Kun joku meni uimaan koira tuli aina laiturinpäähän istumaan ja tarkkailemaan tilannetta. Välillä sitten sieltä hyppäsi mukaan uimaan, mutta useimmiten pysyi herkeämättä tarkkailuasemissa, kunnes kaikki uimarit olivat rantautuneet. Oli kyllä uskollinen ystävä hän.
Itse asiassa meidän oma sekarotuinen koiramme oli samanlainen. Ei mennyt vapaaehtoisesti uimaan, mutta oli muuten kiinnostunut vedestä, eli kahlasi, potki ja räkytti taukoomatta. Paitsi silloin, kun ihmisiä meni uimaan: silloin piti ottaa baywatch-asento laiturin päästä ja haukkua niin pitkään, että tulevat takaisin rantaan.
Kerran vaan meinasi käydä kohtalokkaasti, kun väkeä lähti laiturilta soutuveneellä. Koira katsoi hetken ja hyppäsi perään. Oli vaan harmi kyllä hihnassa, eli ei päässyt uimalla rantaan vaan jäi jumiin laiturin päähän. Onneksi olin itse laiturilla ja sain koiran nostettua turvaan ilman että olisi edes tarvinnut sukeltaa perään.
Hengenpelastustehtävät taisin muutenkin voittaa 2-0. Onnistui nimittäin kerran nuorempana melkein hirttäytymään. Oli hangannut itseään sängynpäätyä vastaan ja kaulapanta oli luiskahtanut niissä oleviin metallisiin koristetankoihin. Rimpuillessaan irti veti sitten itseään koko ajan tiukemmalle. Olin toisessa huoneessa, mutta onneksi aloin ihmettelemään outoa hiljaisuutta ja kävin katsomassa. Panta oli niin tiukalla, ettei sitä auki saanut, mutta onneksi katkesi sentään saksilla.
Koiralle tosin tasoitusta sen verran, että se sentään kerran herätti meidät, kun autoamme oltiin varastamassa. Ei kyllä hölmöinä menty edes ikkunaan, vaan toruttiin koiraa, jolla oli muutenkin tapana haukkua oravia, mentiin nukkumaan ja ihmeteltiin sitten aamulla, että mihinköhän se auto on oikein kadonnut...