Ketju eettisesti ja moraalisesti monimuotoisille kysymyksille abortista eutanasiaan

[mjr]

@BigRedCat Minusta Enbuske kerrankin avaa tätä näköjään niin mystistä asiaa ihan hyvin:

Minä olen tukenut ahdistelukulttuuria: vaikenin siitä, minkä näin | Tuomas Enbuske | Blogit | Iltalehti.fi

Erityisesti sanat nuorten tyttöjen asemasta yhteiskunnassa, kaduilla, kouluissa ja somessa ovat minusta sangen osuvat ja koskettavat vaikka rikoksia ei suurimmassa osassa tapauksia tapahdukaan.

 

[BigRedCat]

Samaa mieltä, tosin pitää erottaa toisistaan juridisesti tuomittava teko ja muutoin tapahtuva häirintä. Saahan sitä kokea häirinnäksi sen että läski ämmä tulee hakemaan tanssimaan, mutta juridisesti se ei saa ongelmaksi nousta.

Olet juuri asian ytimessä ja olen täysin rinnoin kanssasi samaa mieltä! Koitin viestissänikin korostaa, että kaikilla on oikeus kokea mitä kokevat, sillä mahdotontahan tuollaisen rajoittaminen olisikin. Esim. kokemukset maahanmuuton haitoista ylikorostettuna eivät häviä sillä että niiden julkinen esittäminen kielletään ja tyhmyys ei kieltämällä katoa. Ylipäänsä meitä on moneen junaan ja meistä suuri osa on ihan aidosti todella merkittävästi herkempiä ja kokevat asioita voimakkaammin. Tämän tunnustaminen ja ymmärtäminen on ehdottoman tärkeää harmonisen yhteiselon kannalta.

Pointtisi juridisen ja muuten vain tuomittavan teon erosta on myös kriittisen tärkeä. Toisaalta on myös tunnustettava ja tunnistettava se, että muuten vain tuomittavien asioiden ja reaktioiden kirjo on valtava. Esim. epäkohtelias käytös ja vaikkapa vanhuksen kiilaaminen on tuomittavaa, mutta ei sen pitäisi oikeuttaa ihmisen maineen tuhoamiseen ja mustamaalaamiseen varsinkaan jos tilanne on voinut hyvin olla vain virhetulkinta, jota "syyllinen" ei ole edes tajunnut. Minusta pelkkä mahdollisen uhrin kokemus ei kertakaikkiaan voi riittää mihinkään yleiseen tuomittavuuteen johtavaan leimaan. Jos voisi, tämä johtaisi väistämättä tilanteisiin joissa täysin viattomia ihmisiä leimattaisiin äärimmäisen vastenmielisistä teoista ja asetettaisiin näin samalle viivalle äärimmäisten vastenmielisten rikollisten tai lähes-rikollisten kanssa. Tämä korostuu entisestään verkottuneessa somemaailmassa.

Kuten aiemmin mainitsin, jokainen tietää tilanteita joissa viereisen pöydän humalainen on kokenut että häntä "kiusataan", vaikka häntä ei ole edes noteerattu. Niin ikään meillä todistettavasti on tapauksia joissa henkilö on syyttänyt viatonta henkilöä esim. rasismista tai raiskauksesta. Täten on minusta äärimmäisen ongelmallista, jos virallisen tahon toimesta määritellään, että joku äärimmäisen tuomittava toiminta todennetaan ainoastaan "kokijan" kokemuksen kautta.

Suhteellisuudentaju on muutenkin hävinnyt näissä asioissa. Olen puhunut nyt lähinnä siitä, miten joku voidaan katsoa syylliseksi yhtään mihinkään pelkästään toisen kokemuksen perusteella (jotkut ihmiset kokevat yksisarvisten läsnäolonkin). Vaikka löysättäisiin tätä premissiä ja tarkasteltaisiin tilannetta, jossa joku kiistatta on syyllistynyt tuomittavaan tekoon, voidaan kysyä onko se riittävä peruste henkilön maineen lokaamiseen ja todennäköisesti elämän pilaamiseen. Tuore esimerkki on "risumies", jonka tapauksessa ns. oikeamielinen ohikulkija koki oikeudekseen rikkoa lakia ja muuttaa verrattain harmittomaan rikkeeseen syyllistyneen miehen elämän helvetiksi. Täysin tietämättä ja välittämättä tämän taustoista. Ko. keississä oikeus onneksi antoi herra oikeamieliselle tuomionsa, mutta eipä tuo "risumiehen" elämää pelastanut.

Yritän tällä kai sanoa tiivistettynä, että pitäisi pystyä arvioimaan ainakin kahta asiaa: 1) Jos "rike" tapahtui, kuinka vakava se on ja mikä on siihen kohtuullinen reaktio, sekä 2) Kuinka luotettava on kokemukseni siitä, että rike ylipäänsä tapahtui tai että sen vakavuus oli sellainen kuin minusta ensin tuntuu.

 

[BigRedCat]

@BigRedCat Minusta Enbuske kerrankin avaa tätä näköjään niin mystistä asiaa ihan hyvin:

Minä olen tukenut ahdistelukulttuuria: vaikenin siitä, minkä näin | Tuomas Enbuske | Blogit | Iltalehti.fi

Erityisesti sanat nuorten tyttöjen asemasta yhteiskunnassa, kaduilla, kouluissa ja somessa ovat minusta sangen osuvat ja koskettavat vaikka rikoksia ei suurimmassa osassa tapauksia tapahdukaan.

Hyvä teksti Enbuskelta, kiitos sen linkkaamisesta. Korostan ja aiemminkin korostin, että erityisesti naisiin kohdistuva seksuaalinen häirintä on todellinen ja vakava ongelma, ja henkilökohtaisesti pidän aivan helvetin vastenmielisinä näitä Enbuskenkin kuvaamia asemansa hyväksikäyttäjiä. Jo kaikenlainen tytöttely aiheuttaa minulle punaisia näppylöitä. Enbuske ei kuitenkaan mene asiassa niin syvälle kuin toivoisin mentävän ja mistä yritän itse viritellä keskustelua. Ei siis seksuaalisesta häirinnästä, vaan ns. ylikorostetusta subjektiivisen noususta, jossa sitä yritetään sovittaa sinne minne se ei luonnostaan sovi. Usein oikeuttamaan omia ajatuksia siellä, missä objektiivinen ei siihen pysty.

Esim. miksi niin moni korkeakoulutettukin ihminen kokee uskomushoidot mielekkäinä ja sujuvasti nostaa oman kokemuksensa tasaveroiseksi tieteen kanssa. Miksi ajatellaan, että jos joku pahoittaa jostain sanomisesta mielensä, ei sanomiseen olisi pitänyt olla oikeutta? Tähän liittyen olen aidosti huolestunut. Olen sattuneista syistä paljon tekemisissä esim. Helsingin yliopiston opiskelijoiden kanssa, ja huolestuneisuuttani lisää, että nämä ajatukset tulevat nykyisiltä tai tulevilta korkeakoulutetuilta asiantuntijoilta, ei miltään "Reiskoilta" kiljupäissään heitettynä. Heidät otetaan potentiaalisesti vakavasti ja heillä on todellista valtaa. Juuri vastikään minulle esitettiin täysin vakavissaan, että sananvapauteen ei kuulu oikeus esittää toista loukkaavaa mielipidettä. Tämä jo pidempään opiskelleen humanistin toimesta. Aivan kertakaikkisen päätöntä! Eikä tämä ole mikään yksittäinen äänenpaino, vaan se todella resonoi tietyissä piireissä.

Jo kaiken logiikan nimissä voidaan sanoa seuraavaa: Periaatteessa kuka vain voi kokea mitä vain miten vain. Lisäksi tiedämme, että subjektiivinen kokemus vie harhaan ja vääristää objektiivista todellisuutta. Meillä on myös kasapäin esimerkkejä tilanteista, joissa joku on luullut kokevansa jotain, mutta tilanne on ollut ainoastaan hänen päänsä sisällä. Miten siis voisimme vakavasti väittää, että on ok tuomita joku vain yksittäisen kokemuksen perusteella?

PS. Juolahtipa mieleen ote omasta elämästäni. Aikanaan koulussa olin hakemassa luokasta jotain kun näin muutoin tyhjässä luokkatilassa minua nuoremman hieman moniongelmaisen nuorukaisen. Kaveri näytti apealta, joten täysin ystävällisesti kysyin miten hänellä menee ja voisinko auttaa jotenkin, kun nimensäkin tiesin (luokka oli siis ns. "meidän luokka"). Hän ei vastannut minulle, vaan katsoi vain tyhjyyteen, ja päädyin jättämään hänet sen enemmittä puheitta rauhaan. No, tunnin päästä opettajani tulee luokseni ja aloittaa syyttävään sävyyn ihmetellen miksi olen käynyt uhkailemassa kyseistä henkilöä. Olin aivan kysymysmerkkinä ja vilpitön hämmästykseni (kenties myös toisen osapuolen tuntemus) sai onneksi opettajani uskomaan kun kerroin mitä oikeasti olin sanonut. En kuitenkaan haluaisi syyttää tätä vaikeaa lapsuutta viettävää miehenalkua valehtelusta. Uskon yhä, että hän koki tilanteen aidosti niin kuin sanoi. Mutta miten se muuttaisi ystävällisen kysymykseni tuomittavaksi? Mitä jos hän olisi syyttänyt minua seksuaalisesta häirinnästä ja opettaja olisi Onwen-Human opein pitänyt tätä riittävänä "todisteena"? Luultavasti elämäni olisi ollut huomattavasti vittumaisempi enkä olisi siinä missä olen nyt. Eikä tämä olisi jonkun pahantekijän syytä niin että minua voisi sympata, vaan "hyväntekijöiden" kontolla. Heidän joista jonkun subjektiivinen kokemus on riittävä syy tuomita.

 

[mjr]

PS. Juolahtipa mieleen ote omasta elämästäni. Aikanaan koulussa olin hakemassa luokasta jotain kun näin muutoin tyhjässä luokkatilassa minua nuoremman hieman moniongelmaisen nuorukaisen. Kaveri näytti apealta, joten täysin ystävällisesti kysyin miten hänellä menee ja voisinko auttaa jotenkin, kun nimensäkin tiesin (luokka oli siis ns. "meidän luokka"). Hän ei vastannut minulle, vaan katsoi vain tyhjyyteen, ja päädyin jättämään hänet sen enemmittä puheitta rauhaan. No, tunnin päästä opettajani tulee luokseni ja aloittaa syyttävään sävyyn ihmetellen miksi olen käynyt uhkailemassa kyseistä henkilöä. Olin aivan kysymysmerkkinä ja vilpitön hämmästykseni (kenties myös toisen osapuolen tuntemus) sai onneksi opettajani uskomaan kun kerroin mitä oikeasti olin sanonut. En kuitenkaan haluaisi syyttää tätä vaikeaa lapsuutta viettävää miehenalkua valehtelusta. Uskon yhä, että hän koki tilanteen aidosti niin kuin sanoi. Mutta miten se muuttaisi ystävällisen kysymykseni tuomittavaksi? Mitä jos hän olisi syyttänyt minua seksuaalisesta häirinnästä ja opettaja olisi Onwen-Human opein pitänyt tätä riittävänä "todisteena"? Luultavasti elämäni olisi ollut huomattavasti vittumaisempi enkä olisi siinä missä olen nyt. Eikä tämä olisi jonkun pahantekijän syytä niin että minua voisi sympata, vaan "hyväntekijöiden" kontolla. Heidän joista jonkun subjektiivinen kokemus on riittävä syy tuomita.

No, minusta tässä on ihan rakenteellinen pysyvä harmaa alue eli subjektiivinen kokemus on huomattavasti laajemmalla skaalalla kuin voisiko sanoa yleisesti hyväksytty normaali menettelytapa. Laajempia ongelmia tulee lähinnä silloin kuin tämä yleisesti hyväksytty toimintatapa on itsessään problemaattinen. Sitten esim. sinun tapauksessasi yksityinen kokemus voi olla aito mutta perusteeton. En näe että julkisessa keskustelussa olisi oikeasti menty niin pitkälle että pidetty subjektiivista kokemusta ahdistelusta sen ahdistelun riittävänä todisteena. Lähinnä on puututtu siihen että aitoa ahdistelua voi esiintyä myös siinä mielessä tiedostamatta ettei tekijä yleisen toimintakulttuurin puutteissa ymmärrä käyttäytyvänsä reaalisesti aggressiivisesti. Sinun kohdallasi kysymys taas oli yksinkertaisesti täysin harhaisesta havainnosta ja kokemuksesta että täysin ei-tuomittava käytöksesi olisikin ollut täysin tuomittavaa. Se oli siis väärä syytös mikä voi esiintyä minkä tahansa asian kohdalla.

 

[Byvajet]

Tähän lainattuun kohden verrattuna Jeren suhtautuminen elämään kuulostaa mielekkäämmältä.

En ihan ymmärtänyt tätä kommenttia, mutta elämän mielekkyyshän on uskonvarainen asia. Jos uskoo elämän mielekkyyteen, on samalla tavalla typerä kuin jos uskoo Jumalaan tai rahahuijauksiin. Silloin omalla subjektiivisella kokemuksella ohitetaan totuus ja luodaan merkitys ohi tosiasioiden.

Elämästä voivat nauttia ainoastaan riittävän tyhmät uskovat. Jos ihminen on rationaalinen ja pystyy arvottamaan elämän objektiivisesti, ei hänellä ole syytä elää. Ei ainakaan muuta syytä kuin lähimmäisten tunteiden suojelu.

Jos joku kertoo elämän olevan mukavaa, hän menettää silmissäni välittömästi luotettavuutensa. Harhaiset ovat harhaisia. Miksi kuunnella harhaisten jorinoita?

Tämä on se sinisen ja punaisen pillerin juttu.

 

[sinikettu]

Elämästä voivat nauttia ainoastaan riittävän tyhmät uskovat. Jos ihminen on rationaalinen ja pystyy arvottamaan elämän objektiivisesti, ei hänellä ole syytä elää. Ei ainakaan muuta syytä kuin lähimmäisten tunteiden suojelu.

Jos joku kertoo elämän olevan mukavaa, hän menettää silmissäni välittömästi luotettavuutensa. Harhaiset ovat harhaisia. Miksi kuunnella harhaisten jorinoita?

Ootko koskaan harkinnut terapiaa? Tai muutamaa psilosybiinitrippiä. Voisit päästä vähä parempiin tiloihin.

 

[Ollakseni]

Ootko koskaan harkinnut terapiaa? Tai muutamaa psilosybiinitrippiä. Voisit päästä vähä parempiin tiloihin.

Tuollainen existentialistinen nihilismi on ihan hauskaa. Toki jos ei ikinä pääse irti siitä ettei elämällä ole mitään ennalta-asetettua päämäärää ja voi ottelee vain elämän turhuutta suosittelen vahvasti itsemurhaa.

 

[Byvajet]

Ootko koskaan harkinnut terapiaa?

Onhan sitä tullut yritettyä, mutta miksipä se olisi auttanut, koska terapiassakin pyritään kätkemään totuus ja korvaamaan se valikoivalla havainnoinnilla ja ajattelulla. Terapia puree ainoastaan ihmisiin, jotka tahtovat onnea tukevia vastauksia ja lopettavat onnea murentavan kyselemisen.

Jotta ihminen voisi tulla onnelliseksi, hänen täytyy tahtoa tulla onnelliseksi. Onnelliseksi ei voi tulla, jos yrittää kohdata todellisuuden, vaan onnellisuuden perusta on tosiasioiden valikoidussa kohtaamisessa ja uskon vaalimisessa.

Usko voi kohdistua mihin tahansa, esimerkiksi urakehitykseen ja rahan tavoitteluun. Pääasia onnen rakentamisessa on, että unohtaa kokonaisuuden ja korvaa sen tunteilla. Jollekin tunteen tuottaa kuvitelma Jeesuksen merkityksestä, toiselle jokin muu asia. Uskoa yhtä kaikki.

Jos lääketiede ja teknologia joskus tulevaisuudessa mahdollistavat totuuden pakenemisen, niin vain hyvin harvat jättävät mahdollisuuden käyttämättä. Jos vain mahdollista, jo vauvojen aivoihin liitetään koje, joka takaa mukavan elämänkokemuksen. Viime kädessä kaikki ihmiset tietävät, että elämä ei ole erityisen miellyttävää. Se yritetään vain nähdä sellaisena psyykkisen itsesäätelyn ja valheiden rakentamisen avulla.

Olemme biologisten viettien ansassa juoksevia hamstereita, joiden keskeinen elämäntehtävä on yrittää huijata itsensä onnellisiksi, jotta suku jatkuisi. Ei meillä ole sen kummempaa merkitystä kuin muillakaan eläimillä. Meille on vain sattunut kehittymään niin suuret aivot, että yhtäältä joudumme pohtimaan elämän merkitystä ja toisaalta meillä on auttava kyky paeta sitä.

 

[BileTooth]

En ihan ymmärtänyt tätä kommenttia, mutta elämän mielekkyyshän on uskonvarainen asia. Jos uskoo elämän mielekkyyteen, on samalla tavalla typerä kuin jos uskoo Jumalaan tai rahahuijauksiin. Silloin omalla subjektiivisella kokemuksella ohitetaan totuus ja luodaan merkitys ohi tosiasioiden.

Elämästä voivat nauttia ainoastaan riittävän tyhmät uskovat. Jos ihminen on rationaalinen ja pystyy arvottamaan elämän objektiivisesti, ei hänellä ole syytä elää. Ei ainakaan muuta syytä kuin lähimmäisten tunteiden suojelu.

Jos joku kertoo elämän olevan mukavaa, hän menettää silmissäni välittömästi luotettavuutensa. Harhaiset ovat harhaisia. Miksi kuunnella harhaisten jorinoita?

Tämä on se sinisen ja punaisen pillerin juttu.

Kyllä minä tiedostan kaikki nuo asiat ja aika-ajoin tarkastelen elämää ja muuta vastaavaa mielestäni hyvinkin objektiivisesti. Joskus siitä luonnollisesti syntyy kuvailemasi kaltaisia ajatuksia, mutta kyllä minusta on silti hienoa, että on saanut mahdollisuuden elelllä jonkinlaista elämää. Pidän itseäni aidosti onnekkaana esimerkiksi niihin verrattuna, jotka eivät ole koskaan syntyneet.

Tiedän, että millään ei oikeasti ole oikeasti mitään väliä eikä maailmankaikkeutta kiinnostaisi vähääkään, vaikka koko maapallo nyt räjähtäisi tuhannen pillun päreiksi. Silti pidän elämistä elämisen arvoisena niiden hyvien hetkien takia, joiden määrään on jopa mahdollista itse vaikuttaa. On paljon arvokkaampaa saada elää ja kokea hyviä kokemuksia (tästä hintana toki kaikki koetut negatiiviset asiat), kuin että ei koskaan kokisi mitään.

Ei kai elämällä ole mitään muuta tarkoitusta, kuin yrittää nauttia siitä?

Elämän mielekkyys syntyy siitä, että aina välillä voi kokea ja tuntea erilaisia miellyttäviä asioita. Eivät ne ole mikään uskonvarainen asia. Miks esimerkiksii se olisi uskonvaraista, kun kehossani erittyy endorfiinia ja tunnen oloni mukavaksi tai onnelliseksi? Kyllä se endorfiini siellä oikeasti on ja se tuntemani olo on erittäin aitoa, ei mitään uskoa. Jo pelkästää se on mielestäni syy elää.

Olenko mielestäsi harhainen?

 

[dana77]

Elämästä voivat nauttia ainoastaan riittävän tyhmät uskovat. Jos ihminen on rationaalinen ja pystyy arvottamaan elämän objektiivisesti, ei hänellä ole syytä elää.

Ja mihinkäs nämä väitteet perustuvat? Matrixiin vai Liisaan ihmemaassa?

 

[sinikettu]

Ja mihinkäs nämä väitteet perustuvat? Matrixiin vai Liisaan ihmemaassa?

Louis CK:n timanttiset vasta-argumentit: Louis Ck - What you get with a basic life. - YouTube

 

[Nick Neim]

Kai tämä tänne sopii.

Kuulin juuri äsken, että äidin jonkun vanhan tuttavan mies oli kuollut. Kaiken lisäksi, erittäin onnettomalla tavalla, nimittäin mies oli kesken kesäpäivän tukehtunut makkaraan. Ei saisi joo nauraa, mutta siinä on kyllä varsin paska tapa lähteä, mitä ei kyllä kenellekään toivo.

Eniten hämmästystä aiheutti kuitenkin se, kun kuulin miehen elvytyskiellosta. Mies oli siis laatinut hoitotestamenttiinsa elvytyskiellon, mistä johtuen häntä ei sitten kuuleman mukaan yritetty elvyttää lainkaan. Onko tuo mahdollista? Nimittäin väkisinkin mieleeni hiipi ajatus, että hoitotestamenttia laatiessaan mies ei välttämättä ajatellut makkaraan tukehtumista, vaan enemmänkin sydänongelmia tai vastaavia.

Kuulostaa jotenkin uskomattomalta, ja mielestäni elvytyskieltoa ei tulisi koskaan toteuttaa ei "luonnonmukaisissa" tapahtumissa, mutta tiedä siitä sitten. Kuulosti kyllä jotenkin niin uskomattomalta jutulta, että en tiedä uskoako tuota edes todeksi.

 

[BileTooth]

Kai tämä tänne sopii.

Kuulin juuri äsken, että äidin jonkun vanhan tuttavan mies oli kuollut. Kaiken lisäksi, erittäin onnettomalla tavalla, nimittäin mies oli kesken kesäpäivän tukehtunut makkaraan. Ei saisi joo nauraa, mutta siinä on kyllä varsin paska tapa lähteä, mitä ei kyllä kenellekään toivo.

Eniten hämmästystä aiheutti kuitenkin se, kun kuulin miehen elvytyskiellosta. Mies oli siis laatinut hoitotestamenttiinsa elvytyskiellon, mistä johtuen häntä ei sitten kuuleman mukaan yritetty elvyttää lainkaan. Onko tuo mahdollista? Nimittäin väkisinkin mieleeni hiipi ajatus, että hoitotestamenttia laatiessaan mies ei välttämättä ajatellut makkaraan tukehtumista, vaan enemmänkin sydänongelmia tai vastaavia.

Kuulostaa jotenkin uskomattomalta, ja mielestäni elvytyskieltoa ei tulisi koskaan toteuttaa ei "luonnonmukaisissa" tapahtumissa, mutta tiedä siitä sitten. Kuulosti kyllä jotenkin niin uskomattomalta jutulta, että en tiedä uskoako tuota edes todeksi.

Tästä oli juuri jossain uutisissa juttua, ylellä tai hesarissa varmaan. Jotain, että hoitohenkilökunta ei ole täysin perillä tuosta hommasta ja siitä, mitä elvytyskielto tarkoittaa. Muistaakseni jotenkin niin, että oikeasti se kieltää elvytyksen vain silloin, kun sydän on jo pysähtynyt ja hengitys lakannut, mutta jotkut alan ammattilaisetkin ovat virheellisesti ymmärtäneet tuon tarkoittavan kaikkia mahdollisia tilanteita.

En muista missä juttu oli, mutta siitä ei ole kauaa. Varmaankin juuri jonkun makkaran palasen kurkusta kaivaminen ja siihen tekohengitykset päälle eivät kuulu tuon elvytyskiellon piiriin, vaan kuuluisi tehdä hoitotestamenteista huolimatta.

 

[Nick Neim]

Tästä oli juuri jossain uutisissa juttua, ylellä tai hesarissa varmaan. Jotain, että hoitohenkilökunta ei ole täysin perillä tuosta hommasta ja siitä, mitä elvytyskielto tarkoittaa. Muistaakseni jotenkin niin, että oikeasti se kieltää elvytyksen vain silloin, kun sydän on jo pysähtynyt ja hengitys lakannut, mutta jotkut alan ammattilaisetkin ovat virheellisesti ymmärtäneet tuon tarkoittavan kaikkia mahdollisia tilanteita.

En muista missä juttu oli, mutta siitä ei ole kauaa. Varmaankin juuri jonkun makkaran palasen kurkusta kaivaminen ja siihen tekohengitykset päälle eivät kuulu tuon elvytyskiellon piiriin, vaan kuuluisi tehdä hoitotestamenteista huolimatta.

No näin tuon itsekin ajattelin, joten en sitten tiedä, onko tuossa tapahtunut jonkin sortin virhe hoitohenkilökunnan puolesta. Tai sitten ohjeistus on idioottimainen. Enhän tietenkään tiedä kuolleen miehen mielipidettä asiaan, mutta aika omituiselta tosiaan kuulosti.

Olettaen siis, että tuo tarina pitää paikkansa.

 

[Prof. Puck]

Palaan vielä jälkijättöisesti tähän metoo nostattamaan aiheeseen...

Vanhemman tyttäreni kanssa viime päivinä käydyt keskustelut ovat entisestään avanneet silmiä sen suhteen kuinka vakavasta ja laajamittaisesta ongelmasta on kyse. Muutamia hajahuomioita. Tyttäreni mukaan miesten seksistinen huutelu/kommentointi on todella yleistä. Jos ei nyt päivittäistä niin säännöllisesti toistuvaa. Juttelimme myös siitä, että kuinka voi omalla käytöksellään suojautua tällaiselta huutelulta, vaikka toki tässä voi helposti käydä myös niin, että tekee uhrista syyllisen. Esimerkiksi tyttäreni kohdalla kyseessä on huomattavan kaunis, mutta osin nuoresta iästäänkin johtuen vielä itsestään hiukan epävarma aikuisen alku. Olen jokseenkin varma, että tällaiset tyttäreni kaltaiset, vielä hiukan epävarmat nuoret naiset kohtaavat huutelua paljon enemmän kuin sellaiset, joista ulospäin huokuu terve itseluottamus.

Mielestäni miehet eivät yleensä syyllisty isommassa porukassa kovinkaan härskiin toimintaan. Yleensä porukasta kyllä löytyy joku, joka laittaa asialle stopin ennenkuin tilanne eskaloituu liian pitkälle. Voi olla, että olen tässä suhteessa väärässä tai että miesporukat jossa liikun ovat tältä osin valikoituneempia, mutta näin olen asian havainnut? Ylivoimaisesti suurin ongelma ovat kännissä olevat miehet, joilla harkintakyky ja itsekontrolli ovat pahemman kerran pettänyt. Kesällä Suomessa käydessämme joku känniääliö tarrasi vaimoani perseestä, kun hän oli menossa vessaan. Ei tosin hyypiö tiennyt mihin ryhtyi, sillä palautteena oli välitön muikkari avokämmenen muodossa. Minä olin - tietenkin - tapauksen johdosta täysin raivoissani, mutta hyypiö oli jo ehtinyt livahtaa paikalta... varmaan kaikkien kannalta paras ratkaisu niin. Vaimo tosin sanoi, että kynnys "muikkarin antamiselle" olisi ollut korkeampi, jos minä en olisi ollut samassa tilassa. Ei se noinkaan pitäisi mennä... Väitti tuolloin, että muiden miesten "tuki" naiselle tuollaisessa tilanteessa ei välttämättä ole mitenkään itsestäänselvää. Pidin väitettä tuolloin kohtuuttomana, jopa vääränä. Mutta enää en ole niin varma kun näitä juttuja on viime viikkoina lukenut ja kuullut tarinoita naisten suulta kerrottuna?

Kyse taitaa olla - näissä harmaiden alueiden tilanteissa - ennenkaikkea tilannetajusta? Itsestään selvää pitäisi olla, että jos nainen (tai mies) sanoo ei, niin se sitten tarkoittaa sitä. Tismalleen samalla viestillä tai teolla voi olla täysin päinvastainen merkitys, missä tilanteessa ja kenen toimesta sanominen/teko suoritetaan. Näin se vaan menee. Sama juttu se on miehillekin. Jos huomattavan kaunis nainen osoittaa kiinnostusta ja tekee kenties jopa soveliaisuuden rajat rikkovaa, niin varmasti se koetaan 99% tapauksissa eri tavalla kuin jos sen olisi suorittanut vähemmän viehättävä/kiinnostava yksilö. Elämä ei ole tältäkään osin reilua ja tasapuolista.

 

[Tuamas]

No näin tuon itsekin ajattelin, joten en sitten tiedä, onko tuossa tapahtunut jonkin sortin virhe hoitohenkilökunnan puolesta. Tai sitten ohjeistus on idioottimainen. Enhän tietenkään tiedä kuolleen miehen mielipidettä asiaan, mutta aika omituiselta tosiaan kuulosti.

Olettaen siis, että tuo tarina pitää paikkansa.

Elvytyskieltoa ei ole tarkoitettu tuohon, vaan yleisesti parantumattoman sairauden loppuvaiheessa tai erittäin iäkkäille.

Käsittääkseni, voin vielä lääkäriltä varmistaa, akuutti ensiapu on annettava aina, oli elvytyskieltoa tai ei. Tuossa varmaan elvytyskielto on voinut tulla kyseeseen, jos sydän on ollut pidempään pysähdyksissä, muussa tapauksessa en näe soveltuvana.

 

[Byvajet]

Olen pohdiskellut kysymystä, miksi edelleen hyväksymme kritiikittä työtehtävät, jotka kuormittavat ja tuhoavat ympäristöä.

Eikö kaikkea työtä, joka ei ole yhteydessä perustarpeisiin ja joka on ympäristön kannalta kestämätöntä, pitäisi pyrkiä rajoittamaan? Yksi rajoittamiskeino olisi henkilökohtainen verotus. Jos muotia luovalle vaatesuunnittelijalle lätkäistäisiin roima haittavero, joka niistäisi palkasta merkittävän osan, se heikentäisi alan vetovoimaa.

Tällä hetkellä keskivertojenkki heittää roskiin vaatteita reilusti yli 30 kiloa vuodessa, vaikka vaateteollisuuden aiheuttama kuormitus ympäristölle on mittavaa ja vaikka siihen liittyy inhimillistä kärsimystä. Vaatteista voitaisiin tehdä pitkäikäisiä. Hyvin tehtyjä vaatteita voitaisiin myös paikata. Kysymys on ainoastaan tahdosta.

Ihmisten suhtautuminen ympäristön tuhoamiseen on mielipuolista. Öljyä lähiluontoon kaatavaa maajussia pidetään junttina. Trumpin välinpitämättömyyttä ympäristöä kohtaan pidetään öykkäröintinä. Mutta kun oma mukula lähtee opiskelemaan dippainssiksi ja liittyy organisaatioon, joka tuottaa ja markkinoi turhaakin turhempia näennäisesti kehittyviä elektronikkaleluja, joiden aiheuttama ympäristökuormitus on aivan valtavasti suurempi kuin maajussin öljyn kaatamisen, niin sitä pidetään suorastaan kunniallisena.

On vieraannuttavaa lukea vihreiden Facebook-ryhmiä, joissa Trump on suuri saatana, mutta samat ihmiset näyttävät kuitenkin olevan vakaasti kulutuskeskeisen kaupunkikulttuurin puolelella palveluineen, elämyksineen ja matkusteluineen. Jokainen saa olla vähän Trump, kunhan ei vain ulospäin näytä Trumpilta.

 

[wilco]

Kun esittää mielipiteissään riittävän vihreätä, niin se antaa oikeuden tuhota luontoa miten vaan.

Että silleen...

 

[Walrus21]

Kun esittää mielipiteissään riittävän vihreätä, niin se antaa oikeuden tuhota luontoa miten vaan.

Että silleen...

Kuinka niin antaa? Miksi asetat erilaisia standardeja ihmisille?

 

[wilco]

Kuinka niin antaa? Miksi asetat erilaisia standardeja ihmisille?

Tuo on vähän niinkuin vihreiden yms olettama.

Että silleen...

 

[Fordél]

On vieraannuttavaa lukea vihreiden Facebook-ryhmiä, joissa Trump on suuri saatana, mutta samat ihmiset näyttävät kuitenkin olevan vakaasti kulutuskeskeisen kaupunkikulttuurin puolelella palveluineen, elämyksineen ja matkusteluineen. Jokainen saa olla vähän Trump, kunhan ei vain ulospäin näytä Trumpilta.

Samantyyppistä pohdintaa olen tehnyt itsekin. Yksi hyvä esimerkki oli, kun Puoli seitsemän-ohjelmassa Reino Nordin kertoi, kuinka hänelle ympäristöasiat ovat tärkeitä. Kierrättää, ajaa sähköautolla jne. Seuraavassa kysymyksessä kertoi innoissaan Ranskassa (?) kuvatusta musavideostaan.

Onhan se hienoa, että tehdään asioita ympäristön suojelun eteen, mutta iso muutoshan tapahtuu vasta, kun luovutaan oikeasti jostain, kuten kulutuksesta ja matkustamisesta ulkomaille. Tähän luopumiseen moni tosi-vihreäkään ei ole valmis. Kasvisruokaa syödään, julkisia käytetään ja jätteet kierrätetään, mutta samalla tehdään pari ulkomaanmatkaa vuodessa, millä vedetään kaikki hyvät teot pytystä alas.

Sama kaksinaismoralismi löytyy suhtautumisesta eläimiin. Omaa lemmikkiä rakastetaan ja teurastusvideoiden katsominen hirvittää (jos niitä edes halutaan katsoa), mutta samaan aikaan liha maistuu ja pahimmillaan sitä heitetään roskiin.

 

[sinikettu]

Onhan se hienoa, että tehdään asioita ympäristön suojelun eteen, mutta iso muutoshan tapahtuu vasta, kun luovutaan oikeasti jostain, kuten kulutuksesta ja matkustamisesta ulkomaille. Tähän luopumiseen moni tosi-vihreäkään ei ole valmis. Kasvisruokaa syödään, julkisia käytetään ja jätteet kierrätetään, mutta samalla tehdään pari ulkomaanmatkaa vuodessa, millä vedetään kaikki hyvät teot pytystä alas.

Vasta julkaistiin varsin hyvä kirja aiheesta, Robin Hansonin Elephant in the brain. Käynyt sen lisäksi turisemassa hyvää juttua monessa podcastissa, mm. Sam Harrisin ja Rationally speaking podcastissa. Olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa siitä, että suurin osa ihmisen käyttäytymisestä on signalointia muille ihmisille. Asioiden lopputuloksella ei ole niinkään väliä, kunhan käyttäytyminen näyttää sosiaalisesti kunnioitettavalta. Tämä ei perustu niinkään yksityishenkilöiden tietoisiin valintoihin, vaan lienee enemmänkin evolutiivisten tiedonkäsittelymoduulien aikaansaama tuotos, eikä ihminen perustavanlaatuisesti kykene tietoisesti pääsemään näiden prosessien alkulähteille.

Sama kaksinaismoralismi löytyy suhtautumisesta eläimiin. Omaa lemmikkiä rakastetaan ja teurastusvideoiden katsominen hirvittää (jos niitä edes halutaan katsoa), mutta samaan aikaan liha maistuu ja pahimmillaan sitä heitetään roskiin.

Sama kaksinaismoralismi pätee melkein kaikkeen ihmisen käyttäytymiseen. Johtunee yksinkertaisesti siitä, että erit kognitiiviset moduulit käsittelevät mm. moraali-intuitiota, omien etujen hankkimista ja niihin liittyvää käyttäytymistä.

 

[Fordél]

Jep @sinikettu. Sitä vaan toivoisi, että kun ajatteluketjussa ja asioiden tiedostamisessa on päästy hyvään alkuun, niissä jaksettaisiin mennä aidosti ns. syvään päähän eikä vain iloisesti polskuteltaisi lasten altaassa.

Varmasti kyse on pitkälti luopumisen vaikeudesta, mikä tuottaa meille vaikeuksia muutenkin elämässä. Toisaalta pitäisi ymmärtää, että loppupeleissä kovin paljosta ei luovuttaisi ja paljon hienoa uutta voi tulla tilalle. Aivan kuten vaikka itsellä lihansyönnissä. Kuvittelin sen olevan suuri ja mullistava asia, mutta lopulta aika pieni juttu. Sama asia voisi olla vaikka ulkomaanmatkojen osalta. Tai autoilun. Tai...

 

[cottonmouth]

Onhan se hienoa, että tehdään asioita ympäristön suojelun eteen, mutta iso muutoshan tapahtuu vasta, kun luovutaan oikeasti jostain, kuten kulutuksesta ja matkustamisesta ulkomaille. Tähän luopumiseen moni tosi-vihreäkään ei ole valmis. Kasvisruokaa syödään, julkisia käytetään ja jätteet kierrätetään, mutta samalla tehdään pari ulkomaanmatkaa vuodessa, millä vedetään kaikki hyvät teot pytystä alas.

Lentoliikenne aiheuttaa ison hiilijalanjäljen, mutta en nyt Forkká ihan suoraan osta boldattua väittämääsi. Avaatko hieman? Samalla logiikalla voidaan pitää lapsien hankkimista korkean elintason Suomessa törkeän epäekologisena ja itsekkäänä tekona; mikään ekoteko ei poista sitä taakkaa, kun olet tuottanut uuden kuluttajan tälle pallolle seuraavaksi sadaksi vuodeksi.

Pointtisi on ihan fiksu eli hyvä nähdä ns. metsä puilta, mutta en osaa allekirjoittaa tuota nollausaspektia, koska aika harva meistä taviksista pääsee/pystyy/haluaa linkolamaiseen ekoasketismiin. Toki olisi hienoa, että sinne syvään päähän pääsivät kaikki, mutta ei sen saavutettamuus mielestäni mitätöi suoraan pienempiä edistysaskelia.

 

[godspeed]

Aina vähän hassua kun ympäristöasioissa tuodaan Linkola mukaan. Jos todella ajateltaisiin ympäristön puolesta, niin pitäisi mennä aikaan kun koko Linkolaa ei ollut olemassakaan. Silloin kaikki oli hyvin. Ikävä kyllä ihminen keksi sellaisen asian kuin lääketiede, ja kun se poisti loisten taudit, niin se teki loisista sitten valtiaita. Toisaalta minua ei sikäli kiinnosta maapallon kohtalo, kun en ole sitä näkemässä. Ymmärtääkseni aurinko sammuu joskus.