Motiivit jälkeenpäin ajatellen sille että itse kiusasin oli se että se mukamas loi jonkinlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Siis siinä porukassa keiden kesken oli se joku ihminen otettu silmätikuksi jonka kustannuksella sitten vähän pelleiltiin.
Ihminen on sosiaalinen olento ja hyvin herkästi se menee juuri näin, että niitä omia sosiaalisia suhteita syvennetään kohdistamalla huomio muihin. Jokaiselle jääkiekkoa seuraavalle on varmaan selvää, miten vahva tunne yhteisöllisyys ylipäätään on ja kuinka paljon ihminen koukuttuu siihen, että toisistaan tietämättömät yksilöt ajattelevat jostakin asiasta samalla tavalla ja samanlaisella tunnelatauksella.
Jos taustalla on sitä, että on itse ollut kiusattu, yleensä ihminen vain valitsee sen helpon ratkaisun pelon vuoksi. Yleensä helpoin ratkaisu on varmistaa se oma selustansa pitämällä huomio jossain muualla ja tätähän me ihmiset teemme. Siirrämme huomiota muualle, jotta se valokeila ei osuisi itseen. Joskus joku sanoo kliseisesti että "kiusaaja pelkää itse eniten ja on heikoin ihminen" mutta valitettavan usein se ainakin oman kokemukseni mukaan pitää paikkansa.
Ja kuten aiemmin mainitsin, on vaikea sanoa, onko se huono itsetunto tässä asiassa muna vai kana. Hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen pystyy käsittelemään itseensä kohdistuvaa palautetta edes näennäisobjektiivisesti, mutta huonolla itsetunnolla varustettu ihminen yleensä luhistuu entisestään vahvan palautteen alla. Kiusaaminen tuhoaa itsetunnon, mutta kovin usein tuntuu, että sille oikealle itsetunnon kehitykselle ei välttämättä ole edes kotoa eväitä mukana ja joskus huono itsetunto on valmiiksi pohjalla.
Itselläni huono itsetunto on ollut aina niin kauan kuin muistijälkiä elämästä on. Toki kausittain sitä saa ylöspäin ja nykyään olen saanut jopa sitä "pohjakosketusta" nostettua aika korkealle. Kuitenkin itse luulen, että se on ns. noidankehä, että hirveän usein kiusatulla on jo valmiiksi huono itsetunto ja sekin vähä saadaan kiusaamisella poistettua ja lopulta se arvostus omaa itseä kohtaan on aivan nollatasoa ellei jopa pakkasella. Tuollaisessa tilanteessa ihmiselle jää todella vähän vaihtoehtoja ja elämä itsensä kanssa on raskasta ja tällaisen ihmisen auttaminen on todella vaikeaa.
Itselläni on ollut tuuria, koska minä löysin lopulta sellaisia ystäviä ja sosiaalisia kontakteja, jotka arvostivat minua sellaisena kuin olin. Siitä se itsetunto lähtee rakentumaan ja nykyään tiedän, että oli tilanne mikä hyvänsä niin tukea on saatavilla omista lähimmistä ihmisistä. Kun tällainen kivijalka on olemassa, silloin sen itsetunnon täydellinen tuhoaminen on jo todella vaikeaa.