Koira – ihmisen paras ystävä

[Everton]

Mikäs tämmöinen vesihäntä? Pitääkö lähtee ihan googlailee?

Jos et itse jaksa googlata, niin tässä yksi linkki: Koiran vesihäntä – tunnista ja hoida näin!

Omakohtaisia kokemuksia kahdesta "kuivan maan" koirasta jotka mökillä pääsivät telmimään vedessä. Meidän edes mennyt seropi lätsytteli rantavedessä koko päivän yhtenä juhannuksena. Yöllä ei pystynyt sitten enää istumaan tai makaamaan, vaan uikutti vaan tuskaisena. Olimme tosi huolissaan, eikä päivystävä kunnaneläinlääkärikään - joka 1) pelkäsi koiria 2) oli juhannuspäivänä pahassa krapulassa ja 3) taisi olla enemmänkin lehmiin ja sikoihin erikoistunut - osannut oikein auttaa. Jotain tulehdus/kipulääkettä kuitenkin saatiin ja olo alkoi siitä sitten pikku hiljaa paranemaan.

Appivanhempien koira sitten jokunen vuosi sen jälkeen hyppi samaisella mökillä pallon perässä laitulta järveen tuntitolkulla ja sama homma sillekin. Silloin kyllä heti jo arvattiin, että mistä on kyse, eikä menty yhtä pahasti paniikkiin. Mutta kipeä oli tuokin koira ainakin viikon verran.

 

[npc]

Jos et itse jaksa googlata, niin tässä yksi linkki: Koiran vesihäntä – tunnista ja hoida näin!

Eli häntä- ja peräpään lihasten tulehdustila, joka polskuttelemaan tottumatomalle koiralle voi tulla kylmässä vedessä. Oletin jotenkin tyhmästi, että kun puhuttiin laiturilta hyppimisistä niin se häntä jotenkin rasittuisi siitä fyysisestä törmäyksestä... Mutuilut sitten sikseen: hyvä tietää tämmöinenkin jos joskus vielä koirien kanssa saan viettää aikaa.

 

[peksa]

Meillä on pian 10v täyttävä monirotuinen koira. Ollut lihasjumeja pidemmän aikaa, levolla selvitty. Terve, leikkisä ja iloinen ollut. Eilettäin meni todella kipeän oloiseksi, alaselän lihakset oli selvästi jumissa. Käytiin ell päivystyksessä (100km päässä), matkalla virkosi ja oli poistullessakin oma itsensä. Mitään selittävää ei esim röntgenissä ollut, pissa ja kakkakin tullut.

Tänään koira on entistä apaattisempi, ei syö. Juo onneksi. Välttelee meitä kotona, omissa oloissaam haluaa olla. Sai kipulääkettä, selvästi rauhoittui levoton käytös. Silti todella apaattinen, väsynyt. Soiteltiin päivystävälle ell uudemman kerran, nyt seuraillaan vielä tovi ja käydään tukihoidoissa jos ruoka ei ala maistua. Mitään akuuttia katastrofia ei siis pitäisi olla.

Huoli on ihan järkyttävä. Oon saanu kasvaa parikymppisestä aina 30 ikävuoteen saakka tän eläimen kanssa, koettu vaikka mitä. Parisuhde vaihtui matkalla mutta koira jäi. Ahdistavaa, kun ei voida kuin odottaa. En ole koskaan nähnyt koiraa tälläisena. Ajatus karkailee välillä liian pitkälle, että selviääkö tämä uskollinen ystävä tästä. Usko ja luotto siihen on, mutta mieli varautuu pahimpaan.

Näissä veijareissa on se ikävä puoli että niihin tuppaa kiintyyn tosi paljon ja silloin mennään tunnepuoli edellä.

Hauvas on jo päässy kunnioitettavaan ikään joten sen puolesta on jo saanut elää kivan elämän. Lopullinen päätös on aina perseestä mutta joskus se on tehtävä. Toivotaan kuitenkin että vielä ei ole sen aika.

Tsemppiä.

 

[Jonisti]

Rölli, koiramme, saateltiin ikiuneen klo 17:15. Kaikki tapahtui nopeasti, onneksi kivutta. Pernasta löytyi kasvain, joka oli vuotanut vatsaonteloon. Ei mitään ennusmerkkejä. Kaipaamaan jäi valtava määrä ihmis ja koirakavereita. Tuska on valtava. Hyvää matkaa sinne jonnekkin rakas, uskollinen paras ystäväni.

 

[K.A.H]

Rölli, koiramme, saateltiin ikiuneen klo 17:15. Kaikki tapahtui nopeasti, onneksi kivutta. Pernasta löytyi kasvain, joka oli vuotanut vatsaonteloon. Ei mitään ennusmerkkejä. Kaipaamaan jäi valtava määrä ihmis ja koirakavereita. Tuska on valtava. Hyvää matkaa sinne jonnekkin rakas, uskollinen paras ystäväni.

Voimia sinne. Karvakavereista voi todella tulla rakkaita. Täysiä perheenjäseniä ja parhaita kavereita samaan aikaan. Kaipuu on varmasti hirmuinen. Mutta koirasi sai elää kanssasi hyvän elämän, ja se on ajatus jolla voit edes hieman lohduttautua. Yhtään ystävää tässä maailmassa ei valitettavasti saa loputtomiin pitää, vaan kaikkien meidän on lopulta palattava luonnon kiertokulkuun.

 

[WildCore]

Osanottoni. Tiedän tunteen ja nyt ei mitkään sanat auta, mutta teit vanhalle ystävälle vielä viimeisen palveluksen. Ne hyvät ajat palaavat vielä mieleen surun jälkeen, mutta nyt saa ja kuuluu surea.

 

[Knox]

No kylläpä tämä ketju täyttyy surullisista jutuista. Osanottoni, tuo on ihan perseestä.

Muista kuitenkin, että teit viimeisen palveluksen ystävällesi. Koira (tai mikä eläin tahansa) ansaitsee päästä pois, kun elämä ei ole enää elämisen arvoista. On kauhea nähdä koiria, jotka olisivat ansainneet päästä pois aikoja sitten, mutta omistaja ei raski luopua.

 

[Jonisti]

Kiitos kaikille tsempeistä. Koti tuntuu tyhjältä. Onneksi Rölli sai viettää viimeiset terveet hetket Hossan luonnonpuistossa luonnosta nauttien. Pieni mahdollisuus olisi leikkaukseen ollut 200km päässä, mutta ei varmuutta että olisiko selvinnyt sinne saakka. Tein päätöksen, johon Rölli varmasti olisi vastannut "kiitos".

 

[npc]

Koiran kokoinen koira (ehkäx2) jonka kanssa voi käydä lenkillä, jonka kanssa voi talvella rakentaa lumilinnoja ja tähystystorneja sille, joka syö murtovarkaat ja joka nukkuu sängyn jalkopäässä. Se on se ihmisen paras ystäväkaveri se. Joku päivä...

 

[Joe Plop]

Nyt oli aika päästää vanha lenkki kaveri kivuista ja kolotuksista... Heippa Ulpu sinne jonnekin 1.5.2002-4.8.2020

 

[finnjewel]

Meille tuotiin eilen uusi perheenjäsen, 3 kk "Limppari" (oikea nimi hiukan tavanomaisempi).
Puoliso ei vain voinut olla ilman koiraa, kun kesäkuun alussa edellinen lemmikki (11,5 v) sairastui vakavasti ja lähti paremmille metsästysmaille.
Onhan tämä pentuvaihe tavallaan työläs, mutta kuitenkin erittäin mielenkiintoinen. Onneksi tulokas tuntuu olevan vahva luonne, eikä kaipaa emoaan tai syntymäkotiaan.

 

[Mostal0]

Nyt oli aika päästää vanha lenkki kaveri kivuista ja kolotuksista... Heippa Ulpu sinne jonnekin 1.5.2002-4.8.2020

Nyt oli koiralla kunnioitettavan paljon ikää, voimia sinne.

 

[LikainenLegenda]

Onpas raskas ketju lukea tämä. Harvemmin sitä enää nykyään herkistyy yhtään mistään, mutta näitä juttuja lukiessa menee kyllä roska silmään.

Itselläni ei ole koskaan ainakaan toistaiseksi omaa koiraa ollut, mutta vanhempieni koirasta on tullut itselleni kuin perheenjäsen ja paras kaveri, vaikka näemme kuitenkin suhteellisen harvoin ja koirakin sinne hankittiin vuosia sen jälkeen, kun olin jo itse muuttanut pois. Joskus saan onnekseni tuon kaverin hoitooni pidemmäksi aikaa vanhempieni reissailujen tai muun vuoksi.

Juuri tajusin, että hänelläkin on elämä ylittänyt jo puolenvälin. En kyllä osaa edes kuvitella sitä päivää, kun tuosta kaverista joskus aika jättää. Voimia kaikille.

 

[Brett]

Nyt oli aika päästää vanha lenkki kaveri kivuista ja kolotuksista... Heippa Ulpu sinne jonnekin 1.5.2002-4.8.2020

Minkäs rotuinen kaveri noin kunnioitettavaan ikään pääsi?

 

[Joe Plop]

Minkäs rotuinen kaveri noin kunnioitettavaan ikään pääsi?

Sekarotuinen oli. Labradorin ja Lapin porokoiran sekoitus. Sydämessä olis ollut vetoja vielä pitkään mutta muut vaivat olivat jo niin pahoja että oli pakko tehdä ratkaisu...

 

[Introexpertti]

Tänään on taas se päivä vuodesta kun syödään maksalaatikkoa ja nakkia. Nakkeja on tällä kertaa kymmenen. Ei siinä etteikö noilla joskus muutenkin herkuteltais, mutta tänään toki ja muutenkin paaljon herkkua ja kivaa extraa, vaikkakin jokainen päivä sen tuo akka ansaitsisi sillä onhan koira ihmisen paras ystävä.
Tästä sitten tasan 8 viikkoa etiäpäin ja olemma 10 vuotta yhdessä tellusta tallustelleet. Juhlitaan sitten taas.

 

[Karhunkulta]

Tää on kyllä oikeasti hirvittävän raskas ketju lukea. Yhden koiran kuoleman olen nähnyt. Vanhuuteen meni ja periaatteessa kuoli viimeisen lenkin jälkeen ennen kuin piikille piti mennä. Kyseessä vaimon koira, joka oli muistaakseni 14v. Pelkästään minä koin asian todella surullisena vaikka ehdin tuntea ruffen vain vuoden verran.

Oma koira täytti keväällä 8v ja alkaa kuonosta jo harmaantua. Rodulla pitäisi eliniänodotteen olla jossain 15v tienoilla, että toivottavasti jaksaa vielä porskuttaa. Kaveri on etenkin minun kaveri, koska olen sopivan lepsu ja emäntä taas tiukempi ja lapset nyt hänelle on enemmän kiusa :D

Sitä vaan mietin miten raskasta se on lapsille kun aika tuosta kaverista jättää, jotka nyt tottuu elämänsä ensi hetkistä lähtien, että kotona on koira. Uskon että itse en pysty enää koiraa tämän jälkeen ottamaan, koska olen aikuisiällä vasta ensimmäisen koiran saanut ja jo vaimon koiran kuolema kosketti syvästi. Minä ja haukku mennään yhdessä loppuun asti. Voi tulla muita koiria mutta ne ei ole enää MINUN koirakumppaneita.

Rakkautta kaikille jotka kaverinsa ovat menettäneet.

 

[Brett]

Hyvin kirjoitettu Karhunkulta. Kyllä niistä koirista niin rakkaita tulee. Oma on 6 v. ja tuollaisen isokokoisen rodun eliniän ennuste on 8-12 välillä. Suren joitain asioita usein etukäteen, mutta koiran kanssa tämä meni ja on mennyt mahdottomuuksiin. Kun sillä todettiin nuorena jo nivelrikko ja kuulin ihmisiltä että kannattaa varautua että aikanaan sen kävelykyky voi mennä pian, aloitin ensimmäiset suremiset. Sen jälkeen vähintään kerran viikossa tulee "harjoiteltua" että kestäisi aikanaan koiran poismenon jotenkin. Tai no, lähinnä pohdittua ja käytyä läpi sitä. Sairasta, mutten saa niitä hetkiä ajattelusta karkoitettua. Samaa pelkoa on ollut nuoruuden jälkeen myös läheisten ihmisten suhteen.

Uusi koira on hankintalistalla kyllä piakkoin, se kuitenkin edes jonkin verran helpottanee surua. Ja pitää hankkia ennen entisen poismenon, muuten tuntuu korvikkeelta. Lopultahan ei kyllä tiedä, vaikka koira eläisi kauemmin kuin ite.

 

[Knox]

Uskon että itse en pysty enää koiraa tämän jälkeen ottamaan, koska olen aikuisiällä vasta ensimmäisen koiran saanut ja jo vaimon koiran kuolema kosketti syvästi. Minä ja haukku mennään yhdessä loppuun asti. Voi tulla muita koiria mutta ne ei ole enää MINUN koirakumppaneita.

Rakkautta kaikille jotka kaverinsa ovat menettäneet.

Näin minäkin ajattelin koirani sairastuttua. Ja koiran poismenon jälkeen pari viikkoa. Mutta nyt on hiljalleen hiipinyt ajatus takaraivoon, että kyllä kodissa tulee olla koira. En vielä ota toista koiraa, mutta tiedostan kyllä, että jossain vaiheessa otan. Ei se edeltäjäänsä korvaa, eikä tarvitsekaan. Meillä tulee uudet jutut, uudet rutiinit, ihan kuten edellisen kaverin kanssa tuli aikanaan.

Kyllä koiraton elämä on perseestä. Vaikka monta kertaa kirosin tiettyjä asioita mitä koiran kanssa tulee, niin kyllä ne on vaan niin mahtavia otuksia. Eilen kävin yksin metsässä kävelemässä, ja se oli ihan nollatason touhua.

 

[WildCore]

Sanoisin, että antaa ajan kulua ihan reilusti ennen uuden hankintaa. Nyt kun tästä edellisen lähdöstä on sellaiset 21 kuukautta, on jo osittain unohtunut ne ystävän maneerit ja tavat, niin en ehkä enää uuden tullessa vertalisi uutta ja vanhaa. Vanha oli sellainen väsymätön joka paikan menijä ja jollain tapaa sitä toivoisi uudesta, että hänkin olisi samanlainen. Ajan kanssa sitä se side koiraan muodustuu ja vaikka tulokas ei vanhan metkuja osaa, niin aivan varmasti tuo mukanaan uusia, joita sitten päässään kiroaa, kun kello on aamulla viisi ja räntää sataa vaakatasossa ja toinen odottaa ulko-ovella lenkille pääsyä.

 

[Surukuku]

Hei @Karhukulta, @Brett ja kaikki muutkin koiraihmiset palstalla. Jokainen meistä toki tietää, kun lemmikin ottaa, että siitä joutuu joskus luopumaan - luonnon laki. Lemmikit elävät kanssamme hetkessä, tässä ja nyt, osaamatta murehtia tulevaa sen kummemmin. Minullekin, ainaiselle murehtijalle, ne ovat pikkuhiljaa saaneet opetettua tuota asennetta, kun saan viettää niiden kanssa aikaani. Surun aika tulee, mutta miksi tuhlata aikaa ennalta suremiseen, kun voi nauttiakin annetusta yhteisestä ajasta. Lemmikkisi ansaitsee sen!

Lemmikin poismeno lapsiperheessä on aina vaikea asia, mutta samalla johdatusta elämän realiteetteihin. Meillä vanhemmilla on tällöin mahdollisuus lempeästi kertoa lapsillemme kuoleman välttämättömyydestä ja näyttää, että suru ja sureminen ovat poismenneen elämän kunnioittamista ja arvostamista.

 

[Fordél]

Koiran kanssa on nyt takana yhteiseloa reilut kolme vuotta. Siinä ajassa meistä on tullut hyvät kaverit. Koirasta on tullut myös selkeästi yksi osa meidän jengiä, johon siis kuuluu meidän kahden lisäksi myös puolisoni.

Olen viime aikoina paljon miettinyt koiran ja mun välistä suhdetta, ja miten toiseen eläimeen voi syntyä tällainen side vaikka meillä ei ole esimerkiksi kunnolla yhteistä kieltä. Toki jonkun verran pystymme kommunikoimaan ja ymmärrämme toisiamme. Olisi kuitenkin hienoa tietää, että mitä koira kulloinkin tuumailee, kuten maatessaan lempipaikalla parvekkeella ja tähystellessään ulos. Olemme molemmat aina innoissamme, kun näemme toisemme pienen erossa olon jälkeen. Tosin koiralle riittää, kun on poissa vaikka vain vartin ja silti ilo on ylimmillään, kun taas on jengi kasassa.

En pidä siitä, että eläimiä inhimillistetään. En siis vertaa suhdettamme ihmisten välisiin suhteisiin, mutta en myöskään mitenkään vähättelekään sitä. Tunnen syvää välittämistä ja myötätuntoa tuota kaveria kohtaan, joka niin ehdoitta myös tuntuu välittävän minusta. Koitan pitää huolen, että koira pääsee elämään mahdollisimman koiramaista elämää. Se tarkoittaa paljon ulkona oloa ja monesti vapaana oloa (aidatulla alueella), hajujen seuraamista, erilaisia leikkejää, kepin puremista, kovia spurtteja korvat heiluen, kuoppien kaivamista jne. Toivottavasti tätä yhteiseloa jatkuu pitkään ja koira saisi elää terveenä sekä jatkaa koirailujaan.

 

[Surukuku]

....
Olen viime aikoina paljon miettinyt koiran ja mun välistä suhdetta, ja miten toiseen eläimeen voi syntyä tällainen side vaikka meillä ei ole esimerkiksi kunnolla yhteistä kieltä. Toki jonkun verran pystymme kommunikoimaan ja ymmärrämme toisiamme. Olisi kuitenkin hienoa tietää, että mitä koira kulloinkin tuumailee, kuten maatessaan lempipaikalla parvekkeella ja tähystellessään ulos. Olemme molemmat aina innoissamme, kun näemme toisemme pienen erossa olon jälkeen. Tosin koiralle riittää, kun on poissa vaikka vain vartin ja silti ilo on ylimmillään, kun taas on jengi kasassa.

En pidä siitä, että eläimiä inhimillistetään. En siis vertaa suhdettamme ihmisten välisiin suhteisiin, mutta en myöskään mitenkään vähättelekään sitä. Tunnen syvää välittämistä ja myötätuntoa tuota kaveria kohtaan, joka niin ehdoitta myös tuntuu välittävän minusta. ...

Koiraihmisenä olen mielenkiinnolla seurannut Frii-kanavalla tulevaa dokumenttia "Uskomaton koira", jossa käydään läpi koiran sekä koiran ja ihmisen yhteiselon evoluutiota aikamme alkuhämäristä nykypäiviin. Dokkarissa esitetyissä tutkimuksissa mm. koiran ja ihmisen mielihyväkeskukset sijaitsevat samoilla aivojen alueilla ja stimuloituvat samoista signaaleista eli ihmisen ja koiran keskinäinen viestintä - tahtomattaankin - on hyvin luonnollista ja monivivahteista.
Dokkarikaan ei pyri inhimillistämään mitenkään koiraa, vaan tuomaan esiin, miten koiran ja ihmisen suhde ja yhteistyö on mm. auttanut ihmistä luomaan ja levittämään sivilisaationsa alueille, joissa ihminen yksin ei olisi pärjännyt.

Minulla, meillä on lähes aina ollut koiria, monia eri rotuja ja aina uudestaan ne saavat minut hämmästymään ja ihailemaan niiden kykyä sopeutua ja hallita vallitsevia oloja evoluution kehittämien taipumuksiensa mukaan.

Toivotan palstan kaikille koiranomistajille antoisia hetkiä kaveriensa kera. Pitäkää hyvää huolta niistä, niin nekin pyrkivät pitämään teistä huolta.

PS. Pieni esimerkki huolenpidosta.
Meidän reilu kaksivuotias pystiffimme (Pyreneiden mastiffi) ei päästänyt vaimoani eikä toista koiraamme lähellekään vaara-aluetta minun kaataessani tontillamme puita keväällä. Se yksinkertaisesti meni eteen poikittain seisomaan eikä väistynyt, vaikka vaimoni sitä käskyttikin. Koira ymmärsi asian heti ensimmäisen näkemänsä kaadon yhteydessä ja teki siitä nopeasti omat johtopäätöksensä. Sillä oli myös selkeä näkemys minun kyvystäni selvitä yksin puiden karsimisesta vaimon ollessa töissä: ei meinannut päästää minua millään töihin moottorisahan kanssa, joten jatkoin vesurilinjalla.

 

[Everton]

PS. Pieni esimerkki huolenpidosta.

Appivanhempien koira osoitti kanssa hauskasti huolenpitoa. Mökillä kun mentiin uimaan, niin ui anopin ympärillä niin kauan kunnes kääntyi takaisin kohti rantaa. Sama juttu myös puolisoni kanssa. Minun mennessä pidemmälle uimaan koira tuli kyllä perässä, kävi kurkkaamassa, tuhahti ja kääntyi pois.

Olisi kiva ajatella, että koira luotti tässä tapauksessa uimamaisterin taitoihini. Todennäköisempää kuitenkin on, että ajatteli " siinäpähän hukkuu jos niin haluaa, ei ole mun laumaa, joten ei kuulu mulle".

 

[Jupe]

Jos otan hiukan eri näkökulmaa asiaan "koiraihmisenä". Olen noin 20 vuotta elänyt koiran kanssa ja nyt itsellä menossa kausi ilman koiraa, sen toki selittää pitkälti pari mukulaa ja häslä pienten lasten ympärillä sekä harrastuksien.
Kyllähän sitä aina välillä kaipaa sellaista koiran tuomaa ehdotonta hyväksyntää, on se kyllä poikkeuksellista mitä täälläkin juuri todettiin. Mistä se saakin aina energiansa olla innoissaan kun tulen himaan, ja tosiaan se innostus on aina suuri olit sitten puoli päivää duunissa tai hetken viemässä roskia. Tämä liittynee oman tulkinnan mukaan vahvaan lauman yhdessäpitämiseen ja toki myös puhtaasti siihen että "toihan antaa mulle sen päivittäisen ruoan".
Myös olen huomannut sen vaikka koira niin mukava olisikin niin ilman sitä esimerkiksi matkustelu on huomattavasti helpompaa ja se on myös lähellä sydäntä. Eikä ole tällä hetkellä yhtään tuttua tai sukulaista joka avosylin ottaisi koiran hoitoon joten ulkomaan matkojen ajaksi tulisi kyseeseen jokin hoitola.
Kerran yhden koiran laitoin viikoksi koirahoitolaan ja oli kyllä shokki niin mulle kun koiralle, ensinnäkin maksoi mielestäni kohtuuttomasti, useamman satasen vaikka vein omat ruoat mukana. Ne lukitsi sen kylmään ulkorakennuksen häkkiin ja se ilme mikä sillä oli, aika kauhunsekainen en ole vastaavaa nähnyt edes lääkärin vastaanotolla.

Tämän hetken ajatukset seuraavasta koirasta aika fifty-fifty tuleeko sellaista, nopea vastaus on että mahdollisesti sitten kun lapset jo itsenäisiä ja enemmän aikaa itsellä, ehkä urheiluja himmannut ja omat liikkumiset sellaisia mihin ottaisin aina dogin mukaan.

Rotujakin vähän olen tiiraillut, noutajia on ollut erilaisia niin nyt voisi setteri kiinnostaa, Gordoni.