Mitä tähän tämän hetken keskusteluun tulee, niin olen samaa mieltä
@jussi_j :n,
@Yläpesä :n ja monen muun kanssa siitä, että kansliapäällikkö on kassalla, mutta veikkaanpa syitteni olevan erilaisia. Nojaan tässä omaan armeijakokemukseeni, Uudenmaan prikaatin iltahartauksiin jos ei halunnut tulla, niin ei tarvinnut tulla. Mitään vakaumus-juttuja ei tarvinnut alkaa satuilemaan, jos visiitti sotkuun tai palloiluhalliin houkutti enemmän. Ei noista kukaan uskaltanut mitään kysellä, haluttiin välttää haloota.
Suorittaessani varusmiespalvelusta kuuluin kirkkoon, joskin sittemmin olen luopunut jäsenyydestä, jollaiselle minulla ei ollut käyttöä. Muistan alokaskaudella olleen pari-kolme kertaa jotakin kirkollissävytteistä ohjelmaa, jonka ymmärrettiin olevan pakollista kaikille. Sotilaspastori kävi esittäytymässä ja pitämässä opetustunnin kassun luokassa, aiheena sotilaspastorin tehtävät. Lisäksi varusmiespappina toiminut kaveri piti jonkinlaisen keskustelutunnin, jossa muistan käsitellyn arvoja, eettisiä kysymyksiä ja jotakin sen suuntaista. Mitään tunnustuksellisia kirkonkysymyksiä ei mielestäni ollut agendalla. Paikalla olivat niin kirkkoon kuuluvat kuin kuulumattomatkin, mm. kaksi kirkkoon milloinkaan kuulumatonta tupakaveriani olivat läsnä, koska sessiot kuuluivat palvelukseen. En nyt ole aivan varma, olisiko osallistumisesta saanut erivapauden toisuskoisuuden tai uskontokuntiin kuulumattomuuden takia, mutta melkeinpä väittäisin että olisi saanut. Elettiin sentään jo 90-lukua.
Mihinkään iltahartauksiin tai sen sellaisiin ei ketään komennettu. Aika paha uskonnonvastainen syyhy piti olla, jos joku sai tuolla uskonnon takia näppylöitä. Eipä silti, kirkollisten tehtävien olemassaolo varuskunnissa on melkoinen muinaisjäänne. En yhtään epäile, etteikö hengelliselle työlle olisi sotatantereella jotain tilausta, mutta rauhan aikana varusmiesten käytössä ovat jo sosiaalikuraattorit. Varusmies voi hilpaista sosiaalikuraattorin luokse niin henkisten kuin materiaalisten pulmiensa kanssa, siinä missä sotilaspastorinkin. Eiköhän kuraattori osaa ohjata varusmiehen sellaiselle auttajalle, jota tämä kulloinkin näyttää tarvitsevan. Papin läsnäolo varuskunnassa on paremminkin evankelis-luterilaisen uskonnon aseman institutionaalisuuden pönkittämistä osana varusmiespalvelusta kuin jotakin varusmiesten todellisista tarpeista lähtevää, jos ajatellaan varusmiesten ylivoimaista enemmistöä.
OT: Olin keuhkokuumeen takia estynyt osallistumasta sotilasvalatilaisuuteen alokasajan lopulla. Kotiutumisen lähestyessä vihjasin komppanianpäällikölle puuttuvasta valasta, antaen samalla ymmärtää että toimistohommissa on sen verran kiire, etten oikein jouda irti valan takia. Kapteeni ymmärsi yskän ja hän hommasi minut prikaatin esikuntaan antamaan sotilasvakuutusta. Siellä oli lisäkseni kaksi muutakin varusmiestä, nämä muut minua seuraavasta saapumiserästä.
Sotilasvakuutustilaisuuteni oli lyhyt ja ytimekäs. Pari skapparia kantoivat huoneeseen prikaatin lipun ja Suomen lipun, kun tiedotuskapteeni oli ensin laittanut prikaatin tunnusmarssin soimaan kasettimankasta. Prikaatin komentaja lausui muutaman sanan ja päälle annettiin määräysten mukainen sotilasvakuutus. Lisäksi läsnä olivat kunkin varusmiehen komppanianpäälliköt sekä esikuntapäällikkö, eikä siihen huoneeseen isompaa revohkaa olisi juuri mahtunutkaan. Lopuksi eversti ylensi korpraali Kääpiön jääkäri Kääpiöksi, mitä komppanianpäällikön kanssa hekoteltiin matkalla sotkun munkkipossuille. Oli kuulemma ensimmäinen ja todennäköisesti viimeinen kerta kyseisen kapteenin sotilasuralla, kun korpraali ylennetään sotamieheksi. Terveisiä muuten Erkille jos satut olemaan kuulolla, missä päin mahdat ollakaan.
