En ole ikinä uskonut, että elämän suurella pyyhekumilla olisi juurikaan tekemistä kohtalonsamme kanssa. Mutta sen käyttäjällä voisikin ollakin. Mooses ja Nooa marssitettiin näyttämölle käyttäjän taholta. Tai sitten he kävelivät muuten vain. Tai sitten eivät kävelleet, joku kuitenkin kirjoitti. Kreikaksi tiemmä. Joku kirjoitti ylös. Tai alas. Riippuu asennosta ja kunkin kulttuurin suuntametaforakielestä. Suomessa kirjoitetaan ylös, Englannissa ja sen vasallivaltioissa alas. Kuten Austraaliassa.
Mutta riippuminen mistään ei ole ikinä ollut kysymys. Se on ollut vastaus. Vastaus mihin. En tiedä, kuka tietää, miksi pitäisi tietää edes. Kunhan vain on ja pitelee. Säitäkö? Pidelköön kukin mitä tahtoo. Länsimaisen kulttuurin ainoa hyvä tuotos on musiikki, jota soitetaan tahdissa 4/4 ja jossa on do, re, mi, fa, so, la, ti, do -sävelaskellus. Ja mäkihyppy on myös ja jääkiekko. Mutta kysymys, ensin pitää olla vastaus, ennen kuin on kysymys. Miten niin. En tiedä, älä kysy. Onko vastaus niin tärkeä, että sitä varten pitää erikseen olla kysymys? Miksi sillä muka olisi niin tärkeä staattus? Kysymykseen vastaa M.A. Numminen
Perkele