Kauhajoen ammuskelun jälkipyykit: Minne menet, yhteiskunta?

[HemmoP]

Vituttaa nuo YLEn (+muutkin) toimittajat "Poliisilla oli KOULUMURHAAJA käsissään PERJANTAINA!", "milloin eroat Holmlund ?" "Miksi ette tehneet mitään?"

Uskomatonta hehkutusta/täyttä paskaa vaikka asiaa voisi lähestyä huomattavasti asiallisemmin kuin politisoimalla se.

 

[ms.qvist]

C/D-luokkaan mennään sitten henkisten sairauksien takia.

Kyllä C-luokkaan joutuu myös paljon sellaisia nuorukaisia jotka eivät fyysisen terveytensä puolesta voi käydä asepalvelusta, heidät vapautetaan asepalveluksesta rauhan aikana. Esimerkkeinä voin mainita tietyt allergiat tms.

Toki näihin luokkiin joutuu myös mt-ongelmaisia mutta ei pidä leimata luokkia pelkästään mt-ongelmaisten "kaatopaikoiksi".

vlad.

 

[Puscutractori]

Se on tämä vaitiolovelvollisuus, joka sitoo käsiä ja estää tietojen vaihdon. Lääkärit tai terveydenhoitajat jakavat pelkää vaitiolovelvollisuutta, jos koitan kysyä jonkun oppilaan mahdollisista ongelmista. Ja nämä psykiatrisissa tutkimuksissa tai hoidossa olevat oppilaat ovat tunneillani, enkä minä tiedä, että heillä on mitään ongelmia. En voi ymmärtää, miksi näin on. Minusta kaikki se tieto, joka vaikuttaa oppilaan käyttäytymiseen ja koulumenestykseen pitää olla kaikilla henkilöillä, jotka ovat hänen kanssaan tekemisissä. Voisi olla ihan hyvä opettajankin tietää, mistä ne äkilliset (ja rajut) mielenmuutokset johtuvat. Mutta ei, mene luokkaan ja opi tuntemaan porukka itse.

Tämä on varmasti totta, eikä opettajien asema ole kadehdittava. Toisaalta asian kääntöpuolena on se, että jos esim. mielenterveysongelmista annettaisiin tietoja nykyistä laajemmin, oppilaiden kynnys niiden kertomiseen nousisi entisestään. Harva oppilas luultavasti haluaisi kaikkien opettajien tietävän hänen mielenterveyteensä liittyvistä seikoista.

 

[Radiopää]

C/D-luokkaan mennään sitten henkisten sairauksien takia.

Voisit ottaa asioista selvää ennenkuin rupean tällaisita kirjoittaa. D-luokkaan menevät kaikki joilla on jokin vamma, joka estää palveluksen. Mulla on yksi kaveri, joka istuu pyörätuolissa ja hänelle oli tullut kotiin paperi, jossa kerrottiin ettei hänen tarvitse tulla kutsuntoihin sillä hänet on luokiteltu automaattisesti luokkaan D.

Kaverini on henkisesti terveimmästä päästä mitä tunnen.

 

[Gags]

Ainoa selitys tuohon on se, että poliisilla ei ole tietoa siitä, että Saarella on psyykkisiä ongelmia ja että hänet on nähty kyvyttömäksi suorittamaan asepalvelusta. Jos näin on, täytyy tilanteeseen saada heti muutos. Poliisilla tulee olla pääsy aseenkantoluvan hakijan potilastietoihin ja varusmiespalvelustietoihin. Intin legendaarisessa P-kokeessahan tutkitaan, kenellä vanne puristaa päätä, joten nuo tiedot näkemällä poliisilla olisi ainakin vähän enemmän perusteita arvella, kenelle antaa oikeus aseen hankkimiseen ja kenelle ei.

Tuonne aselainsäädäntö ketjuun eilen jo kirjoitinkin, että oikeusministeri Braxin esilletuoma tietosuojaongelma on jäänyt liian vähälle julkisuudelle. Toivottavasti myös tämä asia nousee selvästi esille jos ja kun lainsäädäntöä näitä tapauksia silmälläpitäen sorvataan.

 

[kamik]

Tämä on varmasti totta, eikä opettajien asema ole kadehdittava. Toisaalta asian kääntöpuolena on se, että jos esim. mielenterveysongelmista annettaisiin tietoja nykyistä laajemmin, oppilaiden kynnys niiden kertomiseen nousisi entisestään. Harva oppilas luultavasti haluaisi kaikkien opettajien tietävän hänen mielenterveyteensä liittyvistä seikoista.

Tällaiset oppilasasiat hoidetaan (ainakin meidän) koulussa opettajienkokouksissa, joiden kesksutelut ovat ehdottoman luottamuksellisia, eikä siellä ole läsnä muita kuin opettajia. Näissä kokouksissa voisi edes lyhyesti infota niistä oppilaista, jotka kärsivät masennuksesta tms. ja annettaisiin opastusta, miten asia tulisi huomioida opetuksessa. Varsinkin uudelle opettajalle edes pienestä infosta olisi apua. Niin, eikä sitä tarvitsisi oppilaalle itselleen kertoa, että tiedän ongelmistasi.

Mutta se vaitiolovelvollisuus. Tarkoitus on varmasti hyvä, mutta koulutyötä se hankaloittaa.

 

[maalilaulu soi]

Kyllä jotain on viranomaistoiminnassa pahasti pielessä, sillä nyt Matti Saaresta ovat jo selvinneet seuraavat faktat:
1. Hän oli armeijassa aiheuttanut vaaratilanteen aseiden kanssa
2. Hänen asepalveluksensa oli keskeytetty ja hänet oli siirretty E-luokkaan. Tavallisin syy tähän ovat mielenterveydelliset seikat, joten siitä lienee myös kyse Saaren kohdalla.
3. Hän on tänä kesänä hakeutunut hoitoon psyykkisten ongelmien takia.

Faktasi ovat suurelta osin huhuja.

1. Ei ole mitään FAKTAA (jollei jotain huomionkipeää "naapurituvan" mieshenkilöä lasketa), että olisi aiheuttanut vaaratilanteen aseiden kanssa armeijassa. Jos näin todella olisi, en usko että olisi siirretty E-luokkaan odottamaan uutta palvelukseenastumispäivää, vaan olisi laitettu pipipäänä suoraan C-luokkaan.

Jos joku minun inttiaikani naapurituvan tyypeistä olisi tämän teon takana, voisin oikeastaan jokaisesta kaivaa jonkin tornihuhun (joka viittaisi mielenvikaisuuteen), josta joku lehti saisi myyvän otsikon.

2. Saaren asepalvelus oli kesketynyt ja hänet oli siirretty E-luokkaan odottamaan uutta palvelukseenastumispäivää. Tavallisin syy E-luokkaan siirtämiseen on jokin fyysinen vamma. Jos henkilö vaikuttaa hullulta, hänet laitetaan suoraan C-luokkaan ja sanotaan kiitos ja hyvästi - ei tartte tulla tänne enää.

3. Tämä saattaa pitää paikkansa. Ainakin kaverin mukaan oli jotain "rauhoittavia" saanut kuurin lääkäriltä. Sitä en tiedä onko siihen mitään oikeata faktaa (terveysviranomaisilta).

 

[Gags]

Faktasi ovat suurelta osin huhuja.

Ottamatta mitään kantaa mirasanen ilmoittamiin faktoihin, niin oletko kuitenkin sitä mieltä että mikäli asian laita olisi kuten hän kertoo, että poliisilla olisi pitänyt nämä tiedot olla aseenkantolupaa myöntäessään tai sen perumisesta päättäessään? Sehän tässä kuitenkin on niinkuin koko jutun ydin.

 

[maalilaulu soi]

Ottamatta mitään kantaa mirasanen ilmoittamiin faktoihin, niin oletko kuitenkin sitä mieltä että mikäli asian laita olisi kuten hän kertoo, että poliisilla olisi pitänyt nämä tiedot olla aseenkantolupaa myöntäessään tai sen perumisesta päättäessään? Sehän tässä kuitenkin on niinkuin koko jutun ydin.

Tietysti. En missään nimessä yrittänyt sanoa, että hulluilla pitäisi olla oikeus saada aseenkantolupa.

Minun pointtini oli vain se, että nyt kun tässä kovasti syyllistetään poliisia/viranomaisia, niin kannattaa pitää mielessä kuitenkin, että Saari ei ollut armeijan papereissa luokiteltu hulluksi tai mielenvikaiseksi, vaan E-luokkaan. Eli jos nyt toivotaan, että poliisilla olisi (aseenkantolupaa arvioidessaan) oikeus saada puolustusvoimilta tieto, jos joku on luokiteltu "hulluksi", niin Saaren kohdalta tällaista tietoa ei olisi saatu koska häntä ei oltu sellaiseksi luokiteltu. Saari olisi piakkoin kutsuttu takaisin inttiin, siis ilman tätä traagista tapahtumaa.

 

[Gags]

Tietosuojavaltuutetun kannanotto tietosuoja-asiaan viranomaistoiminnassa. Vähän eri näkökohta, mutta sama sanoma, nämä asiat tulisi laittaa järjestykseen.

 

[maalilaulu soi]

Tietosuojavaltuutetun kannanotto tietosuoja-asiaan viranomaistoiminnassa. Vähän eri näkökohta, mutta sama sanoma, nämä asiat tulisi laittaa järjestykseen.

--CLIP
Kaikkiin rekistereihin Aarnio ei säätäisi pääsyä. Yksilöllä on oikeuksia ja tietosuoja, eikä viranomainen saa tarpeetta puuttua hänen elämäänsä.
"Pitääkö poliisin tietää, jos ihminen keskeyttää armeijan ihottuman takia", hän viittaa Kauhajoen ampujaan.
--CLIP

 

[Salama44]

Eiköhän täälläkin jouduta tuohon jenkkimeininkiin - metallinpaljastimet ja vartijat kouluihin.

Valtiovalta korostaa minun mielestäni väärin sitä, että ei vartiointia vaan ainoastaan henkistä kasvatusta. Rikollisille ja henkisesti sairaille ei pitäisi antaa sellaista kuvaa että on jokin toimenpide mihin ei missään tapauksessa turvauduta. Pitäisi korostaa sitä että kaikkia mahdollisia keinoja voidaan käyttää ja harkita. Ei siellä koulun ovella tarvitse olla mikään Rambo kaljupää aseen kanssa vahtimassa vaan pehmeämpiäkin kenoja voidaan käyttää. Kyllä kouluilla voisi olla jonkin tyyppinen vahtimestari/laitosmies, joka hoitaa tekniset järjestelmät ym. turvallisuusasiat. Suomessa sana vartiointi mielletään usein negatiiviseksi ja jopa provosoivaksi vaikka enemmänkin voitaisiin puhua huomaamattomasta valvonnan lisäämisestä. Sairaalatkin ovat jo joutuneet turvautumaan siihen, että heillä on mahdollsuus hälyttää vartija paikalle koska väkivallalla uhataan toistuvasti. Miksi opettajalla ei voisi olla luokassa hälytysnappi jota hän painaisi jos tarvitsee apua hätätilanteessa? Kun nämä tapaukset eivät Internet-aikana kuitenkaan ole enää yksittäistapauksia niin kaikkeen pitäisi varautua.

 

[Belenoss]

Tänään on jo joidenkin edustajien toimesta vaadittu lisää sensuuria nettiin, taitaa kyllä olla enemmän nettisensuuriketjun asioita mutta eiköhän se tavallaan tähänkin liity. Kohta meillä on iso kasa mielipidevankeja! Pitäisikö myös poliisien "soluttautuminen" sallia? Eli kyttä provosoi/härnää jonkun sanoista tekoihin ja sitten ennen h-hetkeä otetaan "marja" talteen?

PS. Missä voi hakea "nettipoliisiksi" ja paljon siitä maksetaan? Näppituntumalla voisin surffailla kyllä parivuotta youtubessa ja irc-galleriassa täyspäiväsestikkin ;)

 

[mjr]

Siinä mielessä tämä Kauhajoen tapaus on erityisen karu, ettei nyt voi pitää Jokelaa yksittäistapauksena, mikä oli aika luonnollinen ajatus heti tapahtuman jälkeen. Voi siis hyvinkin ajatella, että maassa on tietty määrä yksilöitä, joista voi äärimmäisissä tapauksissa valikoitua tämän järkyttävän listan jatkajia. Voi kuvitella että oikea-aikainen interventio olisi voinut jo nämäkin tapahtuneet murhenäytelmät estää eli vieläkin on mahdollista tehdä jotakin, kunhan pystyttäisiin identifioimaan riskitapaukset. Siksikin olisi elintärkeätä mahdollisimman tarkasti kartoittaa nämä kummatkin tapahtumakulut - kysymys on varmasti ollut vuosien prosessista - ja varmaan niin tapahtuukin. Mutta kolmatta kertaa ei enää niin paljon hämmästelisi, karua ja hurjaa on tämä ajan riento.

 

[Jyty]

Mutta kolmatta kertaa ei enää niin paljon hämmästelisi, karua ja hurjaa on tämä ajan riento.

Vanha sananlaskukin sanoo, että ei kahta ilman kolmatta.

Mitä nyt näitä suunnitelmia mahdollisista uudistuksista on lueskellut, niin eipä noista kuitenkaan mihinkään nopeisiin toimiin tässä ongelmassa ole. Psykiatreja tarvitaan paljon lisää -> tämä ottaa kuitenkin aikaa, ennenkuin jotain todellista apua alkaa näkymään. Käsiaseiden myyntikiellolla ei pystytä vaikuttamaan nopeasti, koska aseita on liikkeellä niin paljon. Ja monta muutakin esimerkkiä asian suhteen löytyy.

Nopein tapa vaikuttaa on se, että jokainen katsoo tarkasti lähimmäistään, ja nostaa asian esille ammattilaisten käsiin, jos hiukankin jotain epäilyttävää on ilmassa. Tämäkin tosin vaatii kulttuurimuutoksen ihmisissä, kun omia läheisiä pitäisi valvoa huomattavasti tarkemmin. Kyllä joku aina jotain näissä yksittäisissä tapauksissa huomaa, mutta kun julkisuuteen niiden kanssa tullaan vasta tapahtuman jälkeen, niin ei se enää silloin paljotta auta.

 

[dali]

Sana vanhemmuudesta ja kaksi työelämästä

Juuri näin...enää kiinnostaisi tietää miten yllekirjoittanut haluaisi hoitaa moisen epäkohdan? Milloin on nykyisen kansakunnan historiassa ollut vanhemmilla yhtä lyhyet työpäivät (=yhtä paljon vapaa-aikaa lasten kanssa) kuin nykyään? Vai ruvetaanko jeesustelemaan jollain haistamävitun oravanpyörillä yms vastaavalla? Raha sitä ja raha tätä on lähinnä näitä puun halaajien ja viherpiipertäjien sloganeita.

Vaikka tällaisiin purkauksiin ei pitäisi tarttua, niin kommentoinpa lyhyesti tätä ajatusten Tonavasta pulpunnutta kommenttia vanhemmuudesta. Olkoon nyt sitten jeesustelua tai mitä nyt vaan puunhalaamista, jos tälle pohdinnalle halutaan hakea jotain kivaa määritelmää.

On totta, että työpaikalla vietetty aika on lyhentynyt viimeisten vuosikymmenten aikana. Mutta kuitenkin kolmasosa suomalaisista vie töitä kotiinsa, koska kaikkea ei saada tehdyksi työmaalla. Tilastot ovat noin viisi vuotta vanhoja, se sanottakoon tässä.

Aihetta on käsitellyt esimerkiksi Talouselämä-lehti. Ja Tilastokeskuksen tutkimus löytyy täältä.

Eli tämän varsin suurilukuisen joukon osalta työpäivä ei olekaan seitsemästä kahdeksaan tuntia päivässä. Luonnollisestikaan kaikilla näistä päivän päätteeksi kotona rehkivistä ei ole perheitä, mutta kotona tehtävät työt ovat tulleet osaksi tuhansien perheiden arkea. Osin siis omasta valinnasta, mutta myös työelämän vaatimuksista. Voidaan kai puhua arvovalinnasta työelämän hyväksi.

Keskeinen kysymys on, että käytämmekö aikaamme lasten parissa nyt kun sitä historiallisesti olisi? Mistä se oravanpyörä alkaa ja miten sinne oikein on jouduttu? Omasta tahdostako vai pomon käskystä? Mikä välttämättömyyden laki aiheuttaa tämän hiljaisen pakon jatkaa työpäivää, vaikka periaatteessa mitään velvoitetta sille ei ole esimerkiksi työsopimuksen puolesta. Aika nurinkurinen asetelma, jos paremman hyvinvoinnin eteen tehtävä työ lisää pahoinvointia yhteiskunnassa ja kääntyy itseään vastaan esimerkiksi loppuunpalamisina ja lasten laiminlyömisenä.

Toisaalta perheen arki oli tosiaan monella tapaa erilaisia menneinä vuosikymmeninä. Työtä oli enemmän, mutta tehtävät olivat varsinkin maatalousvaltaisessa yhteisössä yhteisiä töitä. Tilan hoitaminen kuului kaikille ja kasvattaminen tapahtui työn ohessa. Samoin kukoistanut talkookulttuuri on kouluesimerkki yhteisöllisyydestä.

Harrastukset olivat miltei poikkeuksetta yhteisöllisiä, kuten nyt vaikkapa Suojeluskunnan, työväenliikkeen, raittiusseuran tai Martta-kerhon kokouksia, oli niiden sisällöstä nyt sitten mitä mieltä tahansa.

Jyrkät sosiaaliset erot 1800-1900-lukujen sääty-yhteiskunnassa asettivat perheet eriarvoiseen asemaan sosiaalisen aseman mukaan. Monet vähävaraiset äidit joutuivatkin snellmanilaisen ihanteen vastaisesti (huonoihin) töihin ja lasten kasvattaminen jäi usein vanhempien sisarusten harteille.

Tietenkään yhteiskunta ei ole muuttunut mustavalkoisesti, vaan hiljalleen niin, että jotain vanhaa on jäänyt jäljelle ja tilalle on tullut jotain uutta. Yhteiskunta on ennen muuta tasa-arvoistunut niin, että periaatteessa kaikilla pitäisi olla mahdollisuus vanhemmuuteen yhteiskunnan tarjoaman tuen ja toisaalta lainsäädännön ansiosta.

Paljon on pohdittu yhteiskunnassa vallitsevaa arvomaailmaa ja näinä päivinä varsinkin. Työelämän arvoja tutkittaessa toistuvasti tulee esille se seikka, erityisesti naisten puolelta, että työelämän pelisäännöt ovat miesten laatimia. Tämä on periaatteessa itsestään selvää, koska miehet ovat perinteisesti miehittäneet leijonanosan esimiespaikoista.

Snellmanilaisessa ihanneyhteiskunnassa naisen paikka oli kotona lasten kasvattajana, kun taas mies teki ansiotyöt ja teki yhteiskuntaa koskevat poliittiset päätökset. Kun naisten, monessa tapauksessa äitien, asema on vapautunut ja he tasa-arvoisesti pääsevät työelämään, niin he kohtaavat uudelleen miesten maailman pelisääntöineen, joiden mukaan heidän on edettävä.

Mitä olen koettanut tässä männä päivinä miettiä, on se, että miten paljon nainen joutuu muuttamaan itseään, kovettamaan itseään, jos haluaa edetä työelämässä ja tekemään myönnytyksiä ja todistelemaan omaa pätevyyttään? Entä miten tämä kaikki vaikuttaa esimerkiksi lasten kasvattamiseen ja yleensä perhe-elämään? Muuttuuko työelämä tasa-arvoistuu sukupuolijakauman osalta? Pelataanko yhä miesten säännöillä, vaikka pelaajina on myös naisia?

Samoin yhteisöllisyys on muuttanut muotoaan ja siirtynyt Jatkoajan kaltaisiin verkkoyhteisöihin. Nykyajan lapset kasvavat näihin yhteisöihin pienestä pitäen. Se asettaa omat haasteensa kasvattajille. Kuka ohjaisi virtuaaliyhteisöjä oikeaan? Webmaster ei ole ihan sama asia kuin faija tai isoveikka kertomassa totuuksia.

Kuka sopii vanhemmaksi on kysymys, joka varmasti herättää monenlaisia tuntemuksia. Myyttinen ihanne äitiydestä ja isyydestä on varsin jännä ilmiö. Moni tuntemani nainen on toistellut sitä, että haluan äidiksi. Suurin osa heistä on mitä parhaimpia äitejä ja isiä, joita siis on lapsella siunattu.

Vastapainoksi jotkut ovat hankkineet lapsen, vain siksi koska se tekee hänen omasta haaveestaan totta. Lapsen kasvattaminen on sitten ollut sivuseikka. Äitiys on ikään kuin tila, johon siirrytään, ja jonka jälkeen oma asema on legitiimi ja muiden arvostelun yläpuolella, samoin äitiyteen kuuluu usein tietynlainen kuluttajuus. Harrastan hetken aihetta sivuavaa kulutus- ja mediakritiikkiä: Esimerkiksi tietyt naistenlehdet myyvät näitä mielikuvia ja myyttejä varsin surutta. Osana kaupallista mediaa on paitsi mainonta, niin sisältöjen kehittäminen tietylle kohderyhmälle, ja näitä syntyneitä kohderymiä, yleisöjä, myydään mainostajien suuntaan kyseisen median tulojen kasvattamiseksi. Ja mitä enemmän kulutus kasvaa, sitä enemmän yleisöstä saadaan tietoa ja sen mukaan speksatumpaa sisältöä ja lisää kulutusta. Näin siis karkeasti ilmaistuna muutamalla lauseella.

Lapsi on tavallaan ison edustusmersun tai mustan Dinersin kaltainen statussymboli. Sydäntä kylmää, kun näkee vanhempia, joille tämä statussymboli on ennen muuta taakka, kun sitä pitäisi hoitaakin. Ei kai lasta voi kasvattaa, jos vanhempana ei itse ole henkisesti täysi-ikäinen.

Lyhyesti sanottuna, mielestäni suurin uhka tasapainoiselle perhe-elämälle ja lapsen kehittymiselle on kohtuuton täydellisyyden tavoittelu. Tuli se sitten työelämän paineina tai siitä, että oman lapsen on oltava se paras ja kaunein tai sitten tämä edellä mainittu edustuskelpoinen statussymboli vanhemmilleen, joka on jo ajatuksena varsin puistattava.

Mjr tarttui mielestäni aiheellisesti siihen seikkaan, että nyt viranomaiset ovat kaikeksi onneksi tunnistaneet ongelman ja suhtautuvat siihen niin, etteivät Jokelan ja Kauhajoen tragediat jää välttämättä yksittäistapauksiksi. Näin toivon mukaan saadaan tehtyä uudistuksia, jotka ennaltaehkäisevät tulevia murhenäytelmiä.

Tuo sensuurikysymys on näköjään taas noussut ajankohtaiseksi, kuten Myyrmannin iskun jälkeen, jolloin päättäjät olivat aika lailla housut kintussa. Valitettavasti kyse taitaa taas olla tästä pakko tehdä jotain, että voidaan sanoa jotain tehdyksi -ilmiöstä.

Mutta erotetaan tästä sensuroinnista keskustelu esimerkiksi sisällönsuodattamisesta tai mediakäytön aikarajojen asettamisesta eri-ikäisille sopivaksi, jotka taas liittyvät enemmänkin kotien ja koulujen mediakasvatukseen.

Kaikkiaan tässä mitataan taas kerran avoimen yhteiskunnan rajoja. Jos esimerkiksi (ennakko)sensuuri, metallinpaljastimet kouluihin ja muut vastaavat yksipuoliset rajoitukset ovat ainoita keinoja, joita keksitään lääkkeeksi, kärsii koko yhteiskunta, ja me yksilöt siinä samalla, ison tappion. Mutta samalla voimme sanoa perustellusti, että teemme tämän ihan itse.

Sekavaa ja hajanaista, mutta ehkä jotain sain sanotuksi.

 

[Stigu]

. Omasta mielestäni suurinta sankaruutta on välittäminen ja huomioiminen ja rintamakarkuruutta taas totaalinen välinpitämättömyys.

