En tiedä onko avaukseni riittävän korkealentoinen kuuluakseen tähän ketjuun, mutta postaan sen tänne järkevän keskustelun toivossa. Olen miettinyt pitkään nykyään nousussa olevaa kokemuksen korostamista. Ehkä nyt viimeaikoina esillä ollut keskustelu seksuaalisesta häirinnästä palautti asian taas mieleeni. Tuohan on erinomainen ja tarpeellinen keskustelu ja on uskomatonta miten tietyissä piireissä/ympäristöissä häirintää yhä esiintyy yleisesti eivätkä sen uhrit uskalla vaatia oikeuksiaan. Tämä ansaitsee ilman muuta julkisuutta ja puuttumista. Keskustelussa on kuitenkin myös häiritseviä piirteitä ja ne liittyvät juuri kokemuksen (yli)korostamiseen.
Viittaan nyt NYT-liitteen jutussa
Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää - Nyt.fi - Helsingin Sanomat haastatellun THL:n tasa-arvotiedon keskuksen kehittämispäällikön Hanna Onwen-Human kommentteihin. Jutussa esiintyvä THL:n virallinen "määritelmä" häirinnälle ei sinänsä ole tällä tavalla ongelmallinen, mutta Onwen-Huma lausuu seuraavaa:
”Ei-toivottu” on on THL:n tasa-arvotiedon keskuksen kehittämispäällikön Hanna Onwen-Human mukaan avainsana.
”Jos kohde kokee sen häiritseväksi, kyse on seksuaalisesta häirinnästä. Tekijän aikomus tai tarkoitus ei ratkaise sitä, mikä on seksuaalista häirintää ja mikä ei”, Onwen-Huma sanoo.
Seksuaalisella häirinnällä ei ole mitään tiettyä muotoa. Se voi olla sanatonta tai sanallista, fyysistä tai ei-fyysistä.
Tämä on vain yksi kokemusperäisyyden ylikorostamisen ilmentymistä, mutta potentiaalisesti vakava. Tämä antaa valtavalle joukolle ihmisiä täysin mielivaltaisen oikeuden päättää
jälkikäteen tuleeko toinen ihminen tuomita. Tämä toinen ihminen ei voi mitenkään etukäteen tietää miten henkilö X reagoi esim. flirttailuun. silti Onwen-Human mukaan tämä määrittää onko kyse häirinnästä:
Onwen-Huma korostaa, että flirttailulla ja seksuaalisella häirinnällä on selvä ero. Flirttailun tunnistaa siitä, että molemmat osapuolet kokevat flirttailun mukavaksi. Seksuaalinen häirintä on toisen osapuolen mielestä häiritsevää.
Kaiken järjen ja logiikan nimissähän seksuaalinen häirintä pitäisi kyetä tunnistamaan etukäteen, ei jälkikäteen. Jokainen tietää tilanteita omasta tai kavereidensa elämästä, josta tuntemattoman ihmisen sinänsä asiallinen lähestymisyritys on koettu häiritseväksi ainoastaan tämän ulkoisen olemuksen perusteella, tyyliin "hyi helvetti, joku äitini ikäinen valas tuli lässyttämään". Tämä asettaa jo lähtökohtaisesti ihmiset epätasa-arvoiseen asemaan.
Minusta ainoa mahdollinen kokemukseen liittyvä määritelmä on sellainen, että toiminta jatkuu sen jälkeen kun on tullut tietoon että kohde kokee sen häirintänä. Esim. jos menet juttelemaan jollekin iskumielellä tai muuten vain flirttailet, lopeta välittömästi kun huomaat ettei vastakaikua tule. Etenkin silloin jos kohteesi suoraan sanoo ettei seuraasi kaivata. Tämä on tietysti päivänselvää (tai sen tulisi olla). Toinen asia ovat myös jo etukäteen määritellen häirinnäksi luokiteltavat teot, kuten alaisen tai tuntemattoman ihmisen kähmiminen yms.
Mennään pinnalla olevan häirintäkeskustelun ulkopuolelle ja puhutaan yleisemmin.
Mihin voidaan asettaa kokemuksen rajat? Tällä en tarkoita, että rajoitettaisiin oikeutta kokea asiat omalla tavallaan. Ihmiset eivät aina voi mitään sille, miten asiat kokevat ja minusta näitä aitoja kokemuksia kohtaan pitää olla ymmärtäväinen ja suhtautua niihin kiinnostuksella. Tukeakin on tarjottava tarvittaessa. Kokonaan toinen asia on kuitenkin se, pitäisikö kaikkien kokemusten ohjata muiden ihmisten elämää saati lainsäädäntöä ja politiikkaa. Suomessa on paljon ihmisiä, jotka aidosti kokevat että vallan takahuoneessa hommaa pyörittävä vihervasemmistolainen kulttuurieliitti ajaa Suomen valtion islamisaatiota, että valkoista heteromiestä ollaan ajamassa nurkkaan, että maahanmuuttajat pilaavat heidän elämänsä ja kulttuurinsa, että homoseksuaalisuus on synti ja siitä pitää rankaista, jne.
Samoin joka viikonloppu jossain baarissa joku suuttuu, kun viereisessä pöydässä "nauretaan hänelle", vaikka todellisuudessa viereinen seurue ei ollut tätä humalaista sankaria huomannutkaan, vaan he pitivät hauskaa uppoutuneena yhteisiin muistoihinsa. Niin ikään joku voi kokea "oudon hyypiön" tuijotuksen häiritsevänä. Eihän se tajua edes lopettaa vaikka kuinka mulkaisee pahasti ja laittaa huppua päähän. Todellisuudessa tämä hyypiö onkin ajatuksiinsa vaipunut tutkija, joka pohtii gravitaatioaaltojen löytymisen merkitystä, ja samalla tuijottaa tyhjällä katseella seinää jonka edessä "uhri" sattuu seisomaan. Miksi kokemuksen pitäisi määritellä tilanne silloinkin kun se perustuu tosiasioiden virheelliseen tulkintaan?
Päätän pitkän turinani provokatiiviseen, mutta vakavaan heittoon: Kuten on laita mielipiteidenkin osalta,
kaikki kokemukset eivät ole samanarvoisia. Olemme jo luonnontieteistä oppineet, että ihmisen kokemus vie usein harhaan. Esim. kokemus litteästä maasta tai maan kiertämästä auringosta ei aitoudestaan huolimatta ole paljonkaan väärti. Lisäksi tämä nyt trendikäs subjektiivisen nostaminen objektiivisen kustannuksella on monesti suoranaisessa ristiriidassa liberaalin länsimaisen sivistysvaltion ajatuksen kanssa ja toivon että hulluudelle tulee vähitellen stoppi.