Sarjassamme huumoria aikojen alusta kerromme vitsin papista ja suntiosta, jotka molemmat pitivät itseään melkoisina keppimiehinä.
Tarina alkaa eräänä lauantai iltana, kun herrat ovat viettämässä laatuaikaa saunoen ja ehtoollisviiniä nauttien. Kuinka ollakkaan keskustelu kääntyy nopeasti naisiin, noihin Jumalan luomista viehkeimpiin. Eipä aikaakaan kun molemmat julistavat olevansa kylän kovimpia naistenmiehiä. Tarina seuraa tarinaa, emmekä niihin tässä puutu, onhan tämä kuitenkin koko perheen sivusto. Kun selvyyttä paremmuudesta ei tahdo tulla, alkaa armoton tukkimiehen kirjanpito, mutta kuinka ollakkaan muutama pullo ehtoollisviiniä lisää ja kirjanpidosta ei ota selvää edes yläkerran Herra. Kellokin on jo paljon, joten kylän kovin naistenmies kilpailun osanottajat päättävät selvittää välinsä huomisissa kirkonmenoissa. Onhan kylä kuitenkin Suomen uskonnollisin pitäjä ja ainakin kaikki naisväki ilmestyy kirjonmenoihin, paljolti papin ja suntion maanläheisen sanan julistuksen ansiosta.
Seuraavana aamuna on suuren urheilujuhlan tuntua ja säännöistäkin päästään sopuun. Molemman kanditaatit vastaanottavat kirkkokansan kirkon ovien molemmin puolin ja suoritetun Jumalan luoman havaitessaan toteavat Hep.
Kansaa alkaa virrata kirkkoon, tasaisin väliajoin toistuvien Hep, Hep toteamusten saattelemina. Sieltä tulee Mirjaa ja Marjaa, ja aina molemmat ilmaisevat onnensa yhtäaikaisesta, Hep, Hep. Viimeisten saapuessa tilanne on tasan ja jäljellä on enää peräkylän vanha leskirouva, Anneli. Molemmat ovat hiljaa ja suntio sadattelee mielessään, kyllä tuotakin olisi, jos olisi arvannut kisan tästä jäävän kiinni. Pappi taas on hyvillä mielin, onhan papin rouva tyttärineen tapansa mukaisesti myöhässä ja sieltähän he jo saapuvatkin. Pappi katsahtaa suntioon voitonvarmasti ja kajauttaa Hep, hyvissä ajoin ennen kuin vaimo ja tytär saapuvat. Suntio ihmettelee, mitä se pappi nyt ja vilkaisee ulos, todeten Hep, HEP!
