Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 353 446
  • 66 882

Gennadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, R.I.P M-juna, Ketterä
Harrastettiin puolison kanssa juuri seksiä. Taisi olla neljäs kerta tässä puolen vuoden aikana. Ja viime kerrastakin on aikaa kolmisen kuukautta. En ole edes sooloillut. On ollut tässä muuta ajateltavaa, eikä seksi ole ollut niin mielessä. Siinä sitten aktin jälkeen makoilin nirvanassa ja tuli mieleen laittaa kännykästä soimaan Kilpi yhtyeen Nerokasta ikävää. Puoliso oli pesulla ja mä odotin vuoroani. No sitten kun likka tuli sänkyyn takas niin hänkin halusi kuulla oman tän hetkisen korvamadon. Bruse Bringsteenin Down by train. Nyt kahvin keittoon ja Simpsoneita töllöstä.

Päivä alkoi näemmä ihan buenosti. Ollaan ikilapsia ja ollaan onnellisia. Neiti lupas tehdä mulle kohta pari katkarapuvoikkaria aamupalaksi. Polvistun hänen jalkoihinsa. Eiks kuningattarille tehdä niin. Mut mua naurattaa tuo mun biisi valinta.

Olen kateellinen. Itse heräsin krapulassa siihen kun koira lutkutti hanuriansa ja huoneen täytti anaalirauhasten löyhkä. Kammottava eläin kerrassaan. Nyt on kämpässä +8 astetta tuuletettuani. Olisin Lennart mielummin sinun saappaissasi.
 
CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Olen kateellinen. Itse heräsin krapulassa siihen kun koira lutkutti hanuriansa ja huoneen täytti anaalirauhasten löyhkä. Kammottava eläin kerrassaan. Nyt on kämpässä +8 astetta tuuletettuani. Olisin Lennart mielummin sinun saappaissasi.
Mä vaihdan kanssasi saappaita koska tahansa, my friend. Ei tämä mun elämä ole muuten niin ruusuilla tanssimista. Mutta joo, toisinaan tulee kyllä hyviä hetkiä eteen ja siksi niitä on kiva jakaa. Ollaan puolison kanssa aika iloisia nyt kun paranin jälleen. Pitää ottaa taas elämästä kaikki irti.
 
Gennadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, R.I.P M-juna, Ketterä
Mä vaihdan kanssasi saappaita koska tahansa, my friend. Ei tämä mun elämä ole muuten niin ruusuilla tanssimista. Mutta joo, toisinaan tulee kyllä hyviä hetkiä eteen ja siksi niitä on kiva jakaa. Ollaan puolison kanssa aika iloisia nyt kun paranin jälleen. Pitää ottaa taas elämästä kaikki irti.

No eipä se juhlaa ole näissäkään saappaissa, tulisit sen kokemaan. Jotta lauantai ei ihan uikutukseksi mene niin kuunnellaan sitä toista Kotkalaista! Tästä tulee hyvä mieli aina!

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Paljonkos tuo nyt sitten istuu tuomiostaan? Puolet?

Palataas vielä tähän. Suomalainen "elinkautinen" on ei oo mitenkään yksiselitteinen. Vähimmäismäärä on kuitenkin 12 vuotta ja alle 21-vuotiailla pahantekijöillä 10 vuotta, jonka jälkeen voi anoa vapautumista joko tasavallan presidentiltä tai Helsingin hovioikeudelta. EK:ssa ei näitä puolikkaita tai muita osia tunneta. Onkin tosi suuri ero varsinkin ensikertalaisella, tuleeko tuomio murhasta vai taposta. Murhasta tekijä lusii vähintään sen 12 tai nuori tekijä kymmenen vuotta, joskus jopa vähemmän, kuten vitun viisaan Helsingin ho:n viimekesäinen päätös osoittaa.
Jos teko osoitetaan tapoksi, lusii ensikertalainen tekijä 8-10 vuoden tuomiostaan puolet ja alaikäinen kolmasosan. Esimerkkinä 80-luvulla Turussa tapahtunut nuoren pojan murha, josta käräjät anto elinkautisen, hovi 12 vuotta taposta, mutta korkein oikeus keikautti jutun takaisin murhaksi. Näin ollen Patjaksen todellinen lusimisaika piteni KO:n päätöksellä hetkessä kuudesta vuodesta lähes neljääntoista vuoteen. Aika iso ero. Ihan ohi aiheen, mutta mieleen on jääny, että Patjas vapautu milleniumina eli 31.12.1999.
Aika halpa ihmishenki tän päivän Suomessa on, varsinkin kun Helsingin hovi vapauttelee näitä mulguja todella kevyin ja erikoisin perustein.
 
Viimeksi muokattu:

Hulluinta oli Koiviston ja Halosen aikana kun murhaajia armahdettiin elinkautisista. Ensimmäinen, kuten jälkimmäinen uskoi vankeinhoidon "parantaneen" ihmiset ennen aikojaan. Ihan hulluja juttuja, onneksi Sauli on pitänyt linjan. Eipä kait muistaakseni Kekkonenkaan hirveästi sivellyt heitä, toki aika oli eri tuolloin.
 
Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Käytiin viemässä Kuusakoskelle Heinolaan metalleja, SERiä ja pattereita. Siellä on hyvä kun voi kuluttajapalvelupisteeseen tavaraa myös viikonloppuisin. Mies antoi viedä pois jotain sähkötyökaluja jotka oli meinannut purkaa ja "korjata". Itse laitoin pois joitain vanhoja kodin pienkoneita joita olin kellarissa säilönyt jos vielä joskus tarvitsee. Lisäksi laitoin kierrätykseen yhden satsin vanhoja uunipeltejä. Käytiin myös kaupassa. Pitää kyllä sanoa että Heinolassa oli rau-hal-lis-ta...
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet

Tästä isot pisteet @Iisoppi

Sitä ei moni ymmärrä miten paljon nykyään pystytyään hyädyntään ja uudelleen käyttää edellämainitun kaltasta materiaalia. Duunissa vähän sivutuatteena tullut "valaistuminen" tähän miten kierrättäminen on oikeasti ihan pirun fiksua. Eihän Setämies saisi tämmösiä haastella, mutta faktat nyt vaan on faktoja.
 
Sue

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, #89; lentosuukko KooKoolle
Ajattelin hyhmääntyä illan nojatuolinnurkassa lukemassa; siippa on töissä ja lapset puuhailevat omiaan. Hetken mielijohteesta soitin kuitenkin teatterille, ja siellä odotti mua viimeinen, yksinäinen lippu illan esitykseen. Pikku-Suet hykertelevät tuolla odottamatonta vapautta ja laativat omaa esityslistaansa illan disneypluskarnevaaliinsa, ja mutsi viilaa kynttä, korkoa ja kulmakarvaa. Pari maskia laukkuun ja menoksi!
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Olin jonkin aikaa sitä mieltä että pitäkää sitten tunkkinne mutta se olisi ollut taas niin lapsenmielistä käyttäytymistä että päätin sittenkin jatkaa ilonanne täällä. Ja vaihtaa vain levyä ja puheen aiheita. Minä itsehän olen virheeni tehnyt ja niistä joudun ehkä oppirahat maksamaan.

Mutta turha tässä on päätäkään pensaaseen työntää liiaksi tai ruikuttaa vastaan. Olen aikoinani ollut huono arvostelujen vastaanottaja ja inttänyt aina vastaan. Kunnes opin kuuntelemaan muita ja ottamaan tosissani mahdollisesti vain opiksi palautteesta.

Tänään olin taas töissä. Niin kuin olen koko viikonlopun töissä. Tänään ja huomenna työvuorot 8-16. Mutta ei minua haittaa nyt korona-aikana varsinkaan milloin olen töissä ja milloin vapaalla kun eipä tässä juuri muuta elämää ole kotoilun ja töiden lisäksi. Sama se sitten minulle on milloin olen töissä ja milloin vapaalla.

Töissäkin viihdyn ihan hyvin. Hassu työpaikka ollut siinä mielessä että ei minua ole koskaan vituttanut lähteä sinne töihin. Toisin kuin monissa aiemmissa työpaikoissa. Aamulla lähtee töihin ihan hymyssä suin.

Mutta kyllä minä mietin sen enempää enää kohdistamatta kehenkään ajatuksiani että mikä minusta itsestäni sitten tekisi kiinnostavan naisten silmissä? Olen selkeästi ylipainoinenkin kuitenkin ja en nyt kovin komea muutenkaan. Mutta ehkä joskus löytyy joku joka osaa arvostaa muitakin asioita kuten julmettua fiksuuttani, kohteliaisuuttani ja huumorintajuani. Sekä vaikka hyvää mainettani monessa eri paikassa.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Mihin niitä naisia tarvitsee, kun on äijiä ja kaljaa?
Tää on kyllä meillä Setämiehillä hauska ilmiö. Kyllä me julistetaan äjjjä sanomaa, mutta jossain kohtaa tulee aina rouvaa ikävä.
 
Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Alkoi ihan armottamasti väsyttämään. Viime yö oli huono ja unet/nukkumisjaksot lyhyitä ja sekavia. Ei lepoa sielulle ja ruumiille suonut ne. Oltiin ulkona siivoamassa risuja pois. Tultiin sitten sisälle ja syötiin hyvin... Ehkä liiankin hyvin. Hitto haukotuttaa ja väsyttää. Vielä pitäisi saunassa jaksaa käydä. Ei sitä nyt tähän aikaan voi nukkumaan käydä kun sitten herää puolilta öin ja on rytmit ihan sekaisin.
 
L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
@vilperi tiedoksi että silmällisiä tonttuja nähty kaupan hyllyillä.
 
Liitteet

  • tontut.jpg
    tontut.jpg
    430,6 KB · kertaa luettu: 106

Introexpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, UKRAINA, LHF
@Punamusta n taika Ässien kannattajareissuilla näyttäisi tulevan päätökseensä tai ainaksin kokevan kolahduksen. Ihmekkös tuo, sillä pitihän Lukko viikolla KalPaakin kovilla, vaikka KalPalta puuttui pelaajia karanteenin vuoksi.
 
ace

Jäsen
Katselen tuota Masked Singeriä ja mietin, että onko nuo tuomarit tyhmiä vai käsikirjoitettuja tyhmiä?
Siskoni oli jo pitkään epäillyt minkä Katajan Janne oli kuulema tänään sanonut, se joku pakkasherra tms. kuulema on Doug Blair. Kuvan perusteella pecsit ainakin voisivat täsmätä.

En itse seuraa joten en tiedä, pisti vaan miettimään että otettaisiinko sinne W.A.S.P.in kitaristi jota kukaan normikatsoja ei tunne? Turussahan se kyllä asuu joten ei ihan mahdotonta.
 
Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vuoden harmain päivä tosiaan. Kaikki menny päin vittua. Riidoissa vaimon kanssa ja futis-Palloseurakin divariin. Keli on vitun ankea seuraavat kuus kuukautta. Mikäs tässä..

Jotenkin luulin, että tää vuoden harmain päivä olis hyvä yritys piristää kansalaisten hyvinvointia, mutta kuten sanottua, paskempaa päivää ei ihan heti tuu mieleen.
 
Viimeksi muokattu:

Mustanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Jouduin tänään väkisin Pelicans - Tappara peliin. Ei haitannut lopputulos. Jotenkin outoa, kun ei omat pelanneet. Sen kummemmin kommentoimaan ala, mutta Lash on pirun hyvä. T- joukkueella on sihti hukassa ja jotenkin viimeinen vaihde pois. Hodari oli pahaa. Nyt pari kylmää kaljaa.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Katselen tuota Masked Singeriä ja mietin, että onko nuo tuomarit tyhmiä vai käsikirjoitettuja tyhmiä?
Sattui olemaan just sopivasti tv-kanava jäänyt maikkarille, kun tulin Liigan ekalla erätauolla pois CMoresta piipahtaakseni hetkeksi Ruudun puolella, niin siinä välissä kerkisi vilahtaa tuo Masked Singer taas..

Mietin siinä itsekseni ääneen, että seuraakohan tuota sarjaa vakavissaan joku aikuinenkin, muuten kuin perhesyistä. Tuli tuolla noin 10 sekunnin previewilläkin jo sellaiset "näkemättä paskaa" vibat kyseisestä ohjelmasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös