Se ei tosiaan ole hyvä perustelu tehottomalle talouspolitiikalle, että jossain muualla menee huonosti. Mutta se että missään ei mene paremmin on nyt vähintään kohtuullinen todiste, että talouspolitiikka on ollut tehokasta.
Lähinnä pohdin sitä, onko nykyinen kapitalismin muoto ainoastaan myönteinen asia yhteiskunnan kannalta. En siis ole ehdottamassa suunnitelmataloutta tilalle, vaan spekuloin, onko järjestelmää mahdollista muuttaa reilumpaan suuntaan. Minusta esimerkiksi Suomi on oikeudenmukaisempi yhteiskunta kuin Yhdysvallat, vaikken olekaan varma, onko Yhdysvaltojen systeemi kestävämpi pidemmällä aikavälillä.
Globaali talousjärjestelmä on kaukana ideaalista. Siihen liittyy myös valtavia riskejä, jotka lähtevät ilmastonmuutoksesta ja päättyvät kolmanteen maailmansotaan. Näille on mielestäni annettava painoarvoa kaiken sen hyvinvoinnin rinnalla, mitä markkinatalous on tuottanut.
Noin parilla sanalla sanoisin, että fair enough.
On totta, että joillakin on paremmat lähtökohdat kuin toisilla (niin yksilöiden kohdalla kuin valtioidenkin kohdalla) eli mikään absoluuttisen reilu ja tasapuolinen kilpailu tämä elämä ei ole. Kuitenkin voidaan sanoa, että päättäväisesti ja järkevästi toimimalla lähes jokaisella on mahdollisuus päästä melko hyväksi.
Vauraassa lännessä - ja kasvavassa määrin muuallakin - toki näin.
Oma asennoituminen "mahdollisuuksien tasa-arvoon" on aika kyyninen, ja myönnänkin, että otan sen osalta jonkin verran kantaa. En vain yksinkertaisesti näe, että ihmiset lähtisivät lähellekään samalta viivalta koulutus-, työ- ja ihmissuhdemarkkinoille.
Olen samaa mieltä, että tärkeää on ymmärtää nimeomaiset syyt miksi markkinatalous toimii, jotta voidaan oikeasti ymmärtää eri toimista seuraavat vaikutukset, eikä esittäjä näytä miltään vasemmistoliiton politiikolta. En tiedä onko edes tarpeen vertailla kokonaisia kansakuntia, sillä kyllä taloustieteilijät osaavat laskea ja arvioida toimien vaikutukset. Vasemmiston (ja välillä oikeistonkin) pitäisi vaan muistaa kuunnella niitä kaiken maailman taloustieteen dosentteja.
Taloustiede on ainakin osittain samanlaista spekulatiivista arvailua kuin yhteiskuntatieteet. Taloustieteilijät toimivat ympäristössä, jossa on mahdotonta ennakoida kaikkia muuttujia. Jos Elon Musk purkaa joutilaisuuttaan Twitterissä, Teslan kurssi voi laskea viisi prosenttia. Tai jos Jack Ma välähtää tv-kuvassa, Alibaba voi nousta kuusi prosenttia.
Makrotasolla taas taivastellaan, että mikähän on inflaation taso ensi vuonna, ja mitähän Powell, Lagarde tai Georgieva keksivät seuraavaksi tehdä. Vielä reilut puoli vuotta sitten Tuomas Malinen pörräsi kaikissa mahdollisissa medioissa alleviivaamassa, miten nyt kannattaa laittaa kaikki likvidi omaisuus kultaharkkoihin.
Sitten on vielä se politiikka. Valtaosalla ihmisistä ei ole mitään kummoista taloudellista suunnitelmallisuutta tai valtaa. Se on kansantaloudellisesti ihan ok, koska rahat palautuu kiertoon ja muurahaiset pysyvät tyytyväisenä, kunhan elintaso säilyy kohtuullisena.
Ihmisillä on kuitenkin tämän tilanteen johdosta erilaisia poliittisia intressejä, jotka vaikuttavat myös talouteen. Jos 80% kansalaisista vastustaa kaupunkivetoista politiikkaa, niin ei mikään vallassa pysymistä tavoitteleva hallitus lähde karsimaan maaseudun tukia. Vastaavasti suuri enemmistö kannattaa keskitien talouspolitiikkaa, jossa muutokset ovat maltillisia. Sen takia meillä on eläkepommit ja sotet vieläkin horisontissa.
Taloustieteilijät puolestaan toivovat päätöksiä, joissa ei huomioida ihmisten mielipiteitä. Taloustieteilijät ovat myös usein oikeistolaisia ihan samalla tavalla kuin poliisit kallistuvat persuihin ja opettajat vihreisiin. Aki Kangasharju ja kumppanivat tarkastelevat taloutta omassa kuplassaan; siinä, missä ei tarvitse miettiä, hankkiiko talvitakin Tokmannilta vai kirpputorilta. Ei heidän näkemyksiään voi täysin erottaa politiikasta.
Vaikka löydettäisiin jokin konsensus, että mikä on milloinkin järkevää tai kansantaloudellisesti viisasta, niin ihmiset voivat yhä vastustaa sitä perustelluista syistä. Jos oma elintaso ei millään tavalla kohene, miksi kannattaa muutosta? Antti Rinne sanoitti tätä logiikkaa aikoinaan lipsauttaessaan, että mitä väliä jollain ilmastonmuutoksella, kun ei kuitenkaan itse ole enää elossa. Samaa voi soveltaa talouteen: mitä iloa on talouskasvusta, jos se ei näy omalla tilillä? Se nyt on kaikista hirveintä, että helsinkiläisten tesloissa ovenkarmit kiiltää samalla kun oma kylä näivettyy.
Tämä on tietenkin totta, mutta kyllä näissä reaalisisissa ostovoiman kehityksissä ja muissa mittareissa osataan laskea asumiset ja muut kustannukset, eikä joku krääsän hinta niitä vääristä.
En ole mikään ekspertti tässä aihealueessa, joten kommentoin lähinnä isompaa kuvaa;
Etenkin Yhdysvalloissa - mutta myös osin Euroopassa - tulojen ja varallisuuden kehitys on erkaantunut. Pääomat tuottavat hyvin, kun samaan aikaan palkkatulosta saatava reaalinen ostovoima laahaa. Korjaa, jos olen väärässä.
Yleisemmällä tasolla pidän tärkeänä sitä, että ihmiset kokevat oman yhteiskuntansa olevan jokseenkin oikeudenmukainen. Absoluuttinen elintaso ei lämmitä mieltä, jos yhteiskunnallinen asema heikkenee. Itsemurhiakin tehdään eniten, kun kevät on kauneimmillaan.
Edelleen ihan fair enough. Valtio on ihan kelpo toimija järjestestämään mm. koulutusta, mutta yksityinen osaa sitten kohdistaa tutkimukset sinne mikä on tarpeellista. Joskus julkisuudessa on kritisoitu sitä, että viagran tutkimukseen käytetään enemmän rahaa kuin Alzheimeriin. Typerää jeesustelua. jos ja kun ihmiset ovat valmiita maksamaan enemmän Viagrasta, se on tärkeämpää. Asia on niin yksinkertaista. Kuten olen monta kertaa sanonut, niin sellainen mistä ihmiset eivät ole valmiita maksamaan, ei ole arvokasta.
Keskustelun aiheena on kuitenkin ihmiskunta/globaali yhteisö. Silloin on mielestäni relevanttia pohtia, millaisia vaikutuksia koituu hyvinvoinnille.
Mielestäni olisi
ihmiskunnan kannalta parempi, että rahat allokoituisivat tasaisesti hyvinvoinnin edistämiseen. Ihmiset tekevät usein typeriä päätöksiä, antavat tunteiden viedä tai sortuvat rikoksiin. Yhdysvalloissa, jossa käytetään eniten rahaa terveydenhuoltoon, elinajanodote on länsimaalaisittain surkealla tasolla, ja se tuskin johtuu tiedon puutteesta.
Tähän voisi toki argumentoida, että mitä sitten: ihmiset saavat vapaasti valita, mitä elämällään tekevät. Ja näinhän se lopulta meneekin. Pidän kuitenkin perusteltuna sitä, että ihmisiä ohjataan jonkin verran julkiselta taholta; Tarjotaan koulut, terveydenhuolto ja tukipalveluita työelämän suhteen. Tätä kautta ihmisiltä vähenee motiivit rikollisuuteen, ylettömään riskinottoon tai katkeruuteen kanssaihmisiä kohtaan. Näin synnytetään myös luottamusta, vakautta ja sosiaalista pääomaa, jolla on myös taloudellista arvoa.
Loppun pieni ajatusharjoitus. Jos meillä on esim korona-rokotus ja mietitään, että pitäisikö se rokote antaa mieluummin henkiöllle joka tienaa miljoona euroa kuukaudessa vai henkilölle, joka ei tienaa mitään, mutta joka kuuluu riskiryhmään on suurempi. Aika monet ovat sitä mieltä, että jälkimmäisen sen pitäisi saada.
entä jos unohdetaan koko raha, sillä se on vain abstrakti vaihdannan väline ja esitetään kysymys muodossa, että meillä on yksi korona rokotus ja pitää valita, että annettaanko se henkilölle, joka ruokkii työllään 100 henkilöä vai henkilölle, joka ei ruoki ketään, mutta joka kuuluu riskiryhmään, niin varmaan vastaus aika monien kohdalla muuttuu.
Tietysti se yhteiskunnan/talouden kannalta kriittisempi rokotetaan. Suomessakin poliittinen johto nauttii erityissuojelusta ihan perustellusti.
Ja toki myös lääkkeiden osalta harrastetaan jatkuvaa harkintaa. Jos jokin lääkehoito on liian kallis, voi käydä niin, että sitä ei hankita, jolloin potilas mahdollisesti kuolee. Rajallisilla resursseilla operoitaessa on pakko laskeskella todennäköisyyksiä.
Mutta jos palataan rokotekehitykseen, niin ei siinä ole ongelmana yksityisen pääoman tuottovaatimus, vaan se, että julkista rahoitusta (esim. yliopistollinen lääketutkimus) suoraan tai epäsuorasti nauttiva yhtiö voi saavuttaa hinnoittelumonopolin, jolloin se käytännössä toimii tarkoitustaan vastaan. Näitä on esim. Yhdysvalloissa nähty, että aiemmin 100$ maksanut lääke hinnoitellaan 5000$:iin, jolloin lääkkeen käyttäjä ajautuu vararikkoon pysyäkseen elossa.
Jälleen voi sanoa, että olisiko parempi ilman? Tuskin, mutta valtion kannalta voi olla perusteltua asettaa hintakattoja, jotta sijoitetuille resursseille (=mainittu lääketutkimus ja -kehittely) saadaan toivottuja tuloksia. Samalla logiikalla pikavippejäkin on alettu sääntelemään, kun on huomattu, että kuluttajilla voi mennä talous vuosiksi viemäristä alas, jolloin sillä koituu negatiivisia vaikutuksia myös kansantaloudelle.
Noin. Kauas karattiin jälleen, mutta klikkaan "vastaa", kun nyt itseni päästin valloilleen. Pahoittelut rönsyilystä.
www.researchgate.net
