Kirkko eroon valtiosta – nyt vai heti?

  • 614 929
  • 7 275

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mikäli uskomme riippumattoman tutkimuslaitos Pew Researchin keräämää kattavaa dataa aiheesta, niin melkeinpä häkellyttävin luku on se, että tutkimuksen mukaan uskonnottomia ihmisiä ei ole kuin vajaa sata miljoonaa enemmän vuonna 2050 (1,31 miljardia vuonna 2015 --> 1,23 miljardia vuonna 2050). Näin ollen uskonnottomien ihmisten %osuus maailman kokonaisväestöstä itse asiassa pienenee.

Luvuissasi on pieni kirjoitusvirhe, pitäisi olla 1,131 --> 1,23 miljardia, mutta tosiaan kasvua vajaat sata miljoonaa juuri kuten kirjoitit. On muuten kuitenkin syytä huomata, että tuosta +61 miljoonaa tulee uskonnon vaihtamisen kautta. Suurin nettomenettäjä on puolestaan kristinusko -66 miljoonaa. Muilla uskonnoilla vaikutus on murto-osia tuosta. Siis toisin kuin aiemmin kirjoitit, väestönkasvu ei selitä uskontojen kasvua vain osin vaan kokonaan.

Uskonnot kasvavat siis siellä, missä väestökin kasvaa. Kristittyjen kohdalla tämä tapahtuu erityisesti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Islamin kohdalla taas Afrikassa, Lähi-Idässä ja Etelä-Aasiassa. Vastaavasti uskonnottomien lisäys tapahtuu mitä ilmeisimmin suurimmalta osin siten, että kristityt luopuvat uskostaan, ja kuten tiedetään tätä tapahtuu länsimaissa. Väestönkasvu puolestaan ei vaikuta niin paljoa, koska länsimaissa se on vähäistä ja joiltain osin jopa negatiivista. Vastaavasti buddhalaisten määrä ei kasva, mutta hindujen kasvaa, kuvastaen väestönkasvun eroja Itä-Aasiassa ja Intiassa.

Mitä uskontojen merkitykseen tulee, niin voidaan tietysti ajatella, että esimerkiksi suuri määrä lisää kristittyjä kehitysmaissa tuo enemmän vaikutusvaltaa kuin vastaavasti sitä vie kristittyjen vähenevä osuus länsimaissa, mutta minä näen asian toisin. Samoin muslimien määrän suuren kasvun vaikutus on aika suhteellista. Suurin osa kasvusta tapahtuu maissa, joissa jo nyt on selkeä muslimienemmistö. Poikkeuksena Intia ja Nigeria, joista vain jälkimmäisessä muslimit ovat pääsemässä enemmistöksi,ja sielläkin kristittyjen tilalle.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...Siis toisin kuin aiemmin kirjoitit, väestönkasvu ei selitä uskontojen kasvua vain osin vaan kokonaan...

Jep, kirjoitin epäselvästi, asia on juuri niin kuin kirjoitat. Olisin joka tapauksessa itse ajatellut muutoksen etenkin länsimaissa olevan hivenen dramaattisempi tulevien vuosikymmenten aikana, mutta näin ei olekaan, uskonnot "puolustavat paikkaansa" osana yhteiskuntaa myös tulevaisuudessa.

Mutta tämä tästä, olisi ehkä jonkun toisen ketjun kuin "kirkko eroon valtiosta"-ketjun asiaa.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
kuten tiedetään uskonnollisuus korreloi käänteisesti koulutustason kanssa. Samoin tiedetään että syntyvyys korreloi käänteisesti koulutustason jälkeen. Niinpä selvää on, että maailmaan syntyy tulevaisuudessakin paljon kouluttamattomia uskovaisia ihmisiä. Kun vielä tiedetään että uskonnot suhtautuvat pääsääntöisesti kielteisesti koulutukseen (pl. mm.Juutalaiset), niin selvää on että varallisuus ja elintaso tulee tulevaisuudessakin jakaantumaan epätasaisesti ja aiheuttamaan konflikteja.Tästä voisi aika monenlaisia johtopäätöksiä tehdä.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Jos et trollaa, niin toinen vaihtoehto on, ettet ole tehnyt muslimien kanssa tuttavuutta. Niiden joukossa, jotka sen viisi kertaa päivässä rukoilevat, voi noita ymmärtäjiä merkittävä määrä ollakin, mutta maailmassa on myös helvetin paljon ihan vain tapamuslimeja ja sellaisia henkilöitä, jotka uskovat, mutta toteuttavat uskoaan samalla tavalla kuin Suomessa uskonharjoitukseen on enemmistön keskuudessa totuttu eli häät, hautajaiset yms. ovat rituaalien mukaiset.

Muunmuassa parhaan ystäväni aviomies on muslimi. Siis juurikin tuollainen "tolkun tapamuslimi".

Ja kun puheeksi tulee esim. nyt ISIS, niin tilanne menee vähän tukalaksi ja mielipide alkaa vaivalloisen väkinäisesti aina samalla tavalla. "Ehdottomasti tuomittavaa, mutta toisaalta ymmärrän kyllä hyvin…"

Itselläni on sattumalta lähinnä töiden myötä aika paljon kokemuksia muslimeista ja käytännössä jokainen oman näkemykseni mukaan valitsisi radikaalin linjan mikäli ainoana vaihtoehtona olisi elämä kokonaan ilman Islamia.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...

Itselläni on sattumalta lähinnä töiden myötä aika paljon kokemuksia muslimeista ja käytännössä jokainen oman näkemykseni mukaan valitsisi radikaalin linjan mikäli ainoana vaihtoehtona olisi elämä kokonaan ilman Islamia.

Tällainen käsitys minullakin on, mutta asiaa ei kannata välttämättä nähdä hirveän huonossa valossa. Islam on erittäin kulttuuri- ja perinnesidonnainen uskonto, hyvässä lykyssä - muslimien "länsimaistuessa" asuttuaan täällä sukupolvien ajan - islamista tulee nykyajan juutalaisuutta vastaava kokonaisuus, eli uskonto maallistuu, mutta on kuitenkin yhä mukana arjessa, traditioissa ja kulttuurissa.

Kokonaan uskonnottomiksi muslimit tuskin rupeavat, kuten eivät ole ruvenneet juutalaisetkaan, vaikka heitä sen tuhat vuotta on uskonsa takia Euroopassa kaltoin kohdeltukin.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Islam on erittäin kulttuuri- ja perinnesidonnainen uskonto, hyvässä lykyssä - muslimien "länsimaistuessa" asuttuaan täällä sukupolvien ajan - islamista tulee nykyajan juutalaisuutta vastaava kokonaisuus, eli uskonto maallistuu, mutta on kuitenkin yhä mukana arjessa, traditioissa ja kulttuurissa.

Näin itsekin luulen (tai ainakin toivon), mutta aikajanallisesti ovat meitä jokusen vuosisadan jäljessä, enkä usko tuota maallistumista tapahtuvan (varsinkaan siellä piilevissä asenteissa) ainakaan tällä ja tuskin vielä seuraavallakaan vuosisadalla.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Näin itsekin luulen (tai ainakin toivon), mutta aikajanallisesti ovat meitä jokusen vuosisadan jäljessä, enkä usko tuota maallistumista tapahtuvan (varsinkaan siellä piilevissä asenteissa) ainakaan tällä ja tuskin vielä seuraavallakaan vuosisadalla.

Katseet kannattaa kääntää Saksaan ja siellä asuviin kolmannen ja neljännen sukupolven saksalaistuneisiin muslimeihin. Täydellistä ei ole integraatio tietysti ollut tuollakaan, mutta siinä on paljon positiivista ja itse Saksassa asuneena koen jo nyt hyvin vahvasti, että islam on osa nykypäivän Saksaa.

Homma etenee tietysti vähitellen, mutta jo tämän päivän Saksassa ei ole mikään ongelma yhteensovittaa islamin perinteitä ja muuten "perussaksalaista" arkea.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Näistä viesteistä tulee aina mieleen, että kuinka ylimielinen voikaan elätti olla palkanmaksajaansa kohtaan. Toisaalta kyllähän moni opettaja tuntuu ihan oikeasti ajattelevan olevansa palkkakuopassa verratessaan vuosiansiotaan yksityisten alojen vastaaviin. Jostain kumman syystä eivät kuitenkaan vertaile tuntipalkkoja...

Joudun tosin myöntämään, etten esimerkiksi tarkalleen tiedä, kuinka raskaita työtehtäviä opettajat hoitavat kesän mittaan. Oman arvioni mukaan eivät kuitenkaan erityisen raskaita, jos kerran vuosiakin äitiyslomalla ja vanhempainvapaalla olleet tuntuvat helposti pystyvän palaamaan virkaansa juuri kesän ajaksi.
 
Viimeksi muokattu:

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Järjestääkö joku kirkkohäitä vielä?

No ilmeisesti emme aivan ainoita ole, kun hirvittävä ryysis saada edes vihkitilaisuus valitsemaamme kirkkoon. Saksalainen kirkko Helsingissä ei liene edes lähellä Helsingin suosituinta vihkikirkkoa, mutta varaukset kesähäille tehdään 6-12 kk ennen vihkipäivää.

Sama asia koskee pappeja, kyselyitä jonkun tietyn papin saamisesta tehdään niin paljon, että ainakaan tuomiokirkkoseurakunnassa asiaan ei enää itse voi vaikuttaa, siis siihen tuleeko nais- vai miespappi, minkä ikäinen pappi jne. Me valitsimmekin sitten seurakunnan ulkopuolelta papin, joka tuntee meitä vähän lähemmin, niin pystyy pitämään paremman puheen jne.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ei vertaistasi sulle,
sä lilja Saaronin.
Suo armos lahjat mulle
ja kaste Siionin.
Kun Henkes virvoituksen
vain sielu saanut on,
keväisen kaunistuksen
se saa kuin Libanon.
Hyvä nosto (litti-peukku sille) ja korostettakoon, että tämä ei missään tapauksessa kuulosta virreltä vaan on vain tällainen kiva, perinteinen laulun luritus, jossa ei sen isompaa merkitystä ole taustalla.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Hyvä nosto (litti-peukku sille) ja korostettakoon, että tämä ei missään tapauksessa kuulosta virreltä vaan on vain tällainen kiva, perinteinen laulun luritus, jossa ei sen isompaa merkitystä ole taustalla.

Ymmärränkö oikein että tämä on joku Suvivirren säkeistö? En usko, että juuri kukaan tuota osaisi yhdistää, biisistä kun veisataan ne pari ekaa säkeistöä.

Harmi, koska en haluaisi osallistua keskiaikaisten riittien kustannuksiin.
Minkäsuuruisen laskun ovat sulle lähettäneet?

Tuli muuten jonkun verran lisähintaa juuri tuosta, kun emme (luonnollisesti) ole Helsingin saksalaisen seurakunnan jäseniä, mutta halusimme häät heidän kirkkoonsa. Yhteensä joku vajaa pari sataa tuli kirkon "vuokrasta" + kanttorin ja vahtimestarin "palkkio"...

Kanttoria ei kyllä meidän häissä paljoa tarvitse, kun tilaisuudessa veikataan tasan yksi (Suvi)virsi ja muu musiikki tulee sitten muualta (jousikvartetti ja aina loistava J.S Bach)...
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ymmärränkö oikein että tämä on joku Suvivirren säkeistö? En usko, että juuri kukaan tuota osaisi yhdistää, biisistä kun veisataan ne pari ekaa säkeistöä.
Säkeistö viisi on kyseessä ja tuosta muistan kyllä, että tuota laulettiin meillä koulussa.
En tiedä miten uskottavana pidän ajatusta, että tuota ei joku osaisi yhdistää virteen, mutta toisaalta sitä on myös on ihmisiä, joilla on kertomansa mukaan vaikeuksia yhdistää koko virttä uskonnolliseksi. Niinpä se varmaan on mahdollista.
 

Morgoth

Jäsen
Ymmärränkö oikein että tämä on joku Suvivirren säkeistö? En usko, että juuri kukaan tuota osaisi yhdistää, biisistä kun veisataan ne pari ekaa säkeistöä.

Eikä taatusti moni mihin kohtaan tuo Raamatussa viittaa. Ilman googlea ei taatusti kukaan. Puolet virrestä on ihan puhdasta uskonnollista veisaamista, jonka takia se kai virsi onkin. Ymmärrän toki, että eihän kukaan täysijärkinen uskovainenkaan enää mistään Libanonista tänä päivänä laulaisi. Oikeastaan aika liikuttavaa, miten vähän uskovaiset tietävät edes omasta uskonnostaan ja sen virsistä.

Mutta otetaan jouluna sitten taas Enkeli taivaan muut seitsemän säkeistöä.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Säkeistö viisi on kyseessä ja tuosta muistan kyllä, että tuota laulettiin meillä koulussa.
En tiedä miten uskottavana pidän ajatusta, että tuota ei joku osaisi yhdistää virteen, mutta toisaalta sitä on myös on ihmisiä, joilla on kertomansa mukaan vaikeuksia yhdistää koko virttä uskonnolliseksi. Niinpä se varmaan on mahdollista.

Minä muuten kuulun näihin jälkimmäisiin, lauloin biisiä koulun päättäjäisissä sen enempää ajattelematta, sen parikymmentä vuottaa. Viisun kristilliset sanat olen huomannut vasta tällä palstalla, silloin muutama vuosi sitten, kun asiasta kohua nousi.

Mutta kyllä minä edelleen yhdistän biisin mielikuvallisesti enemmänkin kesän alkuun ja koulujen päättäjäisiin, kuin uskontoon. Ehkä tulevaisuudessa myös häihin, kun tämä kerta on sinne valittu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös