Keskustelua Jatkoajan kolumneista ja artikkeleista

  • 1 221 019
  • 6 936
En nyt oikein tiennyt minne tätä kysymystä laittaa mutta varsin mainiossa artikkelissa Mikko Leinosesta mainitaan:
Leinonen on siinä mielessä harvinaislaatuinen toimitusjohtaja Liigassa, että hänen aikakaudellaan Tapparalla ei ole ollut erillistä urheilutoimenjohtajaa.

Mitä Jussi Tapola teki Tapparassa kaudella 17-18?
 
hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Jatkoajan virallinen raportti osaa kertoa että "JYP päätti vuosikymmenen voittoon".

Jotenkin mulla on sellainen kutina, että 30.12. pelataan vielä. Mutta toisaalta, kyllähän joulumyyntikin tuntuu alkavan aikaisemmin vuosi vuodelta; ehkä se vuosikin vaihtuu ennen kuun loppua.
 
33720

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jauhojengi

Nyt ollaan kyllä lähellä WTF-tapausten kärkeä.

Siis Pekka Virta neljäntenä syyskauden valmentajien listauksessa.

TOP4-materiaalilla vetelevä Lukko on sarjassa kahdeksantena, (20 ottelun kuntopuntarissa kymmenentenä) ja pelisysteemi osin aivan sekaisin.

Jutussa mm. sanotaan, että "Virta on parhaimmillaan loistava, pahimmillaan riippa joukkueelle. Tällä hetkellä ensin mainittua, kun homma toimii kuin se kuuluisa junan vessa."

Kyllä mielipide-eroja maailmaan mahtuu, mutta tästä tulee mieleen, että onko jotain vittuilua tai vitsi, vai voiko jutun kirjoittaja todella olla noin pihalla?
 
theZ

Jäsen
Voitollaan Suomi nousi B-lohkon kärkeen, kun taas Kazakstan jäi jumbona siihen tilanteeseen, että sen on pakko voittaa Ruotsi varsinaisella peliajalla viimeisessä alkulohkon ottelussaan välttääkseen karsintasarjan.

Lainaus Jatkoajan otteluraportista. Miten tää voi olla näin vaikeeta? Kazakstan jää lohkossa jumboksi riippumatta Ruotsi-ottelun lopputuloksesta. Ei ole mitään skenaariota (ilman hylkäyksiä yms.) missä Kazakstan nousisi minkään edellä olevan joukkueen ohi taulukossa.

Tuo ylemmässä viestissä lainattu juttu koutsien top5:stä oli Pekka Virran osalta melkoista huumoria. Ja tuo sarjapisteen hintaan liittynyt juttu täyttä huikeutta. Voisiko nämä jutut edes oikolukea?
 
se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Taas se aika vuodesta, kun Suomen (junnu)maajoukkueen tekemistä saa ruoskia minkä jaksaa edestä ja takaa, mutta parin viikon päästä suhina vaan käy, kun takit kääntyy.

Keväällä sitten taas sama homma Leijonien kanssa.

Ihan turhaa lietsontaa. Ymmärtäisin, jos Suomi olisi hävinnyt kolme peliä tai edes kaksi, mutta takkiin tuli "vain" Ruotsia vastaan ja sekin jatkoilla. Toki ymmärrän, ettei Helmisen pelitapa ole täyttä timanttia ja uhkakuvia löytyy, mutta vituttaa silti lukea edes otsikkotasolla tätä panikointia.
 
Dwightschrute

Jäsen
Suosikkijoukkue
HCTPS

Samaa mieltä. Ei tässä nyt tartte torille vielä lähteä, mutta vähän kyllä hämmästyttää tämä Helmisen ja joukkueen dissaus jokaisen pelin jälkeen
 
Ruutu8

Jäsen
Joonas Korpisalo valittiin All Stars -matsiin. Pärnäsen klaanihan heitti täällä vähän aikaa sitten jälleen "asiantuntevan" näkemyksen, että Columbuksen heikoin lenkki on suomalaisveskari, tai jotain siihen suuntaan. En jaksa kaivaa juttua esille ja tuoda sitä kautta Pärnäselle ainoata merkitsevää asiaa tällä sivustolla, klikkien määrää.

Valtteri Filppulalle myös terkut, onkohan edelleen NHL:n huonoin hyökkääjä?
 
Joonas Korpisalo valittiin All Stars -matsiin. Pärnäsen klaanihan heitti täällä vähän aikaa sitten jälleen "asiantuntevan" näkemyksen, että Columbuksen heikoin lenkki on suomalaisveskari, tai jotain siihen suuntaan. En jaksa kaivaa juttua esille ja tuoda sitä kautta Pärnäselle ainoata merkitsevää asiaa tällä sivustolla, klikkien määrää.

Tuo juttuhan perustui ihan raakaan tilastofaktaan. Olen vähän kömpelö noiden edistyneiden tilastojen kanssa, joten en pysty nyt tarkistamaan onko sillä saralla tapahtunut edistystä, mutta ainakin voittoja Korpisalo on ottanut ison kasan tuon jutun kirjoittamisen jälkeen. Ja se lienee kuitenkin pääasia.
 
Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS, Varjomodet
Miksi nämä "Liigan 2010-luku"-jutut on pitänyt ripotella monena pikku-uutisena ympäriinsä? Klikkailematta jää, joten jos ainoa syy on klikkien kalastelu, niin vituix män.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Lassi Sepän artikkelissa:
"Liigan 2010-luku: KHL:ään hypännyt Jokerit sijoittui pistekeskiarvolla Liigan viidenneksi − resursseiltaan paljon pienempi JYP suoritti paremmin", otsikko on jo ihan täyttä kuraa, mutta kun edes sisältö ei edes pidä paikkansa, niin ihmetyttää suuresti.

Ensimmäinen kappale:
"Jokerit keräsi Liigassa 2010-luvulla yhteensä 440 pistettä, mikä on yli sata enemmän kuin saman verran otteluita pelanneilla KooKoolla ja Jukureilla."

Linkkiä painamalla voi siis havaita heti, että 2010-luvulla KooKoo on pelannut 275 ottelua ja Jukurit 215 ottelua SM-liigassa.

Sen verran myös kuvittelisin jääkiekkotoimittajalla olevan älyä päässä, että jo järki sanoisi KooKoolla olevan enemmän otteluita, koska Jukurit tuli kauden KooKoon jälkeen SM-liigaan.

Tehdäänkö näitä juttuja uutena vuotena kännissä vai onko vain niin, että toimittajien taso ei riitä?
 
Viimeksi muokattu:

Ruutu8

Jäsen
Vaikka Jatkoajan päätoimittaja joka välissä vakuutteleekin, että sivuston tarkoitus ei ole kerätä klikkejä, niin olenko ainut kenen mukaan tämä allaoleva on juuri sitä härskeintä klikkiotsikointia?

Ja jos joku haluaa välttää juuri tämänkaltaisten otsikoiden avaamista, niin mainittakoon, että jutun kirjoittana on juuri itse herra Antti Pärnänen. Aikamoinen sattuma.
 
Nukkemurhaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Sama sankari* kirjoituksesta toiseen tunkee sormistaan ulos paskaa. Kuinka kauan tämä syväkyykky-toimittaja saa vielä jatkoaikaa, @Toimitus ?

*toimittaja Juuso Kokkonen.
 
Perreault85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Sama sankari* kirjoituksesta toiseen tunkee sormistaan ulos paskaa. Kuinka kauan tämä syväkyykky-toimittaja saa vielä jatkoaikaa, @Toimitus ?

*toimittaja Juuso Kokkonen.
Mielestäni Kokkosen tekstit perustuu ihan siihen miltä suomen peli omassa tv:ssä näyttää, miksi kirjoittaa jotain muuta? Kyllä kritiikkiä saa pelistä ja pelitavasta antaa, varsinkin kun se on perusteltavissa.
 
pussukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Vaikka Jatkoajan päätoimittaja joka välissä vakuutteleekin, että sivuston tarkoitus ei ole kerätä klikkejä, niin olenko ainut kenen mukaan tämä allaoleva on juuri sitä härskeintä klikkiotsikointia?

Ja jos joku haluaa välttää juuri tämänkaltaisten otsikoiden avaamista, niin mainittakoon, että jutun kirjoittana on juuri itse herra Antti Pärnänen. Aikamoinen sattuma.
Saisi olla aivokuollut, että uskoisi nyky-Jatkoajan toimituksen välttelevän klikkihuoraamista. Vast'ikään oli kovinkin ylpeilevä Jatkoajan uutinen, kuinka klikkausmäärät olivat nousseet 10 prosentilla tarkasteluajanjaksolla.

Kaikista parhaiten päätoimittajan linjan näkee Jatkoajan Facebook-sivuilla. Linkattujen juttujen saatesanoiksi laitetaan räikeitä provoja kuten tyyliin: "Jatkoaika listasi Liigan viisi parasta laitahyökkääjää - Jesse Puljujärvi ei ole listalla".
 
Snagari

Jäsen
Mielestäni Kokkosen tekstit perustuu ihan siihen miltä suomen peli omassa tv:ssä näyttää, miksi kirjoittaa jotain muuta? Kyllä kritiikkiä saa pelistä ja pelitavasta antaa, varsinkin kun se on perusteltavissa.
Kokkosen analyysit ovat ylivoimaisesti parasta mitä Jatkoaika.com tarjoaa. Muu peppukerho tarjoaakin sitten paskaa tuutin täydeltä, mikä on harmittavaa kun näkee mitä Jatkoaika.com voisi olla.
 
Kokkosen analyysit ovat ylivoimaisesti parasta mitä Jatkoaika.com tarjoaa. Muu peppukerho tarjoaakin sitten paskaa tuutin täydeltä, mikä on harmittavaa kun näkee mitä Jatkoaika.com voisi olla.

Täyttä asiaa tuo Kokkosen teksti. Vaikeata sitä on itsekään nähdä asiaa toisella tapaa. Varsinkin kun harrastuspohjalta vetää tollasta, niin tulevaisuus on kirkas ja joku edelläkävijä vielä palkkaa talliinsa.
Toki jos tykkää esim. "huipputoimittaja" Pekka Jalosen tavasta kirjoittaa jääkiekosta, niin kaikilla on musta pisteensä. Toki, jos Patrik Laineen pisteodottaman laskeminen ja sen vertaaminen kaikkeen mahdolliseen on jonkun mielestä sitä oikeaa jääkiekkojournalismia, niin go for it.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Sama sankari* kirjoituksesta toiseen tunkee sormistaan ulos paskaa. Kuinka kauan tämä syväkyykky-toimittaja saa vielä jatkoaikaa, @Toimitus ?

Nostin jo SuomiU20 ketjussa esille todeten, että Kokkonen kirjoitti todennäköisesti parhaan kirjoituksen, mitä Helmisen johtamasta Suomesta näissä kisoissa missään kirjoitetaan. Hienoa, että Jatkoajassa on tällaista osaamista!
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Minäkin tykkäsin Kokkosen kirjoituksesta, kerron sen kaikille ihan fullfägärinä.

Hyvää analyysiä. Kiitos.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kokkosen lajiymmärrys vaikuttaisi olevan aika rautaista. Mielestäni tuo raipeanalyysi oli oikein hyvä ja lisäksi Jatkoajalle epätyypillisen taitavaa kielenkäyttöä. Tokihan Kokkonen korostaa sihvoslaisia teemoja, mikä monia varmasti ärsyttää, mutta sellaista se on. Pelitapa-asioissa Sihvonen ja Seppänen tekivät ihan kiitettävää pedagogista työtä U-Studioissaan, joista moni varmasti pystyi ammentamaan.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Minusta nämä analyysit ovat siinä mielessä tyhjiä, että toimittajien mielipiteet kääntyilevät Suomen menestyksen mukaan. Viime kisoissa Ahokas haukuttiin ensin, mutta muutaman yksilösuorituksen jälkeen Suomi olikin mestari ja takki kääntyi. Ihan vastaavasti Kokkonen käänsi takkinsa USA pelin jälkeen, nyt pelissä näkyikin niitä kaivattuja Meidän pelin elementtejä.
 
Jatkoajan perustajaisätkin taisivat innostua Jokereiden taannoisesta SKA-voitosta niin paljon että heistä jokainen halusi kirjoittaa siitä oman juttunsa...ilmeisesti sisäinen moderaattori kuitenkin katkaisi ilon alkuunsa, sillä loppujen lopuksi verkkolehdessä ilmestyi vain kaksi juttua, sentään melkein sanasta sanaan samalla otsikolla...
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Minusta nämä analyysit ovat siinä mielessä tyhjiä, että toimittajien mielipiteet kääntyilevät Suomen menestyksen mukaan. Viime kisoissa Ahokas haukuttiin ensin, mutta muutaman yksilösuorituksen jälkeen Suomi olikin mestari ja takki kääntyi. Ihan vastaavasti Kokkonen käänsi takkinsa USA pelin jälkeen, nyt pelissä näkyikin niitä kaivattuja Meidän pelin elementtejä.

Vaikea on Kokkosen tai kenenkään muun olla ns. meidän pelin elementtejä näkemättä USA-ottelussa, koska Suomi pelasi hyvää viisikkopelaamista, jossa apu oli koko ajan lähellä ja puolustuspelaaminen neutralisoi USA:n. Kun Suomen otteet ennen USA-peliä olivat pelillisesti heikkoja, ja USA-ottelussa tapahtui valtava käänne, pitäähän sen näkyä arvioissa. Ja ne jotka peliä ymmärtävät - kuten nyt vaikkapa Tuokkola YLE:n studiossa - toivat hyvin esille ison käänteen ja sen, miten se pelissä näkyi ns. meidän pelin kautta. Tässä mielessä Kokkonen oli aivan oikeassa kuten muutkin, jotka ymmärsivät näkemänsä.

Kokkosen osalta en muista, mitä Ahokkaasta kirjoitti. Mutta Ahokkaan osalta muistan hyvin hänen ensimmäisen esiintymisensä telkkarissa. Ahokas puhui, miten tulee pelata, mutta Suomi ei pelannut kuten Ahokas puhui. Ihan järkevä tarttua epäsuhtaan, mikä näkyi joukkueen esityksissä ja valmentajan puheissa. Sittemin joukkueen esitys ja valmentajan puheet kohtasivat.

e: kielioppia
 
Viimeksi muokattu:

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Koska täällä on tapana pääosin haukkua Jatkiksen artikkeleita ja toimitusta, ajattelin tehdä positiivisen noston, vaikkakin aihe on vakava. Mutta ehkä juuri siksi tällainen varsin vähäeleinen ja kuitenkin suora haastattelu on paikallaan ilman turhaa dramatisointia tai toisaalta surkuttelua. Ja hienoa, että ex-urheilija itse jakaa julkisuuteen näin tuoreet kokemuksensa, koska valitettavasti tuskin hän yksin tuntemustensa kanssa on.

Petros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara ja Dallasin Stars.
Koska täällä on tapana pääosin haukkua Jatkiksen artikkeleita ja toimitusta, ajattelin tehdä positiivisen noston, vaikkakin aihe on vakava. Mutta ehkä juuri siksi tällainen varsin vähäeleinen ja kuitenkin suora haastattelu on paikallaan ilman turhaa dramatisointia tai toisaalta surkuttelua. Ja hienoa, että ex-urheilija itse jakaa julkisuuteen näin tuoreet kokemuksensa, koska valitettavasti tuskin hän yksin tuntemustensa kanssa on.

Olin tulossa tänne kirjoittaa jutusta, juttu aivan helmi kaiken muun keskellä.

On muitakin hyviä juttuja mutta enemmistö keskinkertaista löpinää, jotka aivan jees. Siitä hämmentäviin "näkemyksiin" joissa saattaa olla mitä vaan.
Pahimmat pohjanoteeraukset löytyy yleensä (Pärnäsen + pikkuapurit) shaipasta.

En het muista kuinka näin hyvää haastattelua olen lukenut. Vilma Vaattovaaralle ja Mika Laaksolle hattua päästä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös