Mainos

Kokoomus

  • 1 620 789
  • 13 187

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Eipä yllätä, liberaalisiipi on ahtaalla nykyään Kokoomuksessa ja kaupan päälle täytyy olla hallituksessa persujen kanssa.

Ei sitä päätä kannata seinään lyödä määräänsä pidempää, Orpo on linjansa valinnut.

Mykkäsen tehtäväkuva on ilmastopolitiikka, luonnon- ja vesiensuojelu, ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen, kiertotalous, rakentaminen ja maankäyttö sekä asuntopolitiikka. Orpon hallituksen politiikka ei vastaa Mykkäsen omia näkemyksiä, joten uskoakseni mielellään lähti.

Välillä tuntuu, että kun atet, teret, sturet ja muu X:n öyhöosasto laukoo viisauksiaan, muistetaan kyllä todeta, että kokoomuksessa on katto korkealla ja seinät leveällä kaikille talousoikeistolaisille, mutta kun joku liberaalisiiven edustaja rohkenee kertoa mielipiteensä, ahdasta on kuin savupirtissä. Tämä toki on vain oma mielikuvani, mutta se ei ainakaan heikentynyt esimerkiksi tänään, kun Aura Sallaa lynkkasivat somessa niin omat kuin vieraat sellaisin sanankääntein, että kohteen olisi voinut kuvitella olevan vähintään Josef Mengele.

Kokoomuksen kansalliskonservatiivinen osasto ei yllätä. Mutta kannattaa huomata, että he eivät saaneet mukaansa juuri ketään, joka olisi eri mieltä Israelin suorittamasta kansanmurhasta. Tämä osuus hyväksyttiin erittäin laajasti ja ainoastaan - syystä - arvosteltiin asekaupan lopettamista Israelin kanssa.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jos Mykkänen valitaan kaupunginjohtajaksi, niin hänen tilalleen eduskuntaan taitaa nousta Henrik Vuornos. Nelikentän mukaan hän on arvoliberaali ja vihreällä puolella akselia hänkin.
Espoo - tuo arvoliberaalien kokoomuslaisten viimeinen linnake!
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Yhtäältä en ihmettele, vaikka Mykkäsen seuraaja olisi puolueen Tere-siipeen kuuluva Heikki Vestman tai jopa Atte Kaleva. -Kumpikaan kun ei ministeriksi ole vielä aiemmin päässyt.

Sikälihän tätä Kokoomuksen sisäisten klikkien sapelinkalistelua on mielenkiintoista seurata, siinä Demarien marinistien ja lindtmanistien. Kokoomuksessahan ns. kevytpersuilla on juuri nyt selvä ote liberaaleista, mutta tiedä sitten, tuleeko asetelma olemaan pysyvä.
 
Atte Kaleva ympäristöministerinä on kuin Andrew Wheeler Yhdysvaltain ympäristönsuojeluviraston pääjohtajana.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Atte Kaleva ympäristöministerinä on kuin Andrew Wheeler Yhdysvaltain ympäristönsuojeluviraston pääjohtajana.
Uudeltamaan tai Helsingin vaalipiiristä olettaisin Mykkäsen seuraajan joka tapauksessa valittavan, mikäli hän valtioneuvoston jättää. Vestmanin ja Kalevan ohella puolueen Tere-siipeen kuuluva Pia Kauma voisi olla myös looginen valinta, hän kun ei pitkästä kansanedustajan urastaan huolimatta ole kertaakaan ministeriksi vielä päässyt, joten voisi olla aikakin palkita Kokoomuksen luottoratsu. Tere Sammallahti itse valinta tuskin kuitenkaan olisi, hän kun on vasta ensimmäisen kauden kansanedustaja.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Sikälihän tätä Kokoomuksen sisäisten klikkien sapelinkalistelua on mielenkiintoista seurata, siinä Demarien marinistien ja lindtmanistien. Kokoomuksessahan ns. kevytpersuilla on juuri nyt selvä ote liberaaleista, mutta tiedä sitten, tuleeko asetelma olemaan pysyvä.

Euroopassa maltillinen oikeisto on jo vuosia lähestynyt laitaoikeistoa. Suomi menee siinä mukana. EU:ssa keskustaoikeisto tekee jatkossa yhteistyötä ainakin yhden laitaoikeiston ryhmän kanssa erityiskysymyksissä. Seuraavien 3-5 vuoden aikana nähdään, miten tilanne kehittyy.

Kokoomus on valinnut kannatusta voittaakseen ja vallassa tai suurimpana oppositiopuolueena pysyäkseen aiempaa konservatiivisemman linjan. Siihen sopii yhteistyö PS:n kanssa. Joskus aiemmin mentiin ainakin vähän enemmän asiapohjalta, mutta nyt mennään kannatusta maksimoiden. Peruskannatuksen lisäksi Kokoomus on napannut itsensä ja PS:n välissä olevat konservatiivit haaviinsa.

Oikeistoliberaaleja ei edes yritetä olla, koska siellä ei ole ketään. Liberaalipuolueen kannatus EK 2023 vaaleissa kertoi suunnan, minne Kokoomus ei mene. Oikeistoliberaalipolitiikan lähes täydellinen hylkääminen on valitettava asia, mutta Orpon aikana tilanne on tämä.
 
Viimeksi muokattu:

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Uudeltamaan tai Helsingin vaalipiiristä olettaisin Mykkäsen seuraajan joka tapauksessa valittavan, mikäli hän valtioneuvoston jättää.
En nyt ihan varmana tätä pitäisi. Mykkänen nousi ministeriksi ihan omilla ansioillaan ja merkittävällä asemalla puolueessa, eikä aluepainotuksen vuoksi. Jos asia olisi toisin ja paikan jättäisi joku Suomen reuna-alueelta valittu ministeri, niin silloin alue olisi merkityksellisempi. Nyt taas Uudeltamaalta ja PK-seudulta jää edelleen hallitukseen kuusi ministeriä joista kaksi Kokoomuslaista.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Jos Kaleva nousisi Mykkäsen tilalle, fiilis olisi suunnilleen sama kuin Olympiastadionilla lavalle nousisi Bruce Springsteenin sijasta Tero Vaara. En tosin hetkeäkään usko, että näin tapahtuisi. Kokoomuksesta löytyy monta ministerin saappaat oikeasti täyttävää.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Katsotaan valitaanko Mykkänen Espoon kaupunginjohtajaksi. Sen jälkeen jos valitaan, hän siirtyy uudelle tontilleen helmikuun alussa 2025. Seuraajakeskustelun aika ei Kokoomuksessa ole vielä ja siksi siirtoa ei juuri kommentoida eikä kukaan ilmoittaudu vielä ministerikisaan.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En nyt ihan varmana tätä pitäisi. Mykkänen nousi ministeriksi ihan omilla ansioillaan ja merkittävällä asemalla puolueessa, eikä aluepainotuksen vuoksi. Jos asia olisi toisin ja paikan jättäisi joku Suomen reuna-alueelta valittu ministeri, niin silloin alue olisi merkityksellisempi. Nyt taas Uudeltamaalta ja PK-seudulta jää edelleen hallitukseen kuusi ministeriä joista kaksi Kokoomuslaista.
Mykkänen on toden totta ollut jo pitkään Kokoomuksen raskasta sarjaa ja onhan toki niin, ettei Uudenmaan kohdalla aluepainotuksesta ole ministerivalinnoissa. Melkein voi jopa olla niin, että maakunnista on suhteellisesti helpompi nousta ministeriksi. Mikäli aluepainotus edellä mennään, niin Heikki Autto voisi olla hyvä valinta, kenen nimi jo pyöri ministerispekulaatioissa vuonna 2023.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mielenkiintoinen juttu HS:lta.

Sen mukaan Kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partanen olisi ansainnut tulla erotetuksi Asianajajaliitosta, jos hän olisi ollut vielä asianajaja, arvioi liiton valvontalautakunta. Kyse oli vastaamattomuudesta liiton pyyntöön.

Partanen ei omien sanojensa mukaan vastannut, koska oli jo pakotettu eroamaan liitosta tultuaan valituksi kansanedustajaksi. Laki ei silloin anna mahdollisuutta olla asianajaja.

Sen sijaan en käsitä, miksi Partanen toimii kusipäisesti. Hän ei ollut kertonut asiakkaalleen eli kantelun tehneelle päämiehelleen hintatietojaan ja arviota jutun hoitamisen kokonaiskustannuksista, vaikka asiakas oli sitä pyytänyt. Partanen jätti myös vastaamatta asiakkaan uuden edustajan viestiin. Viestissä oli kyse palkkion maksamisesta.

No, kenties syynä on se, että Partanen kuvittelee olevansa niin paljon muita parempi, että normaalit liike-elämän käytännöt koske häntä. Saati liittonsa ohjeistus ja moraali.
 
Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Tampereen apulaispormestari Ilkka Sasi erotetaan omasta valtuustoryhmästään – Näin ryhmän puheenjohtaja ja Sasi kommentoivat

Ilkka Sasi sivuun Kokoomuksen valtuustoryhmästä. Olisiko viisasta tehdä omat johtopäätökset myös apulaispormestarin virasta?

Pisteet Kummolalle ja Kokoomuksen ryhmälle, että puuttuvat asioihin. Harvoin nämä tapaukset ilman syytä syyteharkintaan asti etenee.

Trendi taitaa nykyään olla, että ei erota vaan roikutaan asemassa kiinni niin kauan kun ote pitää.

Edit: linkki korjattu
 
Viimeksi muokattu:

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suomen ja Israelin välistä asekauppaa on vaadittu useita vuosia lopetettavaksi. Sanna Marinin hallituksen loppumetreillä syntyi päätös Daavidin Linko -ilmatorjuntajärjestelmän ostamisesta. Tämä ratkaisu tehtiin vasemmistohallituksessa Suomen puolustamiskyvyn vuoksi. Toki jälkikäteen vassarit vierittivät syyn muiden niskaan, ei he mitään tehneet. Hankinta oli todellisuudessa kaikin tavoin avoin eikä vassarit sitä vastustaneet.

Kokoomuksessa ja Suomessa on vankka tuki asekaupoille Israelin kanssa siksi, että sieltä kyetään toimittamaan Suomen tarvitsemia aseita, jotka ovat alallaan parhaita. Myös Ruotsissa nähdään asia samoin ja Ruotsi hankki huhujen mukaan puolustamiseen esimerkiksi amerikkalaisia ilmatorjuntajärjestelmiä israelilaisen raketein. Tähän on syynsä. Rakettien osumaprosentissa tiettyihin Venäjän ohjuksiin oli huhujen mukaan niin suuri ero.

Muilta osin olen useamman kerran käsitellyt Gazan sodan tilannetta, joten en kertaa tässä ketjussa sitä, mitä Gazan sotaketjuun kirjoitin.

En ainakaan itse näe mitään syitä sille, että miksi ihmeessä Suomen muka pitäisi se asekauppa Israelin kanssa lopettaa. Jos tai kun Suomi kerran saa Israelista sitä hyvää ja tarvittavaa materiaalia, niin miksi toimittajamaata pitäisi turhaan lähteä toiseen vaihtamaan.

Mitä tähän Gazan tilanteeseen tulee, niin siinäkin Israel on ollut vain puolustajan asemassa milloin Hamasia, palestiinalaisia ja milloin mitäkin eri terroristijärjestöä vastaan.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mitä tähän Gazan tilanteeseen tulee, niin siinäkin Israel on ollut vain puolustajan asemassa milloin Hamasia, palestiinalaisia ja milloin mitäkin eri terroristijärjestöä vastaan.

Israel on saanut kärsiä terroristeista. Yksi viime ajan tunnetuimmista iskuista tapahtui lokakuussa 2023. Mutta ennen sitä ja sen jälkeen mm. jatkuvista rakettihyökkäyksistä. Missä kulkee Israelin vastahyökkäyksen ja siviilien kärsimyksen raja Gazassa?

Ulkoministeri Valtonen totesi tammikuussa 2024, että "Voisi oikeastaan sanoa, että nyt riittää! Siellä on ihmisten kärsimys sillä tasolla, että paitsi peruselintarvikkeista myös vedestä on niin huutava pula, että ihmiset ovat nälkä- ja janokuoleman lähellä. Näin ei missään nimessä voida jatkaa. Tässä ensisijainen vastuu on Israelilla."
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
En ainakaan itse näe mitään syitä sille, että miksi ihmeessä Suomen muka pitäisi se asekauppa Israelin kanssa lopettaa. Jos tai kun Suomi kerran saa Israelista sitä hyvää ja tarvittavaa materiaalia, niin miksi toimittajamaata pitäisi turhaan lähteä toiseen vaihtamaan.

Mitä tähän Gazan tilanteeseen tulee, niin siinäkin Israel on ollut vain puolustajan asemassa milloin Hamasia, palestiinalaisia ja milloin mitäkin eri terroristijärjestöä vastaan.
Ollaan joko valtavan itsepetoksen tai täydellisen tietämättömyyden äärellä, jos nähdään Israelin olevan vain puolustajan asemassa. Kun esimerkiksi YK:n raportteja tutkailemalla päätyy hyvin toisenlaiseen lopputulemaan.

Pitäisi olla jokseenkin kiistatonta, että Israel on estänyt humanitäärisen avun saamista Gazaan. estänyt veden tai sähkön saantia, vaikeuttanut sairaaloiden toimintaa. Millä ihmeen ilveellä tätä voi kutsua puolustautumiseksi?

Se on tietenkin totta, että on meneillään vastaus viime lokakuun julmaan Hamasin iskuun. Kuitenkin kansainvälinen yhteisö on ennenkin lähtenyt siitä, että puolustautumisen tulee olla kohtuullinen suhteessa hyökkäykseen. Esimerkiksi vuoden 2008 Georgian sotaa koskien EU laati raportin, jonka mukaan Georgia katsottiin konfliktin aloittaneeksi osapuoleksi, mutta samalla todettiin Venäjän vastauksen olleen täysin ylimitoitettu. Nyt ollaan nähdäkseni siinä tilanteessa, että Israelin reagointi on ollut vielä monin verroin törkeämpää kuin aikoinaan Venäjän vuonna 2008.
 
No YK:n raportit nyt saattavat olla mitä ovat, koska kyseinen järjestö on muutenkin vain pelkkä Venäjän käsikassara, kun ovat pitäneet tämän kyseisen diktatuurivaltion jäsenenään ja ottavat muutenkin aina huomioon siellä myös sen Venäjän veto-oikeuden näissä päätöksissä.

Jos siellä Israel on joskus jotain humanitaarisen avun saantia vaikeuttanut tai estänyt, niin eiköhän siinäkin ole aivan varmasti ollut syynä juurikin se asia, että sen länsimaiden lähettämän avun ei ole katsottu menevän sinne, johon sen olisi oikeasti tarkoitus mennä, eli siviiliväestölle, naisille, lapsille ja vanhuksille, jotka ovat oikeasti sen ruoan, avun ja lääkkeiden tarpeessa. Veikkaan että näissäkin tapauksessa siellä on ollut varmasti joku Hamas tai muu vastaava terroristijärjestö ottamassa sitä avustusta niiden aseiden ja väkivallan avulla omaan haltuunsa, kuten tällä kyseisellä terroristijärjestöllä on aina ennenkin ollut tapana toimia.

Selvästi ollut tossa Georgian tilanteessa se Venäjä vaikuttamassa näihin päätöksiin, kun tämän kyseisen diktatuurisen hyökkääjävaltion on katsottu muka olleen puolustajan asemassa, vaikka todellisuudessa se Venäjä oli se sodan aloittajaosapuoli jälleen kerran, kuten aina ennenkin historiansa aikana.
 
Holy Diver

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS & AVS
Israel on tehnyt itsestään pesunkestävän terroristivaltion. Kun hamas teki tämän viimeisen konfliktin aloittaneen hyökkäyksensä, niin Israel on vajonnut sen jälkeen pohjamutiin eikä ansaitse mitään sympatioita. Toivottavasti kv. yhteisö eristää myös tämän paskatunkion kaikista pöydistä missä muut sivistyneet valtiot istuvat. Zero respect to Israel
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Atte Kalevalta melko persumaista valitusta. Sinänsä on toki valitettavaa, jos julkisrahoitteisten infrahankkeiden kustannukset kohoavat merkittävästi, mutta autot vs. joukkoliikenne ja kevyt liikenne-vastakkainasettelun tuominen on mielestäni tarpeetonta, samoin kuin miljardin hintalapulla vihjailu.
 
aalto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, änärin suomalaiset
Atte Kalevalta melko persumaista valitusta. Sinänsä on toki valitettavaa, jos julkisrahoitteisten infrahankkeiden kustannukset kohoavat merkittävästi, mutta autot vs. joukkoliikenne ja kevyt liikenne-vastakkainasettelun tuominen on mielestäni tarpeetonta, samoin kuin miljardin hintalapulla vihjailu.
Urakan hinta oli jo alunperin sidottu indeksiin, joten hinnan kohoaminen oli tiedossa. Helsingin kokoomus on ollut hankkeen takana. Jutussa mainittu miljardi on suuremman kokonaisuuden hinta. Miksi kokoomus, miksi?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös