Eläinhän se vaan oli.
Eipä tainnut olla vain eläin. Siksi paljon jaksamisia ja kaikesta huolimatta hyvää joulua.
Eläinhän se vaan oli.
Vilma oli hieno koira.
Kiitos. Olit minun paras ystäväni.
Mikähän tuota meidän 1,5 -vuotiasta kultaisennoutajan urosversiota mahtaa vaivata, kun jouluaaton vastaisena yönä oksensi noin neljä kertaa, kaksi kertaa sellaista ruokamössöä ja kaksi kertaa sitten enää sappinesteitä. Jouluaatto, -päivä sekä tapaninpäivä menivät ihan normaalisti. Hän oli hölmö oma itsensä, ruoka maistui ja kakkakin oli täysin normaalia. Tänään kuitenkin tuossa viiden aikoihin oksensi taas sellaista ruskeaa ruuan ja mahanesteiden sekoitusta sekä kakkakin oli taas aivan löysää....
Mietin tässä vaan sitä, että olikohan nämä sattumalta kaksi erillistä kertaa vai voisiko nämä olla samaa vaivaa...
Tietty sitä voisi lekurilla lähteä käymään, mutta kysytään nyt täältä ensin, onko muilla ollut vastaavaa?
Itsekin kyllä epäilin, että jostain kepistä saattanut jäädä jokin palanen mahalaukkuun ja se siellä ärsyttää, kun tuo niin innokkaasti niitä keppejä välillä järsii. Samoin en epäilisi, vaikka olisi ulkoa saanut jotain väärää suuhunsa ku jatkuvasti täytyy juoksuisten narttujen pissoja nuoleskella. Jotenkin vaan laittaa tuollainen useasti oksentaminen huolestuttamaan ja ihan vaan kyllä oman mielenrauhankin takia voisi eläinlääkärillä käväistä...
@iibor eihän koira sattumoisin yski tai köhi? Meillä on lähipiirissä parilla koiralla kennelyskää ja jatkuva yskiminen aiheuttaa niille yökkäysrefleksin.
Boldatusta kohdasta erittäin samaa mieltä. Koiraihminen henkeen ja vereen, mutta se luopuminen muutama vuosi sitten otti niin koville etten halua kokea enää. Se karvainen kaveri oli siinä sekä hyvinä että huonoina aikoina, aina iloisena ja piristämässä päivää. Hienoja eläimiä.Kiitos Facebookin "tänä päivänä" muistuksen takia huomasin että tänään alkaa itsellä sitten kolmas vuosi ilman koiraa. Kymmenvuotiaana sain ensimmäisen koiran ja neljä niitä on elämässä ollut yhteensä.
Pakko tunnustaa ikävä on niitä edelleen. Aina kun tulee koiranpentu vastaan kadulla niin pentukuume iskee. Mutta se luopumisprosessi kahden edellisen koiran kohdalla oli niin vaikea että en vaan halua kokea sitä ruljasnssia kertakaan eläessäni uudestaa. Tosin pakko on tunnustaa että tiedän kyllä minkä rotuisen koiran hommaisin ja nimikin on jo valmiinaa... Mutta onhan tässä toki koirattomuudessa tietenkin puolensa kun kyllähän ne sitoo. Niitä marraskuisisa jäätävässä tihuksaateessa tehtyjä lenkkejä en kaipaa yhteään enkä niitä hetkiä kun kotioven avatessa haistoi että koiralla taitaa nyt olla vatsa sekasin.
Jos nyt joku koiran omistavista palstatoveriesta nyt tän viestin luki niin anappa koirallesi ylmääräinen tassu-keksi ja vieppä se pitkälle lenkille. Ihan vaan meikäläisen mieliksi.
Hieno kirjoitus, allekirjoitan. Meidän toinen vinttikoiramme lähti 1,5 vuotta sitten ja päivääkään ei mene, ettenkö sitä haikeudella muistaisi. Se oli hieno tyttö. Toinen on vanhus vielä porskuttaa, mutta eipä tuon kaveri päivien määrää tiedä... Meillekään tuskin enää tulee uutta koiruutta kaveriksi, vaikka mistä sitä koskaan tietää.Kiitos Facebookin "tänä päivänä" muistuksen takia huomasin että tänään alkaa itsellä sitten kolmas vuosi ilman koiraa. Kymmenvuotiaana sain ensimmäisen koiran ja neljä niitä on elämässä ollut yhteensä.
Pakko tunnustaa ikävä on niitä edelleen. Aina kun tulee koiranpentu vastaan kadulla niin pentukuume iskee. Mutta se luopumisprosessi kahden edellisen koiran kohdalla oli niin vaikea että en vaan halua kokea sitä ruljasnssia kertakaan eläessäni uudestaa. Tosin pakko on tunnustaa että tiedän kyllä minkä rotuisen koiran hommaisin ja nimikin on jo valmiinaa... Mutta onhan tässä toki koirattomuudessa tietenkin puolensa kun kyllähän ne sitoo. Niitä marraskuisisa jäätävässä tihuksaateessa tehtyjä lenkkejä en kaipaa yhteään enkä niitä hetkiä kun kotioven avatessa haistoi että koiralla taitaa nyt olla vatsa sekasin.
Jos nyt joku koiran omistavista palstatoveriesta nyt tän viestin luki niin anappa koirallesi ylmääräinen tassu-keksi ja vieppä se pitkälle lenkille. Ihan vaan meikäläisen mieliksi.
Mutta se luopumisprosessi kahden edellisen koiran kohdalla oli niin vaikea että en vaan halua kokea sitä ruljasnssia kertakaan eläessäni uudestaa...
Jos nyt joku koiran omistavista palstatoveriesta nyt tän viestin luki niin anappa koirallesi ylmääräinen tassu-keksi ja vieppä se pitkälle lenkille. Ihan vaan meikäläisen mieliksi.
Voimia sinne surutyöhön. Noi kun joutuu luopumaan koirastaan ennen aikojaan on todella pahoja ja tuntuu niin väärältä. Kahden koiran kohdalla olen sen itse joutunut käymään läpi.Edellinen koira kuoli hitaasti edenneeseen sairauteen ja jotenkin siihen osasi suhtautua. Tähän ei mitenkään.
Reilu vuosi siitä, kun äitin koira Jonni lähetettiin koirien taivaaseen, niin nyt on taas surua. Oma rakas vanha herra Töppönen päästettiin eilen Jonnin seuraksi. Töppönen oli 15-vuotias sekarotunen (varmaankin Bichonia ja Villakoiraa). Tuli mulle 3-vuotiaana semmoselta juopolta ukolta, joka oli sitä hakannu ja vetäny etujaloista. Grr!
Töppönen oli kyllä omanlaisensa persoona, eikä ikimaailmassa tuu toista samanlaista olemaan. Ties kyllä jos halus jotain ja ties jos ei halunnu, niin päättäväinen se oli. Nyt loppu aikoina Töppösen takajalat oli hervottomat, ihan kun ne ei ois ollu sen omat ollenkaan. Ja kun istu lattialla ja koitti mennä maahan, meni aina vähän kerrallaan ja nous sit takas ylös ja taas yritti uusiks. En tiiä ottiko sen kropassa joku vastaan vai oliko ne jalat niin kipeet. Ikinä se ei valittanu, mutta eihän koirat yleensäkään valita jos ovat jostain kipeitä.
Elämän ilo hävis Töppösen silmistä kokonaan, eikä sitä mikään oikein innostanu. Se vaan söi ja nukku. Söi hevosen annoksia ja kuitenkin laihtu. Viimesessä punnituksessa paino 8 kiloa ja parhaimpina päivinä paino näytti 10,2 kiloa.
Töppönen oli kyllä persoona ja nyt on aivan järkyttävän tyhjä aukko elämässä. Viimesen kuvan kun Töppösestä otin, niin sisko sano, että ihan kun Töppönen hymyilis, kun nukkuu jo ikiuntaan.
Maailman rankin päätös oli päästää Töppönen pois ja tulin siihen tulokseen, että omaa koiraa mulle ei enää koskaan tule. On niistä luopuminen niin vaikeeta.
Töppönen jäi eläinlääkäriin ja tulee sitten uurnassa kotiin.
Voi pieni rakas, kun meillä kaikilla on niin kova ikävä!!
Tähän on jäänyt tarttumati. Joo, on hyvä kapistus, mutta voisitko perustella miksi flexejä pitäisi käyttää/saada käyttää kaupungeissa ja taajama-alueilla? Mikä on se syy, miksei kaikilla koirilla voisi olla tavallista hihnaa? Itse en keksi yhtäkään järkisyytä.Flexi on ihan hyvä kapistus, valitettavasti monella koiranulkoiluttajalla ei ole pienintäkään käsitystä siitä, miten lfexin kanssa toimitaan.
Kyllähän flexin avulla koira pääsee vähän sivummalle pusikkoon halutessaan. En käyttäisi sellaista missään keskikaupungilla, mutta lähiöelämässä flexi on ihan ok, kunhan taluttaja osaa käyttää sitä. Omalla koirallamme ei ole flexiä vaan tavallinen talutin.Tähän on jäänyt tarttumati. Joo, on hyvä kapistus, mutta voisitko perustella miksi flexejä pitäisi käyttää/saada käyttää kaupungeissa ja taajama-alueilla? Mikä on se syy, miksei kaikilla koirilla voisi olla tavallista hihnaa? Itse en keksi yhtäkään järkisyytä.
Niin kuulostaa. Mitä tuo sitten on, jos ei jotain ristiretkeä?https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...iraalassa-useita-paivia-puhumattomana/7369260
"Sen jälkeen koira kiskaisi rikki taluttimensa lukon ja juoksi pyöräilevän lapsen päälle."
Yllättävä käänne. Saattaa kuulostaa joltain henkilökohtaiselta ristiretkeltä flexihihnoja kohtaan, mutta ei kyse ole siitä.
Niin kuulostaa. Mitä tuo sitten on, jos ei jotain ristiretkeä?
Eikä tuossa jutussa edes sanottu, että koira on flexissä. Huonolaatuinen lukko voi hajota vahvan koiran nykäisystä ihan tavallisessakin taluttimessa. Enemmin tuon murheellisen episodin on aiheuttanut se, että koiraa ei ole koulutettu eikä se ollut taluttajansa hallinnassa. Tuollaisia koiria ei tarvittaisi ollenkaan.
Ei mainittu suoraan, että on flexissä joo