Ehei, meitillä on vaatekaapissa pantittomia aika liuta. Piti nääs käydä Etelä-Helsingissä viime kuun alussa kun kuuli että ohran hinta nousee.Kai ostit noilla repullisen nobea kuitenkin? Itse olisin ostanut ainaskin!
Ehei, meitillä on vaatekaapissa pantittomia aika liuta. Piti nääs käydä Etelä-Helsingissä viime kuun alussa kun kuuli että ohran hinta nousee.Kai ostit noilla repullisen nobea kuitenkin? Itse olisin ostanut ainaskin!
Taitaa olla joo. Meillä muilla vain se iso pyörä heittää.Pyörän hukkaaminen on @pettter in yksinoikeus.
Tuleeko telkkarista jotain katsomisen arvoista tänään?Kaljat juotu ja nyt hetken valkoviiniä ennen siirtymistä telkkarin ja ruuan ääreen.
Ei, tarkoitin suoratoisto palvelua. Telkkaria katson ehkä tunnin viikossa. Sen verran hektistä elämänvaihetta elän.Tuleeko telkkarista jotain katsomisen arvoista tänään?
Vaikutti juuri sellaiselta ihmiseltä joka on ihan helvetin hauskaa seuraa esim. juhlissa.
Tämän kaltaisten ihmispersereikien määrä lisääntyy huolestuttavaa vauhtia. Millään muulla väliä, kunhan minä, minä ja minä. Kamalia kuunnella ja katsella.
Lisää ihmispersereikiä bongattu!Tuollaisille tyypeille tekisi ihan hyvää olla vastaanottavana osapuolena samanlaisessa tilanteessa. Vaikka kuinka vituttaisi, niin pakko olisi purra hammasta ja niellä ylpeytensä. Maailmaan mahtuu idiootteja, jotka ajattelevat vain omaa napaansa.
Minä syön tänään kanaa.Syökää kanaa!
Tuosta tuli mieleeni pääkallokiitäjä, suurin Suomessa tavattava perhoslaji, jonka olen nähnyt tähän mennessä vain kerran: ihan 1980-luvun lopulla päiväkodissa, jolloin yksi työntekijöistä pelasti sen päiväkodin sisätiloista ja esitteli sitä meille lapsosille ennen kuin vapautti sen luontoon. Vaikka aikaa tuosta tapahtumasta on vierähtänyt, muistan edelleen selvästi, miten helvetin iso ötökkä se oli, sillä se oli kooltaan suurempi kuin tarhatädin kämmen.Houkuttelen näköjään perhosiakin. Saisi ritariperhosetkin olla yhtä rohkeitä kuin nämä haapaperhoset. Ritareitakin tänä kesänä näkynyt vuosien tauon jälkeen (enonikaan ei muistanut täällä päin ainakaan 10 vuoteen nähneensä, mutta tänä kesänä on muutamia näkynyt).
Ehkä herralla oli tili tyhjänä ja operoi jostain syystä pelkällä käteisellä. Kyllähän siinä vituttaa jos nälkäisenä kohtaa tuollaisen yllätyksen, että raha ei kelpaakaan. Jos kyseessä oli pelkkä periaatejuttu tälle "ihmispersereiälle", niin aika noloa käytöstä kyllä...Lisää ihmispersereikiä bongattu!
Tuli äsken käytyä Mäkkärissä ja siellä joku "oikeutensa tiedostava" asiakas olisi kovasti halunnut maksaa käteisellä. Käsittääkseni tuo Kuopion keskustan Mäkkäri ei edes ota vastaan käteistä enää, tai ainakaan yöaikaan se ei taida käydä sinne. Muutenkin tuolla on tiskillä tapahtuvat ostokset pyritty vetämään ihan minimiin ja tilaukset tehdään automaatin kautta ja siitä saat sitten numeron ja huudetaan kun tilaus on valmis. Joissain tapauksissa voi maksaa kortilla kassalle sen tilauksen.
No siinä sitten ihmispersereikä alkoi kovaan ääneen mölyämään "Mulla on täysi oikeus maksaa käteisellä!" ja tätä neuvottelua siinä sitten kassahenkilön kanssa käytiin tovi. Pointsit kyllä kassan naiselle kun sitten suht kovalla ja selkeällä äänellä ilmoitti ettei käteismaksu onnistu, ole hyvä ja poistu. Siinä sitten poistuessa vielä todettiin "SÄ TEET VIRHEEN!". Tietysti tässä muistettiin myös näyttää niitä seteleitä joita oli mukana.
Ihan täysin ei kyllä avaudu mikä näiden vatipäiden motiivi tällaiseen on. Tuon miehen mukana oli vielä ilmeisesti naisystävä mukana, tämä vaikutti jo siltä että haluaisi kadota maan alle kun tämän kyseisen apinan käytös oli suoraan sanottuna perseestä. Eikä tuo nyt mitenkään yllätyksenä voinut tulla että se käteinen ei sinne käy, toisekseen siinä on niitä automaatteja joista hieman yksinkertaisempikin savolainen osaa tilata sen ruokansa mukaan. Sen voi vaikka maksaa Mobilepaylla jos korttia ei ole.
Tosiaan pisteet vielä sille tiskin takana olleelle työntekijälle. Mahtaa olla muutenkin miellyttävä paikka työskennellä yöaikaan ja päälle sitten vielä näitä känniurpoja. Jos tämä viesti kantautuu sinulle niin tsempit, tulen jatkossakin asioimaan jos olet työvuorossa.
Ja sinulle ihmispersereiälle, mikäli olet töissä niin toivottavasti joku tulee sinun työpaikallesi perseilemään samalla tavalla yksinkertaisten asioiden kanssa. Ja jos ei tule, niin toivottavasti saat vähintään ummetusta ja helvetin kivuliaita peräpukamia. Vitun idiootti.
Hehe ei vaan, en käy Mäkkärissä juuri koskaan mutta nyt kun teki mieli huikopalaa ja katsoin millaisia jonoja oli snägäreille niin valitsin tuon nopean mäkkiruuan. Tuo tosiaan toimii yölläkin nopeasti kun siellä on keittiö täynnä ja automaatilta tilataan. Mutta tämä naishenkilö nosti kyllä paikan osakkeita.Tulet jatkossakin asioimaan jos tiskin takana ollut työntekijä on työvuorossa? Nyt alkaa kuulostamaan jo vähän stalkkerimaiselta. Jos tarkoitit tiskillä asioimista automaatilta tilaamisen sijaan, niin luulen työntekijän suosivan jälkimmäistä. Toki 007 karisma voi pelastaa paskan työvuoron.
Passaako jos syön kanaa huomenna? Nyt on jääkaapissa sikanautaa.Syökää kanaa!
Puhutko nyt ex-anopin markkinahinnasta? Tää kuulostaa ihan joltain b-luokan pornoleffan alkukohtaukselta.Ex-anoppi laitto viestin että voisiko hän tulla hakemaan raparperia(onko meillä muka semmostakin ollut) tuosta takapihalta? Tarkistanko markkinahinnan vai miten toimitaan?
No sanotaanko että sekä että. Kummankaan päivämäärä ei jälkikatselulla näytä hääviltä mutta..Puhutko nyt ex-anopin markkinahinnasta? Tää kuulostaa ihan joltain b-luokan pornoleffan alkukohtaukselta.
Ainoa huono puoli näissä oloissa on, että nivelreumaattikkona ottaa kipeää, mutta ei se haittaa.Kuinkahan nopeasti sisäinen termostaattini toipuu näistä helteistä? Viimeksi, kun samanlaiset helteet piinasivat pääkaupunkiseutua, minulta meni neljä päivää toipumiseen. Ainoa hyvä puoli näissä helteissä on kauniiden, nuorten naisten esiintyminen niukemmissa vaatetuksissa.
Nahkahanskoilla saa tiukan otteen korkista, vaikka kädet olisivat hikiset.Melkein tuli jo hätätilanne päälle. Sen verran hikiset kädet, ettei meinannut saada konjakkipullon korkkia auki. Onneksi oli tommonen tupperwaren verme laatikossa niin aukesi se viimein.