Mainos

Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 637 915
  • 67 750

-FNM-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei ole muuten pahemmin raottanut elämäänsä.

Jotain faktoja taitaa olla, että on aika lailla 30-vee ja Vaasasta alunperin.
En tajua miksi juuri kulutin melkein yli puoli tuntia lukemalle uutisia Kerttu Kotakorvesta. Selvisi vain, että nainen 33-vuotias ja tosiaan Vaasasta kotoisin, ei syö lihaa ja pyöräilee kaikkialle minne mahdollista. Naisen parisuhdetilanteeseen en kylläkään löytänyt mitään faktaa. Mutta ei tosiaan halua elämästään hirveästi jakaa tietoa ulkopuolisille, kun naisella oli aikanaan ollut stalkkeri, jonka takia on tullut varovaiseksi yksityiselämänsä suhteen.

antakaa minulle samoja sieniä joita syötte. Kerttu on 34-vuotiass!
 

Gennadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, R.I.P M-juna, Ketterä
@Gennadi moi. Hänet tosin vain kerran tavanneena voin sanoa kyseessä olevan ihan fiksu nuorehko mies. Hyvät keskustelut oli. Hieman hämmentävää oli jälkikäteen kuulla ”oli kiva jutella itseään fiksumman kassa”. Herää kysymys kenen kanssa hän sitten normaalisti keskustelee?

En nyt tiedä onko tämä paras palsta, ihan hyvä toki.

En ole nuori, mutta todella otettu fraaseistasi, olen otettu. Mun mielestä edustit sitä hiljaista intellkutalismia mikä kävikin totuuteen jutellessamme. Et tuonut itseäsi esille, tosin kuin minä molöpää-karjalainen. Mie en juurille tai itselleni maha mittään, mutta kirjat on mun parhaat ystävät. Ne ovat aina olleet niitä. Kuten elämänkoulun käynyt isäni sanoi "lue poika, lue!" Lakimiestä ei tullut, mutta joku sentään.
 

Gennadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, R.I.P M-juna, Ketterä
Jatkoaika on maailman paras keskustelupalsta. Olen vaikuttanut aikoinaan muillakin, mutta ei ole ikinä tullut halua tavata ketään kirjoittajaa. Täällä niin on käynyt useamman kerran. @Gennadi kävi tässä pyörähtämässä iltakaljoilla äsken ja siksi tuli halu kirjoittaa tämä. En olisi ikinä nelikymppisenä uskonut löytäväni oikeita ystäviä, mutta jatkiksesta niitäkin on löytynyt. Ikähaarukalla 18-60. On tämä vaan niin hieno palsta.

Mie tykkään siust
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Minkäs sille voi jos on mahrottoman hyvän miehen onnistunut saamaan. Jos itse on vähän heikun&keikun niin toinen tasapainottaa sitä. Ja itse painaa päälle minkä osaa. Lopulta tasapaino on yhteinen. Ja elämä on...
 
Suosikkijoukkue
Raipen SaiPa
Ei sitten uni tullut tänä iltana, vaikka olisi kyllä edes parin tunnin nokoset kelvanneet.

Nyt kahvikuppi naamaan ja auton nokka kohti Raumaa!
Matkalla ehdit hetkeksi oikaista jos alkaa silmä luppaamaan, turvallisesti perille.

Itse taas vetäydyn petiin ja aamusta sitten koko päivä lätkän parissa ihan kotisohvalta. On hienoa että pelit alkaa taas!
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kapteeni Amerikan kilpi on varmasti tyhmintä mitä noissa sarjakuvasankarien hassutteluissa on keksitty. Joo jo muinaisilla kreikkalaisilla ja roomalaisilla oli kilpi, ja sillä on hyvä puolustautua ammuksia ja miekaniskuja vastaan. Sillä kilven reunalla voi varmasti myös lähitaistelussa lyödä vastustajaa leukaan. Mutta ei sillä nyt hitto soikoon voi heittää vastustajaa ja saada se kilpi kimpoamaan takaisin käteensä. Ihan älytöntä. Kenelle tulee edes mieleen jotain noin tyhmää?
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Asunnoltani noin kolmen kilometrin päässä sijaitsevassa kesäravintolassa (virallisesti Virvelin ranta) on tänä viikonloppuna jo kesän loppuunmyynti. Ravintola menee käsittääkseni siis tämän viikonlopun jälkeen taas kiinni ja kai se sitten joskus ensi vuoden kesän korvilla taas ovensa uudelleen aukaisee? Näin luulen, en varmaksi tiedä. Ravintola kuuluu samaan konserniin parin muunkin ravintolan kanssa niin kai tuo ihan kannattavaa on pitää raflaa auki vain kesäkuukaudet.

No oli miten oli niin loppuunmyynti siellä kuitenkin joka tapauksessa tänä viikonloppuna on. Esimerkiksi minua itseäni enemmänkin houkuttelevat ja kiinnostavat ruoka-annokset lähtevät kaikki nyt vain viiden euron hintaan. Ei mitään luksusaterioita vaan nyt ainakin vain makkara-, nuggetti-, ja kanapannuja tarjolla sekä sitten pannu joka on kaiken noiden yhdistelmä.

No, olihan tuolla syömässä käytävä. Ja hyvissä ajoin ennen kuin ateriat loppuvat. Eivät siis raijaa tuonne enää mistään kai lisää sapuskaa vaan myyvät varastossa olevat ruoat loppuun. Minä sain tuolta vielä tuon kaikkien pannujen yhdistelmän siis sillä viidellä eurolla. Ihan edulliseen hintaan ihan hyvää ruokaa.

Heti töistä päästyäni polkaisin pyörällä tuonne syömään. Hyvää ruokaa ja ihan kauniit järvimaisemat tuolla. Viihdyin kyllä.

Ja nyt alkoi sitten viikonloppu. Vapaista on aina nautittava vaikka tilanne on nyt tämä että mitä nopeammin sitten taas ensi viikon perjantai tulee vastaan niin sitä nopeammin loma alkaa. Pitäisi nauttia vapaista, ottaa rennosti vaikka päässä jyskää ajatus että mene nyt aika sitten nopsaan että pääsen loman viettoon. Siinä sitä on ristiriitaisia ajatuksia.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Siinä se nyt on... Kesän ensimmäinen auennut asteri ja tietenkin lila.
 

Liitteet

  • -5796450806160013364_121~2.jpg
    -5796450806160013364_121~2.jpg
    183,7 KB · kertaa luettu: 55

Glove

Jäsen
Ai kamala. Avasin erään iltapäivälehden sivun ja heti oli tarjolla juttua lentonäytöksestä ja kuvassa oli kone jonka siivissä oli hakaristit. Kamalaa, ihan hirveetä. Mihin minä ilmoitan tämän?
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Ai kamala. Avasin erään iltapäivälehden sivun ja heti oli tarjolla juttua lentonäytöksestä ja kuvassa oli kone jonka siivissä oli hakaristit. Kamalaa, ihan hirveetä. Mihin minä ilmoitan tämän?
”Perkele.. lentokoneessa on vaarallinen natsi!”
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Huhut kertovat että Hämeenlinnassa keskustan McDonalds (eli jos joku tuntee seutua niin kai Hämeensaaren) olisi suljettu koronatartunnan vuoksi. Joku henkilökunnasta saanut kai tartunnan ja siihen on altistunut monta yrityksen työntekijää. Tilalle ei löydy tarpeeksi muita osaavia ammattilaisia niin yritys on toistaiseksi suljettu. Kyseessä on kyllä vielä vain huhu, mutta kyllähän se perkele siltä kai vaikuttaa ettei siitä koronasta olla vieläkään eroon päästy.

Korona alkaa taas vähitellen riehumaan mutta minä en hevillä kuitenkaan kotiin jää. Minun pitäisi lähteä reissuun 21. elokuuta ja melko varmasti lähdenkin. Erittäin vakavaksi saa tilanne mennä etten reissuun kokonaan lähde. Minulla on kuitenkin ne molemmat rokotteetkin otettu aika päiviä sitten.

Ensin rajaan reissuani niin että tutustun lähinnä vain luontokohteisiin, välttelen ihmistungoksia ja en mene museoihin. Ja tulen tarpeen vaatiessa hiljaksiin junalla tai bussilla kotiin jos tarve ja sairastuminen niin vaatii.

Eniten minua itseäni kun pelottaa se että jään loukkuun johonkin kaupunkiin. Joudun ylimääräisistä öistä maksamaan ja en pääse heti kotiin sairastuttuani.

Mutta kyllä minä reissuun olen lähdössä aika varmasti. Aika paljon saa tapahtua etten reissuun lähtisi. Ja eräs etu voi olla sekin minun kannalta että se kuumin kotimaan turismivaihe kylmenee siksi kun minä reissuun olen lähdössä.
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Olihan tuo lentonäytös taas näkemisen arvoinen. Tuo selkäparka ei vaan tykkää paikallaan seisoskelusta. Yritin kyllä liikkua, mutta kun siellä oli ”jokunen” muukin, niin oli luonnollisia esteitä. Tulihan toki vajaat 15km tallusteltua kuitenkin. Tulee kylmägeelille käyttöä jahka himaan pääsen.
 

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Suomalaisissa medioissa hehkutetaan venäläisten menestystä olympia-lentopallossa, kun joukkuetta valmentaa suomalainen Sammelvuo. Vähän oksettaa toi touhu, kun kaikki tietää, miten korkealta johdettua venäläisten epärehellisyys urheilussa on jo pitkään ollu. Raha tietty puhuu tässäkin jutussa. Mahtaako olla totta, että Sammelvuo on hakemassa Venäjän kansalaisuutta? Jos pitää paikkansa, niin onpa epämiellyttävä ihminen.
 

Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Olihan tuo lentonäytös taas näkemisen arvoinen. Tuo selkäparka ei vaan tykkää paikallaan seisoskelusta. Yritin kyllä liikkua, mutta kun siellä oli ”jokunen” muukin, niin oli luonnollisia esteitä. Tulihan toki vajaat 15km tallusteltua kuitenkin. Tulee kylmägeelille käyttöä jahka himaan pääsen.
Oli tosiaan näkemisen arvoinen eikä minullakaan paikat tahdo kestää paikallaan seisoskelua, mutta onneksi pääsi välillä varjoon istuskelemaan. Vanhemmalla tyttärellä kävi vain niin, että oli juuri saanut uudet kengät ja nehän hiersi jo menomatkalla jalat rakkuloille ja takaisin keskustaan kävellessä pitikin käydä ensimmäisessä kaupassa hakemassa rakkolaastareita. Nuorempi puolestaan nyrjäytti nilkkansa johonkin kuoppaan niin aikamoinen tuskien taival oli kotimatka. No selvittiin kuitenkin ja saavatkin lapset lopun viikonloppua parannella jalkojaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös