Koko vasemmisto-oikeisto vastakkainasettelu on todella väsynyttä. Tilaus sellaiseen loppui joskus 90-luvulla. Liberalismi-konservatismi olisi oikea jako. Molemmat aatteet ovat perusteltuja nyt ja jatkossa. Sekä Marin että Lepomäki ovat virkistävän älykkäitä poliitikkoja, eri puolillla tai ei. Huhtasaaret ja muut Kulmunit vievät vain mielenkiintoa politiikasta. Valitettavasti kansalle tuntuu uppoavan Orpon kaltaiset mitättömyydet paremmin. Demokratiassa pätevin tulee harvoin valituksi.
Rohkenen olla tästä eri mieltä. Jos politiikasta kuohitaan pois kaikenlainen identiteettikinastelu, jäljelle jää aika perinteinen oikeiston ja vasemmiston välinen kamppailu. Toki siellä on muitakin sävyjä, mutta ydinkonflikti keskittyy edelleen taloudellisen intervention määrään.
Kokoomus asettuu käytännössä aina sääntelyn purkamisen tai elinkeinoelämän puolelle. Esimerkiksi työttömyyskassoista puhuttaessa heillä on hyvä pointti, josta on vaikea olla eri mieltä. Kuitenkin siellä on taustalla tämä perinteinen tavoite heikentää ay-liikkeen valtaa ja siirtää sitä työnantajille. Ay-pamput ovat tällaisissa kysymyksissä ongelmissa, sillä nämä kiistat paljastavat, että liitot puolustavat ensisijaisesti palkansaajien, eivät työttömien, etua. Ristiriita on suorastaan herkullinen.
Kokoomus on mitä on, koska Suomessa ei ole merkittävää kannatusta arvoliberaalille ja talousoikeistolaiselle puolueelle. Niinpä puolueessa on ovet auki konservatiiveille, jotka sopisivat paremmin persuihin. Näiden tyyppien öyhötyksen katseleminen tekee kieltämättä kipeää.
Toisaalta voi kysyä, minkä verran kokoomuksen äänestäjiä todellisuudessa häiritsee tilanne. Aika moni on kuitenkin niiden peruskantojen takana, eli kannattaa esim. verotuksen alentamista ja suhtautuu varauksellisesti julkiseen sektoriin. Ero vihreisiin on edelleen merkittävä, ja Ohisalon kaudella ero on pikemminkin kasvanut kuin kaventunut.
Siirtyminen kokoomuksesta vihreisiin tarkoittaisi sitä, että luopuu individualistisesta ihmiskäsityksestä kollektiivisemman politiikan kannalle. Vihreillä on valtakunnan tasolla hyvin vasemmistolainen ote talouteen ja sosiaalipolitiikkaan. Soininvaaralaiset ovat häviävä vähemmistö, jota tapaa lähinnä Helsingin kunnallispolitiikassa.
Mitä tulee Orpoon, niin hän on puheenjohtajana juuri sen takia, että Orpoa voivat kannattaa niin maltillisen liberaalit kuin konservatiivitkin. Lepomäki on saanut hääräillä puolueessa lähinnä talouskysymysten saralla, minkä vuoksi hänestä saa tuoreen kuvan. Toisaalta, miten kävisi, jos Lepomäki laitettaisiin puheenjohtajaksi puolustamaan lihantuottajia, maakuntien virsiperinteitä ja pohjoiskarjalalaista autoilijaa? Olisiko imago enää niin raikas, kun sen pitäisi taipua miellyttämään laajaa puoluekenttää?
Puolueiden suuntautumista ajatellessa voi aina palauttaa mieleen, millainen puolueen peruskannattaja on. Ainakin minusta kokoomuksen peruskannattaja on aika konservatiivinen. Jos menet vaikka Verkkouutisten kommenttikenttiin tutkailemaan, niin vihreitähän siellä nuijitaan eikä persuja. Samoja havaintoja olen tehnyt monien keski-ikäisten juttuja kuunnellessa. Viholliskuvaan liittyy tavallisimmin pyöräily, kasvisruoka ja maailmanparannus. Vihreiden kannattajat taas ovat usein melko vasemmistolaisia ja postmoderneilla arvoilla varustettuja. Toki nämä ovat osittain omaa mutuilua, joten voi olla, että olen myös väärässä. Mutta näin ajattelen yleisellä tasolla.