Koira – ihmisen paras ystävä

[Kulttimörkö]

Meidän piskillä iski sitten aivan kaamea valeraskaus. Tuhoja tehdään vaikka kotona olisi muitakin ja jos ei ole niin kahta kauheammin. Kaipa tuota pitää vaan kestää vielä muutama päivä ja vahtia koiraa kuin haukka. Kai tämän voisi myös laittaa tuonne vitutusketjuunkin. Luita on ostettu. Ei kelpaa. Sen sijaan pöytä ja kirjahylly kelpaa puremiseen erinomaisesti. Myös tyynyt ja peitot on kiva repiä rikki ja sisuksia vedellä ylös. On tuolla neidillä aikaisemmin valeraskauksia ollut, mutta ei näin pahoja.

 

[JHag]

Meikäläisen taloudessa on ollut käytännössä aina koira ihan kakarasta alkaen. Sama traditio jatkuu edelleen, en osaa olla ilman dogia (Tommi Turunen ei liity asiaan). Koirahan palvoo ja ihailee isäntää, vaikka tämä tulisi himaan klo 6 täysin naamat suoraan ovesta kaatuen. Vaimo jää toiseksi tällä sektorilla. Koiraa uskollisempaa kaveria ei olekaan, siksi niihin kiintyy nopeasti ja koiran kuolema on helvetin tuskallinen kokemus. Sen tajuaa vasta, kun menettää ensimmäisen koiransa.

Eniveis, yllättävän tärkeitä kysymyksiä ovat koiran sukupuoli, koko ja tietenkin rotu. Mulla on aina ollut uroskoiria ja isokokoisia sellaisia. Moni nainen pitää poikakoiraa hankalana ja osin pelottavanakin. Tämä on tavallaan totta, mutta asia on helposti korjattavissa. Koiraurokset, kuten miehetkin, ovat pohjimmiltaan saalistavia laumaeläimiä. Ja kun uroskoira oppii paikkansa = tietää kuka on isäntä, sen kanssa pääsee loppujen lopuksi paljon helpommalla kuin juoksuikoinaan mouruavan tyttökoiran kanssa. Poikakoiran kanssa pitää nähdä isompi vaiva pentuna, mutta sitten se on helpompi, väitän näin. Mutta poikakoiraa ei pidä koskaan päästää niskan päälle, sen pitää tietää paikkansa. Koiran koko vaikuttaa olennaisesti kaikkeen; iso koira vaatii enemmän ravintoa ja liikuntaa. Sillä on iso merkitys arkirutiineihin. Pikkukoirissa on paljon särmätyyppejä, itse olen aina valinnut ison koiran siksi, että liikun itsekin ja tykkään juosta koiran kanssa. Landella, merellä jne iso koira on loistava kumppani, se viihtyy ja tulee juttuun karuissakin olosuhteissa. 5-kiloista puudelia ei uskalla päästää kannelle yksinään.

Rotuominaisuus on intresantti asia myöskin. Mulla on nyt (6. koira) ensimmäinen sekarotuinen; isä saksanseisoja, äiti pystykorva -tyyppinen heebo (2v) ja koira on perusterveydeltään paljon paremmassa kunnossa kun aiemmat rotukoirani (2 rottista, 1 saksanseisoja ja kakarana labbiksia useampikin yhtä aikaa). Lisäksi sekarotuinen on mielestäni oppivaisempi. Olisiko hra adolf ollut oikeilla jäljillä rotujalostusajatuksessaan? Tosin adolf edusti täysin päinvastaista genreä kuin sekarotuiset (hienosti sanottuna monirotuiset) eläimet. Nehän ovat täysin avoimia toisille roduille ja saavat jälkeläisiä ihan surutta, vaikka isän ja äidin pelkkä kokoerokin olisi valtava. 30-luvun Saksassa tätä ei suvaittu. Koirissa ainakin molempien/kaikkien rotujen parhaat ominaisuudet tuntuvat siivilöityvän uuteen tulokkaaseen. Which is nice. Puhdas rotuvalio vie enemmän aikaa, tietyt rodut (schäfer esimerkiksi) absoluuttisesti vaativat tiukan koulutuksen, muuten niistä tulee hirviöitä, joista saa lukea lehdissä "koira söi mummon naaman" -tyyppisiä tarinoita.

Koira on rock! Hanki sellainen g-zilla. Ja jokainen koiraa ulkoiluttava mieshän tietääkin jo, että koira on loistava excuse tavata koiraa ulkoiluttavia mimmejä...lienee sama toisinpäin?

 

[JiVe]

Re: Re: Re: Re: Koiranomistajan "arkea"

Viestin lähetti Mzt_t
Jos tehtävät ovat turrelle liian helppoja, niin vaikeuta niitä. Namipalloon kannattaa laittaa tarpeeksi isoja namuja, jotta niiden saamisessa on tekemistä pitkäksi aikaa. Tähän tarkoitukseen ovat hyviä ainakin labbisten suuresti rakastamat Frolichs-namut, sillä niistä on helppo halkoa sopivan kokoisia palasia.

Nyt on tehäviä vaikeutettu ja niistä lisää lopuksi. Tuota minä vaan ihmettelen, että mistäs tuon tiedät, että se on erityisen suuresti rakastama tuo Frolich-namu? Meinaan vaan, että tuolle meidän karvaturrille kun näkyy kelpaavan vaikka pienet kivet, jos ne suuhun mahtuu. Ihan mitä vaan syötävää kun sille tarjoaa, menee sen nuppi ihan sekasin.

Viestin lähetti Mzt_t
Kongiin voi taas laittaa vaikka ison ruisleipäpalan, joka saa itse asiassa olla niin iso, että sitä joutuu hieman taivuttamaan ennen kuin sen saa sisälle. Vaikka se ihmeelliseltä tuntuu, niin ei ole isotkaan palaset jääneet kongin sisään ahmatin käsittelyn jälkeen. Kyllä sitä on parhaimillaan viskottu muutamia tunteja, mutta lopulta palkkio ahkeraa herkkupalan metsästäjää on odottanut :)

Kiitoksia tästä vinkistä!!! Tuo kongi on aivan loistava keksintö. Alkaa vaan olla jo niin pirun ovela, että joutuu tosiaan soveltamaan itsekin, että karvaturri joutuu hetken tekemään hommia sen kanssa. Nyt on viimeisimpänä muistaakseni possun häntä(jompikumpi)palat, jotka eivät mahdu sinne kongiin ilman pientä voimankäyttöä. Ja niin kauan sitä paiskotaan menemään, kunnes se on tyhjä.

 

[Kaiser Soze]

Ai saatanan saatana..

Alkasin ajankuluksi kiusaamaan itteeni Bouvierin pentu-ajatuksella ja olin yhteydessä kasvattajiin. Ens keskiviikkona olisi jo mahdollista hakea pentu..
Voi kettujen kettu.. mitähän sitä ny tekis.. perhana viekööt.. stanan stana....
Aikaahan mulla olis koiralle kaikki päivät, miinus 8h duunia. Muuten olen täysi vapaaherra velvoitteista, joten ajanpuutteesta ei ole estoksi..
Mites luovutusikäinen pentu pärjää päivät yksin kotona? huonosti, vai ihan helvetin huonosti?

Nimimerkillä; mitäs vittua teen?

K

 

[Sides]

Viestin lähetti Kaiser Soze
Ai saatanan saatana..

Alkasin ajankuluksi kiusaamaan itteeni Bouvierin pentu-ajatuksella ja olin yhteydessä kasvattajiin. Ens keskiviikkona olisi jo mahdollista hakea pentu..
Voi kettujen kettu.. mitähän sitä ny tekis.. perhana viekööt.. stanan stana....
Aikaahan mulla olis koiralle kaikki päivät, miinus 8h duunia. Muuten olen täysi vapaaherra velvoitteista, joten ajanpuutteesta ei ole estoksi..
Mites luovutusikäinen pentu pärjää päivät yksin kotona? huonosti, vai ihan helvetin huonosti?

Nimimerkillä; mitäs vittua teen?

K

Mulla ainakin nuorineiti oli heti toisesta viikosta lähtien 6-8h yksin kotona ja pärjäili oikein mainiosti. Aluksihan pentu käyttää suurimman osan ajastaan levynä olemiseen, joten suuria tuhoja tuskin tulee syntymään, ainakaan ennen hampaiden kasvua, mikä sitten onkin jo toinen stoori! Mulle kasvattaja antoi neuvoksi jättää jotain käytettyjä vaatteita sun muita koiralle lattialle lojumaan, että koiralle on jotain tuttua tuoksua.

Otat muutaman päivän vapaata, kun koiran hankit ja totutat sen olemaan kotonasi, ja heti vähän myös yksin, niin eiköhän homma ala toimimaan... Pahinta varmaan koko asiassa on oma huoli "lapsesta" poissa ollessa, olin ainakin sata kertaa varma, että jotain on sattunut...

 

[Mzt_t]

Re: Re: Re: Re: Re: Koiranomistajan "arkea"

Viestin lähetti JiVe
Tuota minä vaan ihmettelen, että mistäs tuon tiedät, että se on erityisen suuresti rakastama tuo Frolich-namu? Meinaan vaan, että tuolle meidän karvaturrille kun näkyy kelpaavan vaikka pienet kivet, jos ne suuhun mahtuu. Ihan mitä vaan syötävää kun sille tarjoaa, menee sen nuppi ihan sekasin.

Vain oma päätelmä omista ja tuttujen kokemuksista eli ei mitään faktaa. Frolichs-namut näyttivät olevan meidän hurtalle ykkönen, sillä sen silmät pyörivät kuin lottopallot jo heti pussin nähtyään. Sama juttu kuulemma muutamalla muullakin labbiksella. Kaikkeahan se syö, paitsi raparperiä ja hirven lihaa(!) liian isona klönttinä - citykoira visiinkin ;)

Vaikkei tämä tähän ketjuun kuulukaan, niin kerronpa, että mulle kävi helvetin vittumaisesti, sillä joudun "eläimettömäksi" perkeleen pahaksi yltyneen allergian vuoksi. Rakas wufwuf jäi ex-emännän hyvään hoivaan, mutta huomenna iltapäivällä lähtee sitten oma kisukin. Onneksi tiedossa on hyvä paikka mirsukalle, mutta on tämä ollut niin perkeleen rassaavaa meikäläisen pienelle päälle. Huomisesta lähtien täytyy sitten totutella elämään ilman eläimiä.

 

[JiVe]

Re: Re: Re: Re: Re: Re: Koiranomistajan "arkea"

Viestin lähetti Mzt_t
Vain oma päätelmä omista ja tuttujen kokemuksista eli ei mitään faktaa. Frolichs-namut näyttivät olevan meidän hurtalle ykkönen, sillä sen silmät pyörivät kuin lottopallot jo heti pussin nähtyään. Sama juttu kuulemma muutamalla muullakin labbiksella. Kaikkeahan se syö, paitsi raparperiä ja hirven lihaa(!) liian isona klönttinä - citykoira visiinkin ;)

Meillä ei moista ongelmaa ole ollut, vaan edellenkin väitän, että pienet kivetkin menisi jos ne vaan ruokakippoon laittaisi ;)


Pistetäänpä vielä tännekin sama kysymys kuin sekalaisten kysymysten ketjuun:

Muutto Norjaan?

Etsintöjä on suoritettu jo aika monilta sivustoilta, mutta täydellistä vastausta ei ole vielä löytynyt, joten nyt on kaikki luotto tällä forumilla. Kysymys kuuluu:

mitä pitäisi huomioida, kun aikoo muuttaa Norjaan ja aikomuksena olisi ottaa 2 kpl kohtuu suurikokoisia koiria mukaan?

Rokotukset ja koirapassit ovat selvillä, vaan mitä sanoo turskamaan lait ja säädökset?

Vaaditaanko asunnon koolta jotain? (joku huhu tietää kertoa, että ainakin länsinaapurin kansankodissa pitäisi olla tietty määrä neliöitä jos huushollissa on koira)

 

[MetalMac]

Viestin lähetti Kaiser Soze

Mites luovutusikäinen pentu pärjää päivät yksin kotona? huonosti, vai ihan helvetin huonosti?

Kyllähän ne pärjää vallan hienosti. Tosiaan kun pentu tulee taloon, niin muutaman päivän vietät aikaa kotona niin pääsee pentu vähän tutustumaan ja tottumaan. Meillä tyttö oli 3 päivää, minkä jälkeen häntä alettiin jättämään kotiin itsekseen. Aluksi ihan pieneksi hetkeksi, sitten jo työpäiväksikin. Aluksi yksinäinen pentu saattaa metelöidä yksinään mutta nopeasti ne tottuu. Uusin tulokas tuli viikko sitten, mutta siinä ei ollut ongelmaa koska vanhempi "sisko" pitää seuraa.

 

[Kaiser Soze]

Lykkäsin kuitenkin nyt tuota pennun hankintaa vielä eteenpäin harkitakseni asiaa huolella. Viikolla 29 olisi seuraava pentue luovutusikäinen ja minulla sopivasti kesäloma tulloin, joten "ammana" olokin olisi paljon helpompaa.

Bouvier vaatii turkkinsa puolesta paljon hoitoa ja ison pesuhuoneen. Nämä ovat ne kaksi seikkaa jotka jo nyt tuntuvat vaikealta. Katsotaans nyt mihin ratkaisuun päädyn.

Kalliskin rotukoira hyvistä vanhemmista on. Tämä kustantaisi 850 euroa. Tosin pieni rahahan tuokin on, kun lasketaan paljonkos sitä rahaa palaa baariinkin yhden kesän aikana. Viimekesänäkin reilu tonni kuussa baareiluun + pohjat yms. harrastustoiminta..

Pikkuraha kaikkeen muuhun verrattuna siis. Saattaisi sivuvaikutuksena jopa piristää elämää ja nostattaa kuntoa paljonkin.

K

 

[Alamummo]

Koira - ihmisen paras ystävä

Vapaan keskustelun puolella on jo kissoille omistettu oma ketjunsa, jossa ansiokkaasti ja aiheesta ylistetään tuota mystistä eläintä. Myös koira, joka on kulkenut ihmisen rinnalla jo tuhansia vuosia ansaitsee samanlaisen ketjun.

Itse olen koiraihminen ja kasvanut ikäni erilaisten koirien parissa. Kaikki ovat olleen lemmikkejä vailla sen kummempaa hyötymomenttia kuin ilon tuominen perheelleen. Jokainen on ollut omanlaisensa yksilö, ei aina niin helppo, mutta aina yhtä rakastettu ja kaikki ovat vastanneet tunteeseen sillä pyyteettömällä rakkaudella, jota vain koira voi tuntea omistajaansa kohtaan ja jonka vain koiranomistaja voi ymmärtää.

Nykyiset kaverini ovat jo ikääntyneitä mäyräkoiria, toinen puolisokea ja toinen lähes kuuro, edelleen kuitenkin reippaita ja arvokkaita otuksia harmaine kuonoineen ja raikuvine haukkuineen. Niiden tempauksista voisi kirjoittaa kirjan. Milloin on tultu kotiin karkureissulta remmintynkä perässä ja hirvenpaskarihmat kyljistä roikkuen, kakassa kun on ollut niin kiva kieriä. Milloin on mamma juossut (tai pitäisikö sanoa kyntänyt) savista peltoa toisen veijarin päästyä jahtamaan pupua sydämensä kyllyydestä ja toisen raahautuessa vastahakoisena perässä. Kaikki kostea ja savinen kun on ollut neidille jo pienestä pitäen vastenmielistä. Entä se kerta, kun toinen tuli mökin pihaan raahaten metristä kyytä - oli pannut otukselta niskat nurin. On leikitty, haukuttu, uhottu toisille jätkäkoirille, kuorsattu jalat pystyssä, syöty kuin sika ruokakupilla, käyty näyttelyssä ja saatu sieltä täitartunta, nuoltu juoksuisten tyttökoirien takamuksia silmät tapilla jne jne. Ja on vain pötkötetty sohvalla mamman kainalossa rapsuteltavana ja katsottu häntä ruskeilla koiransilmillä niinkuin vain koira osaa...

Arvon kanssakirjoittajat: kertokaa tekin mukavista tapahtumista koirienne kanssa, sillä koira ON ihmisen paras ystävä.

 

[Ted Raikas]

Arvon kanssakirjoittajat: kertokaa tekin mukavista tapahtumista koirienne kanssa, sillä koira ON ihmisen paras ystävä.

Vaikka olenkin ehdottomasti kissaihminen, niin voinen silti allekirjoittaa tuon. Kissan ja ihmisen välinen ystävyys on niin erilaista kuin koiran ja ihmisen. Jälkimmäinen on jo syvä parhaimmillaan siksikin, että näiden kahden lajin yhteinen taival on pitkä ja symbioottinen. Koira on luonteeltaan eläin, joka vain on omiaan sitoutumaan ihmiseen, koska on ennen kaikkea laumaeläin.

Perheessämme on ollut yksi koira, suomenpystykorva rodultaan ja oli todella hyväsydäminen ja lempeä otus, joka ehkä valitettavastikin kärsi aktiviteetin puutteesta ja yksinäisyydestä, sillä metsäkoirahan tuo laji on ja ei viihtynyt kovin paljoa sisätiloissa, joten oli siksikin paljon yksin. Tämä koiramme ei elänyt kuin n. 7-8 vuotiaaksi, sillä sairastui äkkiä johonkin, minkä laadusta meillä ei edelleenkään ole tietoa. Eräänä aamuna löytyi pihamaalta kuolleena (ei ollut myrkytetty, sen tiedämme, tosin ei voida olla täysin varmoja, sairaus silti varmaan). Uskollinen oli tuo hauva loppuun asti, vaikka ei ehkä oltu maailman paras koiraa hoitava perhe, siitä edelleenkin hieman syyllisyyttä tunnetaan.

Koira on siis verraton seuralainen, mutta haastava ja vaativa hoidettava, mistä syystä osittain en itse varmaankaan koskaan koiraa ottaisi. Pidän kissojen itsenäisyydestä ja kyvystä löytää omaa aikaa ja paikkaa, olen itse samanlainen ja en tykkää liiasta velvollisuudesta ja läsnäolopakosta. Koira olisi liian vaativainen kaveri ja minua harmittaisi, jos en pystyisi sitä kaikkea aikaa sille antamaan.

 

[Realcowboy]

Tässä ketjussa myös koira-asiaa:
http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=24687

 

[Alamummo]

Tässä ketjussa myös koira-asiaa:
http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=24687

No pirskatti, yritin etsiä jo olemassa olevaa ketjua, mutten näköjään osannut käyttää hakutoimintoa... Blondi mikä blondi.

 

[ms.qvist]

Muistan kuinka perheeseemme tuli ensimmäinen koiruus 80-luvun alkuhetkillä, kyseessä oli reilun parinkuukauden ikäinen mäyrisneiti. Siitä alkoi elämäni koirien kanssa ja sen jälkeen harvassa ovat olleet ne päivät jolloin elämääni ei ole kuulunut jonkin sortin nelijalkainen ystävä.

Vuoden kuluttua tämän ensimmäisen neidin ilmaantumisesta perheeseemme ilmestyi toinen mäyris - karkeakarvainen sekin. Tämä neiti oli sitten kaikin puolin "valioyksilö" jo pentuna, äitini halusi nimittäin koiran jonka kanssa kiertää näyttelyitä ja sellainenhan tästä sitten tulikin. Äitini yritti houkutella kovasti minuakin mukaan näyttelytouhuihin mutta eiväthän ne minua kiinnostaneet, muutaman kerran olen eläessäni käynyt näyttelyssä - kokonaisuudessaan ovat kovin tylsiä ja typerystyttäviä tapahtumia.

Myöhemmin perheeseemme ilmaantui lisää koiria, perheemme toinen koira - tämä näyttelyissäkin käynyt tuli jossain vaiheessa muotovalioksi ja sillä teetettiin pentuja kun äitini oli ensin saanut oman kennelnimen ja toinen näistä tytöistä jäi sitten perheeseemme. Tämä neitokainen oli todella omapäinen ja omituinen luonteeltaan, todella jäärpää ja piti jo pienestä pitäen oman puolensa perheemme muita koiria vastaan. Mutta jos joku väittää etteivät koirat tykkää olla näyttelyissä, että ne inhoavat näitä tilaisuuksia niin mikäli olisivat nähneet tämän neidin "Mappe" kutsumanimeltään näyttelyissä niin olisivat todennäköisesti pyörtäneet puheensa siihen paikkaan - minä näin kerran ja voin sanoa, että hän nautti näyttelyissä olosta ja nautti siitä kun sai olla kaiken huomion keskipisteenä ja mikäs neitiä oli käyttää näyttelyissä kun oli aikansa eräs parhaita yksilöitä.

Kommelluksiakin ja erikoisia tapahtumia näiden koiruuksien parissa on tapahtunut. Milloin pihalta on kannettu sisään tapettuja hiiriä, myyriä - milloin pennut ovat pihalla ollessaan metsästäneet sammakoita ja havainneet ne perin pahanmakuisiksi otuksiksi. Siileihinkin on tehty tuttavuutta, niitä on jahdattu siitä huolimatta, että piikit pistävät perinjuurin ikävästi kuonoa jos niitä koettaa purra. Toisinaan kerälle kiertyneitä siilipalloja on kanneltu pitkin pihoja ja niitä siiliä on sitten täytynyt pelastaa koiruuksien suista parhaan taidon mukaan. Eivätkä aidan yli pihalle kiiveneet kissatkaan ole saaneet olla rauhassa, niitä on jahdattu milloin puihin ja milloin mihinkin. Erään katin kohtalo oli tylympi mutta ei siitä tämän enempää. Kerran illalla pihalle oli avonaisesta portista eksynyt rusakko, jolle sitten kävi köpelösti kun kotiin tultuamme suljimme portin ja laskimme koirat ulos jotka ottivat heti vainun ja alkoi hurja takaa-ajo, ei ollut mitään tehtävissä rusakon hengen pelastamiseksi.

Omaan elämääni on kuulunut kolme koiraa, ne ovat siis olleet minun omistuksessa tavalla tai toisella. Näistä Kalle on jäänyt erityisesti mieleeni koska hän oli ensimmäinen oma koirani ja vaikka herra ei ollutkaan muotovalio tai päässyt koetoimintaan mukaan niin kaikkiaan tämä mäyris osoitti oivallista luonteenlaatua ja osoitti myös hämmästyttäviä luolakoiran ominaisuuksia käydessämme silloin tällöin luolaharjoituksissa erään tutun kasvattajan luona. Kävimme muutamia kertoja metsälläkin mutta luolat olivat epäonneksemme tyhjiä, herraa ei kyllä tarvinnut kahta kertaa käskeä menemään luolaan.

Veljeni on sitten enemmänkin käynyt metsällä, on tullut supikoiraa, mäyrää ja onpa hän käynyt sorsastamassakin mäyriksien kanssa ja hyvin ovat toimineet.

Tällä hetkellä talouteni jakaa 5-vuotias karkkariuros Toivo. Herra on luonteeltaan hyvälaatuinen mutta toisinaan osoittaa jääräpäisyytensä mäyrismäisellä tapaa. Herra tuli minulle vasta neljän vanhana, siihen saakka hän oli asustellut äitini luona ja käynyt niin kokeissa kuin näyttelyissäkin - nyt herra sitten viettelee muotovaliona rauhallisia eläkepäiviään luonani.

Paljonhan näistä hienoista otuksista olisi kerrottavana, kenties myöhemmin lisää muistoja ja muistikuvia yhteisen elomme varrelta ja kyllähän niitä muistikuvia taatusti riittää kun elämästäni olen kuitenkin viettänyt koirien keskellä lähes 26 vuotta.

vlad.

 

[HABS #11]

Koirille iso kyllä. Edellisestä koirasta on kulunut aikaa 10 vuotta. Nyt tunnelin päässä näkyy koiranpentu ja sen olisi tarkoitus kotiutua viikolla 8. Viime viikolla kävin katsomassa 3 viikkoisia palleroita. Niin ja rotuhan on tämänhetken palveluskoirakenttien ykkönen belgian paimenoira.

 

[mice]

Noin vuoden verran on kerrostalokaksiotamme asuttanut vilkas neitilabbis. Lapsena itselläni tai paremmalla puoliskolla ei kummallakaan ole koiraa ollut, joten oma totuttelemisensa tässä on ollut.

Seinää on saanut kitata vähän väliä, varsinkin silloin, kun annoimme koiran liikkua yksin ollessaan vapaasti myös olohuoneessa(avoin tila). Nyt olemme tehneet koiralle kahdesta lapsiportista alueen, jossa on yksin ollessaan. Tosin toisesta, puisesta lapsiportista ollaan tultu jo kaksi kertaa läpi pureskelemalla pystypuolia poikki. Nyt olen hakannut paksumpaa lautaa kiinni porttiin.
Tuossa omalla alueellaan koira ei tuhoa seinää enää niin paljoa. Ja olisiko tuo yli yhden vuoden ikäkin jo hieman rauhoittanut neitiä. Labbiksethan tuhoavat kuulemma yleisestikin pieninä, mutta rauhoittuvat sitten.
Muutamia kivoja yllätyksiä on ollut kotiin palatessa. TV-taso oli kerran pureskeltu kohtalaisen näyttävään kuntoon. TV:n ja muiden laitteiden johdot myös pureskeltu pariin otteeseen(ihme jos ei ole saanut sähköiskua), mullat kukkaruukuista pariin kertaan ympäri kämppää, pari laukkua mennyt, parit dvd:t, yms. pientä.
Lisäksi parkettilattia on luonnollisesti "kohtalaisen" naarmuilla, mutta tämähän on koiraperheessä luonnollista.

Mutta siis rauhoittumaan päin :)
Ja on se kyllä hieno fiilis, kun raskaan työ- tai koulupäivän jälkeen tulee kotiin, ja ensimmäisenä on innokas koira vastassa häntää heiluttamassa. Ei siitä luopuisi, vaikka mikä olisi. Kyllä se ainakin omin silmin näyttää siltä, että varauksetonta ystävyyttä sieltä koiran suunnalta huokuu.

 

[tant gredulin]

Oma hauska ja huumorintajuinen (on, on) Hurtaj'ni on jo vanha herra, mutta lifestyle on yhä kadehdittavan, suorastaan schollmaisen nuorekas... Kaiffa tienaa ruokarahansa kiksauttamalla daamikoiria ja esiintymällä musiikkivideoissa. Viimeksi chillaili avoauton takapenkillä parin mallitytsyn kanssa. Jos se tupakoisi, sigge olisi huulessa varmasti. Pyrkimystä lähempään tuttavuuteen on rodusta riippumatta, välillä mietityttää onko sillä jemmassa tikapuut jossain muhkean partansa sisällä? Tanskandoggi ei tee heikkoakaan, selkään kiipeää jos lupa annetaan. Mamin kulta :)

 

[Gagne]

Kymmenen vuotta ihan oman karkeakarvaisen ja sileäkarvaisen kääpiömäyräkoira sekoituksen kanssa. Elämässäni on nyt 31 vuoden aikana ollut yksi vuosi, jolloin perheeseen ei ole mäyräukkoa kuulunut. Karkureissuja (yksi, yön yli. Löytyi 50 kilometrin päästä koirahoitolasta jonne oli toimitettu. Itse oli työreissussa, vaimoke jätti kauppareissun ajaksi koiran äitinsä huostaan sanoen "pidä se pihalla kiinni, ei se sua usko" Ei sitten anoppikokelas ollut pitänyt...hieman tuli sitten "avauduttua"), armotonta syömistä ja perkeleellistä egoilua. Sinänsä hassua on, että kaveri menee TOKO-jutut halutessaan (itseasiassa aika usein) läpi (paikallaan olot, sivulle kierrot tms.). Että mä pidän tuosta Zicosta. Muutamia yksittäisiä hubailuja seuraavassa:

- Tulen himaan, katson ikkunalaudalle (sisäpuolelle siis). Mäyräkoira istuu sohvan selkänojalla keitetty peruna suussaan ja heiluttaa häntäänsä. Eteisessä on vastassa muu puretun roskiksen sisältö.

- Melkein sydänhalvaus lenkkipolulla jalkojen juuresta kuuluneen rääkäisyn vuoksi. Kaveri "löysi" hankeen kääriytyneen fasaanin ja naks. Niskat poikki.

- Kylässä jouluna mummulla. Mummu piti kinkkuaan kylmässä sisäkuistilla. Oli ovi jäänyt auki, ja 7 kiloinen mäyrämies oli räväyttänyt n. tunnissa 'bout 1,5 kiloa kinkkua naamariinsa. Olin aivan varma että nyt se kuolee... Toisella kerralla herra pääsi viettämään laatuaikaa kahden minuutin ajan keittiön pöydällä vartioimattomana sijainneen pikkulettu/-lätty lautasen kanssa. 40 lättyä oli kadonnut, tuloksena ruokapöydän reunalla viimeisiä kokonaisia lättyjä lattialle oksentava jalkapallon muotoinen mäykky, joka ei enää halkeamisen pelossa uskalla hypätä alas tuolille (jota kautta pöydälle oli kavuttu).

Hullu se on.

 

[repe_joke]

Yhdestä omasta koirasta on kokemuksia, ja sen perusteella voi todellakin sanoa, koiran olevan ihmisen paras ystävä.

Tämän hurttamme oli sekarotuinen tapaus, jossa oli suomenpystykorvaa ja saksanpaimenkoiraa.
Noh pystykorvan geenien takiahan, meidän daamimme sitten haukkui ikkunassa aina kun joku sattui talon ohi kävelemään. Vanhempana se kävi välillä haukkumassa ihan vain varmuuden vuoksi pari kertaa, ja rupesi sitten nojatuoliin nukkumaan.

Ruualle perso tämä koira myös oli. Kaikki mitä me syötiin kelpasi myös hänelle. Kaverit katsoi pari kertaa ihmeissään, kun koira mussuttaa banaania, appelsiinia ja viinirypäleitä.
Ruuat hävisi myös pöydältä, jos ne siihen vartioimatta jäi. Isältä hävisi alta 30 sekuntiin keittiönpöydältä pizza, kun hän kävi puhelimessa. Koira sitten nohevan söi pizzan pois, kun isännälle kelvannut.

Pihalle neitimme sitten sai vähän sotasaalistakin. Yhden rotan, ja yhden oravan hän kerkesi pyydystää, sekä siilejä kiusasi sen mitä kipukynnys antoi myöden.

Meidän koira leidimme kuolemasta on kohta kaksi vuotta, mutta vieläkään ei tunnu siltä, että voisi ottaa uuden koiran. 13 vuotta on kuitenkin pitkä aika omistaa koira, ja vielä kun sitä on itse kasvanut aikuiseksi tämän kyseisen koiran aikana.

 

[Evil]

Ihmisen paras nelijalkainen ystävä on seisova pöytä.

 

[Schwalbe]

Minä vihaan koiria.

Ensinnäkin ne haisevat pahalle. Toisekseen ne paskovat tienpenkat ja lasten leikkipaikat tärviölle. Kolmanneksi niistä iso osa on huonotuulisia ja täten vastenmielisiä kanssaihmisille murisemisineen ja ärisemisineen.

Minä antaisin pulttipistoolia kaikille taajamissa eläville koirille.

 

[Gellner]

Minä vihaan koiria.

Ensinnäkin ne haisevat pahalle. Toisekseen ne paskovat tienpenkat ja lasten leikkipaikat tärviölle. Kolmanneksi niistä iso osa on huonotuulisia ja täten vastenmielisiä kanssaihmisille murisemisineen ja ärisemisineen.

Minä antaisin pulttipistoolia kaikille taajamissa eläville koirille.

Vihaat siis ihmisiä. Ihmisethän haisevat pahalle, paskovat niin julmetusti että iso osa verorahoista menee paskalaitoksiin, sotkevat ja saastuttavat paikan kuin paikan ja sitten vielä ovat huonotuulisia ja vastenmielisiä kanssaihmisille ärisemisineen.

 

[Schwalbe]

Olitpas Gellner nokkela. Kyllä nyt naurattaa. Vertaat itseäsi koiriin?

 

[Alamummo]

Minä vihaan koiria.

Ensinnäkin ne haisevat pahalle. Toisekseen ne paskovat tienpenkat ja lasten leikkipaikat tärviölle. Kolmanneksi niistä iso osa on huonotuulisia ja täten vastenmielisiä kanssaihmisille murisemisineen ja ärisemisineen.

Minä antaisin pulttipistoolia kaikille taajamissa eläville koirille.

Kiva kun kävit avautumassa. Makunsa kullakin, kannatathan narrejakin...

 

[Bayern]

Minä vihaan koiria.

Ensinnäkin ne haisevat pahalle. Toisekseen ne paskovat tienpenkat ja lasten leikkipaikat tärviölle. Kolmanneksi niistä iso osa on huonotuulisia ja täten vastenmielisiä kanssaihmisille murisemisineen ja ärisemisineen.

Minä antaisin pulttipistoolia kaikille taajamissa eläville koirille.

Kai tätä provoa pitää kommentoida. Koirat eivät ole syypäitä siihen, että tienpenkoilta ja leikkipaikoilta löytyy niiden paskaa. Syynä ovat piittaamattomat omistajat, jotka eivät viitsi kerätä lemmikkinsä jätöksiä. Itsekin koiranomistajana olen sitä mieltä, että paskojen keräämättä jättämisestä yleisellä paikalla pitäisi antaa sakko. Kiinnijäämisen riski olisi tietysti pieni, mutta pelotevaikutus varmaan toimisi jollain tavalla ja ehkä tuolla sakolla olisi hieman vaikutusta asenteisiinkin. Metsässä koira saa tietysti paskoa niin kuin muutkin eläimet, mutta sivistyksen parissa tilanne on toinen. Ymmärrän täysin esim. pienten lasten vanhempia, jotka joutuvat putsaamaan kurahaalaireita koiranpaskasta.