1) Kaupunki on rakentanut Lutakon aukion eikä kai peri siitä mitään vuokraa Suomipopista. Ei siis todellakaan "pyöri omillaan"
2) Uusimmassa sopimuksessa Jyväskylä maksaa rallille n. 450 000€ YHDEN VIIKONLOPUN tapahtumasta.
3) Hippos-hankkeeseen kuuluu ihan todella paljon muutakin. Sen kautta kaupunkilaisten harrastusmahdollisuudet paranevat vuoden jokaiselle arkipäivälle ja viikonlopulle.
4) Ei tämä homma toimi niin, että joku heittää jonkun päättömän väitteen ja muiden pitäisi todistaa se vääräksi. Samaa tekniikkaa olet yrittänyt hyödyntää keskustelussa Seppäsestä. Muiden pitäisi muka todistaa väitteesi Seppäsen kokoonpanotekstareista vääräksi. Mitäpä jos sinä todistaisit väitteesi oikeiksi? Itämaan tietäjien mielipidekirjoitus vuodelta 2019 ei kelpaa lähteeksi.
Oikeaa tietoa löytyy tietoa
täältä.
Kaupunki tekee 30 vuoden sopimuksen, jolla sitoutuu maksamaan yhteensä 5 miljoonaa euroa käyttövuoroja vuodessa. Kaupunki saa Hippoksesta myös yhtiötuloja ja kiinteistöveroja, jotka ovat noin 3 miljoonaa euroa vuodessa.
Tuo 5 miljoonaa vuodessa on siis se summa, jolla kaupunki vuokraa tiloja Hippos Ky:ltä, josta se myös omistaa osan. Nuo ostetut vuorot kaupunki sitten vuokraa eteenpäin seuroille "omakustannehintaan" ja saa niistä sitten seuroilta jotain rahaa. Nykyisistäkin rakennuksista on käyttökustannuksia, jotka nyt sitten poistuvat kaupungilta. Rakennuskustannuksiin kaupunki sijoittaa 23 miljoonaa. Tämä on aika paljon vähemmän kuin kaupungilla menisi edes nykyisten tilojen korjaamiseen.
Suoraan JYPille kaupungilta menee tasan 0 euroa. JYP ei myöskään omista Hippos Ky:stä palaakaan, joten tuottoja ei voi JYPille sitä kautta tulla. Jos kaupunki vuokraa seuralle vuoroja halvemmalla kuin mitä se maksaa Hippos Ky:lle, se tavallaan tukee seuraa. Tarkkaa summaa on mahdotonta laskea, ihan samoin kuin nykyäänkin, mutta se ei voi mitenkään olla 2,6 miljoonaa euroa, kun kaupungille ei todennäköisesti synny kokonaisuudesta edes noin paljon kustannuksia vuodessa (kts. kursivoitu kohta). Tuo halvempien vuorojen muodossa annettu "tuki" siis jakautuu kaikille seuroille, jotka uusia tiloja vuokraavat. Kuten kohdassa kolme totesin, uudella Hippoksella on TODELLA paljon muitakin tiloja kuin pelkkä kilpahalli ja harjoitusjäät.
Olet yhdessä asiassa jopa oikeassa: jos JYP menee konkkaaan tai tippuu Mestikseen, kilpahallille ei tosiaan ole hirveästi käyttöä ja kaupungin tulot putoavat. Kyllä näissä riskejä aina on. Toisaalta on niin, että jos hallia ei uusita, JYP menee konkkaan tai tippuu Mestikseen paljon suuremmalla todennäköisyydellä.