Kaivoin tämän ketjun ylös vaikka olisin kysymykseni voinut sekalaisten kysymysten ketjussakin esittää, vaan ehkä tämä on parempi ketju, koska aiheen voinee laskea moraalisesti arveluttavaksi.
Sairastan MS-tautia, tarkemmin sanoen sen sellaista muotoa, että välillä pystyn kävelemään lähes normaalisti ja ilman apuvälineitä, välillä taas kävely onnistuu vain apuvälineillä ja niidenkin kanssa pystyn kävelemään vain hyvin lyhyitä matkoja kerrallaan.
Käyn melko usein laivalla ja terminaalissa järjestely on sellainen, että jos mulla on kyynärsauvat käytössä, pääsen laivaan muiden liikuntarajoitteisten ja sviittimatkustajien tavoin 10-15 minuuttia ennen muita matkustajia, eikä tarvitse edes mennä sinne "lähtöaulaan" ihmismassojen joukkoon. Toki fyysisesti terve vaimonikin pääsee tuota kautta saattajanani. En tykkää ihmismassoista enkä jonottamisesta, joten suurella ilolla olen tätä mahdollisuutta käyttänyt. Koska tämä järjestely on tiedossani, liikun laivaan mennessä aina kyynärsauvoilla, tarvitsen niitä sitten oikeasti tai en. Silloin kun menee laivaan kyynärsauvoja apuna käyttäen vaikka ei niitä oikeasti tarvitsisi, tuppaa siitä aina tulemaan vähän huono omatunto, mutta laivaan pääsy rauhassa ja käytännössä jonottamatta hiljentää omatunnon vaimean äänen.
Samoin pysäköin invapaikalle koska siihen lupa on, vaikka kauempaakin käveleminen onnistuisi. Tästä toisinaan tulee ihmisiltä pahaa silmää, kun invapaikalle pysäköineestä autosta nousee ilman apuvälineitä ihminen, jonka sairaus ei juuri sillä hetkellä ulospäin näy. Vaikka ihmisten tuomitsevat katseet rekisteröinkin en jaksa niistä sen enempiä välittää, mulla on vammaisen pysäköintilupa eli oikeus pysäköidä siihen invapaikalle, että siinähän katsovat pahalla silmällä, aivan sama. Tästäkin omatunto pyrkii toisinaan kitisemään, mutta nekin kitinät hiljenevät viimeistään kun ajattelen, että tämä sairaus on tuonut niin paljon paskaa, vienyt elämästä mm. mahdollisuuden harrastaa hikiliikuntaa ja käydä töissä ja rajoittaa muutenkin elämää niin paljon, että mulla on oikeus käyttää julkeasti hyväkseni niitä harvoja hyviä puolia, mitä sairaus on mukanaan tuonut.
Mitä mieltä olette, onko hyväksyttävää noiden esimerkkien mukaisesti ns. käyttää sairautta hyväksi, vai pitäisikö moinen lopettaa ja päälle hävetä niin saatanasti?
