Koira – ihmisen paras ystävä

  • 463 657
  • 2 306

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Voimia teille @Escapist !
Tiedän kokemuksesta, miltä teistä nyt tuntuu ja voin kokemuksesta sanoa, että pikkuhiljaa suru antaa sijaa mukavammillekin muistoille,
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK

Olisi mukavaa päästä kokemaan itsekin tuollainen vastaanotto. En ole lainkaan yllättynyt uutisesta, sillä ovathan koirat pirun fiksuja ja empaattisia eläimiä.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
...
Olisi mukavaa päästä kokemaan itsekin tuollainen vastaanotto. En ole lainkaan yllättynyt uutisesta, sillä ovathan koirat pirun fiksuja ja empaattisia eläimiä.
Minulla on suuri ilo ja kunnia jakaa noita koirien tunteita heidän kanssaan päivittäin. Kotiin on aina mukava tulla vaikka kauppareissulla, kun tietää, että on tervetullut ja mieluinen. Koirat, kuten tässäkin ketjussa toistuvasti joudumme huomaamaan, herättävät meissä ihmisissä hyvin voimakkaita tunteita perheenjäseniä ja ystävinä - tietysti myös vastakkaisia reaktioita niissä, jotka eivät voi koiria sietää ja olkoon sekin sallittua.
Itse olen aina yhä uudelleen hämmästynyt koirien kyvystä tulkita ja hahmottaa eri tilanteita ja kuinka inhimillistä niiden toiminta on, kun ovat saaneet mallinsa ihmisiltä. Pelkkä normi puheen ymmärtäminen lyö välillä ällikällä.
Mutta joo - olen koiraihminen ja suuremmassa kuvassa "eläinihminen", sillä koen, ettei minulla ole oikeutta vahingoittaa mitään elollista olentoa huvin tai välinpitämättömyyden vuoksi, päinvastoin!
 

Poro24

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Voimia teille @Escapist !
Tiedän kokemuksesta, miltä teistä nyt tuntuu ja voin kokemuksesta sanoa, että pikkuhiljaa suru antaa sijaa mukavammillekin muistoille,
Näinhän se on. Kaksi koiraa tuli jonkin aikaa sitten menetettyä vuoden välein toisistaan vanhuuden vaivoihin ja molempien kohdalla pari viikkoa kesti pohjatonta surua, josta tuntui olevan mahdoton selvitä. Siitä yllättävän nopeasti alkoi kuitenkin tajuta elämän "realiteetit" ja mielessä jäi pyörimään vain hyvät muistot ja se miten mukavan elämän koirat saivat. Tosin perheeseen jäi molempien menetyksien jälkeen vielä koirakaveri, joten ei tarvinnut yksin jäädä, mikä toki helpotti hieman.

Voimia @Escapist
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Tänään (tai siis eilen) jouduimme saattelemaan rakkaan ystävämme viimeiselle matkalleen. Ikävä diagnoosi, syöpä tuo ihmisillekin niin ikävän tuttu perkele, tuli jo lopputalvesta ja siitä eteenpäin mentiin ajatuksella niin pitkään kuin ystävä vaan jaksaa. Aika kului ja lenkit lyhenivät ja vähenivät voimien hiipuessa, mutta into säilyi loppuun saakka.

Tänään avokki soitti töihin, että nyt on hätätilanne, kun koira on saanut kohtauksen ja suusta tulee verta ja jalat lähtevät alta. Työpäivä päättyi siihen ja suorinta tietä kotiin, jossa vanha tuttu ystävä on kohtauksen mentyä ohi vastassa kuin ei mitään ihmeellistä olisi sattunut. Hetki yhdessäoloa ja yksi siivu metukkaa poikaa koulusta odotellessa ja sen jälkeen hihna kouraan ja kaveri on heti valmiina lenkille. Yhdessä viimeistä kertaa ulos kotiovesta ja koira tekee tapansa mukaan pissat pihalle ja on edelleenkin lähdössä lenkille. Nyt ei valitettavasti vaan enää voida lähteä lenkille, vaan noustaan isännän pienellä avustuksella autoon, kun poika tulee koulusta. Ajetaan eläinlääkärin pihaan ja odotellaan hetki vielä toista poikaa saapuvaksi paikalle. Koira taitaa tuntea paikan ja suuntaisi mielummin omin voimin takaisin kotiin. Toinen poika saapuu ja suuntaamme eläinlääkärin odotustilaan, josta löytyy vielä yksi herkkupala tuolin alta. Hetken odoteltuamme ja käytyämme punnituksessa (27,5 kg) eläinlääkäri saapuu antamaan rauhoittavan/nukuttavan ruiskeen. Tyttö sinnittelee hereillä pitkään ja nauttii rapsutuksista, kunnes nukahtaa rauhalliseen uneen. Hän nukkuu rauhallisemmin kuin aikoihin. Kannan nukkuvan ystävän operointihuoneeseen, jossa eläinlääkäri antaa lopulliset ruiskeet. Jälleen muutamia minuutteja odotusta ja rapsutuksia kyyneleet silmissä. Viimeiset jäähyväiset annetaan vielä, kun eläinlääkäri toteaa vanhan ystävän olevan poissa.

Jumalauta että on tyhjä olo. Koira oli vanhempi kuin kumpikaan kahdesta lapsestani ja nähnyt kaikki nykyisen elämämme ylä- ja alamäet. Vaikka tämä oli jo monessakin mielessä täysin odotettua, eipä tähän silti osannut ollenkaan varautua. Koiran kanssa eläminen ei todellakaan ole aina mitään ruusuilla tanssimista, mutta kannattaa silti pyrkiä nauttimaan jokaisesta yhteisestä hetkestä.

Yli 14 vuotta sain yhdessä perheeni kanssa nauttia uskomattoman kiltin ja älykkään koiran kanssa elämisestä. Suuri koko yhdistettynä älykkyyteen ja valitettavan huonoon koulutukseen tietyissä asioissa, aiheutti yhden jos toisenkin harmaan hiuksen. Koskaan ei kuitenkaan tarvinnut olla vähääkään huolissaan lasten, kissojen tai vieraiden ihmisten turvallisuudesta. Minkä tahansa ruuan turvallisuus ja kulkuväylien tukkiminen sen sijaan aiheuttivat loppuun saakka päänvaivaa.

Hyvää matkaa rakas ystävä. Kivut ovat poissa. <3
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Lämmin osanottoni @Rommeli sinulle ja perheellesi. Rakkaan ystävän lähtö on aina kova paikka ja kurjaa on katsoa sitä sairauden ja vanhuuden mukanaan tuomaa hiipumista ja pahaa oloa.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
@Rommeli Tsemppiä sinne, ei ole helppo paikka.

Muistan hyvin sen tyhjyyden, kun kaveri jouduttiin lopettamaan. Sitä oli aivan ihmeissään, kun kukaan ei tule kuolaamaan ruokaa, kukaan ei kolistele ruokakuppeja, aamuisin ei tarvinnut viedä lenkille etc. Monta kertaa kirosin koiran ottoa, mutta kaikki ne huonotkin hetket tuntuivat mahtavilta.

Aikaa se otti, ja yhtäkkiä huomasin kaipaavani uutta koiraa. Nyt taas olen kironnut aika monta kertaa koiran ottoa, mutta jossain vaiheessa taas kaipaan niitä paskojakin hetkiä.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Voimia teille, @Rommeli!

Olen toisaalta hieman hämmästynyt, toisaalta en, kuinka vaikeaa oli lukea tuota tekstiäsi. Ei meinannut tulla mitään, kun tuppasi silmissä sumenemaan. Olen tuon polun kulkenut itse niin monta kertaa, että kuvittelisi jo jonkinlaisen "toleranssin" siihen saaneen, mutta ei. Omat muistot ja tunnetilat palautuivat niin voimakkaina mieleen, ettei kyyneliä voinut estää...
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
@Alamummo @Vino @Knox @Surukuku

Kiitos kommenteistanne. Kaikki varmasti tiedätte, etteivät kauniit sanat poista surua ja tyhjyyden tunnetta, mutta lämmittävät ne jollakin lailla kuitenkin. Kiitos myös kirjoituksesta tykänneille.

