Kyllä myös Shedden lyötiin HIFK-päävalmentajana playoffeissa pelitavan osalta, mutta se voittaja ei ollut Jukka Jalonen, vaan SaiPan Heikki Mälkiä. SaiPan joukkue pelaa vain aina sellaisella pelaajamateriaalilla, että ihan lopulliseen ottelusarjan voittoon nousi kuin nousikin HIFK, kun SaiPalta puuttui 2006 Eavesin tapainen ratkausumaalien syöttäjä ja Hardt, Filppula, Teräväinen ja Boumedienne tekemässä isot maalit. Aina kirjoitetaan, että peli näyttää kaiken, vaikka lopulta samat tyypit kirjoituksillaaan keskittyvät vain ja ainoastaan pelit voittaneen pelitavan analyysiin ja vaivoin peiteltyyn ihailuun, jopa ihannointiin, vaikka yksittäinen mestaruus tai voitettu ottelusarja on aina kirjoituksen kirjoittamisen tai ainakin mediassa julkaisun hetkellä jo historian kuvaamista, eikä tulevaisuuden näkemistä ja tulevan voittavan pelaamisen. Jos valitaan vain voittava pelitapa ihailun kohteeksi, niin joudutaan aina muuttamaan mielipidettä kuin tuuliviiri, kun yksittäinen pelitapa on voittamisessa vain yksi detalji ja voittava pelitapa vaihtelee ja muovautuu vuosittain. Vain se, että joku voittaa, säilyy ennallaan, jos pelkistetään asia äärimmäiseen yksinkertaisuuteen.
On taas toisaalta liian yksinkertaista väittää pelin olevan keskiössä, kun keskustellaan jääkiekosta, kun todellisuudessa sellainen peli, jolla voitetaan, on keskustelun keskiössä. Häviäminen ja syyt pitää siksi analysoida tarkasti, koska jos oma joukkueen analyysi on se, että pelitapa oli kunnossa, niin silloin ei tarvitse muuttaa mitään ja mennään "ännu lite bättre"-valmentamiseen, joka ei kyllä vältäämättä tuo muutosta parempaan menestykseen seuraavallakaan kaudella. Lisäksi, nykyjääkiekko on menossa sellaiseen suuntaan, että joukkue vaihtelee pelitapaa tai oikeastaan pelitavan toteuspuolta ja säätelee sitä eri tavoin koko ottelun ajan ja pelisuunnitelman lisäksi osaamisesta täytyy löytyä myös erilaisten pelitavan toteutuksen rytmien osaaminen, joka on vähän sama, että millä hetkillä painetaaan kaasua lisää ja koska vähän jarrutellaan. Voidaan aloitaa peli jarrutellen ja panostaa toiseen erään, kuten Jokerit teki playoffien kolmesa ensimmäisessä HIFK-pelissä, koska otetaan ensin vastaan vastustajan pääisku ja sen loputtua hyökätään itse ja tehdään pari maalia. Sitten taas jätetään aloitteen teko vastustajalle. Miellän tämän 60 minuutin pelin toteutuksen rytmittämisen suunnitelmaksi, jossa pelitapaa ei muutu, vain tapa toteuttaa sitä vaihtelee. Oletan, että tällainen shakin peluu joukkueiden välillä korostuu erityisesti joukkue vs joukkue playoff-peleissä, jossa väännetään vain kahden joukkueen välistä voimamittelöä. Aina tätä on tehty, mutta ehkä enemmän kokeneiden valmentajien intuitiolla kuin suunnitelmallisesti, jolle puolelle tämä toteuspaineen rytmittäminen pelin sisällä nykyään tehdään kaikkein osaavimmissa valmennusryhmissä. HIFK on askeleen jäljessä, ainakin Petun HIFK ja keskittyy vain toteuttamaan osaamisensa voittavaksi pelin aikana. Jos vastustaja kaasuttaa, me kaasutetaan vielä enemmän ja päinvastoin. HIFK:n pelitapa seurailee, ei reagoi, eikä suunnittele etukäteen rytmitystä totetukseen, koska se uskoo pelin pelaamisen paremmuuteensa kaikissa tilanteissa, ei ylimielisyyttään, vaan ihan ansiosta, koska HIFK:n pelaajamateriaali oli ylivertainen kauden 11-12 sm-liigassa. Kun mitattiin lopullista voittavuutta, johon sisältyy taktinen nokkeluus nyansseineen, niin se lopulta murskasi spartalaisuuden tekemisen yksinkertaisuuden ja jyräsi sen alleen voitoin 4-0.