Koira – ihmisen paras ystävä

  • 435 100
  • 2 214

Old Ray

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens
Itsellä ollut valtava koirakuume noin puoli vuotta. Rotua on tullut harkittua pitkään ja se saatiin lopulta avokin kanssa päätettyä. Kaksi rotua oli kalkkiviivoilla jäljellä: tsekinpaimenkoira ja kultainennoutaja. Tsekinpaimenkoiran haastava saatavuus ja ei-niin-vankka koirakokemus kallisti päätöksen kultaiseennoutajaan.

Kasvattajalle on tehty alustava varaus. Ensi viikon alussa pitäisi pennut tupsahtaa maailmaan, joten heinäkuun puolessa välissä on tulossa kultaisennoutajan urospentu taloon. Toki sillä varauksella, että uroksia syntyy enemmän kuin yksi. Ei kyllä malttaisi millään odottaa.

Edit. Ihan mielenkiinnosta, kertokaa palstan kultaisennoutajan omistajat kokemuksia. Jos tsekkien omistajia löytyy, niin niidenkin kokemukset kiinnostaa aina!
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kasvattajalle on tehty alustava varaus. Ensi viikon alussa pitäisi pennut tupsahtaa maailmaan, joten heinäkuun puolessa välissä on tulossa kultaisennoutajan urospentu taloon. Toki sillä varauksella, että uroksia syntyy enemmän kuin yksi. Ei kyllä malttaisi millään odottaa.
Noutajat on mukavia perhekoiria ja sopii kaupunkiinkin vallan mainiosti.
Itsellä ollut kultainen narttu sekä sileäkarvainen uros, sileäkarvainen eli flätti on aikamoinen tapaus koska rotuun tulee siinä tapauksessa lisää hiukan voimaa,nöffiä ja vauhtia, setterimäisyyttä. Panosta koulutukseen ja siihen että koiralla olisi tekemistä arkenakin, kunnon aamulenkki/vapaanajuoksutus ja jotain järkevää purtavaa jos jää pitkäksi aikaa kotiin yksin.

Vielä tuohon tappajakoirakeskusteluun niin vaaraksihan ne on enimmäkseen vain toisille koirille ja varsinkin urokset uroksille. Ihmisläheisiähän ne monesti on erittäinkin paljon, huonoja vahtikoiria jne. Mutta ongelma tulee kun toisia koiria kohdataan, siinäkin mielessä kannattaa olla varuillaan tälläisen säyseän kultaisen uroksen kanssa. Olen täälläkin aiemmin kertonut mun flättiuroksen kimppuun hyökkäsi useampikin vapaana oleva vahva uroskoira länsi-hki alueella oli seefferiä ja rotikkaa muun muassa. Narttu kultaisen kimppuun ei muistaakseni yksikään, eli uroskoiran kanssa saa olla nykyään varuillaan todella paljon kun porukalla on huonosti koulutettuja voimakkaita uroskoiria, pahimmassa tapauksessa vielä näitä lukkoleukaisia tappajia.

_
 
Viimeksi muokattu:

Möksy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punainen. Musta. Valkoinen.
Edit. Ihan mielenkiinnosta, kertokaa palstan kultaisennoutajan omistajat kokemuksia. Jos tsekkien omistajia löytyy, niin niidenkin kokemukset kiinnostaa aina!

En tiedä olenko nyt oikea ihminen vastaamaan tähän, mutta vastaan silti. Itselläni on kaksi uroskoiraa, joista toinen on seniori-iässä oleva labradorinnoutaja. Uroskoirien kouluttaminen on haastavampaa ja pitkäjänteisempää työtä vaativaa kuin narttukoirien kasvattaminen. Urokset, varsinkin noutajaroduissa, voivat olla hyvinkin itsepäisiä ja oman arvonsa tietäviä. Korostan kuitenkin, että poikkeuksia aina löytyy.

Noutajarotujen edustajat ovat pääsääntöisesti hyvin sosiaalisia, virikkeitä kaipaavia sekä yhteistyöhaluisia, joka helpottaa kouluttamista ja sosialististamista (onko tuommoista sanaa edes olemassa?) todella paljon. Ruuan ja herkkupalojen kanssa kouluttaminen on tehokasta, koska noutajat ovat ruualle persoja. Sopivien virikkeiden tarjoamisessa kannattaa muistaa koirarodun alkuperäinen tarkoitus. Kultanennoutaja on pohjimmiltaan metsästyskoira, joka pitää etsintätyöstä ja siksi tarjoaisin pennulle paljon virikkeitä juuri nenänkäyttöön liittyen. Noutajat ovat, kuten todettua, seuralaisia ja tästä syystä niiden kanssa kuuluu touhuta ihan normaaleja arkipäivän juttuja. Älkää siis eristäkö tulevaa koiraanne "oman laumanne" ulkopuolelle, koska se olisi suurin rangaistus mitä tulevalle koirallenne ja laumanjäsenellenne voitte tehdä.

Tästä päästään seuraavaan aiheeseen, eli laumakäyttäytymiseen. Muistakaa, että olette lauman johtajat ja koira on AINA arvojärjestyksessä teidän alapuolella. Pentu tulee ihan varmasti koittamaan rajojaan lukemattomia kertoja, mutta näissä tilanteissa tulee olla tiukka: Isäntä ja emäntä sanoo AINA viimeisen sanan, oli tilanne millainen tahansa. Muistakaa myös, että mikä on pentuna sallittua, on myös aikuiselle koiralle sallittua. Parhaan lopputuloksen saatte, kun koiranalulle pidätte lempeän, mutta preussilaisen kurin päivästä nro 1 lähtien. Muistakaa kouluttaa koiraanne ohjaavalla otteella ja älkää vaatiko pennultanne mitään ihmetekoja.

Varsinkin yhteisen taipaleenne alkumetreillä saatte asiantuntevia neuvoja jokasuunnasta, joiden joukossa on varmasti paljon hyviä neuvoja, mutta valitettavasti niitä huonoja neuvoja on valtaosa. Muistakaa, että jokainen koira on yksilö, jonka parhaiten tuntevat ne ihmiset, jotka elävät koiran kanssa, eli te. Näköjään itsekin kuulun näihin neuvojiin..

Mutta tähän loppuun: Onnea onnistuneesta rotuvalinnasta ja menestystä uuden perheenjäsenen kanssa elämiseen.
 
Viimeksi muokattu:

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Tästä päästään seuraavaan aiheeseen, eli laumakäyttäytymiseen. Muistakaa, että olette lauman johtajat ja koira on AINA arvojärjestyksessä teidän alapuolella. Pentu tulee ihan varmasti koittamaan rajojaan lukemattomia kertoja, mutta näissä tilanteissa tulee olla tiukka: Isäntä ja emäntä sanoo AINA viimeisen sanan, oli tilanne millainen tahansa. Muistakaa myös, että mikä on pentuna sallittua, on myös aikuiselle koiralle sallittua. Parhaan lopputuloksen saatte, kun koiranalulle pidätte lempeän, mutta preussilaisen kurin päivästä nro 1 lähtien. Muistakaa kouluttaa koiraanne ohjaavalla otteella ja älkää vaatiko pennultanne mitään ihmetekoja.

Ja näin vaikeimman kautta oppineena, niin kannattaa totuttaa se pentu IHAN kaikkeen mahdolliseen mahdollisimman nopeasti. Suihkuun, kynsien leikkuuseen, harjaamiseen, silmätippoihin, korvatippoihin jne. Helpottaa melkoisesti elämää myöhemmin. Meillä jäi näistä osa tekemättä, ja se vituttaa kunnolla.

Varsinkin yhteisen taipaleenne alkumetreillä saatte asiantuntevia neuvoja jokasuunnasta, joiden joukossa on varmasti paljon hyviä neuvoja, mutta valitettavasti niitä huonoja neuvoja on valtaosa. Muistakaa, että jokainen koira on yksilö, jonka parhaiten tuntevat ne ihmiset, jotka elävät koiran kanssa, eli te. Näköjään itsekin kuulun näihin neuvojiin.

No tämä. Meikäkin oli aikanaan ihan kusessa kun joka suunnasta tuli neuvoja, ja mietin että miten ihmeessä ehdin edes toteuttaa kaikkia vinkkejä. Sitten sitä huomasikin että aika simppeliä hommaa loppupeleissä. Maalaisjärki riittää, toki on hyvä vähän opiskella koiran ajatusmaailmaa, mutta ei se mitään rakettitiedettä ole, johdonmukaisuudella pärjää pitkälle.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Nämä voisi kieltää varauksin Suomessakin. Ehkä noita laumanvartijakoiria voisi käyttää poikkeusluvalla jossain susialueella laitumilla lampaita tai nautoja suojelemassa. Olisi susiystävällisempää kuin turha susien lahtaaminen.
Kaksi kaukasianpaimenkoiraa on tullut meille rescue-koirana, eri aikoihin tosin. Ensimmäinen tuli suoraan virosta ja toinen tuli virosta jollekkin, joka ei saanut koiraa kuriin ja häneltä sitten meille eläinsuojeluyhdistyksen kautta. Mahtava koirarotu sekin on, mutta sopii ainoastaan maaseudulle. Ja erittäin monimutkainen koulutettava (varsinkin vanhana). Rescue-koiria oli paljon muitakin, pääasiassa vanhoja yksilöitä jotka pääsivät hyvään kotiin "viettämään eläkepäivät". Mutta se että koira ei sovi kaupunkiin, ei tarkoita että se pitäisi koko Suomessa kieltää. Liittyen yleisesti paimenkoiriin ja moniin muihin rotuihin. Eikä itsellä ole yhdestäkään rodusta huonoja kokemuksia, tosin silloin kun "kotona" asuin, ei koskaan tarvinnut koirapuistoihin lähteä. Paimenkoirat tykkäsivät pääasiassa juosta tarkistamassa että pihan muut elikot ovat tallella. Toki paimenkoirat eivät mielestäni kerrostaloihin tai kaupunkiympäristöön kuulu.

Valitettavasti kaikki omistajat eivät ole näiden taistelukoiriensa tai laumanvartijoidensa kanssa ollenkaan kartalla. Kammoan jo valmiiksi tuollaisia koiria, enkä ikimaailmassa päästäisi omiani tuollaisten lähelle. En pidä kyllä rotikoista, bullmastiffeista tai sakemanneistakaan. Kaikista on huonoja kokemuksia.
En suoraan sanoen käsitä, mitä mielihyvää saa koirasta, joka kokeilee omistajaansa ja joka on potentiaalinen riski ympäristölleen. Minusta nuo rodut voisi kieltää Suomessa kokonaan, sillä vaikka täällä kasvattajat valitsisivat huolellisesti kokeneen ostajan pennuilleen, niin näitä saa tuoda kuka tahansa heti rajan takaa. Riittää, että Eviran vaatimukset tuonnille täyttyvät.
Saksanpaimenkoira on rotuna aivan mahtava, itselläni ei tällä hetkellä ole koiraa, mutta meillä oli saksanpaimenkoira kun synnyin ja pisin jakso "kotona" oli varmaan puoli vuotta kun saksanpaimenkoiraa ei ollut. Olisiko niitä ollut yhteensä viisi kaikkinensa, yksi jouduttiin lopettamaan luonnevikojen takia. Oli rescue-koira Virosta, eikä koskaan oppinut tavoille. Meinasi käydä kanojen, kissojen yms kimppuun (tai itseasiassa kävikin kerran, onneksi olin lähellä ja sain estettyä koiraa). Muutenkin tuo yksilö käyttäytyi hyvin kummallisesti, meni maahan selälleen ja virtsasi kun toinen (vieras) koira tuli edes lähelle. Tuota yksilöä lukuunottamatta saksanpaimenkoirista on itsellä ainakin mahtavat kokemukset, toki ehkä se että olen kasvanut niiden parissa vaikuttaa siihen. Mutta siitä olen samaa mieltä että joku "koira-ajokortti" tarvitaan.
 
Itselläni on kokemusta Suomessa harvinaisesta Tosa Inusta. On meillä hoitokoirana aika usein (vaimo suorastaan pyytää sitä hoidettavaksi). Koira on narttu ja erittäin ystävällinen ja rauhallinen. Ainut, mistä näkyy rodun aikaisempi jalostushistoria on varautunut suhtautuminen toisiin koiriin. Siksi emme pidä sitä koskaan vapaana, vaikka hyvin totteleekin. Ongelma on ulkoiluttaessa muut vapaana juoksentelevat koirat, jotka eivät pysy omistajiensa hallinnassa vaan tulevat hihnassa olevan koiran luokse. Onneksi ei ole vielä sattunut mitään pahempaa näissä kohtaamisissa, mutta voisin kuvitella, että huonosti voisi käydä, jos talutettava koira kokisi tulijan hyökkääjäksi, sen verran vahva suojeluvietti koiralla kuitenkin on.
Rotua on aikaisemmin jalostettu taistelukoiraksi, mutta ainakin tämä yksilö on kyllä kuitenkin kaukana rodun alkuperäisestä tarkoitusperistä.
Koira on vahva ja vaatii hyvän koulutuksen. Tosin oppii helposti ja on luonteeltaan rauhallinen, voisi sanoa iän myöten jopa hieman laiska.
Itselläni on ollut ilo tutustua muutamiin rotuihin ( mm. saksanpaimenkoira, jämtlannin pystykorva ja suomenajokoira) ja kaikki niistä on omalla tavallaan olleet hienoja. Yhteistä on ollut niille kaikille ihmisystävällisyys.
 

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tismalleen samaa mieltä ja noinhan se menee. Itseäni aina naurattanut puheet egoa pönkittävästä koirasta. Onko sellaisia ihan oikeasti olemassa? Siis ihmisiä?

En tiedä, mutta juuri lehdestä sattui silmään juttu salilla hyvin viihtyneen näköisestä kiinteistövälitysfirman pomosta, joka harrasti kamppailulajeja ja kanariankoiria. Itselle tuli ainakin samalla silmänräpäyksellä ajatus "vittu mikä mulkku". Jos sellaisia ihmsiä on olemassa, niin tässä olisi varmaan hyvä malliesimerkki.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Hippaisen ikävä tilanne kävi koirarintamalla. Viikko sitten tuli vaimolta soitto, että nyt pitäisi lähteä eläinlääkäriin. Läheiselle seuran treenihallille oli otettu kiinni irrallaan ollut akita (ei kuvassa), jonka omistajaan oli saatu yhteys ja oli tullut hakemaan koiraansa. Koira oli ollut jo omistajallaan kiinni hallin oven vieressä ja vaimoni oli kysynyt voivatko ohittaa ja tulla sisään. Kuulemma "Joo-joo, tottakai", mutta niinpä vain oli koira repäissyt itsensä irti ja niitannut meidän bordercollien (kuvassa) maahan. Seuran tyypit saivat koirat onneksi irti ja purukohta oli vasemmassa takajalassa eli tässäkin tuuri ettei esim. ottanut pillistä kiinni. Vaimo oli tilanteesta aika sokissa ja tutki lähinnä koiraamme. Tässä hulinassa ukko oli koirineen ehtinyt hypätä odottavaan taksiin ja poistui paikalta. Oli kuulemma silminnähden päihtynyt, mutta jätti kuitenkin oletetut nimensä ja puhelinnumeronsa sekä sanoin maksavansa eläinlääkärilaskun. Kertoi myös, että ei ole ensimmäinen kerta tämän koiran kohdalla.

Ilta sitten vietettiinkin päivystyksessä ja onneksi vammat olivat kohtuullisen pienet eli yksi isompi purureikä, muuten nirhaumia. Viikko tuota on kuitenkin hoidettu aamuin illoin putsaten ja jo maksetut treenit ovat jääneet välistä. Lisäksi koirien piti jäädä kesälomamatkan ajaksi vanhempieni mökille, joten sekin on vähän tylsää, jos pistohaava ei ehdi kunnolla umpeutua ennen sitä. Ei sitten paljon järvessä puljata. Vaimo laittoi ko. numeroon asiallisen viestin, ja kuvan eläinlääkärin laskusta sekä kuitin maksetuista treeneistä. Ilmoitti tekevänsä periaatteen takia asiasta rikosilmoituksen, mutta näkee tärkeämpänä, että vastaavaa ei tapahtuisi enää. Päivään ei tullut mitään reagointia, mutta kuittaatko-viestin jälkeen tuli lyhyt ok-ilmoitus. Katsoin huvikseni 02:sta numeron ja meni aivan eri henkilölle, erääseen firmaan eli oletin työpuhelimeksi. Annetun niminen jannu tosin asuu myös tällä samalla alueella ja otin huvikseni hänenkin numeronsa talteen. Laitoimme maksuaikaa 20.6. asti ja vielä ei ole ainakaan mitään kuulunut eli katsellaan.

Saaga jatkui tänään sillä, että vaimoni oli koirien kanssa menossa ensimmäistä kertaa treenaamaan tapaturman jälkeen ja juuri ko. hallille. No eikö perkele siellä juokse vastaan sama helvetin akita. Seuralaiset ottivat sen kiinni ja soittivat poliisille. Aluksi olivat vähän nihkeitä tulemaan paikalle, mutta kun taustoja selvitettiin, niin tulivat ja olivat hyvin ymmärtäväisiä tilanteen suhteen. Kuulemma koirapolisiimies jopa ihan kunnolla vittuuntunutkin. Veivät koiran Viikkiin säilöön, josta omistaja voi sen sitten hakea ja keskustelevat hänen kanssaan tilanteesta. Aikovat ottaa lisäksi yhteyttä vaimooni tapaukseen liittyen.

Vahinkojahan voi aina käydä, mutta lähinnä tässä keississä mietityttää pari asiaa. Mitä jos jannu ei vain maksa lupaamiaan eläinlääkärimaksuja ja treenivuoroja, nuollaanko vain sitten näppejä? Sinällään tuo parisataa euroa ei ole mikään ongelma, mutta lähinnä tässäkin on periaate taustalla. Tuon maksalupauksen on kuullut +5 ihmistä eli ihan sana vasten sanaa tässä ei olla. Sitten harmittaa myös se, että lähihallille on kai jatkossa mentävä autolla, kun ei voi tietää onko ko. koira taas vapaana. Nyt lämmittely treeneihin on hoitunut tuolla menomatkalla. Myös se vähän mietityttää voiko asialle tehdä jotain, siis jos iso aggressiivinen koira on toistuvasti vapaalla päihtyneeltä omistajaltaan.
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
.... Ihan mielenkiinnosta, kertokaa palstan kultaisennoutajan omistajat kokemuksia. Jos tsekkien omistajia löytyy, niin niidenkin kokemukset kiinnostaa aina!

Tulee vähän myöhässä... aikanaan ollut Kultainen Noutajakin talossa...

Kyseessä on hieno rotu ja syystäkin kärkipäässä suosituimpien koirien listalla. Ei tietenkään mikään heikon itsetunnon jatke ja ensivalinta kovan jätkän maineen kohottaja, mutta tuskinpa sellaista olette hakemassakaan :-)

Sellainen on ehkä hyvä huomioida, että Kultaiset noutajat kasvavat (henkisesti) pitkään. Ovat aika pentumaisia parivuotiaaksi saakka. Älä myöskään anna koiran pehmeän maineen harhaanjohtaa. Kyllä uroksilla (kasvettuaan) sitä luonnettakin löytyy, osalla yksilöistä jopa jonkin sortin suojeluvaistoa (ainakin meidän uroksella oli). Onneksi niiden kouluttaminen on moneen muuhun rotuun verrattuna varsin helppoa (motivointi herkkupaloilla ja ilmankin), koska varsin miellyttämisenhaluisia otuksia ovat.

Ainoa miinus tuossa rodussa on karvanlähtö. Koti on pari kertaa vuodessa täynnä karvaa ja tuntuu uskomattomalta, kuinka paljon siitä voikin lähteä yhdstä koirasta ja kyllä se imuri tulee tutuksi muunkin osan vuodesta.

Ruoan ja liikunnan kanssa pitää olla johdonmukainen sillä useat noutajat ovat persoja ruoalle ja ovat taipuvaisia lihomaan jos liikuntaa ei ole tarpeeksi tai omistaja on yhtä perso välipaloille kuin koiransakin ;-)
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
...
Edit. Ihan mielenkiinnosta, kertokaa palstan kultaisennoutajan omistajat kokemuksia. Jos tsekkien omistajia löytyy, niin niidenkin kokemukset kiinnostaa aina!
Myöhässä minäkin, mutta muutaman kultsun omistaneena pitänee kommentoida.

Minulta kysyttäessä, mikä olisi SE ensimmäinen koirarotu, joka olisi suositeltavaa hankkia ensimmäiseksi koiraksi? Vastaukseni on aina: Kultainen noutaja! Minulla on niistä - edelleen - niin hyvä käsitys ja mukavia muistoja ja meillekin perheenä kultsu oli se ensimmäinen lasten ollessa vielä pieniä.
Jos kultsua pitäisi kuvata muutamalla ominaisuudella, minulla ne olisivat:
- helppo peruskoulutettava myös aloittelevalle koiranomistajalle
- lapsirakas, miellyttämisenhaluinen ja uskollinen rotu

Tähän on tietysti disclaimerina lisättävä, että kultsukin on koira ja omaa viettinsä eli ilman peruskoulutusta ja sosiaalistamista ei pentua kannata jättää, että jatkossa olisi helpompaa ja niin koira kuin omistajatkin saisivat suhteestaan kaiken hyvän irti.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Ylen sivuilla on juttua espanjalaisista metsästyskoirista galgoista ja podencoista. Koirat, jotka eivät ole edes yhden luodin arvoisia – espanjalaisia koiria hirtetään ja poltetaan elävältä | Yle Uutiset | yle.fi Juttu koskettaa läheltä, koska meillä on kotona kaksi galgoa, jotka eläinsuojelutarhat ovat pelastaneet ja ne ovat tulleet Suomeen paikallisen rescue-yhdistyksen kautta. Tarina on karua ja tippa tulee tuota lukiessa silmään, sillä koirien tarinat voisivat olla omiemme tarina.

Noin 13-vuotias narttumme on löydetty kulkukoirana harhailemasta Malagan lentokentän läheltä. Se oli jossain vaiheessa katkaissut jalkansa, ehkä metsästäessä, eikä murtumaa oltu hoidettu, vaan jalka oli luutunut virheasentoon. Koira oli ollut ehkä hyvä metsästäjä, sillä se on aina ollut ihmisrakas eikä sillä tunnu olevan ihmisistä traumaattisia kokemuksia. Siitä ei vaan ole välitetty, kun se on jäänyt jälkeen. Sen elämä on kuitenkin ollut kovaa, sillä se on nyt aika raihnainen mummokoira ja tämä taitaa olla sen viimeinen kesä.

Uroksemme on ehkä n 11-vuotias ja sen on metsästäjä armeliaasti hylännyt cordobalaiselle tarhalle tappamisen sijaan. Koira ei osannut metsästää. Sitä on kuitenkin mitä ilmeisemmin kohdeltu karusti, sillä se pelkäsi meille tullessaan oikeastaan kaikkia paitsi minua. Mieheni sai koskettaa sitä vasta vuorokauden kuluttua ja miehen veli, joka on isokokoinen ja tumma pääsi silittämään koiraa noin kahden vuoden kuluttua. Se arastelee vieläkin, seitsemän vuoden jälkeen kaikkia vieraita ihmisiä pikkulapsista lähtien. Arkuudestaan huomimatta se ei ole ollenkaan aggre, vaan vain haluaa karkuun pahasta tilanteesta.

Nämä koirat ovat hyvin kauniita ja luonteeltaan maailman kilteimpiä ja lempeimpiä kavereita, hiljaisia ja rauhallisia - aivan täydellisiä kotikoiria ja raastaa sydämestä, että joku voi kohdella tätä rotua tai podencoja niin huonosti kuin Espanjassa metsästäjät kohtelevat. Eipä tee paljoa mieli matkustaa Andaluciaan, Malagaan, Fuengirolaan ja sinnepäin.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Ylen sivuilla on juttua espanjalaisista metsästyskoirista galgoista ja podencoista.

Vaikka itse oikeastaan vihaan koiria, mutta koska kuitenkin muuten olen eläinrakas, niin olihan tuo artikkeli kyllä karmeaa luettavaa.

"Arviolta Espanjassa tapetaan noin 50 000–60 000 galgoa ja podencoa vuodessa, joidenkin arvioiden mukaan jopa 100 000.

Mitä enemmän koira kuollessaan kärsii, sitä enemmän se tuottaa metsästäjälle onnea seuraavalle metsästyskaudelle. Siitä syystä koiria tapetaan kiduttamalla mitä hirveimmillä tavoilla: hirttämällä, lyömällä, polttamalla, kivittämällä, myrkyttämällä ja auton perässä vetämällä. Koiria saatetaan myös heittää kuiluihin. Kuiluun heitettyjen koirien päälle voidaan lisäksi kasata palavaa puuta."
 

Orman Mollis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Meille on tulossa kahden viikon päästä labradorinnoutajan urospentu. Ensimmäinen oma koira kyseessä, toki vanhemmilla on ollut koiria koko oman lapsuus- ja nuoruusajan.

Sain puljailtua hyvin lomat, eli olen ensimmäiset kaksi viikkoa "kesälomalla" kun pentu kotiin saadaan. Ensimmäinen juttu mikä etukäteen jännittää on tuo kesäloman jälkeinen aika kun pitäisi taas töihin palailla. Vaimo tekee pääasiassa aamuvuoroja kun taas itse 12h päivä- ja yövuoroja. Eli noin kuusi tuntia tulee yksinoloa alustavasti. Sellaista pientä sisäaitausta pitäisi varmaan pakerrella, eli missä saa touhuta rauhassa mutta rajatulla alueella. Onko vinkkejä mistä saisi kätevästi sellaisen rakennettua jos ei eläinkaupasta valmista pakettia hanki?

