Koiran haukkumisesta ajattelin avautua. Monivuotinen tähän asti täysin häiritsemätön rivitalonaapuri hankki vuosi sitten koiran (perhoskoira, jonka rotuominaisuuksiin kai jo kuuluu innokas haukkuminen). Pentuaikana haukku oli niin ponnetonta (vaikka lähes jatkuvaa olikin), että ei juuri häirinnyt.
Koiralla on tapana erityisesti ulkona terassilla ollessaan haukkua kaikki minkä se näkee, kaikki mitä se kuulee, ja varmuuden vuoksi se haukkuu jos se ei näe eikä kuule mitään. Toki koira haukkuu myös sisällä, mutta se ei onneksi juuri kantaudu seinän toiselle puolelle varhaisaamua lukuunottamatta. Yöllä koira ei jostain syystä hauku.
Sympaattinen vaimoni sai tuota ulkohaukuntaa hillittyä ilmoittamalla noin puolen tusinan ystävällisen koulutuspyynnön tai sitruunapannan hankkimiskehotuksen jälkeen leppoisasti, että "pitäkää nyt s..tana se v..un apina hiljaa". Koulutusta ei vieläkään tapahdu, mutta omin käsin tehtävällä kuonopuristusmenetelmällä haukunta vaimennetaan vinkunaksi. Ja edelleen, ystävällisistä neuvoista huolimatta, vaikenemiskomennot annetaan lellittelyäänellä eikä karskisti matalalla äänellä silmiin katsoen, kuten pitäisi, jotta koira ymmärtäisi toimivansa ei-toivotulla tavalla. Haukkumiseen lähes takuuvarmasti tepsivää sitruunapantaa on tarjottu lainaksi, mutta ei kelvannut.
No, lopulta asiassa oikeastaan kiinnostaa se, että miten ihmeessä yltiöpäisesti haukkuvien koirien kotona olevat omistajat itse eivät häiriinny jatkuvasta räkytyksestä? Itse en sietäisi omilta koiriltani sellaista päivääkään, saati sitten vuosia. On noita kroonisia räkyttäjiä naapurustossa muitakin, mutta ei onneksi aivan vieressä.
Meillä on kaksi spanielia, jotka saattavat haukahtaa satunnaisesti jos ovikello soi tai pihalta kuuluu kolahdus. Naapurin koiran meteliin ne eivät reagoi lainkaan.
