Koira – ihmisen paras ystävä

[FASlapsi]

Voimia, kuulostaa hirveältä! Onko koiruus minkä ikäinen?

Vähän päälle 6 vuotta. Vielä ois vuosia, jos on ollakseen. Tämmöstä tää välillä on.

 

[BOL]

@FASlapsi , tsemppiä ja voimia!

 

[iibor]

Isot tsempit @FASlapsi sinulle ja ennen kaikkea potilaalle sinne lääkäriin! Toivotaan parasta!

 

[WildCore]

Muutamia pahanmielenketjuja olen palstalla laittanut ignoreen ja taas tuli mieleen, että pitäisikö tämäkin pistää. Ei tuosta @FASlapsi viestistä hyvää mieltä ainakaan saanut. Voimia ja tsemppiä paljon!

Meidän Bichon söi menneinä vuosina hornettien luut biojätepussista yöllä. Aamulla pikku paniikki, kun näin mitä oli käynyt. Siinä meni kaverilla seuraavat neljä päivää tehohoidossa, kun odotettiin, että tuleeko ne suolen läpi ja minkälaisia vaurioita siitä seuraa. Luut sieltä silloin tuli suht vaivattomasti läpi, mutta se perkeleen biojätepussi meinas sen tukoksen aiheuttaa. Jos en väärin muista, niin oksettamalla sekin tuli ulos.

Elämäni neljä hirveintä päivää siihen mennessä.

 

[Giba]

Vähän päälle 6 vuotta. Vielä ois vuosia, jos on ollakseen. Tämmöstä tää välillä on.

Laitoin sinulle yv:n.

Mutta tsemppiä ja voimia teille. Kerrankin voin sanoa tietäväni, että miltä siellä tuntuu. Omastani jouduin luopumaan kesäkuussa lähes 11 vuoden taipaleen jälkeen. Elmo nukkui vierelläni viltillä pois, loppuun saakka on kiinni toisissa. Itku tulee vieläkin lukiessa toisten surun ja epätoivon tunnetta. Itku tulee vielä aina kun Elmoa muistelen, vaikka nyt on uusi ystävä kotona. Täällä ei vaan ilman koiraa osattu elää. He ovat niin vilpittömiä ystäviä, eivät teeskentele ja ovat aina iloisia.

Jaksa!! Koirasi tuntee kyllä milloin on aika lähteä. Toivottavasti ei vielä, toivon koko sydämestä.

 

[FASlapsi]

Jees, kiitoksia viesteistä. TIlanne on mennyt parempaan suuntaan, koira on hengissä vielä ja päästiin jopa eilen sitä vähän kattomaan ja rapsuttelemaan, ja yrittää antaa sille ruokaa että se söisi jotain. Ei se syönyt kun ihan vähän, eikä oo kuulemma syönyt yönkään jälkeen vielä mitään, mutta pahin tilanne oli saatu hoidettua ja ihan virkeän oloinen kaveri siellä oli huoneessaan toipumassa, vähän jaksoi häntäänsä heiluttaa ja tuli viereen pötköttelemään.

Jotain hemmetin verensiirtoakin sille piti tehdä, vai oliko se nyt vaan verenlisäystä kun sitä tuli niin helvetisti sieltä ulos. Plasmaa tai jotain sinne suoniin struutattiin, senkin kanssa tuli vielä jotain ihme turvotusreaktiota ja ei pystytty ihan täyttä satsia tunkemaan, ja joku testituloksista oli vielä kummallisen korkealla, eli ei nyt ihan pysty vielä huokaisemaan että kyllä tuosta selvittiin. Mutta parannustakin oli paljon tullut, jotkut vitun tulehdus- ja mitkä lie arvot olivat sunnuntaina aivan avaruudessa, ja ne on nyt saatu jo normitasolle. Ja mahdollisesti voidaan saada kaveri himaan tänään, toipuminen on yleensä kuulemma tietyn vaiheen jälkeen on hyvä siirtääkin koiralle tuttuun mestaan, tuttujen ihmisten lähelle, ja se usein tuohon syömättömyyteenkin jeesii.

Kovasti arvostan sitä että tänä aamuna saatiin sieltä joltain hoitajalta pitkä teksti kuvien kera siitä miten koira siellä on elellyt, semmosta mukavan höpsöä tekstiä, mukamas koiran näkökulmasta kerrottuna että mimmosta siellä nyt on ollut ja mitä oon tehnyt. Tuli mukava fiilis tuollaisesta, että joku hoitaja siellä on jaksanut funtsia ja runoilla ja laatia tommosen tarinan.

Hintaa visiitille tulee eilisen perusteella semmonen 3000€, ainakin, jos pidempään joutuu olemaan ja jotain kummaa lisäjuttuja vielä tekemään niin kai siitä sitten lisääkin pälähtää. Tuohon kun vielä laskeskelee mukaan tämän vuoden keväällä ja nyt edelleen päällä olevat sienihoidot, niin taitaa mennä kokonaishinta koiran tän vuoden lääkäritouhuista kymppitonnin yli. Mitään takeita ei ole että tuota sienihommaa saatais vieläkään poistettua, voi olla että kaikki on ihan turhaa ja sieni edelleen selviää noista hoidoista, ja pikkuhiljaa pääsee leviämään nenän ja otsaontelon kautta jonnekin aivoihin ja hermostoon asti, ja se on sitten siinä. Mitään järkeähän tässä touhussa ei ole, maksaa tämmösestä ehkä-touhusta niin paljon rahaa että sillä ostaisi jo 10 uuttakin koiraa, mutta ei näitä tämmösiä oikein osaa järjellä ajatella. Rahoilla vois joo varmasti tehdä kaikkee muutakin, mutta kyllä se jäisi sitten kalvamaan jos ei oltais vielä yritetty, ja olisi vitun pönttö fiilis olla vaikka jossain vitun lomamatkalla ja funtsia siellä että niin jos tänne ei oltais tultu niin koira saattais olla hengissä vielä, kyllä se oli hyvä että tapettiin se ja päästiin nyt sit tänne Teneriffalle tai minne lie Malediiveille hei, vähänkö tehtiin järkevä päätös.

Tässä kurimuksessa on kyllä taas herännyt sellainenkin ajatus, että sitten kun tuosta nykyisestä koirasta aika joskus jättää, niin en vittu haluu enää ikinä uutta koiraa, tää on niin perseestä tää tämmönen huoli ja murhe mikä näissä tilanteissa tulee. Ja sit kuitenkin tiedän että varmaan kuukauden päästä mieli jo muuttuu ja pakkohan se on uusi hännänheiluttaja himaan saada.

 

[Vino]

@FASlapsi tuohon koiran syömiseen liittyen. Kun meillä äitin koiralla oli kohtutulehdus ja kun Donna oli leikattu, eikä millään meinannut alkaa syömään, niin sit ajateltiin että koitetaan jos Donnan herkku, maksamakkara maistuisi edes vähän. Donna makasi omalla pelillään ja minä mahallani lattialla ja minun sormesta Donna nuoli maksamakkaraa. Jos teidän koiralla on joku herkku, niin kannattaa varmaan sitä koittaa jos se maistuisi hänelle ja pääsisi syömisen kanssa alkuun.

 

[FASlapsi]

@FASlapsi tuohon koiran syömiseen liittyen. Kun meillä äitin koiralla oli kohtutulehdus ja kun Donna oli leikattu, eikä millään meinannut alkaa syömään, niin sit ajateltiin että koitetaan jos Donnan herkku, maksamakkara maistuisi edes vähän. Donna makasi omalla pelillään ja minä mahallani lattialla ja minun sormesta Donna nuoli maksamakkaraa. Jos teidän koiralla on joku herkku, niin kannattaa varmaan sitä koittaa jos se maistuisi hänelle ja pääsisi syömisen kanssa alkuun.

Joo, maksamakkaralla ja maksalaatikolla mekin on kokeiltu, eilen samaan tyyliin söi vaimon sormesta pikkasen sitä maksamakkaraa mutta muu ei maistunut. Täytyy toivoa että sen tänään saisi sieltä himaan, ja sitten vähän tollee pakottamallakin saisi jotain nyt syötyä. Normaalisti kaveri on kunnon jätemylly niin siksikin kummaa kun nyt ei oo maistunut ruoka ollenkaan pitkään aikaan, vaikka tosin oli se noiden ekojen sienihommienkin jälkeen aina pari päivää syömättä oikein mitään. Nenää ku ronkitaan ja sinne sisälle jotain saatanan myrkkyjä kaadellaan niin hajuaisti ei ihan täysillä heti pelitä, ja se koirilla vissiin aika lujasti vaikuttaa siihen syökö ne jotain vai ei.

 

[BOL]

Royal Caninilla on sellainen märkäruoka kuin Gastro Intestinal (ja low fat esim. haimatulehduksesta kärsiville koirille). Siinä on kaikki tarvittavat ravintoaineet ja meidän koira on ainakin ihan hulluna siihen. Se jopa tuoksuu ihan gourmet-ruoalle. Mulla on noita purkkeja aina jemmassa, ihan vaikka vain jonkun perusyrjöilyn takia. Ennen vanhaan suositeltiin jotain riisin ja sein tai kanan keitinversiota esim. ripulista toipuvalle koiralle, mutta meillä koira ei suostunut syömään sitä yhtään, jolloin kunto meni entistäkin huonommaksi. Eläintenhoitaja sitten kerran suositteli tuota RC:n GI:tä ja sen jälkeen olen ostanut sitä. Muilla valmistajilla on toki vastaavia ja varmaan ihan yhtä hyviä. Mutta näille lämmin suositus, jotta pääsee pahimman yli.

Tossa märkäruoassahan on sekin hyvä, että siinä on paljon nestettä. Itse toki lisään siihen vielä vettä ihan reippaasti mukaan, joskus jopa niin paljon, että se näyttää aivan ripulilta. Ja kun ruokaa pyöräyttää mikrossa vielä sen 10-15 sekuntia niin, että aromit nousee koiran nenään, hyvin on toiminut. Tosin, on meillä koira ollut niin sairas, ettei ole suostunut syömään edes tota, mutta silloin ollaan lähdetty suoraan eläinsairaalaan, koska kunto on ollut jo todella heikko. Että se hyvä puoli noissa ikiahneissa karvaturreissa on, että jos ruoka ei maistu, silloin asiat ovat huonosti ja on syytä lähteä lääkäriin.

 

[Vepe21]

Täytyy sanoa, että koirien nimilaatat on hyvä keksintö.

Tuossa kun käytin koiraa lenkillä, niin yhtäkkiä kuuluu puskasta rapinaa, ja kas kummaa, siellähän on koira irrallaan. Onneksi ei ollut peloissaan tai muuta, niin sai helposti kiinni. Ja onneksi oli tuollainen nimilaatta kaulapannassa. Käsiä tosin saisi olla enemmän, että pystyisi pitämään omaa koiraa hihnassa, vierasta koiraa kaulapannasta, kännykällä näyttämään valoa, että näkee lukea sen puhelinnumeron ja vielä pystyisi näppäilemään sen numeron. Onneksi sain siihen apua, niin soittaminen onnistui ja omistaja pääsi hakemaan koiran kotiin.

Eli jos ei tuollaista laattaa ole, niin kannattaa ainakin harkita sellaisen hankkimista. Helpottaa huomattavasti, kun on numero, johon soittaa eikä tarvitse laittaa facebook-ilmoituksia sun muuta tai lähteä viemään Viikkiin.

 

[Oskar]

Elämäni ensimmäinen koiran lopetus sitten koettu. Aika syvältä annelistahan tämä on jos suoraan sanotaan. Yli 9 vuotta yhteistä aikaa kesti eli vähän varmaan kestää totutella uuteen arkeen.

 

[Tombe76]

Elämäni ensimmäinen koiran lopetus sitten koettu. Aika syvältä annelistahan tämä on jos suoraan sanotaan. Yli 9 vuotta yhteistä aikaa kesti eli vähän varmaan kestää totutella uuteen arkeen.

Onhan se perseestä. Vuodesta 1986 melko monta kertaa kokenut ja aina tuntuu yhtä pahalta. Mutta tsempit sinnepäin. Kyllä se ajan myötä helpottaa.

Meillä sellanen tilanne että vanhempi koira saattaa päästä miesten hommiin, kun erään moninkertaisen käyttövalionartun omistaja teettää pentuja ja kyseli haluisiko meidän vesiriista-mies tulla isukiksi. Tai vissiin 2 faijaa siihen tulee. En tiennytkään että se noinkin toimii.

Mutta jos DNA-testin jälkeen osuu kohdilleen niin ehkä saattaa 3.uros tulla tähän talouteen. Katotaan nyt. Mullahan on 0,2% äänivalta näissä päätöksissä.

 

[Introexpertti]

Elämäni ensimmäinen koiran lopetus sitten koettu. Aika syvältä annelistahan tämä on jos suoraan sanotaan. Yli 9 vuotta yhteistä aikaa kesti eli vähän varmaan kestää totutella uuteen arkeen.

Eikun isosti tsemppiä sinne. Ihan annelista takuulla, voin vaan uskoa toistaseks. Tänään käytin omaani 11v. hampaanpoistossa, ja aina nuo nukutukset varsinkin kun ikää jo on ovat ikäänkuin reeniä siihen pahimpaan paikkaan. Vaikkeikaan sitä toki reenata voi, mutta mieleen se vaan tulee siinä kun toinen vaipuu uneen, että se pahinkin on vielä ehkäpä edessä. No menemmä sitten samaan uurnaan, niin olemma sopineet.

No nyt tuo kuitenkin nukkuu viltin alla, ja rauhassaan saa olla kun pari kertaa menin silittää kun päätänsä nosti niin mulkoili vaan ja vaihto paikkaa. No akat on akkoja. Eiköhän se lepy kun ruokaa alkaa kaipaamaan.

 

[Giba]

Elämäni ensimmäinen koiran lopetus sitten koettu. Aika syvältä annelistahan tämä on jos suoraan sanotaan. Yli 9 vuotta yhteistä aikaa kesti eli vähän varmaan kestää totutella uuteen arkeen.

Lämmin osanottoni. Itsellä oli kesäkuussa sama niin surullinen ja vaikea luopuminen rakkaasta Elmosta. Tiedän, että suru on suuri ja se ottaa aikaa. Muistot kuitenkin palaavat kultaisina ajan kuluessa. Syyskuussa oli valmis ottamaan tähän taloon uuden ystävän, oli niin outoa olla ilman ihmisen parasta ystävää.

Tiedän, että suru on suuri ja olo on mitä tyhjin. Aika parantaa haavoja, niin tuttu klisee mutta pitää paikkansa.

 

[sampio]

Elämäni ensimmäinen koiran lopetus sitten koettu. Aika syvältä annelistahan tämä on jos suoraan sanotaan. Yli 9 vuotta yhteistä aikaa kesti eli vähän varmaan kestää totutella uuteen arkeen.

Otan osaa.

 

[Jakke76]

Elämäni ensimmäinen koiran lopetus sitten koettu. Aika syvältä annelistahan tämä on jos suoraan sanotaan. Yli 9 vuotta yhteistä aikaa kesti eli vähän varmaan kestää totutella uuteen arkeen.

Osanotot. Toi on niin paska paikka, luotettavasta ystävästä luopuminen. Muutama on niitä koettu ja nytkin kotona on 15,5 vuotias Corgi narttu ja tiedän, että aika lähellä on luopumistilanne. Vaikea paikka tulee olemaan. Kotona kuitenkin myös 3-vuotias Kiinanharjakoira ja 1,5 vuotias seropi, eli kyllä elämää talossa on Corgin jälkeenkin ihan tarpeeksi.

 

[Peltinen]

Tämä otsikko kun nousee ylös niin melkein aina tietää, että joku on joutunut luopumaan ystävästään. Olemme keränneet yhteen pihakiveen muistolaattoja edesmenneille koirille ja kun olin tilaamassa viimeisintä laattaa Tuomaskullasta niin omistaja puhui, että ei enää halua ottaa uutta koiraa ihan vaan siksi, kun niistä luopuminen on aina niin rankkaa. Ymmärrän kyllä täysin tuonkin.

 

[Brett]

Osanotot kaikille menetyksen kokeneille.

Onko yksikään koira koskaan kuollut ns. luonnollisesti? Nukkunut siis pois ilman piikkiä tai luotia.

 

[ZayWest]

Onko yksikään koira koskaan kuollut ns. luonnollisesti? Nukkunut siis pois ilman piikkiä tai luotia.

Taitaa useimmiten mennä niin että iän myötä tai jonkun onnettomuuden yhteydessä omistaja tekee päätöksen. Ja se on sitten piikki tai muu vastaava. Sinällään toivoisi esimerkiksi oman 10 vuotiaan kohdalla että tuo aikanaan nukkuisi vain rauhassa pois vieressäni.

Todella pahaa nuo koiran lopettamiset tekevät. Siskollani ei mennyt 2010 aikoihin järin hyvin ja dorkana oli koiran ottanut. Jonkin verran tuo oli hoidossani kunnes sitten päihdehöyryissä onnistui silloisen miehen kanssa sängyn pudottamaan pienen koiran päälle. Siinä sitten seuraavana iltana kävin kylässä ja heillä ei riittänyt kantti sanoa että viimeinen päivä on meneillään. Seuraavana aamuna sitten isäni kanssa saimme puhuttua järkeä ja yhdessä vietiin vasta 3 vuotias viimeiselle reissulle.

Siskoni teki sitten sen pahimman virheen ja otti 2011 dreeverin suruun. Hän oli vasta saamassa elämää kasaan ja onneksi tajusi 2012 hiljalleen luovuttaa koiran minulle.

Vuodesta 2013 saakka tuo itse rauhallisuus on kanssani ollut ja siskooni ei reagoi enää mitenkään. Tuossa kesällä oli 10 vuotisbileet ja onneksi on hyvässä kunnossa vielä. Pari kertaa tullut periaatteen vuoksi käytyä lääkärillä ja kaikki hyvin.

En ala ketään neuvomaan, mutta sanon vain sen että älkää ottako koiraa minään heräteostoksena saati tueksi johonkin kriisiin. Itse en valinnut tämän koiran ns. huostaan ottamista, mutta olin jo kiintynyt ja elämäni mahdollisti tuon.

Pelotti että saanko tuon rauhoittumaan ja luottamaan uuteen kuvioon. Koira kun oli joutunut olemaan nälissään ja seilaamaan sekavissa paikoissa. Käsittämättömän hyvin sopeutui enkä joutunut opettamaan mitään. Tuo vain seuraili aluksi millainen luonne olen, saako ruoan säännöllisesti ja saako ulkoilla tarpeeksi. Hiljainen luottamussuhde syntyi.

Toivottavasti on vielä yhteistä matkaa jäljellä.

 

[K.A.H]

Osanotot kaikille menetyksen kokeneille.

Onko yksikään koira koskaan kuollut ns. luonnollisesti? Nukkunut siis pois ilman piikkiä tai luotia.

Meillä lapsuudenkodissani koira kuoli yöllä isäni sängyn viereen. Nukkui vain pois. Oli toki aika varattu jo viimeiselle piikille eläinlääkäriin, että sairas oli.

Karvaturrikoista voi kyllä tulla käsittämättömän rakkaita. Täysiä perheenjäseniä. Itselläni 5-vuotias ja hurjat 2,5kg painava chihuahua-jackrussell-kiinanharjakoira mix, ja hän on kyllä paras kaveri mitä minulla on koskaan ollut. Joskus sanotaan, että kaikki maailmassa on ostettavissa rahalla, mutta en häntä antaisi pois vaikka loton päävoiton saisin vaihdossa. Parhaan kaverin arvo ei ole mitattavissa.

 

[Rod Weary]

Tämä otsikko kun nousee ylös niin melkein aina tietää, että joku on joutunut luopumaan ystävästään. Olemme keränneet yhteen pihakiveen muistolaattoja edesmenneille koirille ja kun olin tilaamassa viimeisintä laattaa Tuomaskullasta niin omistaja puhui, että ei enää halua ottaa uutta koiraa ihan vaan siksi, kun niistä luopuminen on aina niin rankkaa. Ymmärrän kyllä täysin tuonkin.

Omassa lähipiirissä vastaavia tapauksia. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että harjoittelu ei tee mestaria tässä touhussa. Jokainen kerta on ollut edellistä vaikeampi. Nyt ollaan toistaiseksi koirattomassa tilanteessa, mutta ehkä joskus eläkkeellä on sitten tarpeeksi aikaa taas omistautua.

 

[Brett]

Se juuri tuo, että kovasti toivoisi kaverin vain uinuvan ikuiseen lepoon. Mutta en ole niin kuullut tapahtuneen kuin yhden koiran osalta aiemmin.

 

[ZayWest]

Joskus sanotaan, että kaikki maailmassa on ostettavissa rahalla, mutta en häntä antaisi pois vaikka loton päävoiton saisin vaihdossa. Parhaan kaverin arvo ei ole mitattavissa.

Tuo koiralta tuleva henkinen pääoma on aivan mittaamatonta. Luonnollisesti välillä närästää kunnolla, mutta tuo on ihan aarre kun tulee väsyneenä ja kanssaihmisiin kyllästyneenä kotiin.

Oven läheisyydessä odottaa monesti häntä huitoen itsestään ylpeä tapaus. Sitten kylppärissä käydessä huomaa että viemärin ritilä on kadonnut. Siinä sitten Kira seuraa ylpeänä kun yritän etsiä ritilää ja useimmiten se on joko oman pedatun pedin tyynyjen kohdalla tai neidin omalla sohvalla.

Ja välillä sitä tulee kotiin ja kuvittelee jonkun rekkamiehen kuorsaavan asunnossa. No siinä sitten tarkistaa että neiti on syönyt vastikään ja vetää ruokalepoa.

Tuntuu täysin pöljältä kirjoittaa tällaista, mutta niin vain se loppupäivä muuttuu heti paremmaksi.

Eli itsekin toivotan voimia sekä jaksamista kun se ikävin koiran kohdalla koittaa.

 

[Andi]

Meillä lapsuudenkodissani koira kuoli yöllä isäni sängyn viereen. Nukkui vain pois. Oli toki aika varattu jo viimeiselle piikille eläinlääkäriin, että sairas oli.

Meillä aikanaan lähti viikkoa vaille 16v ikäisenä koira siten, että tuli minun jalkojen juureen rapsuteltavaksi ja nukkui siinä sitten pois. Muutoin samankaltainen tapaus kuin kuvasit tuossa edellä. Seuraavalle päivälle oli varattuna aika piikille sairauden vuoksi.

 

[Le Banner]

Osanotot kaikille menetyksen kokeneille.

Onko yksikään koira koskaan kuollut ns. luonnollisesti? Nukkunut siis pois ilman piikkiä tai luotia.

Kyllä ne tapaukset taitaa olla selvänä vähemmistönä, mutta itselleni kävi ko "tuuri", eikä tarvinnut lähteä piikille viemään, vaan nukahti ikiuneen lattialle kotona. Itse tulin aamuyöllä Nykäsen Matin keikalta hyvissä fiiliksissä ja viitisen tuntia myöhemmin hyviä fiiliksiä ei enää ollut ollenkaan. Viikkoa vaille 14v kuitenkiin kerettiin telmiä ja meni monta vuotta ennenkuin uutta edes ajatteli ottavansa, mutta nyt tuossa vieressä tuhisee parivuotias möykky ja loistava lenkkikaveri.