Lähestulkoon mitalisijoja tähän ketjuun kirjoitteluun hätyytellenä varaan itselleni ikimuistoisen nautintaoikeuden kirjoittaa tänne, vaikka ihmisten ilmoilla kävinkin.
Ei ole omena kauaksi puusta pudonnut, mitä tulee Verneri Pohjolan trumpetinsoittoon. Isänsä on yksi maailman parhaista basisteista ja näyttää olevan täysin mahdollista, että poika jonakin päivänä saavuttaisi saman omalla instrumentillaan. Mikä ei ole todellakaan vähän trumpetista puhuttaessa.
Itse keikasta, kertakaikkiaan mahtavaa. Ei epäilystäkään, etteikö itse maestro olisi laatinut draaman kaarta tälle(kin) keikalle. Ensimmäiseksi soitettiin alta pois se pakollinen Helsinki-Vantaa. Pianoa soitti joku mr. nobody, kunnes säveltäjä itse tuli lavalle vasta laulaakseen (joka onkin hänen heikoin kohtansa) nämä riemukaaret. Sen jälkeen hän istui pianon ääreen ja loppu olikin tykitystä.
Tämä on erittäin herkkä aihe minulle, mutta pakko on myöntää, että nämä Gil Evans - Miles Davis -vertaukset eivät ole täysin tuulesta temmattuja näiden kavereiden kohdalla.