En muista milloin olisi ollut yhtä raskasta palata töistä kotiin kuin tänään. Toki tiesin mitä on tai siis ei ole vastassa, mutta hetki oli joka tapauksessa pysäyttävä. Onneksi on kuitenkin perhe ja kauniit muistot uskollisesta ystävästä.
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
@Rommeli Jaksamista. Tuli kyllä omat haikeat muistot mieleen kesäkuulta, kun oman melkein 16 v kaverin vein piikille. Ja nytkin tuli pala kurkkuun, kun karvaystävää muistelen.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Koirasta voi tosiaan tulla (ja pitääkin tulla) ihan täysiverinen perheenjäsen. Niin rakas on minullekin meidän puoli-chihuahua, että vaikka vaihdossa saisin eurojackpotin päävoiton, niin en koiraa pois antaisi. Parhaan kaverin arvo on mittaamaton. Pian 6 yhteistä vuotta takana, ja toivottavasti vähintään sama aika vielä edessä.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Täällä meillä päin oli nuori 8kk maremma-poika karkuteillä viime sunnuntaista asti. Emäntänsä kävi jo sunnuntai-iltana täällä meilläkin kyselemässä karkulaista, josko olisimme nähneet tai kuulleet jotain - eipä ollut mitään käryä koirasta...
Vaimoni seurasi koiran etsintää Facebookin välityksellä ja tässä viikon kuluessa siitä oli joitakin näköhavaintoja aika isolta alueelta, mutta koira ei antanut ottaa itseään kiinni. Lopulta tänään karkulainen oli saanut kyllikseen ja kävellyt jonkun pihaan ja antanut pistää itsensä liekaan ja sitä myötä päässyt myös kotiinsa.

Pikkuisen jo kylmäsi, kun päivät kuluivat eikä koiraa saatu kiinni. Mietin, että viimeistään tänään, kun sateetkin alkoivat, koiran olisi korkea aika päästä oman perheensä hoiviin, ettei kävisi huonosti - syystä tai toisesta. Mietin myös, miltä omistajista mahtoi tuntua, kun vielä pentujen kirjoissa oleva isokokoinen koira oli hukassa. Koiran emäntä oli jo sunnuntaina niin huolestunut, että oli paha katsoakin. Itse olisin toki reagoinut vähintään yhtä voimakkaasti, jos koira olisi ollut meidän - tuntuu tosi pahalta edes ajatella moista skenaariota.

Mutta joo - loppu hyvin, kaikki hyvin
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Olen huomannut muutoksen koirien ulkoiluttajissa verrattuna aikaan ennen koronaa.
Hyvin monet vaihtavat kohdatessa toiselle puolen tietä tai kiskovat koiransa ohi pysähtymättä hetkeksikään.
Jos yritän sanoa, että "minun koirani ei rähise", ei vastata tai mutistaan jotain "me ei seurustella kävelyllä".
Tämä riippumatta siitä miten heidän koiransa käyttäytyvät.
Ennen koronaa ns. koirakohtaamiset olivat enemmän sääntö kuin poikkeus. Tietenkin poislukien suu vaahdossa ärjyvät tapaukset.
 
Viimeksi muokattu:

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Olen huomannut muutoksen koirien ulkoiluttajissa verrattuna aikaan ennen koronaa.
Hyvin monet vaihtavat kohdatessa toiselle puolen tietä tai kiskovat koiransa ohi pysähtymättä hetkeksikään.
Jos yritän sanoa, että "minun koirani ei rähise", ei vastata tai mutistaan jotain "me ei seurustella kävelyllä".
Tämä riippumatta siitä miten heidän koiransa käyttäytyvät.
Ennen koronaa ns. koirakohtaamiset olivat enemmän sääntö kuin poikkeus. Tietenkin poislukien suu vaahdossa ärjyvät tapaukset.
Joo jossain määrin huomannut samaa myös, Helsingissä siis. Mulla on tapana tervehtiä aina hyvissä ajoin koirailijaa, jolloin saa kohtuu hyvän käsityksen mikä se kohtaamisfiilis milloinkin on, mutta enenevissä määrin on kyllä niitä äkkiä ohiohiohi-menijöitä. Eikä siinä tietysti mitään, pitäähän ohittaminenkin oppia ja ihan fine, jos ei kaikkien kanssa haluta seurustella.

Meillä kuitenkin on periaatteena se, että kun ollaan koirien kanssa ulkona niin tehdään mitä ne koirat haluaa pl. jos käy juoksulenkillä, milloin sitten vaan juostaan. Ja noi koirakohtaamiset on tietysti karvaperseille kaikkein parasta, koirapuistojen ja hanhien hätistelyn ohella. Ja jos nyt ihan oikean mielipiteen sanon, niin eihän se koira ikinä opi muiden kohtaamisia, jos ei niitä tule kohdalle tai niitä ei anneta ottaa, vaan aina mennään kadun toiselle puolelle tai käsketään ohi.

Korona on varmasti vaikuttanut tähän ja meilläkin on tullut omat ongelmamme vieraiden ihmisten kanssa, kun kriittisessä vaiheessa korona-paskeen aikana ei paljon kyläilijöitä käynyt ja koirat omaksui vähän turhan reviiritietoisen ja suojelevan käytöksen. Siitä nyt opetellaan pois ja onneksi ongelmat koskee lähinnä omaa kotia, kylässä ja ulkona osataan olla suurinpiirtein kiltisti.

Sinänsä on kyllä hauska huomata, kuinka erilaisia koiranomistajia sitä voikaan olla. Joku vetää karmeat pultit ja herneen nenään, jos toinen koira murahtaa liian iholle käyneelle pupelle, joku taas juoksuttaa rottweileria vapaana pitkin puistoja. Paras kaikista oli se pikku puudeliaan jossain saatanan minkkiturkissa koirapuistossa kanniskellut rouva, joka raivosi kaikille kun niiden koirat likasi sen vaatteet. Noh, varmaan 90% on kuitenkin ihan tolkun porukkaa ja osaa suhtautua koiriin koirina.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Olen huomannut muutoksen koirien ulkoiluttajissa verrattuna aikaan ennen koronaa.
Hyvin monet vaihtavat kohdatessa toiselle puolen tietä tai kiskovat koiransa ohi pysähtymättä hetkeksikään.
Jos yritän sanoa, että "minun koirani ei rähise", ei vastata tai mutistaan jotain "me ei seurustella kävelyllä".
Tämä riippumatta siitä miten heidän koiransa käyttäytyvät.
Ennen koronaa ns. koirakohtaamiset olivat enemmän sääntö kuin poikkeus. Tietenkin poislukien suu vaahdossa ärjyvät tapaukset.
Olen tämän asian suhteen huomannut merkittävän vaikutuksen ihmisen iällä. Nuoret ihmiset harvemmin jäävät jutustelemaan muiden koiran ulkoiluttajien kanssa, kun taas vanhemman sukupolven edustajat vähintäänkin tervehtivät ja useimmiten jonkun sanankin jäävät vaihtamaan. Selkeä sukupolvien välinen ero. Nuoret ihmiset nykyään useimmiten kouluttavat koiransa niin, ettei toisiin koiriin reagoida mitenkään eikä muita tervehditä, ja ovat itse samankaltaisia. Puolensa molemmissa käytösmalleissa.
 

Makkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Täällä tuli taloon ensimmäinen oma koira, kun nyt reilun viikon verran talosta on löytynyt pieni corgin pentu. Äärimmäisen rohkea ja energinen tapaus kyseessä, joissain asioissa varsinkin vähän liiankin vauhdikas.

Eniten ehdottomasti mietityttää tuo koiran halu ja innostus näykkiä nilkoista kun lähtee kävelemään. Tässä kun on yrittänyt koirakirjojen oppien mukaan vaan ignoorata koiran sen nilkkaan hyökätessä, niin eipä tuo rauhoitu kun parin askeleen verran ja taas sama rubma.

Onko täällä kokemusta nilkkapiraijoista, millä keinoilla on tuosta opittu mahdollisimman nopeasti ja helposti eroon?
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Musti ja Mirri tietävät kertoa seuraavaa, @Makkeli :

Jos pentu puree raajaasi, lopeta leikki ja lähde pois tai passivoidu paikallesi. Näin opetat piraijalle, että puremisesta seuraa leikin keskeytyminen. Voit myös tilanteesta riippuen irrottaa raajasi pennun kidasta ja tarjota lelun tilalle. Usein ohi pyyhältävät ihmisjalat ja lahkeet saavat pennun innostumaan.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Täällä tuli taloon ensimmäinen oma koira, kun nyt reilun viikon verran talosta on löytynyt pieni corgin pentu. Äärimmäisen rohkea ja energinen tapaus kyseessä, joissain asioissa varsinkin vähän liiankin vauhdikas.

Eniten ehdottomasti mietityttää tuo koiran halu ja innostus näykkiä nilkoista kun lähtee kävelemään. Tässä kun on yrittänyt koirakirjojen oppien mukaan vaan ignoorata koiran sen nilkkaan hyökätessä, niin eipä tuo rauhoitu kun parin askeleen verran ja taas sama rubma.

Onko täällä kokemusta nilkkapiraijoista, millä keinoilla on tuosta opittu mahdollisimman nopeasti ja helposti eroon?

Oletettavasti pentu on 9-10 viikon ikäinen? Meillä on koirien kanssa tehty niin, että kun pentu nappaa kiinni ihmisestä, niin ulahdetaan/vingahdetaan niin kuin kävisi kipeää.

Mutta ei se tuota ihan heti opi, pennut leikkii toistensa kanssa puremalla, niin valmistaudu siihen, että tuota kestää aikansa. Mutta kyllä se jossain vaiheessa rauhoittuu :)
 

Makkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Oletettavasti pentu on 9-10 viikon ikäinen? Meillä on koirien kanssa tehty niin, että kun pentu nappaa kiinni ihmisestä, niin ulahdetaan/vingahdetaan niin kuin kävisi kipeää.

Mutta ei se tuota ihan heti opi, pennut leikkii toistensa kanssa puremalla, niin valmistaudu siihen, että tuota kestää aikansa. Mutta kyllä se jossain vaiheessa rauhoittuu :)
Reilu 8vk, kasvattaja luovutti pennut heti 7vk ikäisinä uusiin koteihin.

Tuota vingahdusta ollaan myös käytetty, tuntuu että siinä on vähän sama kuin tuossa huomiotta jättämisessä, että lopettaa kyllä hetkellisesti ja taas parin askeleen päästä ollaan nilkassa kiinni.

Mutta tuokin on kyllä tosiaan totta, että pitää vain maltilla jaksaa odotella pennun kasvamista, niin varmasti helpottuu jo silläkin :)
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Reilu 8vk, kasvattaja luovutti pennut heti 7vk ikäisinä uusiin koteihin.

Tuota vingahdusta ollaan myös käytetty, tuntuu että siinä on vähän sama kuin tuossa huomiotta jättämisessä, että lopettaa kyllä hetkellisesti ja taas parin askeleen päästä ollaan nilkassa kiinni.

Mutta tuokin on kyllä tosiaan totta, että pitää vain maltilla jaksaa odotella pennun kasvamista, niin varmasti helpottuu jo silläkin :)

Noin pieni pentu ei paljoa vielä ymmärrä, toistoja, toistoja ja toistoja, niin kyllä se sieltä hiljalleen oppii.