Hienosti sanottu. On erittäin tarpeellista, että aiheesta keskustellaan, ja ratkaisuja tehdään yhteiskunnan tasolla, mutta loppujen lopuksi tilanne ei parane, ellei näiden pahoinvoivien ihmisten lähiympäristö (Saaren tapauksessa koti, kaverit, kyläyhteisö) kuuntele , tue ja auta heitä. Siis loppujen lopuksi kyse on siitä, miten me ihmiset yksilöinä huomioimme muut ihmiset ympärillämme. On aivan turha kuvitella että lähimmäisestä huolehtiminen voitaisiin jotenkin sysätä "yhteiskunnalle", ilman että itse tarvitsee tehdä mitään.

 

[mjr]

Mediallakin on varmasti merkitystä ennaltaehkäisyssä: näiden raflaavien ampumakuvien esittely, vakava paneutuminen tekijöiden "manifesteihin" ikään kuin ne eivät olisi hyvin alkeellista ajattelua osoittavia, jopa yksipuolinen demonisointi ovat itse asiassa sellaisia asioita, joita tekijät harhaisessa mielessään ilmeisesti tavoittelivatkin, ja potentiaaliset seuraajat huomaavat ne varmasti myöskin. Sekä tehokkaampaa että realistisempaa olisi nähdä tekijät suht. pateettisina, mieleltään järkkyneinä tapauksina ja tietty vähän alentuvakin säälittely olisi varmasti vähemmän haluttua kuin vaikka demonisointi. Roskamedia etenkin täyttää näitä fantasioita, tietysti kun samalla saa mukavat tulot irtonumeroiden ja mainosajan myynnistä. Se on ehkä vastenmielisin osa itse murhien jälkeen tätä prosessia. Korppikotkat haaskalla.

 

[Pekko Pelikaani]

Mediallakin on varmasti merkitystä ennaltaehkäisyssä: näiden raflaavien ampumakuvien esittely, vakava paneutuminen tekijöiden "manifesteihin" ikään kuin ne eivät olisi hyvin alkeellista ajattelua osoittavia, jopa yksipuolinen demonisointi ovat itse asiassa sellaisia asioita, joita tekijät harhaisessa mielessään ilmeisesti tavoittelivatkin, ja potentiaaliset seuraajat huomaavat ne varmasti myöskin. Sekä tehokkaampaa että realistisempaa olisi nähdä tekijät suht. pateettisina, mieleltään järkkyneinä tapauksina ja tietty vähän alentuvakin säälittely olisi varmasti vähemmän haluttua kuin vaikka demonisointi. Roskamedia etenkin täyttää näitä fantasioita, tietysti kun samalla saa mukavat tulot irtonumeroiden ja mainosajan myynnistä. Se on ehkä vastenmielisin osa itse murhien jälkeen tätä prosessia. Korppikotkat haaskalla.

Juuri näin...Kävimme viemässä uhrien muistoksi kynttilän muiden kynttilöiden seuraksi. Teki mieli käväistä jututtamassa toimittaja Jarkko Sipilältä ja kysäistä miksi media taas teki sen mitä ampuja halusi...tehdä ampujasta sankari jota nämä seuraavat idiootit voivat ihannoida. Olis saanut Saari jäädä henkiin. Ajatuksen juoksu kun olis pelannut ja esim pyörätuolissa istunut loppuelämänsä ajan ja saanut siinä miettiä tekoansa...vailla mahdollisuutta lopettaa elämäänsä omankäden kautta...siinä olis ollut sopiva rangaistus kaverille.

 

[Loktev]

Joku suuri ajattelija (se en ole minä) sanoi että maailmassa on kaksi valtiota joissa tämänkaltaisten joukkomurhien jälkeenkään vastuussa oleva ministeri ei eroa tai häntä ei eroteta. Ne valtiot ovat Venäjä ja Suomi!
Eipä se Holmlund tätä tapausta olisi voinut estää mutta hänen eroamisensa tai erottamisensa olisi ollut selvä signaali seuraavalle ministerille että asialle on pakko tehdä jotakin! Nythän näyttää taas siltä että mitään ei tapahdu!

 

[Tumpe]

Kyllä tässä maassa on jo pitkään retuperällä ollut nuorten ihmisten tukeminen. Opintotuen korotukset laahaa kaukana perästä elintasokustannuksen noususta jne. Uusin korotus katosi nopeasti inflaation syövereihin. Itse muistan opiskeluajoiltani sen kohtalaisen suuren ahdistuksen, jonka rahattomuus aiheutti. Ei sentään tehnyt mieli tappaa ketään, mutta synkkää oli noin muuten.

Monissa kunnissa leikkaukset kohdistetaan juuri nuorison hyvinvointiin. Alakouluja lakkautetaan, yläkouluja yhdistetään. "Ei ole varaa", sanotaan. Samalla leikataan tietenkin kouluterveydenhuollosta, vaikka se on jo nyt jo ihan ala-arvoista. En ymmärrä miksi vanhuksia hyysätään, miksi sotaveteraaneille kerätään jatkuvasti rahaa vaikka oman käsityksen mukaan ovat ihan hyvin rahoissa. Kyllä resurssit pitäisi keskittää nuorisoon, joka on kehittyvässä iässä ja vasta aloittamassa elämäänsä.

Ennen nuoret teki vain itsemurhia, nyt tehdään koulusurmia. Ja miksi ei auviset ja saaret lähteneet eduskuntaan napsimaan headshotteja hallituksen ministereihin? Koulu on heille heidän maailmansa, yhteiskuntansa ja tällöin myös viha kohdistuu lähellä oleviin. Valitettavasti näitä koulusurmia tulee vielä lisää. Ahdistuneisuus + halu samaistua = kauhajoki. Vikaa ei pidä hakea täysin aseista, vaikka poliisi hölmösti toimikin Saaren tapauksessa. Täytyy olla henkisesti sairas ihminen että pystyy tappamaan ~10 ihmistä ja vielä itsensä.

Tähän sairauteen pitäisi saada ratkaisu, joka lähtee liikkeelle siitä, että yhteiskunnan resursseja siirretään merkittävästi lapsiin ja nuoriin. Vanhuksia on hyysätty jo ihan tarpeeksi.

 

[JypFabu]

Vaikka moni kirjoittamasi oli tuossa asiaa, niin kannattaa myös muistaa ne laajemmalti/syvempänä vaikuttavat tekijät moisiin äärimmäisyyksiin. Kun kiinnität kovasti huomiota noihin opintotukiin ym. nuorten talouden tiukkuuteen, niin totta toinen puoli, mutta myös lapsiperheet ovat erittäin ahtaalla ja jaksamisensa rajoilla se kyllä heijastuu lopulta koko yhteiskuntaan jälkikasvun kautta. Tämä lienee laajemminkin jo ymmärretty, eli tässä taustalla kummittelee päin vittua hoidettu lama ja yhtä päin vittua hoidettu lamasta tervehdyttäminen.

Kun monissa kodeissa on kohta sukupolvi eletty täydellisessä näköalattomuudessa tulevaisuuden suhteen, eikä vallassa oleva poliittinen (yhteiskuntaa ohjaileva) doktriini ole mitenkään kyennyt tai halunnut kyetä näiden ongelmaisempien solmuja avaamaan (maksaa liikaa)tai selviytymistä tukemaan ei pidä ihmetellä, jos kieroon kasvaa puu jos toinen.

Surkuhupaisalta kuulostaa myös yhteisöllisyyden haikailut regiimiltä, jonka yksi mantra on ollut pakottaa ihmiset katkomaan siteensä ja juurensa ja jättää toimeentulon perässä ne yhteisönsä, kannattaa muistaa, että siinä samalla, vaikka aikuiset asian ymmärtäisivätkin, tahdonvastaisesti kiskotaan juuriltaan ja turvallisesta lapsuuden ympäristöstään iso joukko herkässä iässä olevia lapsia, joista osa sopeutuu ja osa eristäytyy ja särkyy sisältä.

Ahneessä taloususkovaisten maailmassa moiset asiat vaan eivät konkretisoidu, eikä tule kuulluksi, koska ihmiset nyt jälkikasvuineenkin ovat lopulta pelkkää rahamyllyn syötettä ja välittömästi riesoja, jos ne vaativat jotakin hyvin voidakseen, etenkin jos se maksaa.

On paljon helpompaa pykätä oopperataloja ja tukea bisneksiä, koska niissä voi operoida vähemmin muuttujin ja selvitä suosioon vähällä henkisellä perehtymisellä, ihmiset ja niiden hyvinvointi sen sijaan on huonosti palkitsevaa, aikaa vievää ja useinkin näiden taloususkovaisten uskonnonvastaisia toimia vaativaa.

Politiikalla on siis valtava merkitys siinä, kuinka se pystyy tukemaan niitä koteja ja vanhempia, jotta he taas pystyvät tukemaan ja kasvattamaan tervepäiseksi sitä jälkikasvuaan. Politiikan siis tulisi luoda tätä yhteiskuntaa optimaaliseksi ihmisille siinä elää ja jos näin ei ole, on politiikka mennyt mäkeen. Tässä mielessä on kusipäistä vaatia, ettei kyseistä asiaa saisi tai pitäisi tarkastella harjoitetun politiikan tuotoksena tai tuloksena so. politisoida, kun nimenomaan sitä yhtenä tärkeänä tekijänä tulisi tutkia ja tarkastella. Koko yhteiskunta ylhäältä ruohonjuurille pitää harjata tiheällä kammalla läpi ja selvittää mikä kaikki on mennyt pieleen, mikä vaikuttaa ja kuinka, tehdyssä politiikassa jne. Vaikka se jonkun optioista tai bonuksista olisikin sitten pois.

Tuntuu myös houkuttavalta päätyä johtopäätökseen, että jo pitkään harjoitetun oikeistolaisen politiikan mukainen luokkayhteiskunnan rakentaminen matkallaan aiheuttaa monenmoisia vääntelehtimisiä kansassa joka ei luokkayhteiskunta ole pitkään aikaan ollut, eli vähälännäksi tuomittu osa ei ymmärrä vastustaa, muttei myöskään kivuitta sopeutumaan siihen, mikä maailmanjärjestykseksi ylhäältä annetaan.

Jokatapauksessa tutkiminen kannattaa aloittaa selvittämällä mihin vie laivan(yhteiskunnan) kurssi, mieluummin kuin hokea korulauseita yhteisöllisyydestä jota par'aikaa kuitenkin tuhotaan ja voivotellaan, että kauheeta on muttei ymmärrä.

Edit. vastauksena siis Tumpen pohdintoihin, jäi tuosta pois tuo lainaus.

 

[Bayern]

Jotenkin tällaisten tapahtumien jälkeen vain vahvistuu ajatus, ettei ole mitään kiirettä palata täältä ulkomailta takaisin Suomeen asumaan. Epäkohtia on tietysti joka maassa, mutta suomalainen kyräilymentaliteetti ja synkkämielisyys on omaa luokkaansa - ehkä joitakin slaavilaisia kulttuureita lukuunottamatta. Asioita haudotaan omassa päässä, eikä muita päästetä lähelle. Jos ventovieras tulee juttelemaan, niin hullunahan sitä pidetään ja sehän vasta on kauhistus, jos joku outo ihminen sattuu istumaan bussissa viereen. Hymyilevä ihminen ainakin on jollain tapaa tärähtänyt. Taidan vielä ainakin pari vuotta pysytellä maasta poissa ja käyn vain kesälomalla moikkaamassa kavereita ja sukulaisia. Kesällä sentään ihmiset ovat vähän positiivisempia.

 

[Jussih]

Tämä lienee laajemminkin jo ymmärretty, eli tässä taustalla kummittelee päin vittua hoidettu lama ja yhtä päin vittua hoidettu lamasta tervehdyttäminen.

...

Surkuhupaisalta kuulostaa myös yhteisöllisyyden haikailut regiimiltä, jonka yksi mantra on ollut pakottaa ihmiset katkomaan siteensä ja juurensa ja jättää toimeentulon perässä ne yhteisönsä, kannattaa muistaa, että siinä samalla, vaikka aikuiset asian ymmärtäisivätkin, tahdonvastaisesti kiskotaan juuriltaan ja turvallisesta lapsuuden ympäristöstään iso joukko herkässä iässä olevia lapsia, joista osa sopeutuu ja osa eristäytyy ja särkyy sisältä.

....

Tuntuu myös houkuttavalta päätyä johtopäätökseen, että jo pitkään harjoitetun oikeistolaisen politiikan mukainen luokkayhteiskunnan rakentaminen...

Tarkoitatko tällä kaikella siis sitä, että kulunutta vuotta lukuunottamatta kahdeksan edellistä vuotta vallassa olleet sosialidemokraatit ovat tehneet oikeistolaista politiikkaa ja hoitaneet laman jälkihoidon päin vi**ua?

Muuten olen kyllä samaa mieltä siitä, että Jokelan ja Kauhajoen kaltaiset tapahtumat ovat (jos nyt yhtä syytä on ihan pakko etsiä) nimenomaan laman aikaisen ahdistuksen seurauksia. Kaksikymppisiksi ovat nyt tulleet ahdistavimpien aikojen lapset ja heillä ei kaikilla hissi kulje ylimpään kerrokseen. Se onkin sitten toinen juttu, millä viisaudella asiat olisi laman päällä ollessa hoidettu paremmin kuin hoidettiin. Itse en usko, että liikkumavaraa juuri silloin oli. Elettiin päivä kerrallaan kädestä suuhun velkarahalla.

 

[vilperi]

Mielestäni on väärin sanoa, ettei yksi ihminen pysty paljoa tekemään. Mielestäni mitä yksi ihminen pystyy tekemään on se, mitä Lapuan piispakin eilen Kauhajoen muistojumalanpalveluksessa kehoitti tekemään eli itsepohdiskelu.

Nyt on jokaisen ihmisen täällä Suomessa ainakin mietittävä niitä elämän perusarvoja, kuinka tärkeä merkitys esimerkiksi ihmisarvolla on. Katsoa ns. peiliin ja mietittävä tekeekö itse kaikki asiat oikein ja onko omissa käyttäytymismetodeissa parantamisen varaa. Ja ennen kaikkea peräänkuuluttaisin inhimillisyyttä.

Nämä on asioita, joita itse olen täällä yksinäisyydessäni Kauhajoen tragedian jälkeen pohdiskellut. Teenkö kaikki asiat oikein vai onko minullakin parannettavaa. Vain täten ihminen todella voi parantaa omia käyttäytymismetodeja.

Ja tästähän seuraisi sitten vain hyötyä ihmiskunnalle. Se, että kaikki tekisivät tuollaisen itsepohdiskelun niin yksilön "parantumisen" kautta parantuu kokonaisuutena lopulta myös yhteiskunta.

Ja peräänkuulutan nimenomaan inhimillisyyttä. Sitä, että aletaan pitämään kaikkia ihmisiä tärkeinä tällä maapallolla, ainakin Suomessa. Hymyillään toisillemme, morjenstetaan naapureitamme ja autetaan apua tarvitsevia jos vaikka havaitaan sellaisia kadulla. Ollaan enkeleitä toisillemme.