Tuossa aiemmin olikin jo vinkkejä että kannattaa tosiaan panostaa heti alussa pentu kaikkeen mahdolliseen (pesut, kynneleikkuut jne.) mutta toki ne toiset koirat vähän vähemmälle ennen rokotuksia. Lapsi on omasta takaa kotona joten sitä kautta tulevat nämä ihmisenalutkin tutuksi. Omakotitalon pihalla on tilaa temmeltää myös, mutta koko pihaa ei ole aidattu.

Mutta lisää vinkkejä toki otetaan. Muutaman kirjan labbiksista ja pennun koulutuksesta olen kirjastosta lainaillut ja lukenut. Ensimmäistä kertaa pentu tulossa niin että osaisi vähän teoriaakin hahmottaa ja ymmärtää pennun ajatusmaailmaa.
 

Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Meille on tulossa kahden viikon päästä labradorinnoutajan urospentu. Ensimmäinen oma koira kyseessä, toki vanhemmilla on ollut koiria koko oman lapsuus- ja nuoruusajan.

Sain puljailtua hyvin lomat, eli olen ensimmäiset kaksi viikkoa "kesälomalla" kun pentu kotiin saadaan. Ensimmäinen juttu mikä etukäteen jännittää on tuo kesäloman jälkeinen aika kun pitäisi taas töihin palailla. Vaimo tekee pääasiassa aamuvuoroja kun taas itse 12h päivä- ja yövuoroja. Eli noin kuusi tuntia tulee yksinoloa alustavasti. Sellaista pientä sisäaitausta pitäisi varmaan pakerrella, eli missä saa touhuta rauhassa mutta rajatulla alueella. Onko vinkkejä mistä saisi kätevästi sellaisen rakennettua jos ei eläinkaupasta valmista pakettia hanki?

Tuossa aiemmin olikin jo vinkkejä että kannattaa tosiaan panostaa heti alussa pentu kaikkeen mahdolliseen (pesut, kynneleikkuut jne.) mutta toki ne toiset koirat vähän vähemmälle ennen rokotuksia. Lapsi on omasta takaa kotona joten sitä kautta tulevat nämä ihmisenalutkin tutuksi. Omakotitalon pihalla on tilaa temmeltää myös, mutta koko pihaa ei ole aidattu.

Mutta lisää vinkkejä toki otetaan. Muutaman kirjan labbiksista ja pennun koulutuksesta olen kirjastosta lainaillut ja lukenut. Ensimmäistä kertaa pentu tulossa niin että osaisi vähän teoriaakin hahmottaa ja ymmärtää pennun ajatusmaailmaa.
Kannattaa tosiaan rajata se alue, jossa pentu hengailee sen ajan kun olette töissä. Labbikset saattaa tehdä tylsyyksissään aikamoista tuhoa huonekaluille jne. Yksinoloa kannattaa alkaa opettelemaan pienissä jaksoissa jo hyvissä ajoin, niin se tottuu siihen pikku hiljaa. Ei muuta kuin tsemppiä ja onnea tulevaan!
 

lebak

Jäsen
Mutta lisää vinkkejä toki otetaan
Oma labradorian karvakamu on nyt 4v ja ensimmäisillä viikoilla olin myös kesälomalla mikä on jälkikäteen osoittautunut kyllä kannattavaksi. Kaiken perustiedon olet jo varmaan tankannut sosialisoitumisesta yms. mainitsemistasi kirjoista. Vinkkinä kuitenkin kyseiselle rodulle, että älä aliarvioi niiden ruokahalua. Pelkät ruokanappulat (tai melkein mikä tahansa) riittää antamaan motivaatiota leikkeihin, joilla pystyt opettamaan koirallesi mitä tahansa Esim. kotipihasi rajat, seuraamiset jne. Johdonmukaisesti tietysti toteuttaen.

Ja kuten Vili yllä mainitsi, labbikset tykkäävät myös käyttää vahvoja leukojaan varsinkin pentuaikoina, jos ei ole kunnolla väsyttäviä lenkityksiä (alkuun leikkejä) alla. Korvaamattomat ja vaaralliset huonekalut/tavarat piiloon.

Mukavia vuosia karvakamun kanssa!
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
...

Ja kuten Vili yllä mainitsi, labbikset tykkäävät myös käyttää vahvoja leukojaan varsinkin pentuaikoina, jos ei ole kunnolla väsyttäviä lenkityksiä (alkuun leikkejä) alla. Korvaamattomat ja vaaralliset huonekalut/tavarat piiloon.

Mukavia vuosia karvakamun kanssa!
Pieni varoituksen sana vielä tässä vaiheessa: Pientä pentua ei missään nimessä pidä lenkittää aktiivisesti, vaan sen on annettava liikkua ja leikkiä omaehtoisesti. Pikkuhiljaa pennun koon ja voimien karttuessa voi alkaa totutella lenkkeihinkin ihmisten kanssa, kun on jo siihen mennessä tullut panta ja hihna tutuksi ihan siinä muun leikin ohella.
Toinen juttu: Kunnolliseen ruokaan kannattaa satsata pentuvaiheessa pitkään ja välttää ainakin alkuun kaikkea ylimääräistä. Asianmukainen penturuoka pitää sisällään kaikken tarpeellisen pennun normaaliin kasvuun ja kehittymiseen. Kuten lebak mainitsi, palkitsemiseen ja motivointiin alun opetustilanteissa käyvät niin ikään vallan mainiosti ihan nuo ruokanappulat.

Noutajat ovat mainioita ensikoiria niiden luonteen ansiosta ja ne ovat varsin oppivaisia, mutta jos ei tunne itseään varmaksi ja haluaa tietoa ja ohjattuja harjoituksia, kannattaa mennä nk. pentukurssille, joita koirakerhot järjestävät - netistä löytynee niin kerhot, paikat kuin aikataulutkin.
Pennun sosiaalistamiseksi kannattaa käydä pikku lenkeillä nk. "ihmisten ilmoilla" ja esim. koirapuistoissa, jossa kontakteja tulee niin vieraisiin ihmisiin kuin koiriinkin.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Kirjoitin tuossa heinäkuussa mummokoiramme olevan jo aika raihnainen ja tämän olevan sen viimeinen kesä. Niinhän siinä sitten kävi, että kuukauden kuluttua tuosta kirjoittamastani hän lähti vihreämmille niityille juoksemaan... Suuri suru ja iso ikävä on.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Kirjoitin tuossa heinäkuussa mummokoiramme olevan jo aika raihnainen ja tämän olevan sen viimeinen kesä. Niinhän siinä sitten kävi, että kuukauden kuluttua tuosta kirjoittamastani hän lähti vihreämmille niityille juoksemaan... Suuri suru ja iso ikävä on.
Lämpimät osanottoni - muistot eivät kuole...

Tätä kirjoittaessani katselen samalla vajaan vuoden ikäisen lansu-tyttömme puuhastelua tuossa lattialla. Mieleeni nousee väkisinkin ajatus, että joskus meidänkin on sanottava hyvästit tuolle nyt niin elämänhalua pursuavalle valloittavalle olennolle. Nuo hyvästit niin useasti kokeneena tiedän, kuinka kova paikka se minullekin on ja kuitenkin... Aina tällaisen uuden elämän alussa vastuullinen lemmikin omistaja joutuu sitoutumaan myös lemmikistään luopumiseen sen elämää kunnioittavalla ja arvostavalle tavalla.
 

Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Taas on elämä pysähtynyt hetkeksi. 6 -vuotias Landseerimme tällä hetkellä leikkauksessa. Vuosi sitten lähes saman ikäinen Leonberginkoiramme kuoli samaan märkäkohtutulehdukseen. Siis ei mitään merkkejä ollut havaittavissa muuta kuin kaksi päivää sitten alkanut veden lipittäminen.

Miksi näihin eläimiin pitää kiintyä.
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Taas on elämä pysähtynyt hetkeksi. 6 -vuotias Landseerimme tällä hetkellä leikkauksessa. Vuosi sitten lähes saman ikäinen Leonberginkoiramme kuoli samaan märkäkohtutulehdukseen. Siis ei mitään merkkejä ollut havaittavissa muuta kuin kaksi päivää sitten alkanut veden lipittäminen.

Miksi näihin eläimiin pitää kiintyä.

Tsemppiä sinne, tiedän tunteen! Minä kiinnyin niin kovasti ensimmäiseen "omaan" koiraani, joka kulki mun rinnalla parikymppisestä 34 vuotiaaksi, etten sitten sen jälkeen ole pystynyt uutta omaa koiraa hankkimaan. Sattui liian pahasti tuon kaverin menettäminen, vaikka pitkän ja hyvän elämän saikin elää.

Nyt on aika ideaali tilanne tähän elämäntilanteeseen, kun kolmella läheisellä tutulla ja yhdellä naapurilla on koira. Meillä on käytännössä lähes viikottain joku noista karvakasoista hoidossa. Tämä on vähän kuin rusinoiden poimimista pullasta. Mutta kyllä tässä tlevaisuudessa omakin otus tulee hankittua, kunhan elämäntilanne (lähinnä työ) muuttuu sellaiseksi, että koiran hankintaa voi vakavasti harkita.

On ollut hauska seurata tällaisen oto-koirahoitolan pitäjänä, kuinka oppivaisia koirat kuitenkin ovat. Sanonta vanha koira ei uusia temppuja opi on pötypuhetta. Meidän taloudessa on omat säännöt koirille jotka voivat poiketa aika radikaalistikin heidän varsinaisten (lepsujen) omistajien tavasta kasvattaa koiria ja mitään ongelmia ei ole ollut. Meidän taloudessa koirilla ei ole asiaa makuuhuoneisiin, herkkuja ei pöydästä tule ja jopa ne koirat joiden omistaja ei osaa koiraansa oikein hihnassa ulkoiluttaa (esim. koiralle on kehittynyt jonkin sortin rähinä-remmi tapa), ovat oppineet uudet tavat ja säännöt muutaman hoitokerran jälkeen. Jännästi tämä taito sitten "unohtuu" takaisin varsinaiseen kotiin palattuaan. Tästä voi tehdä aika luotettavan johtopäätöksen, että 99% tapauksista ongelma ei ole koira, vaan se vähemmän karvainen otus hihnan toisessa päässä.

Sama juttu se oli aikanaan mun oman koiran kanssa. Kun koira meni mun vanhemmille hoitoon, niin siellä safkat koiralle olivat parempia kuin mitä edes itse opiskelijabudjetilla söin, sohvalle pääsi nukkumaan, pullatarjoilu pöydästä isäni toimesta oli säännöllistä jne.. eli oikeastaan kaikki ne säännöt/kiellot mitä meillä kotona oli, joutuivat romukoppaan "mummolassa". Mutta ei tästä kuitenkaan ollut mitään seurauksia takaisin kotiin palattuaan, koska eri talo ja eri tavat. Ainoastaan ruoan kanssa nirsoiltiin pari ensimmäistä päivää, kun sisäfileet vaihtuivat takaisin koiran kuivamuonaan.
 
Viimeksi muokattu:

Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Tsemppiä sinne, tiedän tunteen! Minä kiinnyin niin kovasti ensimmäiseen "omaan" koiraani, joka kulki mun rinnalla parikymppisestä 34 vuotiaaksi, etten sitten sen jälkeen ole pystynyt uutta omaa koiraa hankkimaan. Sattui liian pahasti tuon kaverin menettäminen, vaikka pitkän ja hyvän elämän saikin elää.

Kiitos Prof.Puck myötätunnosta. Meidän tyttö näyttäisi selviävän. Alkanut jo ruokakin kelpaamaan.

Ei ole halpaa koirien terveydenhuolto, tuhat euroa maksoi leikkaus. Joka sentin arvoinen silti, toki vakuutus suurimman osaa korvaa.
 

Bacon

Jäsen
Muutama vuosi sitten haudattiin toinen koira ja nyt toinen vetää viimeisiä päiviään, mahdollisesti tunteja. Nämä olleet samaan aikaan mukana, kun itse kasvanut pikkuskidistä aikuiseksi. Ei tässä kovin juhlalliset fiilikset ole. Pitää huomenna käydä porukoilla hyvästelemässä tuo karvakasa. Paskoja juttuja.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Vaimolla ollut jo pitkään, ehkä pari vuotta, armoton koirakuume, joka sai täyttymyksensä toissä viikonloppuna - meille tuli, siis haettiin kahdeksan viikon ikäinen lansu-tyttö. Meillä on jo ennestään tyttäreni yhdeksän vuotias lansu-herra viettämässä maalla eläkepäiviään, jonka hermoja nyt siis hieman koetellaan.

Olin jo unohtanut, mille pieni koirapentu tuoksuu ja tuntuu - niin paljon helliä ja kipeitä muistoja...
Siinä on nauru ja itku pinnassa, kun seuraa moisen palleron uteliasta tutustumista uuteen kotiin ja ympäristöön. Lattialla venytellessäni saan tyllerön välittömästi kaverikseni rei'ittämään naskaleillaan korvalehtiäni ja nuolemaan kasvojani - mitäpä tehdä, kun haluaisi pitää tuon pehmeä palleron nin lähellä kuin mahdollista ja samalla estellä sen innokkaita yrityksiä "tunnustella" kasvojani. Tunnustan, että olen pikkuisen pehmo kasvattajana, mutta uskon myönteisiin kokemuksiin enemmän kuin ankaruuteen . Toki rajat pitää olla, tiukat, mutta niiden hakemiseen on monta tapaa ja mainittu vanha herra on esimerkillinen tapaus rakkaudella hyvin kasvatetusta lempeästä jättiläisestä.

Joo... täysin myyty mies jälleen kerran...
1.11.-16 tuli postattua yo. viesti tähän ketjuun ja taas olen samalla asialla...
Meille nimittäin muutti tuossa reilu pari viikkoa sitten pari kuukautinen pyreneittenmastiffi-tyttö laumamme jatkoksi. Tämän lyhyen mutta tapahtumarikkaan ajanjakson perusteella vaimoni loihe hiljan lausumaan, että meillä on nyt sitten uhmaikäinen alakoululainen (kohta puolitoistavuotias lansu-tyttömme) ja vaippaikäinen pikku riiviö, jotka tekevät parhaansa pitääkseen meidät kiireisinä. Kaikesta huolimatta totesimme kuitenkin yhteen ääneen, että jos tämä tilanne hieman ottaakin, se antaa kuitenkin kukkuramitoin enemmän takaisin sen verran hauskaa on ollut seuratessa näiden "mullisaukon penikoiden" telmimistä.
"Pystiffit" ovat sen verran kookas ja raskastekoinen rotu, että on kuitenkin koko ajan huolehdittava, ettei pentu jää jalkoihin leikeissä ja/tai loukkaa muuten itseään, sillä kasvuvauhti sillä on hurjaa ja nivelet muutenkin kovilla. Pennun luonteesta on vielä vaikeaa sanoa paljonkaan, mutta erittäin rohkea ja ennakkoluuloton tuo näyttää olevan - lienee(-kö) tyypillistä laumanvartijaroduille, joihin pyreneittenmastiffitkin kuuluvat.

PS. Ensi vuonna tähän aikaan tuskin olen postailemassa enää vastaavaa juttua, eiköhän meille kolme isoa koiraa riitä tähän vaiheeseen...
 

Möksy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punainen. Musta. Valkoinen.
Kasvattajalle on tehty alustava varaus. Ensi viikon alussa pitäisi pennut tupsahtaa maailmaan, joten heinäkuun puolessa välissä on tulossa kultaisennoutajan urospentu taloon. Toki sillä varauksella, että uroksia syntyy enemmän kuin yksi. Ei kyllä malttaisi millään odottaa.

Ihan mielenkiinnosta kyselen. Saitteko pennun? Jos saitte, niin miten on elämä kultaisen kanssa lähtenyt etenemään?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös