsensä vaihtoon. Moni tälläkin palstalla pitää Kataista epäonnistuneena pääministerinä. Eikö ole hyvä, että mies vaihdetaan, jos homma ei kerran onnistu?
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tähän kai silti saa tottua, kun valtaan pääsee vielä vahvemmin tämä noin 40-v sukupolvi. Vastuu ja me tarkoitta enenevissä määrin vain minä itse tyyppisiä ratkaisuja.
On hienoa kuulla isojen ikäluokkien tekemien kansakuntamme kannalta oikeasti merkityksellisten, todella vastuullisten ja epäitsekkäiden eläkepäätösten jälkeen vittuilua nuorten sukupolvien minä-minä-ajattelusta.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
On hienoa kuulla isojen ikäluokkien tekemien kansakuntamme kannalta oikeasti merkityksellisten, todella vastuullisten ja epäitsekkäiden eläkepäätösten jälkeen vittuilua nuorten sukupolvien minä-minä-ajattelusta.

Näin. Lisäksi on aina hauskaa tämä vetoaminen nuoriin poliitikkoihin tai "noin 40-v sukupolveen", kun suuria ikäluokkia edustavien joukossa ministereinä on tunnetusti oltu joka tuolloisesta hallituspuolueesta alta kolmekymppisinä. Eivät nykypoliitikot ole siinä mielessä mitenkään erityisen nuoria tai kokemattomia, melkeinpä päinvastoin. Vaan niinhän se on ihmisellä, että hassua kun kaikki muut vanhenevat, mutta itse säilyy niin nuorena.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...On vaikea nähdä, että merkittävämpi poliitikko olisi tyytynyt tähän epäonnistumiseen ja tuhoisien kompromissien tekoon ja vain tyytymään makaamaan tulessa...

Olen tavallaan kanssasi ihan samaa mieltä, mutta mikäli paikkansa pitää, että Katainen oli ajatellut siirtoa Eurooppaan jo vuosia sitten, niin on mielestäni ihan realistista olettaa, että hän olisi sinne siirtynyt joka tapauksessa. Siis vaikka käänne parempaan olisi jo nähtykin. Jotenkin näissä jutuissa aina unohtuu, että Katainen on ollut helvetin kauan politiikassa ja ura on ollut suorastaan hämmästyttävän menestyksekäs vaalituloksilla mitattuna. Toinen asia on tämä moralisointi. Minä voin ainakin tunnustaa, että jos olisin ollut Suomen poliittisessa ilmastossa 10v puheenjohtajana ja voittanut kaikki vaalit, niin kyllä mieli tekisi lähteä muualle ja siis tehdä jotain muuta.

Onko missään mediassa tuotu esille Matti Vanhasen motiivia pyrkiä takaisin eduskuntaan? Entinen pääministeri puhuu väyrysmäisesti siitä, että Suomen kansa tarvitsee häntä tällaisina kovina aikoina, vaikka kuvio näyttää siltä, että Vanhasmattia vituttaa, kun hän sai eläkevirakseen pikkupestin verrattuna Käteisen Brysselin-tehtävään...

Eiköhän Vanhanen vain kyllästynyt tuohon varsin erikoiseen pestiinsä puljussa, jota monet ihmettelivät, että onko tämä nyt pääministerin arvoinen loppusijoituspaikka. Tosiasiassa Vanhanen ei tainnut parempia tarjouksia edes saada, kohusta kohuun marssiminen ei tehnyt hyvää imagolle.

Nyt Matti tulee takaisin, kauppaneuvospaukkumaisesti voin todeta, että pojat Suomalaisella Klubilla kertoivat, että Kepu on jo läänittämässä Kelan johtajan paikan Matille palkinnoksi.
 
Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Muistakaa nyt, että Vanhanen (kesk) poistui yllättäen vuonna 2010, alle vuosi ennen vaaleja ja oliko perustelut silloin ok vai ei.

Vanhasen oli pakko silloin lähteä vielä kun kerkesi. Ylellä on edelleenkin kassakaapissa allekirjoitetut todistajalausunnot niistä tuppeensahatuista laudoista.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Eiköhän Vanhanen vain kyllästynyt tuohon varsin erikoiseen pestiinsä puljussa, jota monet ihmettelivät, että onko tämä nyt pääministerin arvoinen loppusijoituspaikka. Tosiasiassa Vanhanen ei tainnut parempia tarjouksia edes saada, kohusta kohuun marssiminen ei tehnyt hyvää imagolle.

Nyt Matti tulee takaisin, kauppaneuvospaukkumaisesti voin todeta, että pojat Suomalaisella Klubilla kertoivat, että Kepu on jo läänittämässä Kelan johtajan paikan Matille palkinnoksi.

Tätä minä juuri tarkoitin. Vanhasen retoriikka on kuitenkin sitä, että hänen motiivinsa palata politiikkaan on se, että vaikeat ajat tarvitsevat hänenkaltaistaan kokenutta poliitikkoa. Tuosta puuttuu vain se, että hän alkaa syyttää Käteistä vastuunpaosta, vaikka omat motiivit ovat yhtä itsekeskeiset.
 
Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
On hienoa kuulla isojen ikäluokkien tekemien kansakuntamme kannalta oikeasti merkityksellisten, todella vastuullisten ja epäitsekkäiden eläkepäätösten jälkeen vittuilua nuorten sukupolvien minä-minä-ajattelusta.
Ja tämä antaa oikeutuksen toimia samalla tavalla kuin isot ikäpolvet? Kataisellahan oli kolme vuotta aikaa toteuttaa vastuullista politiikkaa pääministerinä ja ajaa eläkeratkaisuun muutoksia, koskien myös suurten ikäluokkien ja varsinkin ökyeläkkeiden kertymistä. Mutta eläkeratkaisut venyvät (tietysti SAK:n syytä),kuntauudistus kariutui ja sote-ratkaisu voi siirtyä jopa seuraavalle hallituskaudelle. Mitenkähän nämä uudistukset etenevät, jos keskusta toimii pääministeripuolueena? Vetoaminen vaikeaan hallituspohjaan on aivan turhaa, koska Katainen itse kokosi hallituksen. Veikkaan, että jos Katainen olisi jättänyt hallitustunnustelut ja seurauksena olisi ollut uudet vaalit, jytky ei olisi uusiutunut.

Näin. Lisäksi on aina hauskaa tämä vetoaminen nuoriin poliitikkoihin tai "noin 40-v sukupolveen", kun suuria ikäluokkia edustavien joukossa ministereinä on tunnetusti oltu joka tuolloisesta hallituspuolueesta alta kolmekymppisinä. Eivät nykypoliitikot ole siinä mielessä mitenkään erityisen nuoria tai kokemattomia, melkeinpä päinvastoin. Vaan niinhän se on ihmisellä, että hassua kun kaikki muut vanhenevat, mutta itse säilyy niin nuorena.
Jospa aikanaan on näiden nuorempien kärsivällisyys on riittänyt odottamaan oman edun toteutumista eikä kaikkea ole tarvinnut saada heti. Lisäksi vanhempien kollegoiden valvonta ja opastus on varmasti ollut tiukempaa.
 
Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015010218970004_uu.shtml

Eero Lehti antaa oman arvionsa hallituksesta. Tässä kohtaa olen samoilla linjoilla Lehden kanssa Kataisen tekemisistä ja nuorten toivojen nostamisesta liian suureen vastuuseen. Onneksi neuvonantajaksi nimittäminen ei poistanut Lehdeltä tosiasioiden näkemistä ja niiden julkituomista. Stubbin asema vaan tulee vaikeammaksi, jos puolue ei tue puheenjohtajaansa täydellä rintamalla.
 
kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Lehti on yksi ehkä viidestä tai kymmenestä täysjärkisestä ihmisestä eduskunnassa.

Hänen kaltaisiaan kokeneita kavereita Suomi tarvitsisi ministereinä. Sellaisia, jolla on jotain näyttöä myös yksityiseltä sektorilta.

Mutta eihän suomalaiset kateelliset kommunistit Lehdestä tykkää kun se on rikas ja ajaa Jaguarilla. Eli Mikki- ja Minnihiiriklubilla jatketaan.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Mutta eihän suomalaiset kateelliset kommunistit Lehdestä tykkää kun se on rikas ja ajaa Jaguarilla. Eli Mikki- ja Minnihiiriklubilla jatketaan.
En ole kommari enkä kateellinen, mutta Eero Lehti teki pahan mikkihiireilyn, kun äänesti hallituksen luottamuksen puolesta, mutta valittaa siitä huolimatta jatkuvasti hallituksen toiminnasta. Hänellä oli paikkansa kaataa koko höskä, mutta ei vaan sitä tehnyt.

Tiedän toki, että ei se pelkästä Lehdestä kiinni jäänyt, ihmetyttää vain.
 
kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
En ole kommari enkä kateellinen, mutta Eero Lehti teki pahan mikkihiireilyn, kun äänesti hallituksen luottamuksen puolesta, mutta valittaa siitä huolimatta jatkuvasti hallituksen toiminnasta. Hänellä oli paikkansa kaataa koko höskä, mutta ei vaan sitä tehnyt.

Tiedän toki, että ei se pelkästä Lehdestä kiinni jäänyt, ihmetyttää vain.

Jep. Tuosta olen samaa mieltä. Se laski Lehden pointseja reilusti ja oli paras esimerkki siitä, että Suomessa eletään näennäisdemokratiassa.

Koko "Kansanedustaja"-nimitys on virheellinen. Eivät kansanedustajat kansaa ja isänmaataan edusta - vaan itseään ja puoluettaan. Tuo Lehden toiminta oli siitä täydellinen esimerkki.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
En ole kommari enkä kateellinen, mutta Eero Lehti teki pahan mikkihiireilyn, kun äänesti hallituksen luottamuksen puolesta, mutta valittaa siitä huolimatta jatkuvasti hallituksen toiminnasta. Hänellä oli paikkansa kaataa koko höskä, mutta ei vaan sitä tehnyt.

Suomen parlamentti ei toimi niin, että hallituspuolueen edustaja äänestää hallitusta vastaan. Lehti on sanonut, että hallituksen pitäisi kaatua, mutta hän ei voi asian hyväksi tehdä mitään, vaan kaataminen pitää tapahtua oppositiosta käsin. Ei ole Lehden vika, jos hän noudatti sovittuja sääntöjä.

Vai äänestikö joku hallituspuolueen edustaja kaatamista vastaan?
 
kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Niin... tuossahan on kyseessä ryhmäkuri, joka on epädemokraattinen ilmiö.

Kansanedustajan pitäisi ensin ajatella isänmaata ja kansaa - ja vasta sitten puoluettaan. Jos Lehti kerran on kommentoinut moneen otteeseen, että isänmaan edun mukaista olisi kaataa tämä sosialistihallitus, niin silloin pitäisi äänestää sen mukaan, puolueen etua ajattelematta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös