Mainos

Kokoomus

  • 1 620 963
  • 13 187

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mitä vittua Kokoomus ja Elina Valtonen? Oliko nimitys maan etu, Kokoomuksen etu vai ainoastaan hyvä-kaveri-kerhon normisettiä?

Minusta nimitys ei ole Suomen etu. Tuen kuitenkin virkamieslain ja muiden lakien sekä sopimusten mukaisia toimia rangaistuksena ja vastustan ehdottomasti sitä, että Kokoomus tai Valtonen voisivat päättää ohi lain sekä rangaistuksista että nimityksistä. UM:n mukaan virkamiehen irtisanomiskynnys ei ylittynyt tapauksessa.

Vilen sai varoituksen koska laki ei muuhun taipunut. Sen jälkeen mennään normaalin UM-protokollan mukaan. Lisäksi enää Vilen ei ole esimies ja hänen palkkansa laski ainakin jonkin verran. Ulkoasiainneuvos on tehtävän nimike.

Vilen olisi voinut vetää itse johtopäätökset ja erota. Kun hän ei näin toiminut, tämä on tulos. Virkamiesharkinnassa katsotaan, mikä on Vilenille sopiva työpaikka hänen kokemuksensa huomioiden.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Tarkemmin ajatellen taidat olla oikeassa. Vilenin osalta on myös käynnissä esitutkinta UM:n varojen mahdollisesta väärinkäytöstä. En osaa sanoa, olisiko ollut mahdollista jättää nimitys tekemättä tuon tutkinnan ajaksi (pidättää virasta). Ehkä. Jos Vilen saa tuomion, niin UM saattaa joutua arvioimaan uudelleen Vilenin edellytyksiä jatkaa UM:n palveluksessa.
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Monta päivää jo odotellut Kokoomuksen kovien ministereiden lausuntoa siitä, että mikä homma tämä sotatila-juttu on.

Pääministerin erityisavustaja viestitti, että Orpo on kiireinen eikä voi antaa kommenttia asiaan liittyen. Valtosen erityisavustaja viestitti, että ulkoministeri lomailee, eikä haastattelu asiaan liittyen näin ollen onnistu. Häkkästä ei tavoitettu lainkaan.

Vuoden aikana varsin tutuksi tullutta median pakoilua. Kohta tulee varmaan ensin Stubbilta x:ään pari lausetta ja Orpo kopsaa ne omaan päivitykseen.

12961

Muuten Toverin kärjistys tuskin kokoomuksessa juuri harmittaa, Kaikkosen kohtuullisen hyvin käyttämä syöttö lapaan ehkä eniten.

Nyt kun Suomi on sotilaallisestikin liittoutunut, on tämä yksi tapa jolla itänaapuria voi yrittää käyttää poliittisesti hyväksi. Suomettuminen kääntyy minusta varsin luonnollisesti yli vastakkainasettelun puolelle.

En varsinaisesti ihmettele, että tätä keppihevosta yrittää käyttää juuri poliitikko, joka on entinen sotilas.

Perustason oppositiopoliittista jeesustelua.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sinänsä huomioiden, miten syvällä suomettuminen meissä ja koko yhteiskunnassa oli helmikuuhun 2022 asti, se että toiseen suuntaan mentäessä vähän roiskuu yli ei ole mielestäni mitenkään yllättävää. Hyvin maltilliseltahan Suomen linja isossa kuvassa näyttäytyy esim. rohkeisiin virolaisiin nähden. Halosen-Tuomiojan linjan aikakausi on takanapäin ja hyvä niin.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Monta päivää jo odotellut Kokoomuksen kovien ministereiden lausuntoa siitä, että mikä homma tämä sotatila-juttu on.

Pääministerin erityisavustaja viestitti, että Orpo on kiireinen eikä voi antaa kommenttia asiaan liittyen. Valtosen erityisavustaja viestitti, että ulkoministeri lomailee, eikä haastattelu asiaan liittyen näin ollen onnistu. Häkkästä ei tavoitettu lainkaan.

Vuoden aikana varsin tutuksi tullutta median pakoilua. Kohta tulee varmaan ensin Stubbilta x:ään pari lausetta ja Orpo kopsaa ne omaan päivitykseen.

Toisaalta olen oikein tyytyväinen että asioista voidaan vihdoin puhua suoraan eikä itänaapurin kanssa tarvitse hyssytellä jokaista nyanssia "ettei ne vaan suutu". Toveri on myös tavallaan oikeassa, sillä jonkinlainen kylmä sota Suomen ja Venäjän välillä kiistatta vallitsee.

Mutta ethän sinä nyt Pekka voi kansanedustajana, puolustusvaliokunnan jäsenenä ja vastavalittuna meppinä laukoa tuollaista, vaikka se evp-Toverin viserryksenä olisikin ollut ok. Todella harkitsematon heitto.

Poliitikoiden pitää tajuta myös se, miltä asiat näyttävät. Ei ollut mitään tarvetta saada iltapäivälehtien otsikkoon kenraalikansanedustajan sitaattia "Suomi on sodassa". Näitä vastaavia tuli Marininkin kohdalla moitittua ja moitteet on paikallaan tässäkin. No, Toveri ei ole onneksi ministeri, ja tämän perusteella on aihetta petrata jos sellaiseksi joskus vielä aikoo.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tuoreeltaan Toverin sanoja ja niiden taustaa käsiteltiin tästä viestistä alkaneessa keskustelussa. Venäjä on määritellyt käyvänsä sotaa erityisesti hybridisotana länttä vastaan. Venäjän näkemys on se, että nykyään alueesta riippuen keskimäärin 80 prosenttia Venäjän sodista käydään muina kuin perinteisinä aseellisina sotina. Keskeistä Venäjän sotilasopissa on sen vihollisikseen kokemien maiden erilainen heikentäminen muulla kuin sotilaallisella tavalla.

Jos Toveri olisi ensimmäisessä avauksessaan kertonut tästä, hänen viestinsä olisi ollut parempi ja paremmin ymmärrettävissä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Monta päivää jo odotellut Kokoomuksen kovien ministereiden lausuntoa siitä, että mikä homma tämä sotatila-juttu on.

Pääministerin erityisavustaja viestitti, että Orpo on kiireinen eikä voi antaa kommenttia asiaan liittyen. Valtosen erityisavustaja viestitti, että ulkoministeri lomailee, eikä haastattelu asiaan liittyen näin ollen onnistu. Häkkästä ei tavoitettu lainkaan.

Vuoden aikana varsin tutuksi tullutta median pakoilua. Kohta tulee varmaan ensin Stubbilta x:ään pari lausetta ja Orpo kopsaa ne omaan päivitykseen.

Samaan olen kiinnittänyt huomion. Orpo on valinnut kulisseissa vaikuttamisen ja tarvittaessa vaikenemisen tien silloinkin kun pääministerin olisi syytä tulla eturiviin kertomaan, mitä mieltä hän asiasta on. Tässä tapauksessa siitä, että kokoomusmepin mukaan Suomi on sodassa.

Moni ei ehkä tiedä taustaa, mutta Orpo on ollut samanlainen Kokoomuksen johtajana. Hän ei juuri ottanut kantaa suurimpiinkaan Kokoomuksen sisäisiin vääntöihin vaan vaikeni tai pyrki ohittamaan koko väännön. Itse odotin tämän muuttuvan hallituksessa pääministerinä, mutta mitä vielä.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuoreeltaan Toverin sanoja ja niiden taustaa käsiteltiin tästä viestistä alkaneessa keskustelussa. Venäjä on määritellyt käyvänsä sotaa erityisesti hybridisotana länttä vastaan. Venäjän näkemys on se, että nykyään alueesta riippuen keskimäärin 80 prosenttia Venäjän sodista käydään muina kuin perinteisinä aseellisina sotina. Keskeistä Venäjän sotilasopissa on sen vihollisikseen kokemien maiden erilainen heikentäminen muulla kuin sotilaallisella tavalla.

Jos Toveri olisi ensimmäisessä avauksessaan kertonut tästä, hänen viestinsä olisi ollut parempi ja paremmin ymmärrettävissä.
Hybridisodan lisäksi Suomi käy Ukrainassa myös proxy-sotaa. Suomi varustaa ja rahoittaa Ukrainaa sodassa Venäjää vastaan, mikä täyttää proxy-sodan määritelmän.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hybridisodan lisäksi Suomi käy Ukrainassa myös proxy-sotaa. Suomi varustaa ja rahoittaa Ukrainaa sodassa Venäjää vastaan, mikä täyttää proxy-sodan määritelmän.

Jos USA, NATO ja/tai EU-valtiot kävisivät sotaa Venäjää vastaan Ukrainan kautta, määritelmä mielestäni pitäisi. Mutta eivät käy. Tuki, koulutus ja sotilasapu suuntautuu Ukrainan ja sen alueen puolustamiseen. Tuossa on minusta pieni ero.

Toverin lausunto Suomesta sotimassa Venäjää vastaan ja Stubbin lausunto Kiinasta, joka voi lopettaa Venäjän hyökkäyksen yhdellä puhelinsoitolla, ovat kenties myös osa prosessia, jossa Suomi irtaantuu lopullisesti suomettumisen aikakausista. Samaan sarjaan kuuluu äskettäinen hallituksen antama tiedonanto Venäjän uhasta. Ei vihjauksia sinne tänne vaan täsmällistä Stubbin johtamaa (oletan) määrittelyä.

Toverin tapauksessa mentiin ylikin, mutta jatkossa Suomi tulee Venäjän osalta esille pikemminkin virolaisittain kuin suomettuneena. Tämä prosessi alkoi jo Sanna Marinin hallituskaudella pääministerin ottaessa reippaasti kantaa.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kansanedustaja Noora "Jungle Juice Bar" Fagerströmin esiintyminen Hesarin Sielu ja ruumis-palstalla on noussut uutiseksi Italiassa saakka.
Nämä Sielu ja ruumis-palstan kuvat ovat aina varsin onnistuneita. Ei mitään tirkistelyä ja ihmetyttää, miksi tässä on jotakin erityistä ihmeteltävää Italiassa.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki

Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions

Olisi kyllä mielenkiintoista tietää mitä raskauttavaa materiaalia Vilen omaa Jyri Häkämiehestä(huuruisia homostelukuvia?) että Elinkeinoelämän kes... Kokoomus suojelee Vileniä kuin parhaita pöytähopeita.
Useassa eri keskustelussa on tuotu useaan otteeseen ilmi se, että vaikka Vilenin toiminta on ollut huomattavan vastenmielistä, niin lailliset perusteet hänen irtisanomiselleen eivät ole täyttyneet. Enkä oikein tiedä, miten kokoomus voisi erottaa virkamiehen virastaan.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Useassa eri keskustelussa on tuotu useaan otteeseen ilmi se, että vaikka Vilenin toiminta on ollut huomattavan vastenmielistä, niin lailliset perusteet hänen irtisanomiselleen eivät ole täyttyneet. Enkä oikein tiedä, miten kokoomus voisi erottaa virkamiehen virastaan.
Niinpä. Silti on aina mukavaa huomata, miten ihmiset kokevat oikeudekseen ottaa yhteisistä rahoista niin paljon kuin suinkin voivat puoluekannastaan riippumatta.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Varapaikoilta tietysti noustaan eduskuntaan miten noustaan ja se on vaalijärjestelmän ominaisuus, mutta tämän tason hörhelö ja ajatusten Espoonjoki sieltä pullahti. Harmi, tämä ilmapiiri vie taas puoluetta kauemmas omasta ajattelusta. Joskus olin hyvinkin lähellä sitä kaupunkiliberaalia, humaania kokoomusta.

Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös