Kuuntelin radiosta pätkän kun puhuivat nyt tuosta Riosta vielä. Vertailivat siinä Suomen 1 mitalia vs. Tanskan 15 mitalia. Kysymys kuului että miten Suomikin voisi tuoda samat 15 mitalia Olympialaisista?
Mun on jotenkin kauhean vaikeaa käsittää sitä, miten ihmisen elämä voi liikahtaa suuntaan tai toiseen sen myötä minkä verran jotkut siniristilipun värejä kantavat ihmiset tuovat pyöreitä metallin palasia koteihinsa. Varsinkin kun näillä ihmisillä ei itsellään ole toimeentulo sidoksissa urheiluun tai eivät urheilu itse. Tulee semmoinen tunne vielä että nämä ovat juuri niitä ihmisiä joille ne 15 mitaliakaan eivät riittäisi, koska kohta siinäkin olisi vielä jotain väärin. No mutta kun saksalaiset voitti 40....
Tämä on minusta juuri sitä että urheilu otetaan liian vakavasti, eikä toisessa kädessä osata oikein nauttia siitä itse urheilusta ja urheilemisesta, vaan pelkästään sillä mitalilla on merkitystä. Minusta tuommoinen on jollain lailla sairas tapa suhtautua urheiluun, jos ei ymmärrä sitä että ne mitalit ei oikeasti voi olla kaikki kaikessa.
Se jenkkiläinen naisvoimistelija (voittiko se 4 kultamitalia Riossa) oli jossain haastattelussa sanonut hyvin että ne mitalit ovat vain seurausta. Jos niitä mitaleja pelkästään tuijottaa, niin silloin ne jää myös saamatta. Ne tulevat jos ovat tullakseen, mutta jos siitä matkasta ei opi nauttimaan ja keskittymään tähän päivään, niin pirun vaikeaksi niiden saavuttaminenkin silloin muuttuu. Paradoksaalista.