Tämä voi ratkaista kysymyksesi, koska jos on kokenut syöpähoitoja, voi olla jo valmiiksi asennoitunut kuoleman vaaraan tai mahdollisuuteen. Jopa peläten sitä, tai hyväksymällä lopulta sen mahdollisuuden, jolloin elämäänkin on lopulta vähän vaikea suhtautua tai löytää (uudelleen) niitä positiivisia asioita vaikean prosessin jälkeen. En ota kantaa tarkemmin masennuksen tasoon, mutta ainakin vaikeasti masentuneet voivat syöpäpotilaisiin verraten nähdä kuoleman vapautuksena elämästä ja sen vaikeuksista. Ehkä syövästä toipunutkin voi kokea masennusta siltä kantilta, ettei olisi pitänyt selvitäkään tai tuntuu, että kun on selvinnyt käytännössä kuolemaan johtavasta sairaudesta, niin mikään ei enää tunnukaan miltään - onhan jo ehditty käydä viimeisillä porteilla. Ja sitten pitäisi taas alkaakin rakentamaan jotain sen jälkeen mikä oli lähes kuolemantuomio.
Lievää masennusta en kuitenkaan henkilökohtaisesti pidä sairautena, tai edes olemassa olevana oireiluna, vaan aika normaalina elämän tapahtumiin liittyvänä reaktiona. Ihmisen mieli on niin kummallinen, että se voi ajatella mitä tahansa, ja se voi syyllistää itseään monin eri tavoin. Ihminen voi syyllistää itseään jopa selviämisestä, mikä hieman paradoksaalisesti voi johtaa masennusoireisiin. Onhan moni kokenut masennusta synnytyksenkin jälkeen, kun tavallaan on keskittänyt kaikki toivoa ja iloa pursuavat voimavaransa johonkin tapahtumaan tai sen hoitamiseen, ja sitten kun "kaikki" on ohi, niin takki tyhjenee totaalisesti ja romahtaa, ainakin hetkellisesti.
En toki tiedä mitä olet käynyt läpi vai oletko vieläkään saavuttanut parantumisen.