Verkkolehden uusimmat jutut

Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 658 149
  • 67 881
T

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
M

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pakko kirjoittaa tämä ulos.

Meille syntyi perheeseen toinen lapsi maanantaina.

Synnytyksen jälkeen tuli komplikaatioita ja vaimolta meinasi henki lähteä. Ei saatana että pelkäsin. En ole ikinä kokenut vastaavaa pelkoa kuin tuona aikana kun istuin vastasyntynyt vauva sylissä synnytyssalissa yksin. Vaimo vietiin kiireesti leikkaussaliin.

Toivon etten enää ikinä joudu kokemaan vastaavanlaista pelkoa, hyi helvetti. Iso mies oli rikki hetken ja pahasti.

Onneksi nyt on kaikki hyvin vauvalla ja äidillä.
 
C

Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
madeOFspade kirjoitti:
Pakko kirjoittaa tämä ulos.

Meille syntyi perheeseen toinen lapsi maanantaina.

Synnytyksen jälkeen tuli komplikaatioita ja vaimolta meinasi henki lähteä. Ei saatana että pelkäsin. En ole ikinä kokenut vastaavaa pelkoa kuin tuona aikana kun istuin vastasyntynyt vauva sylissä synnytyssalissa yksin. Vaimo vietiin kiireesti leikkaussaliin.

Toivon etten enää ikinä joudu kokemaan vastaavanlaista pelkoa, hyi helvetti. Iso mies oli rikki hetken ja pahasti.

Onneksi nyt on kaikki hyvin vauvalla ja äidillä.
Laajenna klikkaamalla
Onnea teille ja onneksi kaikki hyvin.

Minulle kävi aikoinaan vähän toisesta näkökulmasta sama. Äiti ei ollut vaarassa vaan lapsi ja äitihän ei päässyt juuri synnytyksen jälkeen minnekään mutta minä pääsin seuraamaan. Ei toki kai mitään älytöntä hengenvaara ollut (tai tullut kun hoito toimi), mutta muistaakseni happisaturaatio ei ollut kohdillaan ja vastasyntynyt joutui jonnekin lämpölampun alle. Siinä pienokainen kai sitten tottui kohdun ulkopuoliseen elämään enkä itse edes älynnyt mitenkään pelätä kun hoitohenkilökunta oli niin ammattitaitoista. (nimimerkillä erittäin toivotun ja odotetun lapsemme keskenmenonkin lääkärin suusta kuulleena sairaalassa lähes keskellä yötä kun puoliso tunsi että nyt ei ole kaikki ok)
 
L

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
madeOFspade kirjoitti:
Pakko kirjoittaa tämä ulos.

Meille syntyi perheeseen toinen lapsi maanantaina.

Synnytyksen jälkeen tuli komplikaatioita ja vaimolta meinasi henki lähteä. Ei saatana että pelkäsin. En ole ikinä kokenut vastaavaa pelkoa kuin tuona aikana kun istuin vastasyntynyt vauva sylissä synnytyssalissa yksin. Vaimo vietiin kiireesti leikkaussaliin.

Toivon etten enää ikinä joudu kokemaan vastaavanlaista pelkoa, hyi helvetti. Iso mies oli rikki hetken ja pahasti.

Onneksi nyt on kaikki hyvin vauvalla ja äidillä.
Laajenna klikkaamalla
Helvetin hienoa kuulla että kaikki kääntyi parhain päin! Onnea perheen lisäyksestä.
 
M

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Czescku kirjoitti:
Onnea teille ja onneksi kaikki hyvin.

Minulle kävi aikoinaan vähän toisesta näkökulmasta sama. Äiti ei ollut vaarassa vaan lapsi ja äitihän ei päässyt juuri synnytyksen jälkeen minnekään mutta minä pääsin seuraamaan. Ei toki kai mitään älytöntä hengenvaara ollut (tai tullut kun hoito toimi), mutta muistaakseni happisaturaatio ei ollut kohdillaan ja vastasyntynyt joutui jonnekin lämpölampun alle. Siinä pienokainen kai sitten tottui kohdun ulkopuoliseen elämään enkä itse edes älynnyt mitenkään pelätä kun hoitohenkilökunta oli niin ammattitaitoista. (nimimerkillä erittäin toivotun ja odotetun lapsemme keskenmenonkin lääkärin suusta kuulleena sairaalassa lähes keskellä yötä kun puoliso tunsi että nyt ei ole kaikki ok)
Laajenna klikkaamalla

Nuo on raakoja tilanteita kun tajuaa olevansa täysin avuton. Ei voi kuin luottaa ja uskoa.

Meillä on lähipiirissä pari läheltäpiti tilannetta ollut vauvojen kohdalla lähivuosina. Toinen jouduttiin lennättämään kiireellisesti Tukholmaan, mutta niin vaan pieni kaveri sieltä nousi ja nyt nauttii täysin terveenä elämästä.

Jotenkin keskityin ja toivoin vain että vauvalla olisi asiat hyvin, en jotenkaan ymmärtänyt, että tämäkin on mahdollista vielä nykypäivänä. Tilanne missä äidin henki on vaarassa.

Mun mielestä nykypäivän ponnistuslahjat yms on typerää paskaa, mutta nyt teen poikkeuksen ja ostan vaimolle jotain kivaa...ja ihan vaan siksi, että hän on vielä olemassa.
 
I

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
madeOFspade kirjoitti:
Synnytyksen jälkeen tuli komplikaatioita ja vaimolta meinasi henki lähteä. Ei saatana että pelkäsin. En ole ikinä kokenut vastaavaa pelkoa kuin tuona aikana kun istuin vastasyntynyt vauva sylissä synnytyssalissa yksin. Vaimo vietiin kiireesti leikkaussaliin.
Laajenna klikkaamalla
Voi hitsi! Toivottavasti vaimosi toipuu hyvin. Kyllähän se on rassaavaa jos toinen joutuu yllättäen toimenpiteeseen ja on henki kyseessä. Onnittelut lapsesta nyt kuitenkin. Toivottavasti pääsette pian viettämään arkea kotona koko perheen kanssa. Voimia teille kaikille...
 
M

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Iisoppi kirjoitti:
Voi hitsi! Toivottavasti vaimosi toipuu hyvin. Kyllähän se on rassaavaa jos toinen joutuu yllättäen toimenpiteeseen ja on henki kyseessä. Onnittelut lapsesta nyt kuitenkin. Toivottavasti pääsette pian viettämään arkea kotona koko perheen kanssa. Voimia teille kaikille...
Laajenna klikkaamalla

Kiitos.

Hän on käytännössä jo toipunut. Käsittämätön nainen ja kotiinkin saan hakea huomenna.
 
C

Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Uimalakki kirjoitti:
Raja menee n. puolessa välissä Suomea.
Laajenna klikkaamalla
Pitkittäin vai poikittain? Joku ulkomaalainen kaveri kertoi aikoinaan nähneensä dokumentin, että Suomessa on maailman eniten synnynnäisiä poikkeamia liian lähelle naimisen takia...

Mutta kiinnosti niin katsoin wikipedian artikkkelin, joka sanoo näin:

wikipedia kirjoitti:
Maailmanlaajuisesti serkusten väliset avioliitto ovat yleisiä: on arvioitu, että maailmanlaajuisesti jopa 20 prosenttia avioliitoista solmitaan serkkujen välillä. Arabien keskuudessa serkusavioliittoja avioliitoista on keskimäärin 40 prosenttia. BBC:n mukaan Isossa-Britanniassa asuvista pakistanilaisista 55 prosenttia on naimisissa serkkunsa kanssa.[1]

Synnynnäisiä epämuodostumia esiintyy 4,5–6 prosentilla serkkujen välisistä lapsista, kun muulla väestöllä luku on 3 prosenttia.[2][3]

Myös Suomessa serkukset voivat solmia avioliiton. Ruotsin valtakunnan Vuoden 1734 lain Naimiskaaren säännös määritteli, että serkkujen avioituminen vaati kuninkaan luvan: ”Orpanat ei mahda otta toinen toistans awioxi, ellei Cuningas sijhen lupaa anna.”[4] Venäjän vallan aikana keisarillinen asetus kumosi tämän 1872 ja serkut saivat normaalin avioliitto-oikeuden
Laajenna klikkaamalla
 
B

Breeze Harbour

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
En valehtele, jos sanon että viime vuonna tähän aikaan joulukuussa oma elämä oli melko paskaa, itseaiheutettua sellaista, mutta joo, paskaa. Vuosi sitten tähän aikaan makasin mun sängyssä, odottaen mun kahta seuraavaa työvuoroa viikon lopulla, joiden en silloin ikinä arvannut jäävän mun kahdeksi viimeiseksi viikonloppuvuoroksi siinä työpaikassa.

Vaikka viime vuoden marras-joulu vaihteessa elin henkisesti hemmetin raskaita aikoja ja olin oikeastaan rikki ja romahduspisteessä, niin jäätyäni yli viikoksi pakkosaikulle duunista, kun sen enempää pää, kroppa kuin psyyke ei enää kestänyt mun silloista työtahtia, luulin ja uskottelin itselleni että kaikki kääntyy vielä parhain päin.

No eipä vittu kääntynyt. 14.12.2019 jäi mun viimeiseksi vuoroksi siinä duunipaikassa ja muistan ironisesti tokaisseeni tuon vuoron jälkeen itsekseni pukutiloissa "tää oli varmaan mun onnistunein vuoro tähän asti".

Lähdin hyvällä fiiliksellä sinä lauantaina himaan, ja olin seuraavana tiistaina lähdössä ihan normaalisti työvuoroon, ostaen Alepasta Pauligin pikakahvin ja duunipaikalta lounaseväät valmiiksi. Tämä yksi sen paikan vaaleahiuksisista kassoista vielä kysyi siinä "ootsä tulossa vuoroon" ja vastasin hänelle että olen.

Noh, astelen mun ravintopitoinen lounas ja pikakahvi kourassa taukotilaan, jossa mua odottaa sekä myymäläpäälikkö että The Big Boss eli aluepäällikkö. Tajusin aika lailla heti että "ei vittu, joko oon mokannu jotain vitun pahasti tai saamassa kenkää". Kädet alkoi tärisemään, pistin lounaani vielä siinä vaiheessa taukotilan jääkaappiin, mutta olin varautunut kuulemaan pahimman mahdollisen.

Ja joo, en kuulemma soveltunut siihen työhön lopulta. Vaikka tollanen on tietty aluksi raskas pala niellä, ja vaikka tavallaan olin jopa samaa mieltä niin se tilanne oli sori nyt vaan, mun mielestä päin persettä hoidettu. Tulen sinne työpaikalle siinä mielentilassa, että aloitan uuden työviikon ensimmäisen vuoron ja olen valmis uuteen alkuun. Ja kymmenen minuuttia myöhemmin olen työtön. Kiva.

Eli työpaikka lähti alta kivasti silleen 1,5 viikkoa ennen joulua ja olin ton jälkeen taas aivan hukassa, mitä haluaisin edes tehdä elämälläni. Mistään ei oikein tahtonut tulla mitään seuraavaan noin kuukauteen ja noista yllätyspotkuista jäi tuolloin sanalla sanoen p*ska maku suuhun, niin paljon hyviä hetkiä kun mulla siellä oli ja niin moneen mukavaan ihmiseen kuin ehdinkin vajaassa neljässä kuukaudessa tutustua.

Sen jälkeen tuli silloiselta ihastukselta pakit ja blokit, oma vajoaminen sängyn pohjalle ja niin syvä tyhjä suru, että pariin viikkoon mua ei huvittanut oikein edes elää. Niistä ajoista ei enää sen enempää, eiköhän kaikki tarpeellinen tästä työihastuksesta ole tullut jo tännekin aikoja sitten sanottua. Life goes on.

...

Nyt on taas kevyempi paino harteilla, kun tämäkin negatiivinen muisto on kirjoitettu puhtaaksi. Ei tämän viestin oikeastaan ollut tarkoitus keskittyä niin paljon siihen mitä vuosi sitten tapahtui, vaan pitipähän tällainenkin avautuminen näköjään vielä suorittaa, kun mun aiemmissa avautumisissa käsittelin enemmänkin sitä vituralleen mennyttä ihastusta, enkä niinkään sitä paljon ikävempää menetystä, eli duunia joka vietiin jalkojen alta.

Sen mä oikeastaan halusin tän avautumisen ulkopuolella sanoa, että on se kumma miten paljon ehtii tapahtua vuodessa. Olen ollut jo pitempään tyytyväinen omassa kehossani, olen mielestäni oppinut ilmaisemaan itseäni paremmin. Se on heijastunut suoraan mun runotuotannon kehityksessä, mutta toisaalta huomaan sen myös ihan arkipäiväisissäkin keskusteluissa muiden kanssa.

Olen menossa tammikuussa Hyvinkäälle aloittamaan uudet opinnot, uskon taas tulevaisuuteeni ja vaikka viimevuotinen ihastus hajotti mut pahemmin pirstaleiksi kuin kukaan muu ihminen koskaan, niin a) olin itse yhtä lailla syypää kohtalooni b) koen sen olleen mulle välttämätön kokemus, saada naiselta ihan kunnolla "päin näköä".

Olen sen takia nykyisin vähemmän naiivi, toisaalta mun on edelleen sen takia välillä hankala uskoa omaan vaistooni uusien ihmisten suhteen, silloinkin kun vaikuttavat mukavilta ja aidoilta. Arvet siis on jäljellä ja näkyy tiettyinä hetkinä edelleen, en kuitenkaan anna niiden määrittää sitä, kuka mä olen tänään.

Rakkauselämän kanssa otan edelleen rennon iisisti ja etenen pienin askelin. Itseni paremmin kohteleminen, niinku jenkit sanoisi "self love"n opetteleminen ennen kaikkea ja se etten pitäisi rakastumista minään sokeana päämääränä on olleet niitä tämän vuoden teemoja, ei niinkään ihastuminen.

Tinder on käynyt joitain kertoja mielessä, mutta on tuntunut aina lopulta jotenkin "väärältä" ratkaisulta. Emmä tiiä, olen ihan hemmetin vanhanaikainen romantikko ja koko Tinder kuulostaa kavereilta kuultujen stoorien kautta, ja kun itsekin tiedän miten siellä ns. homma toimii jotenkin niin hiton pinnalliselta ja plääh... Taidan sittenkin jopa mieluummin kuolla yksin kuin käyttää deittailusovelluksia kumppanin etsinnässä.

Sitten taas toisaalta kun mietin tätä vuotta, niin sukupuolta, ikää tai muitakaan arvoja katsomatta voin sanoa tutustuneeni tän vuoden aikana tosi moneen uuteen ihmiseen. Olen ollut enemmän avoin ja antanut kaikille mahdollisuuden. Ja kun olen niinkin monta uutta ihmistä elämänympyrääni vuoden mittaan saanut niin... kaikki on mahdollista.

Antaa palaa 2021, valmiina ollaan! Ja muuten, koronavirus, haista pitkä paska! Voisitko kadota seuraavan vuoden aikana? Kiitos.
 
K

Kauko Viisas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
@Czescku avasikin kiitettävästi käsitettä "mitä serkumpi, sen herkumpi".

Toki "serkku" -käsite vaihtelee eri kulttuureissa, minkä vuoksi lainattu tilastodata saattaa aiheuttaa vääristyneen kuvan sisäsiittoisuudesta. Käsittääkseni meillä serkkuus tarkoittaa sisarusten lapsia, monissa kulttuureissa serkkuus saattaa tarkoittaa mm. saman kylän ihmisiä tai saman suvun jäseniä (kaukaisiempiakin). Pilasinko ilonnne?

Edelleen on jäänyt vastaamatta @Uimalakki n väittämä "puolesta välistä Suomea". Pitkittäin vai poikittain vai siksakkia?

P.S. Olin rakastunut serkkuuni. Hän oli tuolloin kaunein näkemäni nainen.
Olin 8v, hän 22v. Näen yhteisen tulevaisuutemme näin n. 50 vuoden jälkeen mahdottomana.
 
B

Breeze Harbour

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Mäkin oon muuten ollut aikanaan salaa ihastunut serkkuuni. Hän on syntynyt ja asuu Ruotsissa, joten eipä mulla häneen ikinä olisi mitään mahkujakaan ollut, mutta toisaalta eipä noi teini-ihastumiset yleensä tuppaa muutenkaan kovin rationaalisia tai järkipohjaisia olemaan...

Oli mul sitten kyllä yks vieläkin kaukasempi netti-ihastus teininä, ja arvatkaa mitä? Hän oli Ranskasta asti. Ja arvatkaa mikä on vielä hölmömpää? Hänkin tais olla ihan vähän ihastunut muhun. Voisin linkata yhen mun silloin lataamaan videon youtubessa, missä on tämän kyseisen Valenen kommentti sydämineen päivineen, mutta enpä taida ihan kehdata. Noloo..

Ai niin @madeOFspade lle halusin sanoa sen verran, että kertomuksesi lämmitti todella sydäntä! Pikaista toipumista vaimollesi ja kaikkea hyvää koko perheelle!
 
Viimeksi muokattu:
V

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
On varmasti ihmisiä jotka pitävät minua lähinnä hulluna kun leivon näinkin paljon jouluksi. Ja lienen tapoineni nykyään jo vähemmistössä. En tiedä kuinka ennen on sitten ollut?

Ainakin minun äitini leipoi paljon jouluksi ja teki monet ruoat, siitä nämä perinteet ja tavat on varmasti sitten periytynyt minulle? Ja luulen ja osin tiedän että äidin äiti teki aikoinaan myös paljon jouluvalmisteluja. Mutta esimerkiksi siskoni ei taida kovin paljoa jouluksi leipoa? Että ei nämä hassut tavat ole jostain syystä meidänkään suvussa periytynyt kuin minulle.

No sehän tässä on nyt sitten vain että vietän tämän vuoden joulun yksin joten menekki ruoille ei ole enää edes niin iso kuin muutamana aiempana jouluna. Toisaalta, monet pikkuleivät säilyvät kaapeissakin pitkään, kakut ja pasteijat pakkasessa ja niin edelleen. Ja jos ihan mahdottomalta tilanne alkaa näyttämään niin voihan näitä leipomuksia jaella eteenpäinkin.

Pyrin kyllä leipomaan tänä vuonna maltilla. Montaa eri lajia mutta ei läheskään niin paljoa kutakin lajia kuin ennen. Ja onhan tuo leipominen toisaalta kivaakin, ei tämä minulle pakkopullaa ole. Ainoastaan tuo tiskaaminen on kurjempi juttu kun ei ole edes tiskikonetta.

Äitini kyllä aikoinaan siivosikin jouluksi hullun lailla mutta tähän minä en taida ryhtyä. Minulle riittänee että siivoan yhä asuntoni kaksi kertaa viikossa. Pysyy asunto siistinä.

Ja jos te nyt ihan välttämättä haluatte kuulla sen leipomismenyyni niin sehän on: pikkuleivistä ruskeita pipareita (äsken hain tilaamani kilon taikinan paikallisleipomosta), ässiä, hannatätejä, hillosilmiä, herrasväen leipiä. Kuivakakuista tiikerikakku, herttoniemen kakku, maustekakku, taatelikakku ja ehkäpä myös murokakku ja hedelmäkakku. Lohi-ja jauhelihapasteijoita ja joulutorttuja. Sekä ehdottomana kruununa bebejä.

En noita todellakaan kaikkia kerralla syö mutta jos sitten vaikka helmikuunkin loppuun mennessä olisi jo iso määrä syötynä noista... Ja korostan tosiaan sitä että iso määrä noista leivonnaisista säilyy hyvänä aika pitkään. Onhan se sitten kiva kun varastoissa on herkkuja.
 
O

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Czescku kirjoitti:
Pitkittäin vai poikittain? Joku ulkomaalainen kaveri kertoi aikoinaan nähneensä dokumentin, että Suomessa on maailman eniten synnynnäisiä poikkeamia liian lähelle naimisen takia...
Laajenna klikkaamalla
Johtuu siitä kun valtaosan pienistä suomalaisista kunnista ja kylistä on perustanut joku yksi tai kaksi sukua. Kyllähän tuo näkyy siinä, että Suomessa on sellaisia perinnöllisiä sairauksia joista ei muualla maailmassa ole tietoakaan. Sitten nykyäänkin jos menee idässä tai pohjoisessa hankkimaan lapsia samasta kylästä peräisin olevan henkilön kanssa niin todennäköisyys perinnöllisiin sairauksiin about 10 kertaistuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy

Verkkolehden uusimmat jutut

Ylös