Miksi? Tuollaisten miesten juttuihin ei ole uskomista. Metsästävä mies tai maaseudun mies tarkoittaa pelokasta miestä. Siinä missä tavalliset luonnonharrastajat selviävät petojen kohtaamisesta ihan tuosta noin vain, riistamiehet ajautuvat kerta toisensa perään ongelmiin.
Nämä hyökkäävät tai verenhimoiset pedot jostain syystä sattuvat aina metsästäjille eivätkä marjastajamummoille, joita on metsästäjämiehiin verrattuna valtava määrä.
Mikään ei ole yhtä epäluotettava petohavainnoija kuin metsästäjä. Heidänkin joukossaan on tervepäisiä, mutta valitettavan paljon sitä heikompaa ainesta, jonka teot ja puheet kannattaa tulkita kärpäsen surinana korvissa.
Kuten
@salama#8 edellä epäili, minäkin epäilen että puhut nyt vahvasti omiasi.
Lisään vielä salama#8:n hyviin ja täsmällisiin perusteluihin pari seikkaa. Yksi on se, että metsästäjän ja marjastajan keskimääräiset tavat ja tarkoitukset liikkua luonnossa poikkeavat jonkin verran toisistaan. Vähemmän yllättäen metsästäjä tekee metsässä liikkuessaan havaintoja eläimistä, niiden jäljistä ja jätöksistä. Sen sijaan marjastajan havainnointi keskittyy ensisijaisesti vähän toisentyyppisiin asioihin.
Toinen ja vielä olennaisempi seikka marjastajien ja metsästäjien peto- ja muiden eläinhavaintojen eroavuuksien takana on se, että marjastajan ei ole tarkoituskaan liikkua metsässä mahdollisimman huomaamattomasti ja ääneti. Kun marjastaja kävelee metsässä mättäältä toiselle ämpärin ja poimurin kanssa, syntyy aina jonkin verran ääntä. Eikä haittaa, vaikka marjastuksen ohessa tekee mieli laulaa tai hyräillä. Ketäpä tuo metsässä ja marjastukseen sopivalla etäisyydellä ihmisasutuksesta kiusaisi. Ja jos marjareissulle lähdetään kaverin kanssa, niin jo vain on mukava jutella maailman asiat halki ja poikki poiminnan ohessa. Summa summarum: marjastaja pitää tavallisesti metsässä liikkuessaan sen verran ääntä, että petoeläimen kohtaamisen todennäköisyys on jo tämän vuoksi pieni. Pedot ja muutkin eläimet useimmiten välttelevät ihmisen kohtaamista, olipa tämä liikkeellä missä aikomuksissa hyvänsä. Väitän, että metsästyksessä ollaan selvästi marjastusta useammin olosuhteissa, joissa ihminen ja villieläin saattavat kohdata toisensa, myös varsinaisen metsästyksen sivujuonteena. Plus tosiaan se, että metsästäjän sesonki on pidempi kuin marjastajalla, kuten salama#8 edellä kirjoitti.
Byvajetin väite siitä, että metsästäjien joukossa on sekä "tervepäisiä" että "heikompaa ainesta" pitää varmasti paikkansa. Tilanne on tämä kaikissa vähänkin isommissa populaatioissa, olipa yhdistävä nimittäjä sitten metsästys, kuntosalilla käyminen tai konsolipelien pelaaminen. Näin ollen Byvajetin toteamus on jonkinlainen itsestään selvyys, jonka perusteella ei voi luonnehtia metsästäjäkuntaa millään tavalla. Aktiivisten metsästäjien eli metsästyskortin vuosimaksun maksaneiden määrä on ollut viime vuosina noin 300 000 henkilön hujakoilla. Metsästäjätutkinnon suorittaneita on vieläkin enemmän, koska kaikki eivät metsästä joka vuosi eivätkä välttämättä maksa (kuten minä; metsästyskortti taitaa olla voimassa viisi vuotta ilman vuosimaksun maksamista, jolloin maksu pitää viimeistään tehdä, jos haluaa välttyä tutkinnon uudelleen suorittamiselta).
Minulla on varsin positiivinen yleiskuva suomalaisista metsästäjistä ja Suomessa tapahtuvasta metsästyksestä. Toiminta on kohtalaisen tiukasti säänneltyä, ja lisäksi metsästysseuroilla on korkea intressi seurata tarkkaan alueellaan tapahtuvaa metsästämistä. En kiistä, etteikö väärinkäytöksiä olisi tapahtunut, ja varmasti voi tapahtua, kun harrastuksen parissa toimii enemmän tai vähemmän aktiivisesti noin 300 000 ihmistä. Metsästysseuroissa on kuitenkin tiedostettu aika syvällisesti, että johdonmukaisesti lakeja ja yhteisiä pelisääntöjä kunnioittava toiminta palvelee pitkällä tähtäimellä metsästyksen etua. Kouluampumistapausten kaltaiset ikävät tapahtumat ja tietyissä piireissä yleistynyt lihansyöntivastaisuus ovat heijastuneet yhteiskunnassa myös ase- ja metsästysvastaisuutena. Metsästäjät tietävät hyvin tarkkaan, että lähes kaikki odotettavissa olevat lakimuutokset ovat jatkossakin heidän harrastuksensa näkökulmasta rajoittavia tai jopa yksiselitteisen kielteisiä.
Suunnilleen parasta, mitä metsästäjät voivat oman harrastuksensa hyväksi tehdä, on osoittaa kaikessa toiminnassa lainkuuliaisuutta ja hyvää metsämiestapaa. Kaikki päinvastaista ilmentävä toiminta on kuin vettä myllyyn metsästysvastaisille tahoille, joiden taholta mitkään metsästämistä ja ampumaurheilua koskevat ehdotukset eivät tunnu olevan niin päättömiä, ettei joku niitä keksisi vakavissaan vaatia. Otetaan nyt esimerkkinä vaikkapa järjetön vaatimus, että kaikkia luvanvaraisia aseita tulisi säilyttää joissakin "metsästysseurojen keskusvarastoissa tai holveissa", ei yksityisissä asekaapeissa tai asevarastoissa. Ongelmana on vain se, ettei tällaisia "seurakohtaisia keskusvarastoja tai holveja" ole ennestään olemassa. Sellaisia pitäisi rakentaa tuhatmäärin. Ja jotta nämä varastot olisivat turvallisia säilytyspaikkoja aseille ja ammustarvikkeille, on niiden oltava melko jämerästi rakennettuja (=kallista) ja käytännössä myös ympäri vuorokauden vartioituja (=kallista). Tämä siksi, että moiset "keskusvarastot" olisivat järjestäytyneelle rikollisuudelle ja ihan tavallisille kelmeillekin mitä kiinnostavimpia keikkakohteita. Mutta joidenkin mielestä "keskusvarastoja" tarvitaan, koska kouluampumiset, kahdeksan surmanluotia ja salakaadettu susi.