Yhtälailla itsekkyyttä on se, että pieni ääriajattelijoiden joukko vaatii muita elämään ja muuttamaan tapojaan ja perinteitään oman oikean aatteensa tai vakaumksensa mukaan. Kas, kun et lohkaissut, ettei suvivirren poistaminen ole keneltäkään pois.
Siis minä olen itsekäs, kun vaadin vakaumusten tasa-arvoa sekä uskonnollista ja poliittista neutraliteettia verovaroin kustannettuihin tilaisuuksiin? En tajua. Siinä tapauksessa olisin itsekäs, jos vaatisin demareiden kannatuslaulun tai uskonnomuutta ylistävän hymnin vetämistä kevätjuhlissa.
Kuka määrittää sen, missä vaiheessa jostain suvivirren kaltaisen kipaleen laulamisesta tulee tasa-arvo tai peräti ihmisoikeuskysymys? Meneekö asia niin, että kuka tahansa saa loukkantua mistä tahansa viisusta, jonka jälkeen kyseinen renkutus siirretään kiellettyjen listalle? Missä vaiheessa sen kuuluisan suvaitsevaisuuden tulisi astua mukaan kuvaan?
No kaipa Euroopan ihmisoikeustomioistuimen päätös ja sitten apulaisoikeuskanslerin tulkinta ovat tässä aika määrittäviä tekijöitä. Toki vastapuolella on toki perustuslakivaliokunnan päinvastainen näkökanta. Se on sitten kunkin itsensä tulkittavissa, että pitääkö poliitikkoja vai juridiikan asiantuntijoita suurempana auktoriteettina tässä.
Ja jos järjellä ajattelee, niin uskonnonvapus on yksi osa ihmisoikeuksia. Ja yhteiskunnan uskontoneutraliteetti on osa uskonnonvapautta. Tässä mielessä on kai aika loogista, että yhden uskonnon positiivinen tai negatiivinen erityisasema suhteessa muihin vakaumuksiin on täten myös ihmisoikeuskysymys.
Meneekö asia niin, että kuka tahansa saa loukkantua mistä tahansa viisusta, jonka jälkeen kyseinen renkutus siirretään kiellettyjen listalle?
Tyhmä kysymys. Aika helposti on varmaan tunnistettavissa se, että onko jokin viisu uskonnollinen vai ei. Kristinuskon kohdalla voi aika selvänä pitää sitä, että virsikirjasta löytyvä virsi täyttää uskonnollisen viisun tunnusmerkistön.
Missä vaiheessa sen kuuluisan suvaitsevaisuuden tulisi astua mukaan kuvaan?
Tässä on UNESCO:n määritelmä suvaitsevaisuudesta:
"Suvaitsevaisuus on meidän maailmamme kulttuureiden, ilmaisutapojemme ja inhimillisten elämänmuotojen rikkaan moninaisuuden kunnioittamista, hyväksymistä ja arvostamista. Ihmisoikeuksien kunnioittamisen periaatteen mukaisesti suvaitsevaisuuden osoittaminen ei merkitse yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä eikä omasta vakaumuksesta luopumista eikä sen heikentämistä. Se merkitsee, että ihminen saa vapaasti pitää kiinni vakaumuksestaan ja hyväksyy sen, että toiset pitävät kiinni omastaan. Se merkitsee sen tosiasian hyväksymistä, että ihmisillä, jotka ovat luonnostaan erilaisia ulkomuotonsa, asemansa, puhetapansa, käyttäytymismuotojensa ja arvojensa puolesta, on oikeus elää rauhassa ja olla sellaisia kuin ovat. Se merkitsee myös, ettei kukaan saa väkisin tyrkyttää näkemyksiään toisille."
En koe tämän perusteella millään tapaa toimivani epäsuvaitsevaisesti. Sen sijaan jos miettii vaikkapa tuota UNESCO:n määritelmän viimeistä virkettä, niin kristityillä voisi olla peiliin katsomisen paikka. Ateistit eivät Suomessa ole pyrkineet tyrkyttämään vakaumustaan osaksi julkisia rakenteita ja käytäntöjä, kristityt saa ovat moisessa kunnostautuneet olan takaa.