Koira – ihmisen paras ystävä

[Surukuku]

Jos otan hiukan eri näkökulmaa asiaan "koiraihmisenä". ...

Olet harvinaisen oikeassa siinä, että koira sitoo omistajaansa paljon. Meille, jotka emme tarvitse koiraa kuin lemmikiksi, sen ottaminen on vahvasti elämäntapavalintaa, johon joutuu sitoutumaan normaalisti yli kymmeneksi vuodeksi. Oma lukunsa ovat ne, joille koira on ystävän ja lemmikin lisäksi myös työkalu päivittäisessä elannon hankinnassa, kuten esim. lammasfarmarit.

 

[Alamummo]

Appivanhempien koira osoitti kanssa hauskasti huolenpitoa. Mökillä kun mentiin uimaan, niin ui anopin ympärillä niin kauan kunnes kääntyi takaisin kohti rantaa. Sama juttu myös puolisoni kanssa. Minun mennessä pidemmälle uimaan koira tuli kyllä perässä, kävi kurkkaamassa, tuhahti ja kääntyi pois.

Olisi kiva ajatella, että koira luotti tässä tapauksessa uimamaisterin taitoihini. Todennäköisempää kuitenkin on, että ajatteli " siinäpähän hukkuu jos niin haluaa, ei ole mun laumaa, joten ei kuulu mulle".

Meillä oli aikanaan iso sekarotuinen, puoliksi sakemanni ja puoliksi jonkun maankiertäjäpystykorvacolliemixin tytär Tiina. Tiina rakasti uimista, mutta se oli myös vahti viimeisen päälle. Se tuli aina veteen uimareiden kanssa ja pysyi siellä niin kauan kuin viimeinenkin tuli rantaan. Faijani joskus kiusasi Tiinaa sukeltamalla ja tämä hätääntyi kovasti, kun faijaa ei näkynytkään. Ui ympyrää ja ulisi. Kun faija sitten pulpahti pintaan, tulivat viimeistään rannassa kovat torut. Kerran faija mietti, että osaisiko Tiina pelastaa. No hän meni vaatteet päällä veteen ja koira tietty oitis perään. Vedessä hän pyysi Tiinaa "Auta isä rantaan." Tiina nappasi oitis faijaa olkapäästä ja raahasi rantaan, puoliksi kuiville. Faija kiitteli kovasti ja sen jälkeen paranteli viikon verran olkapäähän koiran hampaista tullutta mustelmaa. Tiina otti hommansa vakavasti.

 

[Rautapohkeet]

Tiina otti hommansa vakavasti.

Hienoja otuksia, ei muuta voi sanoa.

Meillä oli lapsuudenkodissa sekarotuinen (partacollieta ja suomenpystykorvaa) koira. Aivan uskomaton yksilö oli. Paimennus vietti oli todella kova ja lauma kun oli kasassa koirakin rentoutui. Silti aina lepopaikkansa olivat keskeisellä kulkuväylällä, mistä joko näki joka paikkaan tai ihmiset joutuivat siitä koiran ohitse menemään, kun johonkin liikkuivat. Uimisesta tämäkin veijari tykkäsi. Usein kesäisin meni vain seisomaan viileään veteen. Ja aina sieltä poistuessaan sai ns. hullunkohtauksen, jolloin painoi vaikkapa mökkiä ympäri monta kierrosta samalla innokkaasti haukkuen.

Kun joku meni uimaan koira tuli aina laiturinpäähän istumaan ja tarkkailemaan tilannetta. Välillä sitten sieltä hyppäsi mukaan uimaan, mutta useimmiten pysyi herkeämättä tarkkailuasemissa, kunnes kaikki uimarit olivat rantautuneet. Oli kyllä uskollinen ystävä hän.

Viitisen vuotta sitten kaveri vietiin piikille juuri 12 vuotta täytettyään, kun hänelle alkoi tulla nivelvaivoja ja liikuntakyky heikkeni todella pahasti (oli todella energinen ja liikkuvainen otus, niin ei ollut arvoistaan elämää enää ilman liikuntaa ja kipujen kanssa olisi joutunut olla) ja jossain polvioperaatiossa jo aiemmin kävikin ja olihan siellä kasvainkin tulossa, niin päästettiin uskollinen ystävä taivaallisille paimennuskentille. Edelleen koiraa kaiholla muistelee ja kyllä kun oma elämäntilanne sen sallii, niin karvaisen kaverin kyllä hankin.

 

[Everton]

Kun joku meni uimaan koira tuli aina laiturinpäähän istumaan ja tarkkailemaan tilannetta. Välillä sitten sieltä hyppäsi mukaan uimaan, mutta useimmiten pysyi herkeämättä tarkkailuasemissa, kunnes kaikki uimarit olivat rantautuneet. Oli kyllä uskollinen ystävä hän.

Itse asiassa meidän oma sekarotuinen koiramme oli samanlainen. Ei mennyt vapaaehtoisesti uimaan, mutta oli muuten kiinnostunut vedestä, eli kahlasi, potki ja räkytti taukoomatta. Paitsi silloin, kun ihmisiä meni uimaan: silloin piti ottaa baywatch-asento laiturin päästä ja haukkua niin pitkään, että tulevat takaisin rantaan.

Kerran vaan meinasi käydä kohtalokkaasti, kun väkeä lähti laiturilta soutuveneellä. Koira katsoi hetken ja hyppäsi perään. Oli vaan harmi kyllä hihnassa, eli ei päässyt uimalla rantaan vaan jäi jumiin laiturin päähän. Onneksi olin itse laiturilla ja sain koiran nostettua turvaan ilman että olisi edes tarvinnut sukeltaa perään.

Hengenpelastustehtävät taisin muutenkin voittaa 2-0. Onnistui nimittäin kerran nuorempana melkein hirttäytymään. Oli hangannut itseään sängynpäätyä vastaan ja kaulapanta oli luiskahtanut niissä oleviin metallisiin koristetankoihin. Rimpuillessaan irti veti sitten itseään koko ajan tiukemmalle. Olin toisessa huoneessa, mutta onneksi aloin ihmettelemään outoa hiljaisuutta ja kävin katsomassa. Panta oli niin tiukalla, ettei sitä auki saanut, mutta onneksi katkesi sentään saksilla.

Koiralle tosin tasoitusta sen verran, että se sentään kerran herätti meidät, kun autoamme oltiin varastamassa. Ei kyllä hölmöinä menty edes ikkunaan, vaan toruttiin koiraa, jolla oli muutenkin tapana haukkua oravia, mentiin nukkumaan ja ihmeteltiin sitten aamulla, että mihinköhän se auto on oikein kadonnut...

 

[MacRef]

Olemme päättäneet ryhtyä koiraperheeksi. Muu perhe halunnut koiraa jo pidempään, mutta yksi aikuinen osapuoli on aiemmin vastustanut asiaa. Nyt ei enää vastusta ja koira on päätetty hankkia.

Kuten moni on medioista lukenut, on esim. koiria hankittu korona-aikaan vallan paljon ja tällä hetkellä joitain koirarotuja joutuu jo tovin odottelemaan.

Kokeillaanpas siis täällä heittää täky veteen ja selvitellään, olisiko Jatkoajan keskustelupalstalaisuudesta hyötyä asiassa. Onko kellään suhteita kultaisennoutajan kasvattajiin, joilla olisi pentueita tiedossa ja joista kaikkia pentuja ei olisi jo varattu.

 

[TrueThat]

Minun bokseri istuu laiturin päässä päivystämässä, jos menen uimaan. Veteen tuo otus ei suostu muuten, kuin kastelemaan jalkansa :D Ulkoillessa tällä neidillä on tapana paimentaa, jos meitä lenkkeilijöitä on useampi. Vahtii tarkasti, ettei kukaan jää porukasta.

Tuo koira on vähän liiaksikin liimautunut minuun. Onhan se tyypillistä, että valitaan se yksi laumanjohtaja, mutta kun koko ajan pitää olla kiinni meikäläisessä. Sitten itkeä pillitetään eteisessä, jos lähden illalla esim. kauppaan. Työpäivät koira osaa käyttäytyä, kun tietää, että aamulla lähden ja iltapäivällä tulen. Koira tullut mulle ja miehelleni siis aikuisena ja tiettävästi ei mikään helpoin persoona ole. Uskomattoman tärkeä ja rakas pallero se on silti <3 Leikkisyytensä ja energisyytensä puolesta ikuinen pentu.

 

[Rautapohkeet]

Kerran vaan meinasi käydä kohtalokkaasti

Sen muistan, kun oltiin sienestämässä metsässä aikanaan. Koira oli silloin joku 2-vuotias. Oli sitten saanut jonkun vainun ja kävi vähän pidemmällä pyörimässä. Oli sitten lähtenyt täyttä höökää painelemaan takaisin. Isäni oli kallionkielekkeen alapuolella ja sinnehän koirakin täyttä vauhtia oli menossa, kun ilmeisesti hätä oli suuri, kun laumanjohtaja hukassa. Kerkesin sivusilmällä nähdä että siellä juoksee ja huusin "tänne". Koira veti liinat kiinni samantien ja pysähtyi puolen metrin päähän kallionreunasta ja kuolemastaan. Hällä väliä karvakaverin mielestä, tuli häntäänsä heiluen minua morjenstamaan ja samantien Isäni luo. Jäänyt mieleen, kun taisin kaverin hengen siinä pelastaa.

 

[Introexpertti]

On taas se aika kuukaudesta kun pitää tehdä koiranruokaa. Nyttemmin vaan enään yhdelle, sillä muijan arviolta 15v. rescue päästettiin loputtomien herkkujen maailmaan viikko sitten. Tuleepa olemaan ihan saatanan kova pala kun tuo aika koittaa oman parhaan ystävän kanssa, kun kovin herkisti isoa tämäkin tilanne ja sitten siinä sivussa seurata toisen surua.
No toivottavasti vielä aikaa on koska jouduin uuden hihnankin ostamaan, kun liki 10v. palvellut meni ja katkesi eilen.
Ruokaa rupesin jokunen vuosi tekemään itse. Koiruus joi parhaimmillaan 5l vettä päivässä ja kyse on alle 20kg kaverista. Todettiin joku sairaus minkä nimeä en enään muistakaan. Diabetes siinä mainittiin, muttei mistään varsinaisesta sellaisesta ollut kyse. Aivoihin ei vaan välittynyt tietoa janon sammumisesta. Lääkitys auttoi ja kustansi euron päivältä. Ei ollut tietenkään rahasta kiinni ettenkö häneen sijoittaisi, mutta rupesin perehtymään asiaan. Laadukasta nappulaa söi aiemmin ja toki kaikkea muuta kivaa ohessa.
Sitten rupesin tekemään tyyliin riisi/ohra ja kaurahiutaletta,kasviksia tyyliin porkkana ja parsakaali jne., kananmunaa, raejuustoa/piimää ja jauhelihaa vuorotellen nautaa sekä sikaa ja ja kanaa taikka lohta ja joskus tonnikalaa. Sitten toki öljyjä kuten lohiöljyä. Kylkeen tulee kuitenkin edelleen pieni määrä nuita nappuloita ja muita tähteitä niitä ollessa.
Noilla eväillä mentiin tovi ja sitten päätin kokeilla lääkkeen pois jättämistä, ja kaiketi nuita tuolla kaapissa on vielä hyvä määrä, mutta antaa ei ole tarvinnut.
Enpä tiedä auttoiko se lääke kun sitä puoli vuotta antoi, vai ruokavalion muutos vaikkakin se sisältää vieläkin samaa nappulaa kuin ennenkin.

Tuli vaan mieleen kun rupesin tekemään evästä ja mietin että paljonkos nyt pitää tehdä. No syöhän se yksikin toki sen mitä tekee.

 

[Jonisti]

@Partakus aikanaan teetätin jollain eläinten ravitsemusterapeutilla (:D) ruokavalion malamuutille, jolla oli virtsatiekivien ja virtsatieinfektioiden kanssa toistuvia ongelmia, narttu siis kyseessä. Ruokavalio koostui pitkälti juuri vastaavasta perusruoasta sillä erotuksella, että jauheliha oli mallia "koirien" ja hommattu kennelrehun autosta. Söi tätä pääosin raakana. Vaivat hävisi tämän myötä kokonaan, turkin kunto oli huomattavasti parempi ja muutenkin koira vaikutti terveemmältä kaikin puolin.

Eli jos kennelrehu tms. teurasjätetukkuri on vieras, sille lämmin suositus, mikäli pakastimessa riittää tilaa. Toki kyseinen koira elelee vieläkin, joskaan en sitä silloin elämäntilanteen ja parisuhteen muuttuessa voinut kerrostaloon ottaa.

Ja täällä odotellaan kevättä: paras kaveri nukkui pois heinäkuussa ja suunniteltiin tälle sitten toista kaveria jo silloin. Pidettiin päätös, joskin tulee nyt olemaan ainoa koira. Rotu pysyy jo päätetyssä ja toivottavasti keväällä tulisi pentue :)

 

[Introexpertti]

@Partakus aikanaan teetätin jollain eläinten ravitsemusterapeutilla (:D) ruokavalion malamuutille, jolla oli virtsatiekivien ja virtsatieinfektioiden kanssa toistuvia ongelmia, narttu siis kyseessä. Ruokavalio koostui pitkälti juuri vastaavasta perusruoasta sillä erotuksella, että jauheliha oli mallia "koirien" ja hommattu kennelrehun autosta. Söi tätä pääosin raakana. Vaivat hävisi tämän myötä kokonaan, turkin kunto oli huomattavasti parempi ja muutenkin koira vaikutti terveemmältä kaikin puolin.

Eli jos kennelrehu tms. teurasjätetukkuri on vieras, sille lämmin suositus, mikäli pakastimessa riittää tilaa. Toki kyseinen koira elelee vieläkin, joskaan en sitä silloin elämäntilanteen ja parisuhteen muuttuessa voinut kerrostaloon ottaa.

Ja täällä odotellaan kevättä: paras kaveri nukkui pois heinäkuussa ja suunniteltiin tälle sitten toista kaveria jo silloin. Pidettiin päätös, joskin tulee nyt olemaan ainoa koira. Rotu pysyy jo päätetyssä ja toivottavasti keväällä tulisi pentue :)

Tuota "koirien jauhelihaa" tuli alkuun käytettyä itekkin, mutta oli pakko kypsentää menekin vuoksi että voi kokonaisuuden pakastaa, ja se hajuhan on aivan karsea joten sen takia piti siirtyä ihmiselle kelpaavaan.

Eikun pikaista kevättä sinne.

 

[Purkan Jauhaja]

Kyllä nautitaan! Edellisen kanssa meni vähän ohi kun tuli oltua vuorotöissä. Tämän kanssa on varmasti mukava tehdä etätöitä seuraavat viikot.

Lainaan omaa viestiä huhtikuulta. Jumalauta, että ois varmaan kuuppa hajonnut tämän puolen vuoden etätyöputken kanssa ilman koiraa ja jatkuuhan nämä etäilyt vielä varmaan toiset puoli vuotta.

Se mikä yllätti itseäni, niin koira on oppinut olemaan todella kiltisti ollessaan yksin, vaikka aika vähän tuota harjoiteltiin. Aluksi pidettiin koiraa makkarissa ja siellä oli aika hankalaa olla yksin (hakkui paljon, eikä osannut rauhoittua). Sitten kokeiltiin, että miten toimisi olla yksin isommassa tilassa (olohuone/keittiö ja kylppäri) ja kuin taikaiskusta koira rauhoittui heti yksin ollessaan. Suurin huoli oli, että onko se edes elossa kun skypen kautta katseli miten menee. Pötkötteli useamman tunnin putkeen ja liikkui vain kun vaihtoi paikkaa tai meni juomaan.

Nytkin tuo osaa ottaa aika rennosti kun itse tekee töitä.

 

[Rod Weary]

Jumalauta, että ois varmaan kuuppa hajonnut tämän puolen vuoden etätyöputken kanssa ilman koiraa ja jatkuuhan nämä etäilyt vielä varmaan toiset puoli vuotta.

Meidän vanhus ei ehtinyt nähdä tätä etäjaksoa. Kun sille tuli eroahdistus jäätyään ainoaksi koiraksi, tein aika paljon hommia etänä sen viimeisenä vuotena. Kaverin päivärytmi oli aamutoimien jälkeen vakio. Viiden tunnin torkut, joko olkkarissa tai sitten työhuoneessa etätyönvalvojana ergonomisessa työpisteessä, jota myös koiranpediksi kutsutaan. Yhden maissa heräili ja sitten käytiin pienellä kävelyllä. Sitten taas elbaa siihen asti, että käytiin pitempi ulkoilu ja ruokailu päälle. Eipä se paljon yksinäänkään mesonut, kun sen touhuja audacityllä nauhoittelin. Pienet päiväriekut yleensä teki jonkun pehmolelunsa kanssa ja muutama haukkuhetki ikäväänsä ilmoitellen. Sitä en sitten tiedäkään, mitä kaksistaan tekivät, kun molemmat olivat vielä hengissä. Tuskin mitään tuon dramaattisempaa.

 

[Artyukhin]

Corgeista kokemuksia? Varsinkin pembrokesta.

 

[peno]

Tänään oli se paljon pelätty päivä kun rakas ystävä, joka on tuossa vierellä kulkenut 15 vuotta vietiin viimeiselle matkalle. Oli aivan saatanan raskasta luopua uskollisesta kaverista joka aina oli rinnalla niin hyvillä kuin huonoillakin hetkillä. Enää ei ole kotona vastassa se häntää heiluttava ja iloisesti virnuileva veijari... Se tunne kun poju jätettiin eläinlääkärin pöydälle elottomana oli jotain sanoinkuvaamatonta, viimeiset henkäykset ja hyvästit... Uskomattoman synkkä hetki.

Ensimmäinen koira joka tuli omaan perheeseen, todella iso aukko jäi elämään, ehkä tästä pääsee joskus yli.

Todellakin paras kaveri ja ikävä on kova.

 

[Introexpertti]

Paskoja paikkoja. Aukeni itellekkin taas kun muijjan 15v. lähti ikuisten herkkujenmaahan kuukausi takaperin. 6v. ehti olla mukana oman koiruudenkin seurana, kuten toki itsenikin. Oman poistuminen joka nyt 10v. tulee olemaan kovin poistuminen tässä maailmassani minkään elollisen osalta. Toivottavasti nukkus vaan nätisti pois aikanaan...
Jaksamista.

 

[peno]

Toivottavasti nukkus vaan nätisti pois aikanaan...
Jaksamista.

Tätä itsekin toivoi, mutta kovin harvoin nukkuvat itsekseen pois. Kaikennäköisiä vaivoja alkoi olemaan niin paljon, että pakko se oli luopua. Olisi ollut kovin itsekästä pitää koiraa väkisin rinnalla kun näkee että kaveri ei ole enää oma itsensä ja kipuja alkaa olemaan. Se että koira nukkuu kaiket päivät, syö joskus harvoin ja ulos mentäessä käy vain nopeasti kusella ja heti sisälle, tuollainen ei ole enää elämää josta koira nauttii.

Varmasti elämänhalu oli meidänkin koiralla kova, mutta ratkaisu oli vain tehtävä. Mielummin hiukan liian aikaisin kuin liian myöhään, turha antaa toisen kärsiä.

Ja kiitos, eiköhän tästä selvitä.

 

[Vino]

Tänään oli se paljon pelätty päivä kun rakas ystävä, joka on tuossa vierellä kulkenut 15 vuotta vietiin viimeiselle matkalle. Oli aivan saatanan raskasta luopua uskollisesta kaverista joka aina oli rinnalla niin hyvillä kuin huonoillakin hetkillä. Enää ei ole kotona vastassa se häntää heiluttava ja iloisesti virnuileva veijari... Se tunne kun poju jätettiin eläinlääkärin pöydälle elottomana oli jotain sanoinkuvaamatonta, viimeiset henkäykset ja hyvästit... Uskomattoman synkkä hetki.

Ensimmäinen koira joka tuli omaan perheeseen, todella iso aukko jäi elämään, ehkä tästä pääsee joskus yli.

Todellakin paras kaveri ja ikävä on kova.

@peno lämmin osanottoni. Näistä rakkaista on aina niin vaikea luopua. Oman koiran lähdöstä on reilu 4 vuotta ja vieläkin välillä ikävä iskee tosi kovasti. Tsemppiä!

 

[Rautapohkeet]

Olisi ollut kovin itsekästä pitää koiraa väkisin rinnalla kun näkee että kaveri ei ole enää oma itsensä ja kipuja alkaa olemaan. Se että koira nukkuu kaiket päivät, syö joskus harvoin ja ulos mentäessä käy vain nopeasti kusella ja heti sisälle, tuollainen ei ole enää elämää josta koira nauttii.

Tämä. Se karvainen kaveri kuitenkin yrittää sen heikkoutensa piilottaa viimeiseen asti. Viimeisiin hetkiin saakka se pyrkii olemaan se vahtija/paimentaja/mikäikinäonkaan, ja heikkoudet piilotetaan. Uskomatonta miten voi lemmikin kuolema vetää mielen matalaksi, vaan siinä on kaveri johon pystyi aina luottamaan. Oli vierellä heikkoina ja vahvoina hetkinä. Ja nimenomaan kuten sanoit, kun ystävä, aiemmin niin liikunnalinen yksilö, ei hän enää elämästään nauti niin paljoa ja kenties kipujakin on, niin piikkihän hänelle armollisin ratkaisu on. Se on vaan omistajan usein vaikea huomata. Ole onnellinen kun huomasit kaverin kärsimyksen riittävän ajoissa. Raskasta on varmasti.

 

[Introexpertti]

Tätä itsekin toivoi, mutta kovin harvoin nukkuvat itsekseen pois. Kaikennäköisiä vaivoja alkoi olemaan niin paljon, että pakko se oli luopua. Olisi ollut kovin itsekästä pitää koiraa väkisin rinnalla kun näkee että kaveri ei ole enää oma itsensä ja kipuja alkaa olemaan. Se että koira nukkuu kaiket päivät, syö joskus harvoin ja ulos mentäessä käy vain nopeasti kusella ja heti sisälle, tuollainen ei ole enää elämää josta koira nauttii.

Varmasti elämänhalu oli meidänkin koiralla kova, mutta ratkaisu oli vain tehtävä. Mielummin hiukan liian aikaisin kuin liian myöhään, turha antaa toisen kärsiä.

Ja kiitos, eiköhän tästä selvitä.

Näinhän se on se että harvoin nukkuvat, mutta toivoa saa. Tämähän se saa ajattelemaan eutanasiaakin ihan eri silmin. Koirakin saattais ehkä pyytää piikille pääsyä hyvissä ajoin, kuten ukkinikin aikanaan pyysi tappamaan itsensä. No se on jo aiheen ohi...Lapsuudessa reilut 10 koiraa ja piikin kauttahan ne poistu.

Oikein hoidettu vaikee paikka siellä. Ja nyt on ystäväsi hyvä olla. Tiedä se.

 

[Jannacci]

Voimia ja jaksamisia kaikille koirakavereistaan luopumaan joutuneille. Itse jouduin tekemään tuon päätöksen pari viikkoa sitten. Laitan tähän saman viestin, jonka kirjoitin eräälle toiselle forumille:

Eilen kuitenkin tapahtui se, jota ei soisi tapahtuvaksi. Nimittäin Ukkelimies Niilo oli kesän aikana mennyt alaspäin ja liikkuminen alkoi olla haastavaa. Erityisesti maasta ja lattialta nouseminen oli toisinaan vaikeaa. Huononemisen huomasi asteittain. Viime vuonna hyppäsi auton takapenkille ilman apuja. Tänä vuonna piti olla kolme puutarhalaattaa ja matto päällä, jotta poju pääsi autoon. Kun landelta lähdettiin kolme viikkoa sitten, niin ei päässyt enää laattojen päältä hyppäämällä autoon, vaan piti nostaa. Nivelrikko söi tappavan tasaiseen vauhtiin.

Lapinkoira viihtyy pihalla ja kylmässä/viileässä, niin vanhat nivelet siinä vaan jäykistyivät lisää, vaikka Niilo ei sitä itse ymmärtänyt. Eilen oli tilanne se, että Niilo ei päässyt aamulla ylös matolta ja aamulenkki jäi väliin. Silloin päätettiin, että nyt soitto eläinsairaalaan ja ensimmäinen mahdollinen aika. Yhdeltä päästiin sinne. Lääkärin kanssa tultiin siihen päätökseen, että Niilo ei enää nauti elämästä eikä ole onnellinen ja nyt on aika luopua hänestä. Kipulääkitys oli jo päällä ja lisäämällä sitä ei olisi tilanne juurikaan parantunut, ehkä vain viikkoja lisää aikaa. Lisäksi olisi vielä ollut muutaman hampaan poisto edessä, joten siinä oli vielä yksi syy luopua. Koville otti ja raskas päätös, mutta ainoa oikea. Ei koiran kipuja ja kärsimyksiä pidä pitkittää, vaan on osattava luopua ajoissa.

Osasin tähän kuitenkin jo varautua ennakkoon ja kaivoin pojulle haudan landelle. Laitoin pohjalle havuja matoksi ja poju havujen päälle viimeiselle leposijalle. Raskasta oli, mutta nyt on kivut ja kärsimykset ohi. Ja pääsi hautaan sinne, missä oli viettänyt elämänsä parasta aikaa. Ihan ei keretty 13-vuotissynttäreitä viettää, olisi vielä ollut vajaa kuukausi edessä. Päällimmäinen olotila tällä hetkellä on tyhjyys. Lähetän voimia ja jaksamisia kaikille, jotka ovat joutuneet koiraystävistänsä luopumaan. Koira on kuitenkin enemmän kuin pelkkä lemmikki, se on perheenjäsen.

Nyt rupeaa pääsemään yli tuosta tapahtumasta. Ekat päivät olivat vaikeita. Sitä ikäänkuin pyrki kieltämään tapahtuneen eikä halunnut hyväksyä asiaa. Nyt ymmärtää, että päätös oli lopullinen ja ainoa oikea. Pitää vaan pyrkiä muistelemaan niitä kaikkia ihania hetkiä, jotka tuli Niilon kanssa vietettyä. Kuten unohtumattomia lenkkejä Luukin järven jäällä, jälleennäkemisen riemua mökillä työviikon jälkeen, armotonta kerjäämistä grillin ääressä, luontopolut, koirakaverit ja kaikki muu mukava. Niilo toimi myös terapeuttina meidän taloudessa. Kun oli huolia ja murheita, niin pystyi kaiken kertomaan ja poju kuunteli ja lohdutti puskemalla sekä tökkimällä.

 

[Alamummo]

Meillä on perheessä ollut seitsemän koiraa ja vain yksi niistä on lähtenyt vanhana koiraukulina saappaat jalassa, kuoli pissakeikalla pihalle. Kaikki muut on pitänyt sairauksien vuoksi avustaa eläinlääkärissä rajan yli. Luopuminen on joka saakelin kerta ollut kova paikka eikä rakkaan koiran lähtöön totu koskaan. Viimeisen lähdöstä on nyt puolitoista vuotta ja päivääkään ei mene, ettenkö sitä ajattelisi, onneksi pahin ikävä on jo helpottanut. Jaksamista kaikille eläinystävänsä menettäneille.

 

[Rautapohkeet]

Luopuminen ystävästä, joka on aina läsnä ja niin iloinen kun sinut näkee, niin uskomattoman vaikeaahan se on. Ei millään haluaisi todeksi uskoa. Lapsuuden kodissakin meillä eräs hauva oli ja nuoruuden innoissaan oli melkein kuolla. Oltiin Isän ja sedän kanssa sienimetsällä mökillä. Koira siellä oli vapaana, kun aivan korvessa oltiin. No kävi niin että hetkeksi ystävä katosi hajujen perään. Huudeltiin sitten takaisin. Lopulta sieltä juoksikin ja kovaa tulikin. Satuin sivusilmällä näkemään kun kaveri vilahti silmäkulmassa. Onneksi samantien huusin koiraa. Kaveri veti jarrut päälle ja pysähtyi noin metrin päähän kuolemastaan (noin 5 metrin pudotus alas). Tuli luokse kuin ei mitään olisi tapahtunut. Eleli tuon jälkeen vielä noin 7 vuotta lisää. Onneksi. Ehdottomasti yksi tärkeimmistä tukipilareistani elämässäni. Olkoonkin ollut vain koira, mutta silti. On ne vaan uskomattomia otuksia.

 

[kharon]

Eleli tuon jälkeen vielä noin 7 vuotta lisää

Nää läheltäpiti tilanteet on kyllä pysäyttäviä. Meidän terrieri oli taannoin telkän perässä kevätjäillä. Tippui sinne ja sai viimeisillä voimilla itsensä hilattua ylös. Pelastamaan ei ollut ihmisillä jäälle mitään asiaa. Koira toki heti ylös päästyää alkoi etmään sitä s***nan telkkää. Pentuna tuppui kalliolta, silloin meinasin hyoätä perään, mutta sain ohjattua uimaan loivempaan rinteeseen.

 

[valkeaori]

Kiitettävän paljon näkyy koiranomistajat keräilevän koiriensa jätöksiä, mikä siis on laissakin määrättyä. Ja tämä toki taajamassa. Siltikin oikeastaan aika lailla viikoittain joutuu huomaamaan, kuinka lastenvaunujen renkaissa on jälleen koirankakkaa, vaikka on taas työnnellyt vaunuja ainoastaan kevyenliikenteenväyliä pitkin, eikä poikennut tieltä mihinkään. Sitä sitten kotona pesemään, eikä se nyt niin erityisen nautinnollista ole.

Toivoisinkin siis, että kaikki ne, jotka eivät taajamassa (esimerkiksi poluilla, puistoissa ja teiden varsilla) vielä vaivaudu lemmikkinsä jätöksiä keräämään, hankkisi niitä varten pusseja sekä itselleen hieman viitseliäisyyttä ja alkaisi niitä jatkossa keräämään.

 

[Fordél]

Olen ihmetellyt koirassamme sitä, että miten se on oppinut reagoimaan joka kerta ihmisen itkuun tai miten tällainen voi tulla luonnostaan? Aina kun telkkarista kuuluu itkua, koira herää sikeimmästäkin unesta, valpastuu ja alkaa tarkkailemaan mistä itku kuuluu. Ei se reagoi samalla tavalla esim. nauruun, huutoon, musiikkiin ym. Näin ollut siis aina eikä se ole meidän kautta asiaa mitenkään oppinut.