Keskustelua Jatkoajan kolumneista ja artikkeleista

  • 1 220 987
  • 6 936

Toimitus

Jäsen
Hei!

Päävammat ovat tämän ajan jääkiekon suurin ongelma ja todennäköisin lajia tulevaisuudessa muokkaava ilmiö. Ilmiöstä käytävä julkinen keskustelu on laajaa. Moni sen keskustelun seuraaja muodostaa omat käsityksensä niiden julkisten kannanottojen pohjalta, mielipidevalta on voimakas valta.
On selvää, että ilmiöstä käytävä julkinen keskustelu on polarisoitunutta. Se on olemassa oleva asia, ja siitä artikkeli kertoo. Kuten tekstissä todetaan, kyse on yhden ongelman kahdesta erilaisesta ratkaisumallista ja lähtökohtaisesta tulokulmasta aiheeseen. Ei oikeasta ja väärästä. Tekstissä todetaan myös, että listaus ei tarkoita listattujen absoluuttisesti aina noudattavan kannanotoissaan lähtökohtaista tulokulmaansa. Kaikki mainitut ovat julkisessa työssä ja jokainen heistä haluaa tuoda näkemyksiään julki. Televisiossa, radiossa, lehdissä, podcasteissa, somessa ja niin edelleen.
Artikkelin väliotsikot olivat aluksi turhan raflaavat. Ne muutettiin aamupäivällä.

Ilmiö on lajissa valtavan merkittävä. Sillä on suora vaikutus siihen, millaista jääkiekko on tulevaisuudessa. Ja sitä vaikutusta taas ohjailee osaltaan julkinen keskustelu. Siksi on puhuttava myös siitä keskustelusta.

- Antti Pärnänen, päätoimittaja
 
Jayzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Golden Knights

Mitäpä "päätoimittaja" veikkaat, olisiko ollut asiallista tällaisen härskin mustavalkoisen lokerointijutun yhteydessä tuoda esiin vaikkapa jotakin lähteitä, todisteita siitä, että kyseiset henkilöt kuuluvat kuhunkin lokeroon? Muista tämän artikkelin puutteista nyt puhumattakaan. Ymmärrätkö ylipäätään mitään journalismin perusteista?

Päivänselväähän on, että tällaisen jutun kirjoittamisen ainoa peruste on se, että "sama mitä puhuvat, kunhan puhuvat". Nykypäivän klikkihuorausjournalismin tärkein tehtävähän on generoida mahdollisimman paljon keskustelua, laadusta viis veisaten. Provosoiva tyhjänpäiväisyys on päivän sana, ja tämä juttu viimeistään todistaa Jatkoajankin olevan tuon vitsauksen orja.

Jos joku oikea, edes hieman vakavasti otettava journalistinen julkaisu suoltaisi pihalle tällaisen sanapökäleen, olisi päätoimittaja kortiston jonossa ennen seuraavan viikon alkua.
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro

Ensin sössitään ja sitten selitellään, sehän se on tuon homman suola.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Onkohan tuosta tulossa uusi normaali, että julkaista mitä tahansa paskaa ja sitten (reilusti) myöhemmin jossain sivulauseessa puolihuolimattomasti mainitaan, että ei mennyt ihan nappiin.
 
Matti Liljaniemen: Näkemys: On yhdestoista hetki avata..., on verrattuna siihen Hyvät - Pahat- listaukseen verrattuna erinomainen kirjoitus. Antaa ajattelemisen aihetta personoimatta tai sormella osoittamatta, mihin esim. Petteri Sihvonen varmasti hyvin sydämistynyt. Ei löydetäkään yhtä syypäätä, nimeä, jota ilkkua.

Harmi, kun mielestäni ansiokkaan verkkojulkaisun skaala tekemisen tasossa on em. suuri.
 
Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
"Löydä kadonnut empatiasi, Martin Berger!“ Sellaista paatoksellista rehtorinpuhuttelua tarjoilee Wennström että huhheijjaa.

Kirjoittelin jo pitkän tekstin tähän, mutta äh, antaa olla. Vähän sanattomaksi vetää.
 
se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Tällä kertaa Wennström onnistui kuitenkin tuomaan pointtinsa esiin. Pisteet siitä.
 
peksa

Jäsen
Tällä kertaa Wennström onnistui kuitenkin tuomaan pointtinsa esiin. Pisteet siitä.

Toi Wennströmin juttu oli pahempaa sontaa kuin mitä esim Santtu ikinään on iltapulussa suoltanut. Berger on viihdearvoltaan ihan 10 arvoinen kaveri liigaan vaikka jonkinasteinen koheltaja onkin. Jos tarkoitus on miesten lätkästä tehdä lasipolvien ringetteä niin voi jeesuksen helvetti.
 
kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
"Löydä kadonnut empatiasi, Martin Berger!“ Sellaista paatoksellista rehtorinpuhuttelua tarjoilee Wennström että huhheijjaa.

Kirjoittelin jo pitkän tekstin tähän, mutta äh, antaa olla. Vähän sanattomaksi vetää.

Niin, mitäs ihmeellistä Berger on tällä kaudella tehnyt, että tuollaisen kirjoituksen ansaitsee? Ei muistu mieleen mitään kummempaa. Onko esim. Tuukka Mäntylä saanut osakseen tällaista kyyneltensekaista vuodatusta?
 
Ralph

Jäsen
Luin jutun hätäisesti ja ajattelin, että hieno ulostulo. Mutta sitten vasta huomasin, että aiheena olikin Martin Berger, eikä Tuukka Mäntylä.
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Näkemys: Antti Wennström, lopeta omalla urallasi ja muiden palstamillimetreillä leikkiminen

Toimittaja Antti Wennström, leikit tällä hetkellä urallasi. Kirjoituksesi eri medioissa vievät sinua kerta kerralta kohti uran päättymistä. Sen päättymistä ennenaikaisesti.

Oletko varma, että näillä näytöillä saat vielä jatkoa ammattikirjoittelijana?

Tämä ei ole uhkaus. Se on lupaukseni. Lukijoista villeimmätkään eivät ole niin hölmöjä, että he lukisivat tuotoksiasi ikuisesti.

Niin, että he tässä fiksumpaa kohti liikkuvassa maailmassa eivät älyäisi sitä, kuinka rumat temppusi eivät edusta itseään kunnioittavien lukijoiden arvoja ja tavoitteita.

Vielä nyt löytyy joku, joka on valmis maksamaan sinulle kirjoittamisesta palkkaa. Töherrys kerrallaan heidän lukumääränsä vähenee. Oletko varma, että näillä näytöillä saat urallesi vielä jatkoa kirjoittelijana?

Olet saanut jo lukuisia uusia mahdollisuuksia sekä kaukalossa että kaukalon ulkopuolella tehtyjen tekojen kirjoittelemisesta. Silti palaat kirjoitteluissasi samojen rötösten pariin − yhä uudestaan.

Mikä on saanut sinut kuvittelemaan, että kirjoittaminen on typeryyksien leikkikenttä, jossa voit leikkiä omalla urallasi, tai varsinkaan lukijoiden maulla? Mikä on saanut sinut kuvittelemaan, että hienon matkan kulkenut Jatkoaika hyötyy tästä?

Esikoululaisille olet ollut esikuva. Sitä olet myös monille jo kaikki kirjaimet osaaville. Sillä polulla sinnikkyytesi on ollut ihailtavaa. Nytkö heität sen ihailun ja saavutuksesi hukkaan ryhtymällä kukkahattutädiksi asiassa kuin asiassa?

Keskiviikon kierroksen jälkeen näytit lukijoille jälleen kuvitteellista keskisormea. Se on toissijaista. Typerämpää on se, kuinka maailman onnekkaimpiin kuuluvana ihmisenä näytät sitä hölmöilylläsi itsellesi, vahingoittamillesi Jatkoaika-lukijoille, urallesi ja kaikille, joille se vielä merkitsee isoja asioita.

Löydä kadonnut itsekriittisyytesi, Antti Wennström! Jos et välitä omasta urastasi, mieti kerran ja toisenkin Jatkoaikaa ja Hämeen Sanomia, joiden maineella leikit.
 
se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Toi Wennströmin juttu oli pahempaa sontaa kuin mitä esim Santtu ikinään on iltapulussa suoltanut.

Niin pyrin viittaamaan edelliseen Wennströmille osoittamaani viestiin, jossa kritisoin sitä että miehen teksteistä on kärki hukassa. Nyt oli terävyyttä, vaikka asiasta en välttämätttä samaa mieltä olekaan. Berger ei ole pelaajana minulle kovinkaan tuttu, mutta Wennströmin kirjoituksen mukaan kyseessä on vähintäänkin kyseenalainen kiekkoilija.

No, onhan tuo nyt ollut otsikoissa eikä kovin positiivisista asioista. Ehkä kritiikille on kuitenkin aihetta.
 
Mitä mä sen kolumnin luin niin Jestas mitä kukkahattuilua. No mitä Bergeriin tulee niin Tepsissä pelatessaan otti kertaalleen yhteen Sebastian Revon kanssa vähän samantyylisesti(löytyy youtubesta). Ja mitä muutenkin sen otteita nähnyt niin tuollainen kaveri on mun makuun ihan täysin.

Ne jotka tosiaan haluaa mennä katsoon ringetteä niin älkää odottako että lätkä muuttuu sellaiseks
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Viimeisimmästä satiirinomaisesta tekstistä tulee yks yhteen mieleen sen yhden järvenpääläisen seurakunta-aktiivin tekstit, joita Liiga julkaisi sivuillaan 2014 ja 2016. Pr- ja viestintäpäällikkö Pärnänen joutui jälkimmäistä julkisuudessa perustelemaankin.

Homoseksuaaleja koskevassa tekstissä Kaipiainen oli toki viitisen vuotta edellä. Pitkään palvelleet äijähahmot tuskin enää paljoa höpisee hiirulaisista sun muista.

Myös määrättyjä kiekkoperheen pitkään palvelleita äijähahmoja on yritetty täsmäajaa sumppuun. Kiekkovaikuttajia leimaillaan mielivaltaisin kehäpäätelmin rasististen rakenteiden timpureiksi
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Syvissä vesissä ui verkkolehti...

Ihmettelin aikani mihin Ritaluoman monumentaalinen torni Hämppylinnan kupeesta oikein meni. Mattihan sen hankki moderniksi norsunluutorniksi, josta huudella. Mattia alkoi yksin huimaamaan, mutta onneksi Turengista löytyi kaveriksi Antti pitämään kädestä kiinni ja pojat kiipesivät torniin yhdessä toinen toistaan tukien. Matti pukeutui lääkärin takkiin pitämään esitelmää ihmisen pääkopasta. Siinä tekemisen touhussa oli sitten jäänyt näkemättä, että niin lajin sisällä, mediassa ja lätkää koskevissa kansalaiskeskusteluissa oli päävammoja käsitelty melkoisesti jo vuosikausia. Oli tiedostettu ongelmat ja kuumeisesti mietitty kuinka näitä vammoja saataisiin ehkäistyä muuttamatta koko lajin luonnetta kaukalopalloksi tai ringeteksi. Hyvyyspuuskassaan Matti ei näitä ollut nähnyt vaan luuli edustamansa verkkolehden tiimoilta olevansa edellekävijä päävammojen esilletuojana. Mitään konkreettista ratkaisua ongelmaan ei tietenkään ollut tarjolla.

Antin oksennuksesta ei viitsi kommentoida oikeastaan mitään kun ei siinä ollut mitään asiakaan. Antille sopi kuitenkin huomattavasti paremmin aikaisempi turenkilaishuumoria viljelevän nettihörhön rooli kuin nykyinen tiedostava maailmanparantaja joka luulee uudelleenheränneenä olevansa. Ei onnistunut myöskään leikkiä seurapomoa tai keittiöpsykologia, kuten tämä Berger-oksennus koruttomasti kertoo.

Kaiholla muistelen aikoja jolloin Jatkoajan verkkolehteä pystyi pitämään hyvänä lätkämediana. Juttuja tekivät tyypit, jotka paneutuivat oikeasti aiheisiin. Viettivät aikaa halleilla, tutustuivat ja jututtivat lätkäihmisiä. Pääsääntöisesti tiesivät mistä puhuivat ja intohimo oli lätkässä eikä jossain helevetin maailmanparantamisessa. Toki mukaan mahtui sivuosumiakin, kuten eräs oululainen urheilumoguliakin leikkinyt fanipoika, joka kirjoitteli raportteja peleistä, joita ei ollut nähnyt ja toisaalta kulki halleilla vuosikaudet pressikortilla saamatta aikaiseksi yhtään ainutta juttua.

Nyt on toimittajakunnassa jos jonkinmoista hiihtäjää, joiden anti lätkämediassa on aivan nollatasoa. On myös jos jonkinmoista toimituspäällikköä, joiden luulisi ja toivoisi pystyvän ohjaamaan ja opastamaan rivitoimittajia. Harmi kyllä esimerkiksi maajoukkueosiossa toimituspäällikkö on ihan itse kertonut ja myöntänyt ettei ymmärrä itse pelistä höykäsen pöläystä eikä ole oikeastaan kiinnostunutkaan. Näillä avuilla pystyy raapustelemaan meetoo-henkisiä juttuja jostain jaffa-areenan kiss-cameista, mutta ei taida olla perillä siitä. että peliväline lajissa on litteä kuminen lätkä eikä pyöreä pallo. Jälki on sitten sen mukaista. Juttuja raapustetaan ja julkaistaan hirvittävää vauhtia, sisällöllä ja kielellisilläkään asioilla ei pahemmin juhlita. Kielivirheitä sitten korjaillaan ja muokataan vähän kerrassaan. Huomataan, että eipä tässä vieläkään ole oikeastaan mitään faktaa eikä asiaakaan. Juttua muokataan vielä sen verran, että otsikon eteen lisätään maaginen sana näkemys niin ei tarvitse ollakaan.
 
Viimeksi muokattu:

Kyle

Jäsen
Tänään herättyäni selailin yön NHL tulokset lävitse ja huomio kiinnittyi Pittsburghin ja Columbuksen 0-0 vääntöön, jonka pingviinit voittivat jatkoaikamaalilla1-0. Tilastot auki, jaa Korpisalo 31 torjuntaa, ilmeisesti kohtalainen peli ja jotain tehnyt oikein että sinitakit saivat säälipisteen ottelusta.
Sitten selailemaan jatkoaikaa ja ensimmäinen otsikko etusivulla:
Näkemys: Joonas Korpisalo ei ole NHL-tason ykkösmaalivahti, ja se saa Jarmo Kekäläisen joukkueen näyttämään huonommalta kuin se onkaan

Ottamatta kantaa tuohon tilastojen pohjalta tehtyyn näkemykseen, niin voiko huonompaa ajoitusta olla? Korpisalo pelaa unelma ottelun ja pari tuntia sen jälkeen Suomen suurin(?) jääkiekkomedia dissaa miehen täysin. Olisi kenties voinut laittaa näkemyksen vielä hetkeksi pöytälaatikkoon ja julkaista parempana ajankohtana.

Edit: Olisin siis olettanut että yön kierrokselta suomalaisista olisi nostettu Korpisalon ilmeisesti huippupeli esiin.
 
Nyt Wennströmistä on tullut maalivahtipelin asiantuntija. Toki olisi kohteliasta ihan jo journalismin etiikankin vuoksi kertoa myös lähteet/lähde, josta joonas Korpisaloa koskeva teksti on lainattu/käännetty.

Priceless.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Odotan jo innolla, kuinka moni ottaa tämän tosissaan ja alkaa suoltaa raivokkaita vastineita tähän ketjuun. Tämä ei ollut ihan huono, naurahdin jopa muutaman kerran.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Tuoreessa Kiekkokiukaassa Petteri Sihvonen ja Samuel Savolainen käyttävät Jatkoajan taklausjaottelua keppihevosenaan tavalla, joka on äärimmäisen vastenmielinen. He ovat tohkeissaan kuin pikkupojat. Ikään kuin Jatkoajan dikotominen luokittelu olisi jumalansanaa, jonka myötä taivaspaikka aukeaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös