Nyt on suunnilleen vuosi takana ensimmäisen oman koiran kanssa. On kyllä niin sopiva koira meidän jengiin. Osaa vetää itsensä leikkiessä ihan piippuun ja toisaalta, jos isäntäväki on löhöämisfiiliksellä niin piski seuraa esimerkkiä ja antaa olla rauhassa. Lasten kanssa tulee toimeen ja alkaa ymmärtää, että lapsi on hennompi, kuin aikuinen. Hoidossa kaverista ei tarvitse huolehtia, kun ei ala masentua vaikka oltaisiin pari päivää erossa.
Ainoat asiat, joita kaveri ei sisäistä on kenkien pureskelun lopettaminen ja tietynlainen hihnassa käyttäytyminen. Jos jättää tuulikaapin oven auki ja lähtee pois, niin voi olla varma, että sen huomaa tullessaan takaisin. Kaikki kengät pitkin kämppää. Hiljaisesta paheksunnasta, tuhojen näyttämisestä ja kieltämisestä ei tunnu hyötyä olevan. Johdot jätti rauhaan, kun kerran laittoi tabascoa johtoihin.
Lenkillä taasen kaveria on vaikea hallita, jos on ollut kauan yksin kotona ja lähdetään ulos. Ekat 5min. saa opettaa, ettei liikuta, jos vedetään eteenpäin kuristumisuhan pakolla. Ei auta nannat, jos tulee hyvin vierellä tai mikään muukaan. Toisaalta meno kyllä yleensä rauhoittuu lenkin edetessä (=liikaa energiaa tuhlattavana?)
Ovikello ja etupihalta kuuluvat äänet ovat myös hänelle henkilökohtainen saatana, mutta senkin on saanut karsittua, kun ärähtää itse. En tiedä sitten mutta taitaa tuo oma luonne sopia koiraan, palaute tulee saman tien suoraan hyvästä ja huonosta käytöksestä. Sen verran impulsiivisuutta löytyy tuolla kotona meikäläiseltä. Mutta siis on kyllä mahtava kaveri. Vaikka se välillä aamulla vituttaa lähteä vesisateeseen tai pakkaseen lenkittämään, niin onhan toi silti mun paras kaveri melkeimpä. Ei tarvii sille selitellä mitään turhia.
Piski on siis mallia kleinspitz.