Ja vinkki, jota ei voi tarpeeksi korostaa: harjoitelkaa heti alusta alkaen kynsien leikkuuta, suihkussa käymistä, korvien putsausta etc. Kaikki nämä voi alussa tuntua turhalta, mutta mulla on kaveri, jonka pitää käydä eläinlääkärissä leikkauttamassa koiransa kynnet, koska koira pitää rauhoittaa operaatiota varten. Eikä heillä ole mitään bullmastiffia joka painaisi 100 kiloa, vaan 10 kiloinen pieni koira. Mutta kun koira menee pakokauhun valtaan vain nähdessään kynsisakset, niin yritä siinä sitten leikata.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Aikanaan kelpien pennun kanssa kokeilin tuota passivoitumista. Pentu tykkäsi käydä kiinni pohkeeseen, niin ikään kuin jäädyin paikalleni enkä reagoinut koiraan ollenkaan.

Se oli helvetin kivulias ja mihinkään mitenkään vaikuttamaton keino. En todellakaan suosittele. Sitten kerran, kun tunsin pohjelihakseni hiljalleen irtoavan raajastani, käännähdin koiraa kohtaan ja huusin RÄHY! Ja heti kun hampaat irtosivat pohkeesta, niin leikki jatkui. Tätä ei montaa kertaa tarvinnut toistaa, kun oppi meni perille. Ei ehkä ole hyvä keino, jos koiran luonne on pehmeä ja arka, mutta tuon kelpien luonne on ollut koko ajan jotain ihan muuta.
 

Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Meidän kääpiöpystykorva teki myös tuota nilkkojen/varpaiden pureskelua pentuna. Napakka ja korotetulla äänenvoimakkuudella sanottu "Ei" toimi välistä, mutta aika ajoin piti ottaa niin sanotusti erilainen perspektiivi tilanteeseen: Tällöin ulvahdimme teatraalisesti ilmaistemme kipua (joka muuten niiden pentuhampaiden kohdalla ei ollut aina edes kovin liioiteltua) ja käänsimme selän pennulle. Tilanteen salliessa nousimme vielä rahin/tuolin/sohvan päälle seisomaan selin koiraan. Näin saatiin maksimoitua pahantekijän hämmennys, kun ulvahduksen ja ignoorauksen lisäksi purulelu nousi syyllisen yläpuolelle lähes tavoittamattomiin. Pienen koiran kanssa tämä oli toki helppoa, koska useinkaan sillä ei ollut mahdollisuutta hypätä perään "samalle tasolle".

Mutta ylenpalttisen jumppailun sijaan korostaisin tuota ulvahduksen merkitystä. Mitä riipivämpi, sen parempi. Pentu ei kuitenkaan halua satuttaa, vaan kokeilee rajojaan. Ulvahdus on koirien kieltä ja tätä emät tekevät pennuilleen leikkien käydessä liian rajuksi.

Ja sanotaan nyt sekin itsestäänselvyys, että raivoaminen sekä hampaiden näyttely puhumattakaan väkivallasta on vihoviimoinen tapa kitkeä tuo häiriökäytös pois. Paras tapa opettaa pennuille asioita on saattaa se hämmentyneeksi, jotta ne riisinjyvän kokoiset aivot pakotetaan prosessoimaan tapahtunutta. Pelosta aiheutuva pakoreaktio ei ole prosessointia, vaan autonominen refleksi, joka ei opeta koiralle kuin negatiivisia asioita.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Onko porukalla kokemusta koirien rasvapateista? Itse löysin 11 vuotiaan dreeverin oikean tassun läheisyydestä ns. "kainalosta" noin viinirypäleen kokoisen patin.

Luonnollisesti Google laulamaan ja kovasti eläinlääkärit puhuvat että kyseessä ovat hyvin yleiset ja hyvänlaatuiset kasvaimet. Sattui vielä kuva löytymään joka täsmäsi tuohon pattiin eikä se ole kuin ns. nahan pintatasolla.

Neiti ei osoita mitään oireilua vaan lähinnä katsoo kuin idiootti kun olen kokeillut kasvaako tuo. Luonnollisesti tuolloin lääkärille.

Mutta lähinnä haen sitä että riittääkö tässä vaiheessa seurata tilannetta? Koira ei tosiaan oireile eikä patti ole kasvanut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös