Kiusaaminen ja miksi sallit koulukiusaamisen?

[peterra]

Motiivit jälkeenpäin ajatellen sille että itse kiusasin oli se että se mukamas loi jonkinlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Siis siinä porukassa keiden kesken oli se joku ihminen otettu silmätikuksi jonka kustannuksella sitten vähän pelleiltiin.

Ihminen on sosiaalinen olento ja hyvin herkästi se menee juuri näin, että niitä omia sosiaalisia suhteita syvennetään kohdistamalla huomio muihin. Jokaiselle jääkiekkoa seuraavalle on varmaan selvää, miten vahva tunne yhteisöllisyys ylipäätään on ja kuinka paljon ihminen koukuttuu siihen, että toisistaan tietämättömät yksilöt ajattelevat jostakin asiasta samalla tavalla ja samanlaisella tunnelatauksella.

Jos taustalla on sitä, että on itse ollut kiusattu, yleensä ihminen vain valitsee sen helpon ratkaisun pelon vuoksi. Yleensä helpoin ratkaisu on varmistaa se oma selustansa pitämällä huomio jossain muualla ja tätähän me ihmiset teemme. Siirrämme huomiota muualle, jotta se valokeila ei osuisi itseen. Joskus joku sanoo kliseisesti että "kiusaaja pelkää itse eniten ja on heikoin ihminen" mutta valitettavan usein se ainakin oman kokemukseni mukaan pitää paikkansa.

Ja kuten aiemmin mainitsin, on vaikea sanoa, onko se huono itsetunto tässä asiassa muna vai kana. Hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen pystyy käsittelemään itseensä kohdistuvaa palautetta edes näennäisobjektiivisesti, mutta huonolla itsetunnolla varustettu ihminen yleensä luhistuu entisestään vahvan palautteen alla. Kiusaaminen tuhoaa itsetunnon, mutta kovin usein tuntuu, että sille oikealle itsetunnon kehitykselle ei välttämättä ole edes kotoa eväitä mukana ja joskus huono itsetunto on valmiiksi pohjalla.

Itselläni huono itsetunto on ollut aina niin kauan kuin muistijälkiä elämästä on. Toki kausittain sitä saa ylöspäin ja nykyään olen saanut jopa sitä "pohjakosketusta" nostettua aika korkealle. Kuitenkin itse luulen, että se on ns. noidankehä, että hirveän usein kiusatulla on jo valmiiksi huono itsetunto ja sekin vähä saadaan kiusaamisella poistettua ja lopulta se arvostus omaa itseä kohtaan on aivan nollatasoa ellei jopa pakkasella. Tuollaisessa tilanteessa ihmiselle jää todella vähän vaihtoehtoja ja elämä itsensä kanssa on raskasta ja tällaisen ihmisen auttaminen on todella vaikeaa.

Itselläni on ollut tuuria, koska minä löysin lopulta sellaisia ystäviä ja sosiaalisia kontakteja, jotka arvostivat minua sellaisena kuin olin. Siitä se itsetunto lähtee rakentumaan ja nykyään tiedän, että oli tilanne mikä hyvänsä niin tukea on saatavilla omista lähimmistä ihmisistä. Kun tällainen kivijalka on olemassa, silloin sen itsetunnon täydellinen tuhoaminen on jo todella vaikeaa.

 

[stiflat]

Kun olin 17-vuotias minulla viimein riitti kantti ja uskallus sanoa tuolle ala-asteen oman kiusaamiseni kohteeksi joutuneelle ihmiselle silmiin katsoen, että olen aidosti pahoillani kaikesta siitä, mitä tein ja en tule ikinä antamaan itselleni anteeksi sitä mitä silloin tein. Minua suretti tuohon aikaan vielä erityisesti, että tuossa oli kaikki, mitä pystyin tekemään.

Ihan mielenkiinnosta, miten tämä kyseinen henkilö asian otti ja mitä asiaan sanoi? Millaiset olivat välit tämän jälkeen?

 

[ufon_kaakao]

Itselläni on ollut tuuria, koska minä löysin lopulta sellaisia ystäviä ja sosiaalisia kontakteja, jotka arvostivat minua sellaisena kuin olin. Siitä se itsetunto lähtee rakentumaan ja nykyään tiedän, että oli tilanne mikä hyvänsä niin tukea on saatavilla omista lähimmistä ihmisistä. Kun tällainen kivijalka on olemassa, silloin sen itsetunnon täydellinen tuhoaminen on jo todella vaikeaa.

Se on helvetin harmi, että siihen itsetunnon rakentamiseen tarvitaan muita ihmisiä. Mitä jos olisikin itse itsensä herra, ajattelisi itse, arvostaisi itse itseään, eikä haalisi muita ihmisiä ympärilleen määrittääkseen itseään. Siitähän suurin osa pahasta tässä maailmassa lähtee, kun ihmiset kerääntyvät yhteen. Siitä alkaa statuspeli, vastakkainasettelut, ylistelyt, alistelut. Se on pojat niin, että meidän on palattava nomadeiksi, erakkonomadeiksi. Menette sinne saatanan pensaaseen ja elätte sielä, se on aidosti arvostettavaa elämää.

 

[Varis]

Se on helvetin harmi, että siihen itsetunnon rakentamiseen tarvitaan muita ihmisiä. Mitä jos olisikin itse itsensä herra, ajattelisi itse, arvostaisi itse itseään, eikä haalisi muita ihmisiä ympärilleen määrittääkseen itseään.

Ei teineillä ja varhaisteineillä yksinkertaisesti ole työkaluja rakentaa minäkuvaansa sisältäpäin. Omaa pientä ympäristöä ja sosiaalista piiriä käytetään peilinä ja se mitä sieltä näkyy määrittää sinutkin. Helpoin tapa tuntea itsensä tärkeäksi on kuulua johonkin porukkaan ja jotta voi olla joku porukka, on oltava myös niitä jotka eivät siihen kuulu. Me vastaan ne on todella luonnollinen ja mielestäni osin jopa väistämätön mentaliteetti nuorilla ihmisille ja se sitten toisinaan johtaa ikäviinkin asioihin.

Mulla on ihan sama tilanne kuin peterralla siinä mielessä, että vasta lukioikäisenä aloin ymmärtämään että olen ihan hyvä jätkä täysin omana itseäni ja jos joku ei sitä ymmärrä, niin häntä en elämääni tarvitse. Joillakin ihmisillä sitä ahaa-elämystä ei tule ikinä ja siksi meillä on reality-tähtiä ja somejulkkiksia.

 

[ufon_kaakao]

Ei teineillä ja varhaisteineillä yksinkertaisesti ole työkaluja rakentaa minäkuvaansa sisältäpäin.

Ei tietenkään ole, kun ei ole (suurimmalla osalla?) aikuisistakaan. Ainakaan siltä se ei usein tunnu.

Mulla on ihan sama tilanne kuin peterralla siinä mielessä, että vasta lukioikäisenä aloin ymmärtämään että olen ihan hyvä jätkä täysin omana itseäni ja jos joku ei sitä ymmärrä, niin häntä en elämääni tarvitse.

Toi vaatii kyllä aikamoista luonteenlujuutta, käytännössä sitä että valitset yksinäisyyden mieluummin kuin muiden ihmisten seuran.

 

[adolf]

Ei tietenkään ole, kun ei ole (suurimmalla osalla?) aikuisistakaan. Ainakaan siltä se ei usein tunnu.

Heiltä itseltään tämä kyky myös muuten usein puuttuu, jotka tästä asiasta marmattavat.

 

[ufon_kaakao]

Heiltä itseltään tämä kyky myös muuten usein puuttuu, jotka tästä asiasta marmattavat.

Okei. Mutta silloinhan ne ainakin tiedostavat asian? Omalta kohdaltani voin sanoa, että en voisi puhua asiasta, jos en olisi nähnyt itsessäni ja muissa näitä samoja vikoja.

 

[adolf]

Okei. Mutta silloinhan ne ainakin tiedostavat asian? Omalta kohdaltani voin sanoa, että en voisi puhua asiasta, jos en olisi nähnyt itsessäni ja muissa näitä samoja vikoja.

Oikeassa on varmaankin havaintosi. Taitaa olla sitten vähän meistä itsestämme kiinni että mitä tuolle asialle tapahtuu sen pelkän tiedostamisen lisäksi?

 

[peterra]

Ihan mielenkiinnosta, miten tämä kyseinen henkilö asian otti ja mitä asiaan sanoi? Millaiset olivat välit tämän jälkeen?

Tapahtumista oli tuossa vaiheessa jo monta vuotta ja tämä kaveri suoraan sanoikin, että eihän tuo nyt 10 vuotta myöhässä mitään lohduta, joka on oikeasti ihan totta. Hän arvosti sitä, että pyysin anteeksi, mutta sanoi myös samalla, että eipähän tuo koskaan unohdu, että pilasin hänen elämästään yhden kriittisen jakson kokonaan. Eli tavallaan anteeksi pyytäminen ei tuottanut anteeksi antoa, mutta en kyllä sitä odottanutkaan. En ole törmännyt kaveriin enää tuon jälkeen juurikaan ja elämät ovat vieneet molemmat eri suuntiin. Ystävyyssuhde oli siis jo kauan sitten mennyttä ja elämä ajoi eri suuntiin.

Luulen, että tuo anteeksi pyytäminen oli lopulta itselleni tärkeämpää kuin vastaanottajalle. Vasta tuon jälkeen tavallaan pystyin itse asettamaan asiaan kokonaan taakseni ja antamaan itselleni "osittain anteeksi." En silti koskaan tule ymmärtämään toimintaani tai sen seurauksia ja kun tosiaan kontakteja ei juuri yläasteen jälkeen enää ollut, en tiedä myöskään koskaan millaista todellista vahinkoa toimintani aiheutti.

 

[ufon_kaakao]

Oikeassa on varmaankin havaintosi. Taitaa olla sitten vähän meistä itsestämme kiinni että mitä tuolle asialle tapahtuu sen pelkän tiedostamisen lisäksi?

Toki on, miten niin? Olenko ollut epäreilu internet-keskustelussa?

 

[godofthunder]

Kasvattaa luonnetta. En kyllä omina kouluaikoinani törmännyt minkäänlaiseen "hyvin koulussa pärjäävä on pelle" -mentaliteettiin.

Vitut kasvata. Vai onko se jotenkin luonnetta kasvattavaa, kun esim. hakataan päätä tiiliseinää vasten, ja opettajat hymistelevät kääntäen selkänsä, ettei tarvitse tilanteeseen puuttua. Koulukiusaaminen on ihan helvetin vakava ongelma, mihin pitäisi puuttua välittömästi. Sillä ei saada aikaan mitään muuta, kuin murentuneita itsetuntoja, ja loppuelämän perässäseuraavia haamuja. Nimimerkillä, pelasin lätkää väärässä jengissä.

 

[Klassinen sentteri]

Olihan se meno joskus koulussa aika hulvatonta. Olin itse isossa kaveriporukassa jossa kyllä auottiin päätä tasaisesti kaikille ja tehtiin kolttosia. Meno oli kuitenkin rehtiä, että jos homma meni överiksi niin tiputettiin hanskat ja selvitettiin asia.

 

[regularflex]

Kiusaaminen on tavallaan aina subjektiivinen, yksilöllisesti koettu kokemus, joka koetaan jokaisen kohdalla yksilöllisesti ja eri tavalla.

Oli kyllä kokonaisuudessaan erinomainen ja pysäyttävä teksti, mutta tähän kohtaan minulla on myös omakohtaisia kokemuksia. Kaikille jätkäporukoille on varmasti tuttua kavereiden välinen pienimuotoinen kiusoittelu. Toisaalta sen voi ohittaa olankohautuksella ja naureskelulla, mutta tämä subjektiivinen tunne voi vaihdella riippuen henkilöstä.

Yläasteen alkaessa allekirjoittaneella oli varsin mukava ihan perustyypeistä koostuva tiiviimpi noin viiden hengen ydinkaveriporukka. Kaikki pidimme urheilusta, sen seuraamisesta ja konsolipelaamisesta. Rinnakkaisluokalle puolestaan siirtyi ikävuosilta seitsemän ja kymmenen väliltä minulle tuttu poika. Nimetään tämä poika nyt vaikka "Sepoksi" -nimi muutettu. Rinnakkaisluokalla, jonne Seppo siirtyi oli hyvin tiivis toisensa jo vuosia tuntenut cooli "lätkäjätkä"-porukka. Seppo luonnollisesti halusi osaksi tuota coolia porukkaa ja pyrki siihen pääsemään. Erinäisistä syistä johtuen Seppo kuitenkin epäonnistui pyrkimyksessään ja ajautui porukan ulkopuolelle ja jossain määrin tuon porukan silmätikuksi.

Tässä vaiheessa hieman kaikkien kaveriksi, mutta harvan ystäväksi profiloituneena ajattelin, että otetaan Seppo meidän kaveriporukkaan, kun hänet entuudestaan jo jollain tasolla tunsin ja kaveri näytti yksinäiseltä. Pyydettiin Seppo mukaan pelaamaan katulätkää ja muutenkin välitunneilla hengattiin kaverin kanssa. Kuvittelin asioiden menevän hyvin, kun tuo coolimpi porukka jätti Sepon enenevissä määrin yhtä välikohtausta lukuun ottamatta naljailujen ulkopuolelle ja Seppo näytti integroituvan meidän tavisporukkaan.

Yllätys oli kuitenkin melkoinen, kun noin reilun kuukauden kuluttua hieman ennen seiskaluokan joulutaukoa luokanohjaajamme pyysi meidän ydinkaveriporukkamme puhutteluun. Kolme kaveriani kutsuttiin puhutteluun kolmestaan ja minut pyydettiin erikseen kaksinkeskiseen tapaamiseen. Aiheena oli Sepon ilmoittama kiusaaminen meidän taholtamme. Muistan olleeni täysin puulla päähän lyöty, kun astuin huoneeseen ja opettaja selvitti itsekin pettyneenä ja yllättyneenä puhuttelun syyn. Aluksi luulin koko tapaamista vitsiksi, mutta ihan tosissaan se opettaja oli. Onneksi ymmärsin kysyä, että miten Seppo oli kokenut kiusaamisen tapahtuvan. Kuulemma sählymailasta naureskelu sekä roskien piilottaminen hupparin huppuun olivat erityisesti minun harjoittamiani kiusausmenetelmiä. Myönnän syyllistyneeni molempiin, mutta en todellakaan kiusaamistarkoituksessa, vaan ennemmin hyväntahtoisena kavereiden välisenä kiusoitteluna. Sählymailalle olin naureskellut, kun Seppo tuli jäälle lätkäpeleihin säbämailan kanssa ja puolestaan eräällä oppitunnilla piilotin Sepon huppuun vihkosta taitetun ja rypistetyn paperipallon. Korostan kuitenkin, että ajattelin niitä hyväntahtoisina jäyninä. Hieman vastaavaan tyyliin kaveriporukassa meikäläisen reppu piilotettiin kesken koulupäivän onnistuneesti ja toisen kaverin lyhytpinnaisuudelle jaksettiin naureskella tarpeen vaatiessa. Seppo oli kuitenkin kokenut jäynät hyvin toisella tavalla ja ilmoittanut kiusaamisesta opettajalle.

Tuon puhuttelun seurauksena yksimielisellä päätöksellä päätettiin lopettaa Sepon ottaminen kaveriporukkaamme ja tylysti suljimme kaverin porukan ulkopuolelle. Paskasti tehty näin jälkikäteen ajateltuna, mutta silloin tuumimme, että Seppoa ei meidän porukkaan tarvita, jos hän ei siinä viihdy. Tapaus teki kuitenkin allekirjoittaneesta paljon varovaisemman näiden hyvällä ajateltujen jäynien ym. suhteen. Nykyään teen tätä vain oikeasti todella hyvien ystävien kanssa ja olen kaikissa muissa tilanteissa liikaakin poliittisesti korrekti. Kaikki eivät todellakaan pidä kiusoittelua vain kiusoitteluna, vaan kiusaamisena. Kiusaaminen kun on paterraa lainatakseni "aina subjektiivinen, yksilöllisesti koettu kokemus".

 

[pettter]

Ihan oikeasti siis uskot, että et nykyään enää koskaan rakenna itseäsi kenenkään muun alentamisen varaan? Koskaan et esim. naureskele kaverien kanssa alentavasti joidenkin muiden ihmisten typeryydelle?

Jos ihminen ei koskaan alenna muita ihmisiä, hän on silloin itse sosiaalisen hierarkian pahnanpohjimmainen. Ja se ei voi olla kovin kivaa.

Mutta mitä on kiusaaminen? Jos joku väittää että 1+1=3 niin saako sanoa että se on tyhmä tai jos joku käyttäytyy sun ja monien muidenkin mielestä tyhmästi. Ei siinä tietenkään kuvittele että olisi ihmisenä ketään parempi tai ylempänä tai muutakaan. Sanot vaan huomion, auto on punainen. Ethän säkään suutu tai pahastu tai mitään jos joku sanoo sulle jotain negatiivista, esimerkiksi että oot juntti. Ehkä sitä silloin on jonkun syyn takia edes vähän. Tietty sillä jollain ihmisryhmällä on tapana ottaa itseensä ja hermostua ja usein ne varmaankin ovat just noita kiusattuja ja varmaan myös kiusaajilla on noita samoja juttuja, esimerkiksi se joku tarve sanoa "ite oot".

Aikuiset tietty on vähän eri asia kuin lapset. Ja kaikki haukkumiset ja lyömiset on tietenkin erikseen. Mä oon törmännyt enemmänkin vaan sellaiseen naljailuun.

Ei teineillä ja varhaisteineillä yksinkertaisesti ole työkaluja rakentaa minäkuvaansa sisältäpäin. Omaa pientä ympäristöä ja sosiaalista piiriä käytetään peilinä ja se mitä sieltä näkyy määrittää sinutkin. Helpoin tapa tuntea itsensä tärkeäksi on kuulua johonkin porukkaan ja jotta voi olla joku porukka, on oltava myös niitä jotka eivät siihen kuulu. Me vastaan ne on todella luonnollinen ja mielestäni osin jopa väistämätön mentaliteetti nuorilla ihmisille ja se sitten toisinaan johtaa ikäviinkin asioihin.

Iso osa ei varmaan edes mieti noita juttuja eikä tiedä että jotkut miettii. Silloin teininähän moni just ihmetteli tota kun leffoissa ja lehdissä ja muuallakin teinit kuvattiin usein niin räikeän ongelmallisina ja murehtijoita. Sen kun meni vaan pelaamaan futista tai mikä nyt olikaan suosittua. Tänä päivänä varmaan eri jutut. Mutta onkohan jotain mikä saa muksun miettimään noita juttuja noin? Tietty me kaikki ollaan jo syntyessäänkin erilaisia tai mä en puhu siitä jutusta mitään kun mulla ei ole lapsia.

Mutta jos mä peruskoulua muistelen niin olihan niiden ei niin "piireissä" (tai nykyään jotain klikkejä) olevien vanhemmat vähän erilaisia kuin muilla, enkä yhtään ihmettele jos ne olisivat ihmetelleet tota että miksi just niiden poika ei ollut suosittu tai valittiin liikuntatunneilla ja välitunneilla vikana peleihin ja leikkeihin. Voisiko muut tehdä jotain toisin jos esimerkiksi jonkun "natsivanhemmat" pakottaa pojan koulun jälkeen kotiin tekemään läksyjä eikä pääse muiden kanssa hengailemaan. Ja mitähän se miettii kun yksin talsii kotiin.

Lapset helposti opetetaan jo penskana ajattelemaan muista jotain tiettyä / annettaan rooli, jolloin syntyy noita erilaisia tarpeita, mitkä vaikuttaa aikuisenakin. Sitten on esimerkiksi tarve päteä ja herkästi lokeroida ihmisiä ja ehkä jopa kuvittelee jonkun olevan toisen yläpuolella ja tietty myös se erityinen tarve kuulua erilaisiin porukoihin ja ryhmiin, mistä täällä jo puhuttiin. Ne ei ole menneet sitä kultaista keskitietä. Kiusaajilla on tietty myös omat jutut ja tosi paljon varmaan vastaaviakin, mutta nyt en niistä puhunut.

Joo ehkä se Hyrylä oli siihen aikaan pieni ja suht hyvä paikka kasvaa.

 

[peterra]

Tuon puhuttelun seurauksena yksimielisellä päätöksellä päätettiin lopettaa Sepon ottaminen kaveriporukkaamme ja tylysti suljimme kaverin porukan ulkopuolelle. Paskasti tehty näin jälkikäteen ajateltuna, mutta silloin tuumimme, että Seppoa ei meidän porukkaan tarvita, jos hän ei siinä viihdy. Tapaus teki kuitenkin allekirjoittaneesta paljon varovaisemman näiden hyvällä ajateltujen jäynien ym. suhteen. Nykyään teen tätä vain oikeasti todella hyvien ystävien kanssa ja olen kaikissa muissa tilanteissa liikaakin poliittisesti korrekti. Kaikki eivät todellakaan pidä kiusoittelua vain kiusoitteluna, vaan kiusaamisena. Kiusaaminen kun on paterraa lainatakseni "aina subjektiivinen, yksilöllisesti koettu kokemus".

Tässä on juuri loistava teksti siitä, kuinka eri tavalla ihmiset kiusaamisen kokevat. Itselleni on käynyt vähän vastaavaa työelämässä, kun eräs työkaveri oli käynyt pomolle valittamaan, että kanssani on ahdistava tehdä töitä ja kiusaan häntä jatkuvasti. Edes pomo ei pystynyt täysin avaamaan minulle, mistä oli kysymys, mutta sydämeni oli edelleen puhdas, koska mitään konkreettista esimerkkiä kiusaamisesta ei koskaan minulle osoitettu. Kiusaaminen ja se, mitä kukakin kiusaamiseksi kokee, tekee asioista vaikeita. Kiusaaminen on aina yksilöllinen kokemus ja suomalaisuuteen kuuluva "tuppisuu-syndrooma" ainoastaan vahvistaa tätä. Ihmiset eivät voi tietää toistensa taustoja ja kokemuksia ja tätä kautta se, minkä minä koen hauskaksi leikiksi on jonkun toisen mielestä totaalista kiusaamista. Tuossakin esittämässäsi tapauksessa kyse on pitkälti siitä, että kommunikaatio ei yksinkertaisesti pelannut ja toinen ymmärrettiin väärin.

Kiusaamisesta kertoessa pitää olla aina äärimmäisen tarkka ja miettiä, että voiko itse ensin edesauttaa asioiden kulkua jollakin toisella tavalla. Ihan ensimmäisestä asiasta ei kannata juosta kertomaan eteenpäin, koska yksi ystävyyden kulmakivi on luottamus ja jos ystävyyteen otetaan kolmansia osapuolia mukaan, luottamus voi kaikota aika nopeasti. KIusaamisen määritelmä on niin henkilökohtainen, että jokainen voi kokea sen eri tavalla ja jokaisella on omat rajat. Jokaisen pitäisi myös uskaltaa kertoa suoraan siitä, miltä jonkun asian sanominen tuntuu, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Ihmisen täytyy kuitenkin ymmärtää, että meitä mahtuu tänne monenlaisia ja se, mitä minä ajattelen, ei välttämättä ole se, mitä muut ajattelevat.

 

[regularflex]

Tässä on juuri loistava teksti siitä, kuinka eri tavalla ihmiset kiusaamisen kokevat. Itselleni on käynyt vähän vastaavaa työelämässä, kun eräs työkaveri oli käynyt pomolle valittamaan, että kanssani on ahdistava tehdä töitä ja kiusaan häntä jatkuvasti. Edes pomo ei pystynyt täysin avaamaan minulle, mistä oli kysymys, mutta sydämeni oli edelleen puhdas, koska mitään konkreettista esimerkkiä kiusaamisesta ei koskaan minulle osoitettu.

Miten muuten muutit käyttäytymistäsi kyseisen henkilön seurassa tämän jälkeen? Vai muutitko ollenkaan?

 

[peterra]

Miten muuten muutit käyttäytymistäsi kyseisen henkilön seurassa tämän jälkeen? Vai muutitko ollenkaan?

Yritin keskittyä pelkästään työntekoon ja asiakkaisiin. En mennyt erikseen jutulle henkilön kanssa ja vältin yhteisiä hetkiä töissä parhaani mukaan, jotta en milläään tavalla edes tulkittavasti kiusaisi. Säästin ylimääräiset puheet ja puhuin ainoastaan tiukasti suoraan työhön liittyvistä jutuista, en itsestäni tjms. tai yrittänyt viedä keskustelua eteenpäin. Aika nopeasti tuon episodin jälkeen tämä työkaveri sai myös kenkää, koska meidän muu työyhteisö koki, että hän ei oikein taida pystyä integroitumaan tähän yhteisöön ja pomo oli lopulta samaa mieltä.

Kyllä siis siihen omaan käytökseen melkoisen paljon muutoksia tuli. Itsehän olen aina ollut sellainen höpölöpö-ihminen että tykkään tehdä tuttavuutta ihmisiin ja kysyä, jutella yms. osoittaa kiinnostusta heitä ja heidän tekemisiään/persoonaansa kohtaan. Tuli opittua tuossa, että kaikki eivät sitäkään arvosta, vaikka itse pidin sitä lähinnä ystävällisenä. Mitään selvyyttä en koskaan saanut, miten se "työpaikkakiusaaminen" tämän henkilön mielestä ilmeni (ei pystynyt kertomaan myöskään pomolle) ja kun en tiennyt, oli vähän vaikea muuttaa omaa käyttäytymistä mihinkään aktiivisempaan suuntaan.

 

[Kirjoittelija]

Ei teineillä ja varhaisteineillä yksinkertaisesti ole työkaluja rakentaa minäkuvaansa sisältäpäin. Omaa pientä ympäristöä ja sosiaalista piiriä käytetään peilinä ja se mitä sieltä näkyy määrittää sinutkin.

Ja aikuisetko eivät käytä sosiaalista piiriään minäkuvan määrittelevänä peilinä?

 

[Kirjoittelija]

Mutta mitä on kiusaaminen? Jos joku väittää että 1+1=3 niin saako sanoa että se on tyhmä.

Tietenkin saa. Ja jos joku tykkää ostaa kaupasta halpaa keskiolutta ja lenkkimakkaraa, pukeutua halpahallivaatteisiin, äänestää persuja, sekä katsella telkkarista jääkiekkoa, formuloita ja Putousta, sellaista ihmistä saa sanoa tyhmäksi. Itse asiassa on jopa suotavaa puhua tuollaisesta ihmisjätteestä hyvin pilkalliseen sävyyn, jos haluaa itse vaikuttaa fiksulta tyypiltä.

 

[Varis]

Ja aikuisetko eivät käytä sosiaalista piiriään minäkuvan määrittelevänä peilinä?

Mielestäni kirjoitin, että osa aikuisista ei asiaa hiffaa myöhemminkään ja siksi yhteiskunnassa on kaiken maailman lieveilmiöitä. Voi olla, ettei kukaan pysty ympäristön vaikutusta minäkuvaansa täysin sulkemaan pois, mutta ainakin siihen tueksi tulee ihan omaakin ajattelua, kunhan teini-iästä hieman varttuu.

 

[Kirjoittelija]

Voi olla, ettei kukaan pysty ympäristön vaikutusta minäkuvaansa täysin sulkemaan pois

Eli saattaako jopa olla mahdollista, että sinunkin minäkuvaasi voi ehkä joissain tapauksissa mahdollisesti vaikuttaa se, millaista palautetta saat ympärilläsi olevilta ihmisiltä? Vai oletko niin kypsä ihminen, että sinua ei kiinnosta mitä esim. perheesi, ystäväsi, kaverisi, pomosi ja työtoverisi sinusta ajattelevat? Sillä onhan vähän teinimäistä määrittää minäkuvaansa sen mukaan, mitä sosiaalinen piirisi sinusta ajattelee.

 

[Ameno]

Mutta mitä on kiusaaminen?

Ketjun avaaja antaa mallikirjaesimerkin ala-astetason kiusaamisesta toisessa avaamassaan ketjussa:

http://keskustelu.jatkoaika.com/threads/pelaatko-pokemongo-ta.64347/

Kiusaamista lienee monennäköistä, mutta tällaisessa tapauksessa kiusaaja kutsuu eli ns. haukkuu kiusaamisen kohdetta ilkeämielisesti jollakin asiaan mitenkään kuulumattomalla termillä, mikäli kiusaamisen kohde tekee jotain eri tavalla kuin kiusaaja tai harrastaa jotain, mitä kiusaaja ei tai mistä kiusaaja ei välitä/pidä/ymmärrä tai näyttää jotenkin erilaiselta, mihin kiusaaja on tottunut jne. syitä voi olla monia tällaiseen toimintaan.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Eli saattaako jopa olla mahdollista, että sinunkin minäkuvaasi voi ehkä joissain tapauksissa mahdollisesti vaikuttaa se, millaista palautetta saat ympärilläsi olevilta ihmisiltä? Vai oletko niin kypsä ihminen, että sinua ei kiinnosta mitä esim. perheesi, ystäväsi, kaverisi, pomosi ja työtoverisi sinusta ajattelevat? Sillä onhan vähän teinimäistä määrittää minäkuvaansa sen mukaan, mitä sosiaalinen piirisi sinusta ajattelee.

Tietysti jos on kuudennessa polvessa yksinhuoltajapunikin penska ja merkkaritkin on pentuna leikattu neljään osaan siksi, että niitä näyttäisi olevan runsaammalti, niin ystävien, työkaverien ja ynnä muiden palautetta ei edes tarvita. On sanomattakin selvää, mitä kaikki muut tuollaisesta suksettomasta hiihtäjästä ajattelevat. Tai vaikka eivät edes ajattele, niin voisivat ajatella, jos tulisivat ajatelleeksi.

 

[Varis]

Eli saattaako jopa olla mahdollista, että sinunkin minäkuvaasi voi ehkä joissain tapauksissa mahdollisesti vaikuttaa se, millaista palautetta saat ympärilläsi olevilta ihmisiltä? Vai oletko niin kypsä ihminen, että sinua ei kiinnosta mitä esim. perheesi, ystäväsi, kaverisi, pomosi ja työtoverisi sinusta ajattelevat? Sillä onhan vähän teinimäistä määrittää minäkuvaansa sen mukaan, mitä sosiaalinen piirisi sinusta ajattelee.

Mä en oikein ymmärrä miksi kaikesta pitää saivarrella.

Olen ihmisenä kaikkea muuta kuin täydellinen, mutta kehitystä on silti yläasteajoista tapahtunut runsaasti. Lähtötaso oli niin matala, ettei sitä saavutuksena voi pitää, mutta pääsinpä jotakuinkin kunnollisten ihmisten joukkoon. On ihan varma homma, etten ole niin itsevarma ettei ympäristö vaikuta minuun ollenkaan, mutta täysin ruvelle itseluottamukseni ei mene, vaikka joskus tulisikin heikompaa palautetta tai vaikka ihan suoraa vittuilua. Reperuaaristani on aikuisiällä poistunut se suurin miellyttämisen ja näyttämisenhalu ja ajattelemattomuus, jotka toisinaan purkautuivat jos nyt ei kiusaamisena, niin ihan vaan mulkkumaisena käytöksenä muita kohtaan. Uskon, että monelle muulle on käynyt samoin.

 

[Turha Kaukalo]

Mielestäni kirjoitin, että osa aikuisista ei asiaa hiffaa myöhemminkään ja siksi yhteiskunnassa on kaiken maailman lieveilmiöitä. Voi olla, ettei kukaan pysty ympäristön vaikutusta minäkuvaansa täysin sulkemaan pois, mutta ainakin siihen tueksi tulee ihan omaakin ajattelua, kunhan teini-iästä hieman varttuu.

Boldaus minun.

Tämä nyt tulee vähän myöhässä, mutta se on kuule ihan sama mitä kirjotit, kun päädyit ton yhden pyöritykseen. Se ei ehkä ole kiusaamista, vaan jotain inhottavaa ja luotaantyöntävää pätemisentyyppistä vittuilua. Muistan, kun ensimmäisen kerran sen itse pääsin kokemaan. Kehuin herraa ja takaisin tuli jotain ihan ufoa pätemistä. Nykyisin jo tiedän, ettei herran juttuja kannata huomioida yhtään.