Josko kuitenkin se ajatus on, että se työttömyys koetaan jo lähtökohtaisesti iskuna ihmisen itsetuntoon, eikä se vastuunotto lyömällä lisää (syyllistäminen, köyhyyteen vääjäämättä johtava tukipolitiikka), johda muuhun, kuin vielä tehokkaampaan syrjäytymiseen ja pysyvämpään, kun se loppukin itsetunto on nuijittu maanrakoon. Tällä politiikalla luodaan vain ja ainoastaan vastakkain asettelua ja luokkayhteiskuntaa. Mutta jos yhteiskunta ymmärtää ja tajuaa hommasta jotakin ja varsinkin, jos sillä on aito halu asialle tehdä jotakin positiiviseen tulokseen pyrkimiseksi, se vaatii kaksi asiaa. Tulotaso tasolle, jossa sen työttömän ei tarvitse arpoa, ostaako leivän vai hammastahnaa ja sitten kuntoon ne rakenteet, jolla erilaisia polkuja pitkin ihmisen on mahdollista saada ote asioista, jotta syntyy se kyky ottaa sitä henkilökohtaista vastuuta itsestään. Varmaan tuo nykyistä enemmän kustantaisi, mutta mikä sen hyöty pidemmällä tähtäimellä olisi yhteiskunnalle riittävän positiivinen siihen sijoittamiseksi. Jotta sitten tyypillinen tänne kuuluva mutkuttelu ohitettaisiin, niin tottakai, joka ikisessä mallissa on se pieni ryhmä, jolle mikään toimi ei tuo yhteiskunnan toivomaa tulosta, mutta se on realiteetti, eikä argumenttina puolusta politiikkaa, jonka pyrkimyksenä tai väisrtämättömänä tulemana on pyrkiä kasvattamaan tuota pudokkaiden ryhmää luonnollisesta määräsrtään suuremmaksi, se vasta lopulta kalliiksi käy, vaikka lasku ei asap eteen tulekaan. keinoja on, halut puuttuu.